Vuosi 2022: synkkä maailmantilanne, mutta paljon urheilumenestystä

Kyllähän vuosi 2022 noin yleisesti ottaen oli varsin synkkä. Kuitenkin palaan niihin samoihin lauseisiin, jotka kirjoitin jo kaksi vuotta sitten: ”Jos yhdellä sanalla pitäisi kuvata vuosi 2020, se olisi kiitollisuus. Olen äärettömän kiitollinen siitä, että minulla on työpaikka, että olen saanut pysyä terveenä sekä siitä, että minulla yhä on maailman paras tyttöystävä, joka on tuonut niin sanomattoman paljon iloa ja hyvää mieltä ankean korona-arjen keskellä.”
Toki korona-arkea ei nyt enää niinkään ole ollut, mutta tilalle tuli Venäjän hyökkäyssota, joka näkyy arjessa hyvinkin paljon ja eri tavoin. Sota kaikkine kamaluuksineen on hirveää. Kiitollinen olen siitäkin, että asun kaukolämmitteisessä talossa, eli en ole mainittavasti kärsinyt sähkönhinnan noususta, mutta venäjän opiskelu ja KHL:n seuraaminen jäivät – eikä siis vain siksi, että Jokerit vetäytyi sarjasta. On todella sääli, että kiehtovasta valtiosta tuli omassakin päässä täysi hylkiö.

Olipahan urheiluvuosi. Olympiamitalit, jääkiekossa aikuisten MM-kulta ja alle 20-vuotiaiden dramaattinen MM-hopea, Kalle Rovanperän maailmanmestaruus, yleisurheilun EM-mitalit, Mikko Rantasen ja Lauri Markkasen dominointi rapakon takana ja mitähän vielä – kaikki huimia suorituksia.
Jos kuitenkin yksi kaikkein sykähdyttävin urheiluhetki pitäisi sanoa, niin olen kyllä samaa mieltä Suomen kansan kanssa, eli valitsen Wilma Murron Euroopan-mestaruuden. Se jotenkin tuli ihanasti hiipien. Jonkinlaiset menestystoiveet oli jo ennen kisaa, mutta seiväshyppy on tunnetusti pienten marginaalien laji. Sitten ylitystä vain tuli ylityksen perään. Tästä tulee mitali! Ei jumalauta, tästä tulee kultamitali!
Sykähdyttävyydessä kunniamaininnan ansaitsee Kerttu Niskasen olympiahopea 10 km:n perinteisellä. Voi kun se kulta oli lähellä!

Seurasin normaalisti Qatarissa pelattuja jalkapallon MM-kisoja. Koin, että oli ainakin kaksi tahoa, joiden olisi pitänyt boikotoida kisoja ennen minua: pelaajat ja TV-yhtiöt. Kun pelaajat pelasivat ja YLE ja MTV näyttivät ottelut, niin kai minä sentään seurasin.
Kyllä sitä välillä miettii, mihin maailma on menossa. Rahan valta on käsittämätön, mistä viimeisin esimerkki tietysti Cristiano Ronaldon siirtyminen saudiarabialaiseen Al-Nassriin.
Kun puhuttiin sykähdyttävistä hetkistä, oli MM-kisojen sykähdyttävin hetki kyllä Hollannin Wout Weghorstin 2–2-maali Argentiinan verkkoon, ja siihen yhdistettynä tietysti Tuomas Virkkusen maaginen selostus. Yllätti muuten, kuinka paljon kritiikkiä Virkkunen sai katsojilta. Olin tottunut siihen, että häntä pidetään yleisesti kenties Suomen parhaana jalkapalloselostajana, mutta nyt Virkkusen puhetapaa ja selostustyyliä laajasti arvosteltiin. Ihme homma.
Olin seurannut kaikki MM-finaalit alkaen vuodesta 2002. Mestarit olivat olleet Brasilia, Italia, Espanja, Saksa ja Ranska. Toivoin, että luetteloon saataisiin uusi mestari, ja niin kävikin.

Musiikillisesti vuosi 2022 ei tarjonnut mitään kovin erikoista. Valitsen vuoden biisiksi Samu Haberin kappaleen Sä. Muutenkin on ollut ilahduttavaa seurata Haberin uutta, erilaista tuloa.
Tänäkään vuonna ei tullut käytyä Tikkurila-festareilla, mutta tulevan kesän Tikkurila-festareiden liput on jo hankittuna, eli neljän vuoden tauon jälkeen pääsee nauttimaan festaritunnelmasta tulevana kesänä!
Viime kesänä tuli kuitenkin käytyä Haloo Helsinki! -yhtyeen olympiastadionkeikalla. Fantastinen konsertti, niin kuin odottaa saattoi!

Mitäs sitten tekniikan rintamalla? Merkittävin hankinta oli ehkä Cobolt MK2, joka on puhuva yhdistelmäuuni. Samassa laitteessa on mikro, grilli ja kiertoilmauuni, ja näiden yhdistelmiä voi myös käyttää. Sitä on tullut käytettyä paljon.
Vuoden merkittävin lahja oli Apple Watch -älykello, joka on ollut päivittäisessä käytössä. En ole liikkujatyyppiä enkä halua ilmoituksia kelloon, mutta erityisen kätevä Apple Watch on maksamistilanteissa. Muutenkin se on kaikin puolin kiinnostava laite, jonka kehitystä on mielenkiintoista seurata.
Kun Applen tuotteisiin päästiin, uutta iPhonea en hankkinut kuluneenakaan vuonna, koska en kerta kaikkiaan nähnyt siihen olevan tarvetta. Olen tosi tyytyväinen vuoden 2018 iPhone XS:ään, joka on toiminut täysin moitteetta pian sen viisi vuotta. Vuosi vuodelta käy todennäköisemmäksi, että hankin sen tilalle uuden, mutta en julista sitä mitenkään kirkossa kuulutetuksi tälläkään kertaa.
Syksyn Apple-hankinta oli AirPods Pro 2 -kuulokkeet, joista oli juttua täälläkin.
Kuluvan vuoden ensimmäinen Apple-hankinta puolestaan ilmestyi taloon eilen, kun ensimmäinen iso HomePod-älykaiutin saapui. Pienistä HomePodeista on ollut juttua täällä aikaisemmin, ja sen rinnalle Apple julkaisi ison HomePodin muutama viikko sitten. Ennakkotilaukseenhan sellainen meni. Ulkoisesti iso HomePod on samanlainen kuin Mini; se on vain paljon isompi. Äänenlaatu on erinomainen. En ole mikään hifi-ihminen, mutta minun korvissa HomePod kuulostaa varsin tasapainoiselta. Syvyyttä löytyy, mutta diskantitkin toistuvat hyvin. Voin suositella isompaa HomePodia sellaisille, joiden mielestä HomePod Mini jää köykäiseksi musiikinkuuntelussa. Jos kuuntelee enimmäkseen puhetta, niin kuin minä, ero on aika pieni. En toki hankintaa silti kadu.

Ei sitten muuta kuin hyvää vuotta kaikille. Maailmanrauha on turha toive, mutta toivottavasti maailmantilanteeseen liittyen tulisi edes jotain hyviä uutisia!