Kuukausi takana uudessa kodissa – helsinkiläinen elämä alkaa löytää muotoaan

Perjantai 28. helmikuuta oli iso päivä, sillä silloin muutin elämäni ensimmäiseen omaan asuntoon, joka sijaitsee Helsingin Mellunmäessä. On tullut aika vetää yhteen ensimmäinen kuukausi helsinkiläisenä. Satuin juuri tänään keskustelemaan neljännen sukupolven helsinkiläistaksikuskin kanssa ja hän oli hyvin tarkka siinä, että olen aina ja ikuisesti hesalainen – en stadilainen – joten pahoittelut viime kirjoituksen otsikosta...

Vaikka perhe, sukulaiset ja monet tutut ihmiset jäivät satojen kilometrien päähän, en missään vaiheessa kuluneen kuukauden aikana ole tuntenut ikävää sinne, koska Espoossa opiskellessani totuin kuitenkin elämään pääkaupunkiseudulla, minkä lisäksi täälläkin on kavereita ja ystäviä. Täällä on myös minulle erittäin tärkeä työpaikka, mikä tietysti oli ensisijainen syy muuttoon. Koen muutenkin kuuluvani tänne paljon voimakkaammin kuin, kaikella kunnioituksella, jonnekin syrjäisen Mustasaaren syrjäisen pikkukylän maaseudulle.
Ja aina halutessa voi käydä käymässä. Junamatka Helsingistä Vaasaan ei edes ole mikään pitkä.


***


Miten tämä uusi elämänvaihe sitten on alkanut? Kiitos hyvin. Mitäpä tässä? Mä joka päivä töitä teen, eli käyn Lauttasaaressa sijaitsevalla toimistolla arkipäivisin. Työmatkat taittuvat mukavasti taksilla ja niihin menee noin 33–40 minuuttia suuntaansa, eli ei mitenkään liikaa, onneksi. Pieni pelko Mellunmäkeen muuttaessani oli nimittäin, että työmatka tuntuisi pitkältä, kun työpaikka kuitenkin on kaupungin toisessa päässä.
Työpaikalla olen viihtynyt erinomaisesti. Yrityksessä on pieni, erittäin mukava neljän hengen työyhteisö, jota parempaa on vaikea kuvitella. Alussa, kun kuitenkin oli paljon uutta, nukuin huonosti ja olin väsynyt töissä, mutta nyt rutiinit ovat jo alkaneet muodostua.

Uudessa kodissakin olen viihtynyt erinomaisesti. Niin asuinympäristössä kuin itse talossa on rauhallista, asunto on sopivan kokoinen ja vuokrakin sopivan alhainen; alle 500 euron kuukausivuokralla ei ihan tuosta vain löydä asuntoa Helsingistä.
Asun noin kilometrin Mellunmäen keskustasta, joten liikennettä tai muita ulkoa tulevia ääniä ei oikeastaan ollenkaan kuule. Kaikki sisällä kuuluvat äänet ovat varsin vaimeita, niin sanottuun normaaliin asumiseen liittyviä ääniä – jos lukuun ei oteta seinänaapurin silloin tällöin käyttämää iskuporakonetta...

Sain heti alussa liikkumistaitoa ja nyt osaan kävellä niin roskiskatokselle kuin lähikauppaan, jotka ovat ne kaikkein tärkeimmät reitit. Parinsadan metrin päässä olevassa valintatalossa saan apua kaupan henkilökunnalta ja homma on tähän saakka toiminut oikein kivuttomasti.
Elän siis kaikin puolin hyvää, itsenäistä elämää uudessa ympäristössä, eikä minkään suhteen ole tullut ongelmia, mistä olen äärimmäisen tyytyväinen.
En ole pahemmin kokkaillut vielä, mutta olisi kyllä tarkoitus napata jonkinlaiset perusteeet haltuun. Toki osaankin monet ruuanlaiton perusteet, mutta rutiinit vain puuttuvat.
Pyykinpesu oli entuudestaan tuttua, eikä mitään ihmeellistä kodinhoidon suhteen muutenkaan ole tullut vastaan.


***


Dramatiikaltakaan ei kuitenkaan ole vältytty, sillä pari viikkoa sitten kun kaikessa rauhassa istuin olohuoneessa tietokoneen ääressä odottamassa kinkkukiusauksen valmistumista, havahduin yhtäkkiä keittiöstä tulevaan käryyn. Voin sanoa, että se fiilis oli aika jäätävä, kun tajusin, että ei jumalauta, minun keittiössäni palaa, mutta en yhtään tiennyt, mistä palo tuli ja mikä sen oli aiheuttanut. Hetken siinä pyörin paniikissa, jollaista en ikinä ennen ollut kokenut, ennen kuin sain aikaiseksi lähteä soittamaan naapurin ovikelloa. Ovi avautui heti ja vaikutettiin varsin auttamishaluisilta. Tulipalo sammutettiin ja toinen naapuri soitti pelastuskeskukseen. Minä odotin jännittyneenä lisätietoja tilanteesta ja kävi onneksi vähitellen ilmi, että mitään vakavaa ei ollut tapahtunut. Hetkeä myöhemmin paikalle tuli palomiehiä ja ambulanssihenkilökuntaa. Todettiin, että olin kaikin puolin kunnossa, eli onneksi en ollut jäänyt keittiöön hengittämään vaarallisia kaasuja liian pitkäksi aikaa. Lähdin kuitenkin kaverille yöksi asunnossa olevan savun takia. Yön ja seuraavan päivän ikkunat olivat auki ja asunto oli tuulettunut riittävästi, että saatoin palata kotiin iltapäivällä. Silloin käymään tuli myös vuokranantajan edustaja, joka totesi vahinkojen olevan kosmeettisia ja että akuuttia korjaustarvetta ei ollut. Lattiassa on merkki ja seinässä on nokea. Seinää voisi kyllä maalauttaa ja laminaattia korjauttaa, mutta mitään kiirettä asialla ei siis ole.
Palo oli klassisimmista keittiöpaloista klassisin, eli patahanskat putosivat ilmeisesti hellan päälle ja syttyivät palamaan. Onneksi siinä ei käynyt sen pahemmin. Kukahan idioottia tuota keittiötä on suunnitellut, kun lieden yläpuolella on koukut. Toinen kysymys on toki, kuka helvetin idiootti pitää patahanskoja juuri niissä koukuissa, mutta niin vain ihminen vahingoista viisastuu.


***


En ole päässyt tekemään paljon mitään, koska vielä ei ole henkilökohtaista avustajaa. Tämä ei sinänsä haittaa siinä mielessä, että koska minulla ei tätä ennen vapaa-ajan avustajaa ole ollut, en ole aikaisemminkaan ollut tottunut käymään paljon missään oma-aloitteisesti, mutta kunhan sen avustajan saan, tulen varmasti käymään joskus esim. urheilutapahtumissa tai konserteissa.
Vapaa-aika on siis pitkälti sujunut vain kotona ollessa. Onneksi täällä on silloin tällöin käynyt kavereita piristämässä.
Enpä tiedä, milloin olisin lyhyen ajan sisällä nauranut niin paljon kuin 14.–16.3., kun Tampereella asuva ystävä oli täällä kyseisen viikonlopun.


***


Kaiken kaikkiaan olen siis nauttinut uudesta, pääkaupunkilaisesta elämästä. Viihdyn erinomaisesti niin kotona kuin työpaikalla – mitä ihminen voi enää vaatia? Pidemmällä tähtäimellä toivon, että voin tehdä enemmän asioita ja kenties luoda enemmän kontakteja ihmisiin, mikä ei toki ole helppoa. Faktahan kuitenkin on, että elän tällä hetkellä aika yksipuolista ja myös yksinäistä elämää. Mutta kaikki aikanaan.