2014 – mitä voisin enää vaatia?

Näin on vuosi jälleen kulunut ja on jo perinteeksi muodostuneen analyysin aika. Vuosi sitten vietin uuttavuotta positiivisissa merkeissä. Tulevaisuuteen liittyvät huolet olivat vihdoin väistyneet ja tiesin, että työt alkaisivat vuoden alussa. Näin myös tapahtui. 7.1.2014 oli merkittävä päivä, koska silloin allekirjoitin elämäni ensimmäisen työsopimuksen.
Tarvittavan koulutuksen saatuani aloin sitten tehdä töitä kotoa käsin. Siinä samalla etsin asuntoa. Sen kummemmin toivomatta täytin Mellunmäen Rukatunturintiellä sijaitsevan asunnon ilmoituksen yhteydessä olevan hakemuksen. Hämmästys oli sitten suuri, kun minulle tarjottiin kyseistä asuntoa. Toimitin vuokranantajalle tarvittavat tulotietoihin liittyvät asiakirjat ja lähdin vain muutamaa päivää myöhemmin Helsinkiin katsomaan kämppää. Mitään erityisiä kriteerejä minulla ei ollut, mutta halusin saada sinne pesukoneen. Niinpä kuumotti vähän, kun kylppärin ovi avattiin. Pesukoneliitäntä löytyi ja asia oli sen myötä selvä. Allekirjoitin saman tien vuokrasopimuksen ja muuttovalmistelut olivat valmiina alkamaan. Asunnon suhteen kävi kaikin puolin ihan käsittämätön munkki: sain asunnon, jonka vuokra pääkaupunkiseudun mittapuulla on erittäin alhainen, joka on rauhallisella paikalla rauhallisessa taloyhtiössä ja jossa yksinkertaisesti viihdyn todella hyvin.
Muuttovalmisteluissa hommia sitten riittikin. Piti selvitellä vammaispalveluihin liittyviä juttuja, tehdä sähkösopimus, ostaa kotivakuutus, tilata nettiyhteys, hommata uudessa kodissa tarvittavia tavaroita jne. Asiat kuitenkin järjestyivät yksi kerrallaan ja opin valtavasti uutta sen prosessin aikana.
28. helmikuuta oli sitten toinen merkittävä päivä, jona aivan uusi aikakausi alkoi. Nyt asuin omillani Helsingissä.

Siitä alkoi arki, joka oli aivan tuiki tavallinen arki, mutta kuitenkin haaveiden täyttymys: vihdoin oma koti ja oma työpaikka. Niin, ihan oikeasti oma koti. Yksiö, joiden seinän sisällä minä olen valtias. Elämää rytmittävä työpaikka, jolla saan tehdä sellaista, josta pidän ja jonka ilmapiiri ja työyhteisö ovat vertaansa vailla; parempaa en vain mitenkään osaa kuvitellakaan.
Stressin ollessa päällä noin puolitoista vuotta sitten kirjoitin blogiin seuraavasti:
"En suoraan sanottuna edes tiedä, mistä haaveilen, paitsi että haluaisin hyvän elämän, johon sisältyy tärkeitä ihmisiä ja mielekästä tekemistä – niin vapaa-ajalla kuin työelämässä."
Tuohon lauseeseen tämänhetkinen elämäni, josta silloin siis vain haaveilin, on hyvin kiteytetty.
Mitä voisin enää vaatia?

Vuosi sitten kirjoitetussa merkinnässä viittasin siihen, että vuoden 2014 aikana uusi elämä alkaisi ja toivoin, että kaikki siihen liittyvä sujuisi hyvin. Nyt voin todeta, että kyllähän se sujui. Mietin myös, missä mahtaisin olla vuoden päästä. Silloin olin "kotona Mustasaaressa". Nyt istun samassa huoneessa, jopa samalla tuolilla kuin silloin, mutta olen käymässä Mustasaaressa lähteäkseni huomenna kotiin Helsinkiin. Sillä en sano, etteikö tämä paikka, jossa kuitenkin asuin yhteensä noin 20 vuotta, ei olisi eräänlainen koti sekin.

Vuosi sitten katsoin innolla eteenpäin kohti uusia haasteita. Nyt katson luottavaisena eteenpäin kohti rutiineja ja arkea – arkea, josta toivon voivani nauttia yhtä paljon kuin tähänkin asti.

Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille. Toivottavasti tekin voitte nauttia arjesta alkavana vuonna!