Tervetuloa lukemaan blogiani! Tänne kirjoittelen vain, kun siltä tuntuu – aiheena oma elämäni tai sitten jotain ihan muuta.
30 elokuuta 2010
Kuulumisia
Opinnot vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta ja aika todellakin rientää... Ensi viikonloppuna käyn tapaamassa kaveria Kouvolassa. Tulee varmasti olemaan erittäin hauskaa!
Torstaina 26.8 tapahtui sentäään jotain poikkeavaa. Silloin oli Keskuspuiston ammattiopiston liikuntapäivä Lohjan Kisakalliossa. Siellä oli kokeiltavana kaikenlaisia lajeja, kuten soutu, norsufutis (jalkapalloa isolla pallolla), petangue, mölkky, tennis, jousiammmunta jne... Liikuttiin pienissä ryhmissä. Ensin oli tehtävärata, minkä jälkeen käytiin luontopolulla. Lounaan jälkeen kolme sokeaa pelasi mölkkyä :). Oikein hauskaa oli, varsinkin kun innostuttiin käymään psykologista sotaa... näkevä toki osoitti äänimerkillä mihin kannatti heittää.
Sitten illalla kävin sonera Stadiumilla seuraamassa HJK:n ja Besiktasin välistä Eurooppa-liigakarsintaottelua. HJK oli hävinnyt ensimmäisen otteln 2-0. Klubi loi kyllä paikkoja, mutta vastustaja rokotti armotta puolustusvirheistä ja istanbulilaisjoukkue marssi Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen yhteislukemin 6-0 voitettuaan torstai-illan ottelun peräti 4-0. Oli kuitenkin erittäin ilahduttavaa, että asuntolan puolesta järjestetään matkoja urheilutapahtumiin! stadionilla oli 9000 henkeä ja oikein hieno tunnelma, joskin se tietenkin laantui jonkin verran Besiktasin maalien myötä.
Tänään tenniksen Yhdysvaltain avoimet alkoi. En pysty seuraamaan sitä kovinkaan tiiviisti, ihan vain senkin takia, että ottelut pelataan suureksi osaksi öisin, mutta myös siksi että en pysty katsomaan Eurosportia täällä, joskin voin kuunnella otteluita turnauksen oman nettiradion kautta, mitä varmaan teenkin, jos on syyytä. Varsinkin aluksi pysyn kuitenkin vain Eurosportin mobiilisivujen, erittäin kätevän tulospalvelun varassa.
Perjantaina jalkapallon EM-karsinnat alkavat vierasottelulla Moldovaa vastaan. Suomen lohkossa pelaavat Moldovan lisäksi Hollanti, Ruotsi, Unkari ja San Marino. Kisalippu lienee pelkkää utopiaa, mutta toivoa pitää!
Eipä tässä sinänsä liene sen kummempaa mainittavaa. Istun tällä hetkellä kuuntelemassa Rauli Badding Somerjokea, joka tänäään eläessään olisi täyttänyt 63 vuotta. Parhailllaan hän laulaakin oikein sopivasti, että "kuihtuu kesäinen maa".
15 elokuuta 2010
Uusi opiskelijaelämä
Tunsin toisaalta myös, että olin valmistautunut aika huolelisesti kaikenlaisiin muutoksiin, koska olin mielessäni valmistautunut opiskelemaan Arlassa jo pitkään ennen kuin paikka lopulta varmistui.
Maanantaina menin sitten pitkän tauon jälkeen kouluun. Olihan minulla ollut lomaa koko aikana penkkareiden jälkeen (18. helmikuuta), jos YO-kirjoituksia ja niihin lukemista ei lasketa.
Ensimmäinen viikko on hurahtanut oikein nopeasti ja viihdyn oikein hyvin täällä! Opiskelen siis datanomilinjalla. Opinnot vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta.
Tavallinen arkipäivä näyttää siltä, että nousen vähän ennen seitsemää, ja menen kouluun syömään aamiaista. Aamiainen on omakustanteinen, mutta 2,30 eurolla saaakin melkein hotellitasoisen aamiaisen. Minä olen syönyt leipää ja puuroa joka aamuna tähän mennessä. Ensimmäisessä periodissa kaikki päivät tulevat todennäköisesti päättymään minun osalta klo 13.45, koska saanen englannin ensimmäisen kurssin luettua hyväksi lukiokursssien ansiosta. Lounas sisältyy opintoihin, mutta päivän aikana on myös mahdollista ostaa kahvia ja pullaa / sämpylää klo 9.30 ja 13.45 alkavien puolen tunnin taukojen aikana. Tiistaina aletaan tarjota päivällistä, joka myös siis tulee olemaan maksullinen, mutta minä olen kyllä menemässä syömään sitä. Kyseessä on kuukauden kokeilu, jonka aikana selviää, onko toiminta kannattavaa. Muuta ruokaa ei siis tarjota, vaan on tehtävä itse. Tämä tarkoittaa todennäköisesti minun osalta sitä, että iltaisin ja viikonloppuisin olen puhtaasti mikrossa lämimtettävän ruuan varassa.
Asun siis solussa neljän muun opiskelijan kanssa. Kaikilla on oma huone, mutta kaksi WC:tä, suihku ja keittiö ovat sitten kaikkien käytettävissä. En ole mitenkään hirveän paljon tutustunut muihin, mutta oikein hyvin on toiminut enkä usko että erimielisyyksiä tai muita ongelmia tuleekaan.
Maanantaisin ja perjantaisin on ohjattu kaupassa käynti, jolloin tarvittaessa saa apua asuntolan henkilökunnalta. Vapaa-ajan toimintaa täällä kyllä riittää, jos kiinnostusta on.
Eilen kävin Leppävaaran liikuntahallissa, jossa oli maalipalloturnaus. Loin kännykän avulla nettiyhteyden ja lähetin otteluiden tulokset postituslistalle, minkä lisäksi merkitsin maalintekijöitä ja laskin joukkueiden keräämät pisteet. Käytännössä istuin tuolilla seitsemän tuntia seuraamassa otteluita... Oikein kivaa oli! Se nettiyhteys oli pystyssä noin kahdeksan tuntia eikä katkennut kertaakaan! Muutenkin on erittäin hyödyllistä, että pystyn luomaan mainion nettiyhteyden, koska täällä menee laajakaistayhteys kiinni klo 23. Se ei minua arkisin yhtään haittaa, koska en valvo niin pitkään, mutta viikonloppuisin kylläkin. Eilenkin valvoin puoli kahteen asti, mutta heräsin jo yhdeksältä eikä vuorokausirytmin kanssa synny ongelmia.
KÄyttäessäni matkapuhelinta modeemina, yhteyden nopeus on noin 1,5 megaa sisäänpäin. Skype ja vaikkkapa nettiradio pyörivät siis ongelmitta. Nettiradiosta tulikin mieleen, että huomasin tässä pari päivää sitten Sävelradion, joka on tullut takaisin nettiradion muodossa. Se on aivan erinomaisen loistava musiikkikanava, joskin se soittaa samoja kappaleita turhan usein.
Oikein hyvin uusi opiskelijaelämä on siis alkanut. Toivottavasti se myös jatkuu sellaisena!
05 elokuuta 2010
Taas pitkänpuoleisen tauon pakottamana
Skype on ollut hyvin aktiivisessa käytössä ja on tullut pelattua yhtä pituushyppypeliä erittäinkin paljon... Se on erittäin koukuttava peli, koska joskus tulee erittäin pitkiä hyppyjä, ilman että ymmärtää miten se voi olla mahdollista. Sitäpaitsi tulokset kirjataan nettiin ja niiden seuraaminen ja vertaileminen on sitten oikein mielenkiintoista.
Nautin täysin siemauksin Barcelonan EM-kisoista. Oikein hyvä maku jäi niistä, joskin kyllä harmitti Tommi Evilän puolesta. Onneksi Suomi sai sentään yhden mitalin!
Niiden päättyminen ei juurikaan sinänsä harmittanut, koska tänään Kajaanissa järjestettävät Kalevankisat alkoivat. Yleensä arvokisojen päättyessä tulee semmonen minä-haluan-lisää-olo, mutta sitä ei tosiaan em. syystä tullut tällä kertaa.
Täytin 20 vuotta 28.7. Sain jonkin verran karkkia ja kaikenlaista mitä voin tarvita kun muutan Espooseen opiskelemaan. Sitten sain myös oikein mainion kokoelmalevyn täynnä 40-luvun iskelmää.
Tosiaan, ylihuomenna suuntaan kohti etelää ja Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikkaa. Fiilikset ovat jokseenkin kaksijakoiset. Jotenkin odotan innolla tulevia haasteita, mutta tottakai se on erittäin, erittäin iso muutos elämässäni. Toivottavasti kaikki menee hyvin!
27 heinäkuuta 2010
Pitkän tauon pakottama kirjoitus - ukkosen jyristessä
ystäviä!
Runsas viikko sitten sunnuntaina kävin Pedersöressä katsomassa Nikolaj Gogolin farssia Reviisori. Oikein hauskaa oli.
En kommentoinut jalkapallon MM-kisoja sen koommin viime merkinnässä. Oikein hyvä maku jäi kyllä. Minua ilahdutti tietyssä mielessä se, että Espanja vihdoin voitti kultaa, joskin Hollantia finaalissa kannustinkin. Saksan pirteä esitys ilahdutti oikein paljon, kuten myös se että Uruguay pääsi pitkälle, joskin Ghanaa kävi sääliksi puolivälierätappion jälkeen. Niinkuin aina, pari suurmaata jäi lohkovaiheeseen. Tällä kertaa tämän tylyn kohtalon kokivat Ranska ja Italia. Ranskassa skandaali äityi tosin todella erittäin mittavaksi.
Tänään yleisurheilun euroopanmestaruuskilpailut käynnistyvät Barcelonassa. Radio Suomi on vahvasti mukana ja aion nauttia täysin siemauksin siitä, että voin kuunnella urheilua radiosta useita tunteja päivittäin. Ja vielä kun selostamossa ovat Pertti Tapola, Jarmo Lehtinen ja Heikki Leppänen, niin ei paremmasta väliä! Suomalaismenestyksestä ei sen sijaan päästäne nauttimaan. Veikkaan ettei Suomi saavuta yhtään mitalia, joskin toki toivon olevani väärässä.
Aika helvetinmoinen ukkoskuuro koettiin täällä äsken. Se lienee hiljalleen laantumassa. Tässä nyt istun kuuntelemassa paristokäyttöistä radiota ja kirjoittamassa blogimerkintää kännykällä. Totesin, että mun on oikeasti pakko edes kirjoittaa jotain, muuten venähtää vielä, varsinkin nyt kun EM-kisat pääsevät vauhtiin. Niihin palattaneen seuraavassa kirjoituksessa.
14 heinäkuuta 2010
Aivan mahtava leiri!
Matkustin junalla. Saattopalvelu toimi täysin moitteettomasti Seinäjoella junanvaihtojen yhteydessä sekä meno- että paluumatkalla.
Sunnuntaina aloin pakata. Ängin vaihtovaatteet ja kaiken muun tarvittavan kannettavan tietokoneen reppuun. Monta kertaa viikon aikana ihmeteltiin suorastaan kateutta äänessä, miten hitossa voin pärjätä vain yhden laukun varassa.
Maanantaina lähdin klo 9.22 kohti Seinäjokea ja sieltä sitten Hämeenlinnaan. Leiripaikkana toimi Lautsia. Oikein hienot puitteet, joskin majoitusrakennukset olivat vanhoja, joten tuuletuksesta ei ollut tietoakaan, mikä kyllä haittasi kuumuuden takia. Keksittiinkin huonekaverin kanssa, että sanottiin yhtä aikaa, hitaasti ja antaamuksellisesti: "Siis voi vittu että täällä on kuuuuuma!". Päivällisen jälkeen oli jokseenkin tavallinen esittäytyminen, jonka jälkeen syötiin grillimakkaraa.
Ensimmäinen varsinainen leiripäivä oli tiistai. Tuttuun tapaan oli valittavana erilaisia pajoja. Päivä alkoi minun osalta pistenuoteilla. Jostain syystä ketään muuta ei pistenuotteihin perehtyminen aamulla kiinnostanut, joten olin yksin. Oikein mielenkiintoista oli! Lounaan jälkeen oli luontopolku, johon sisältyi erilaisia tehtäviä, kuten tietokilpailu ja planeettojen laittaminen oikeaan järjestykseen. Viimeinen paja tiistain aikana oli minun osalta puutyöt, jossa tehtiin huojuva torni-peli.
Tiistai-illan ohjelmassa oli yhteislaulua ja lettujen paistamista, tai siis leiriläisten osalta -syömistä.
Oli oikein kiva laulaa suurella joukolla, kun kappaleet olivat tuttuja ja sanat oli saatavana pistekirjoituksella!
Keskiviikkoaamuna tein rottinkipajassa korin. Pohjan tekeminen koetteli hermoja, mutta sen jälkeen alkoikin sujua ihan kohtuullisesti ja lopputulos olikin kai ihan hyvä. Lounaan jälkeen kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni futsalia, joka oli oikein mielenkiintoinen laji. Futsal muistuttaaa pitkälti jalkapalloa, mutta kenttä, maalit ja joukkueet ovat pienempiä. Siitä on näkövammaisille sovellettu versio, joka on paralympialaji. Keskiviikon viimeinen paja minun osalta oli soitinpaja. Olin toki kitaraa kokeillut, mutta en viulua, poikkihuilua, saksofonia tai klarinettia. Yllätyin viulun pienestä koosta, siitä että onnistuin saamaan oikein hienon äänen poikkihuilusta ja siitä, miten hiton raskasta klarinetin ja saksofonin töräyttäminen oli. Kokeiltavana oli myös rumpu, joka muistutti kongasta.
Keskiviikkoiltana leikittiin leikki, jossa huone oli kaivos, jossa oli kortin määrittämä määrä timantteja (karkkeja). Leiriläiset oli jaettu ryhmiin, joiden sisällä piti päättää, halusiko lähteä kaivoksesta vai jäädä. Oli myös vaarakortteja, joiden takia kaivos saattoi räjähtää. Minun ryhmä sai jota kuinkin viisi karkkia / henkilö, mikä oli ihan kohtuullinen suoritus.
Torstai oli retkipäivä. Käytiin Hämeenlinnan keskustassa. Ennen leiriä sai valita tykistömuseon tai Hämeenlinnan. Minä päätin mennä tykistömuseoon. Siellä oli oikein mielenkiintoista. Sai ihan käsin katsoa tykkejä ja muutakin sotilaiden tarvitsemaa varustusta, joskaan ei muita aseita.
Sen jälkeen kaikki kävivät syömässä lounaan McDonaldsissa. Tuplajuustoateria maistui oikein hyvältä. Sitten liikuttiin pienemmissä ryhmissä. Minulla oli vain yksi määränpää: levykauppa, jotta saisin haltuuni Pate Mustajärven uuden albumin "Musta", joka sisältää Johnny Cashin lauluja suomeksi käännettyinä. Olin kuunnellut Spotifystä levyn useita kertoja ja tiesin mitä ostin. Löysin levyn vaivatta ja istahdin tyytyväisenä bussiin takaisin kohti Hauhoa. Illan ohjelmassa oli kuorosota. Leiriläiset (ja ohjaajat) jaettiin alueellisiin ryhmiin. Pohjanmaan ryhmä sai laulettavakseen Lauri Tähkä & Elonkerjuun (kuinkas muutenkaan) kappaleen Pauhaava sydän. Ennen päivälllistä harjoiteltiin sitä. Ruuan jälkeen sauna oli varattu meille. Minä kävin kyllä "yleisessä saunassa, miesten puolella". Yhdeksältä kukin kuoro sai esittää laulunsa. Esitykset olivat oikein hyviä ja meillä meni oikein hienosti, joskin vähän sekosin sanoissa. Toki kappale oli runsaan radiosoiton ansiosta tuttu, mutta en sitä kuitenkaan osannut niin hyvin eikä tietenkään ehditty treenata kovin paljon.
Perjantai alkoi olympialaisten merkeissä. Leiriläiset oli arvottu kuuden hengen joukkueisiiin. Siellä oli taas mitä kummallisempia lajeja, kuten runon laatiminen, vanhojen mittayksiköiden järjestäminen suuruusjärjestykseen, joukkueen jäsenen kuljettaminen ilman että tämä osui maahan, paperilennokin tekeminen ja lennättäminen sekä aika erikoinen viesti, jossa minä juoksin oman osuuteni kaverin kansssa niin, että minun vasen jalkani ja hänen oikea jalkansa olivat sidottuina yhteen. Minun joukkueeni sai yhden lajivoiton, joskaan en tiedä missä lajissa tämä tuli. Lopullinen sijoitus ei ollut neljän parhaan joukossa.
Iltapäivällä oli jälleen pajoja: tällä kertaaa ensin pihapelit, jotka eivät olleet erityisen sokkoystävällisiä: Mölkky, Pervo ja blondi sekä Flipperi ja sitten minigolf, joka oli äärimmäisen mielenkiintoista ja sujuikin oikein hyvin!
Perjantai-illan ohjelmassa oli murhan ratkaiseminen. Saatiin kuulla tarina, jonka jälkeen piti päättää, kuka tarinan henkilöistä oli murhannut päähenkilön, miten murha oli tehty ja miksi. Taas tehtiin töitä pienissä ryhmissä. Oli sinänsä oikein mielenkiintoista.
Lauantaina oli vain yksi paja, minun osalta kalastus. Sen tarkoituksena ei sinänsä ollut kalan saaminen, vaan pikemminkin tutustuminen erilaisiin kalastusmuotoihin. Kokeiltiin virvelin heittämistä ja mato-ongintaa. Lounaan jälkeen oli Amazing Race. Siellä sai itse valita joukkueen, jossa oli kolme henkeä. Taas oli kaiken maailman tehtäviä, kuten kansallislaulujen ja Suomi-rockin klassikoiden tunnistaminen, erilaisten esineiden lajittelu lokerikkoon, riippulukon avaaminen valitsemalla oikean avaimen isosta avainnipusta ja erilaisten ruoka-aineiden tunnistaminen tunnustelemalla, haistelemalla ja maistelemalla. Tai no, yksi ei ollut syötävä, vaan Islannin legendaarisen tuhkapilven tuhkaa, joka ei kyllä maistunut paljon miltään... :)
Meidän joukkue sijoittui komeasti neljänneksi!
Lauantai-iltana oli talent. Viime vuonnahan minä soitin kaverin kanssa Kulkurin ja joutsenen. En tietenkään voinut olla esiintymättä tänäkään vuonna. Niinpä vedettiin samaisen kaverin kanssa Katson autiota hiekkarantaa. Hän soitti siis taustalla harmonikkaa ja minä soitin syntetisaattoria. Ihan kohtuullisesti meni, joskin sähläsin enemmän kuin edellisen illan harjoituksessa.
Suurin osa oli musiikkiesityksiä, ja aivan loistavia sellaisia, mutta myös vähän muuta kuultiin ja nähtiin, kuten runoja ja yksi satu.
Sitten naposteltiin kaikenlaista hyvää, suolaista ja makeaa, jonka jälkeen jäin taas juttelemaan hyvien kavereiden kanssa, niinkuin muutenkin vapaa-ajalla koko viikon aikana. Tiistaina ja keskiviikkona kuuntelin myös vähän jalkapalloa. Hollanti voitti odotetusti Uruguayn ja Espanja niukasti Saksan välierissä. Silloin kun ei ollut ohjelmaa meneillään, piti myös katsoa sähköpostit, käydä Facebookissa jne...
Sunnuntaina oli vuorossa palautteiden antaminen ja vähitellen oli aika suuntautua kotiinpäin. Kerrassaan mahtavan leirin jälkeen saavuin kotiin sunnuntai-iltapäivällä. Illalla oli sitten jalkapallon MM-finaali. Kannustin Hollantia, mutta tiukan väännön jälkeen Espanjasta tuli kahdeksas maa, joka on onnistunut voittamaan MM-kultaa. Oli toki sinänsä hienoa, että Espanja vihdoin sai voittaaa!
04 heinäkuuta 2010
Vähän tennistä ja jalkapalloa - huomenna leirille!
Jalkapallon MM-kisoissa ollaan nähty kolme hyvin dramaattista puolivälierää. Varmaan monien mielestä kaikkein odotetuin, Saksa - Argentiina, ei oikeastaan sisältänyt tippaakaan jännitystä, ainakaan loppua kohden. Saksa voitti vakuuttavan esityksen jälkeen peräti 4-0. Hollanti järjesti pudotuspelien suurimman paukun, kun se sysäsi Brasilian pihalle. Ghana ja Uruguay tarjosivat todellista draamaa, mutta Uruguay eteni lopulta jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen Ghanan Asamoah Gyanin ammuttua rankkarin ylärimaan jatkoajan päätössekunneilla. Kyllä harmitti Ghanan - ja koko Afrikan - puolesta. Espanja voitti eilen Paraguayn niukasti.
Niinpä välierät näyttävät tällaisilta:
- Uruguay - Hollanti
Hollanti on kyllä ennakkosuosikki, varsinkin kun Suarez otti punaisen kortin Ghanaa vastaan eikä pelaa. Toisaalta hän esti kädellään varman maalin juuri silloin jatkoajan lopussa, joten Uruguay ei olisi jatkossa ilman Suarezin toimintaa. Hollanti pelasi hyvin Brasiliaa vastaan varsinkin toisella puoliajalla ja luulen kyllä, että oranssipaitaiset hoitavat Uruguayn.
Holllanti finaaliin. - Saksa - Espanja
Äärimmäisen mielenkiintoinen ottelu! Saksa on pelannut kaksi pudotuspeliottelua huikaisevalla maalierolla 8-1, mutta Espanja puolustaa todennäköisesti paremmin kuin Englanti ja Argentiiina, mutta jos Saksa on yhtä tehokas kuin näissä kahdessa ottelussa, voi se varmasti voittaa Espanjan! Uskon ja ennen kaikkea toivon, että Saksa voittaa ottelun.
Saksa finaaliin.
Espanja hoitaa varmasti Uruguayn pronssiottelussa ja Saksa päihittää Holllannin finaalissa ja voittaa vihdoin MM-kultaa 20 vuoden tauon jälkeen!
***
Huomenna menen Näkövammaisten keskusliiton nuorisotoimen järjestämälle kesäleirille Hämeenlinnan Hauholle, tarkemmin sanottuna Lautsiaan.
Olen kahdesti aiemmin käynyt vastaavilla kesäleireillä ja ne ovat olleet aivan sanoin kuvaamattoman mahtavia, joten odotan tästäkin todella paljon ja olen aika varma siitä, että kaikki odotukset myös täyttyvät. Tulee olemaan ihanaa tavata kaverit, joita en ole nähnyt vuoteen ja myös sellaiset, joiden kanssa olen vain jutellut skypessä enkä koskaan tavannut kasvotusten sekä mahdollisesti tutustua uusiin ihmisiin!
Enpä varmaan juurikaan bloggaa sieltä, joskin se on helpompaa uudella kännykällä kuin mitä olisi ollut viime vuonna Virtain kesäleirillä, kun vanha Nokia 6600 oli vielä käytössä. Nyt kun Radio Suomi vihdoin lähettää jalkapalloa, voin myös kuunnella otteluita sieltä, joskin lauantain pronssiottelu mennee ohi. Kaikkein tärkeimpään, eli finaaliin mennessä ehdin kuitenkin hyvin kotiin...
02 heinäkuuta 2010
Ruohokentillä ollaan
Tänään ohjelmassa on miesten välierät:
- Novak Djokovic - Tomas Berdych
Voisi kuvitella aika tasaiseksi, joskin Djokovic lienee hienoinen ennakkosuosikki. Berdychillä on varmasti itseluottamusta päihitettyään itsen federerin edellisellä kierroksella. Kuitenkin...
Djokovic finaaliin. - Andy Murray - Rafael Nadal
Todellinen herkkupala! Brittiyleisö suorastaan vaatii Murrayn voittoa. Mutta pystyykö hän horjuttamaan maailmanlistan ykkösen, vaikka ollaankin ruoholla? Epäilen.
Nadal finaaliin.
Tänään mielenkiintoista seurattavaa riitttää, sillä jalkapallon MM-kisojen puolivälierät alkavat:
- Hollanti - Brasilia
Hollanti on pelannut hyvin tähän mennessä, mutta niin on todellakin myös Brasilia. Vaikka todella toivoisin Brasilian putoamista, joukkue on vain yksinkertaisesti liiian hyvä, valitettavasti.
Brasilia voittaa 3-1. - Uruguay - Ghana
Olisi erittäin hienoa, jos afrikkalainen joukkue ensimmäistä kertaa pääsisi neljän parhaan joukkoon - vieläpä Afrikan mantereella. Valitettavasti pelkään kuitenkin, että Ghanan tie nousee pystyyn tänä iltana, varsinkin kun sillä ei ole paras mahdollinen joukkue samalla kun Uruguay on erittäin hyvä.
Uruguay jatkoon. - Argentiina - Saksa
Todella erittäin mielenkiintoinen ottelu! Toivon koko sydämelläni Saksan voittoa, mutta Argentiina on kyllä pelannut vakuuttavasti. Saksa näytti toisaalta hyvyytensä myös Englantia vastaan, joten luvassa lienee erittäin jännittävä ottelu, jonka Saksa mielestäni hyvinkin voi voittaa.
Saksa jatkoon! - Paraguay - espanja
Ennakkoon epätasaisin puolivälierä. Paraguayn pitäisi olla Espanjalle pelkkä suupala, mutta kaikki ottelut pitää pelata.
Espanja jatkoon.
01 heinäkuuta 2010
Lyhyesti tenniksen välieristä
- Vera Zvonareva - Tsvetana Pironkova
Toki zvonareva on hienoinen suosikki, mutta jos Pironkova voitti V. Williamsin, niin miksei vois päihittäää Zvonarevankin?
Pironkova finaaliin. - Serena Williams - Petra Kvitova
Williams oli alusta asti suosikin asemassa ja nyt hänen osakkeensa ovat kyllä entisestään parantuneet, kun esim. isosisko venus ja wozniacki ovat pudonneet, joskin heidät kukistaneet pelaajat luonnollisesti ovat näyttäneet hyvyytensä. Luulen kuitenkin, että Williams on pysäyttämätön tässä turnauksessa.
Williams finaaliin.
30 kesäkuuta 2010
ADSL-modeemin kautta toimiva WLAN-verkko
Aloin miettiä, että miksi WLAN-sovittimella varustettu tietokone ei voisi pystyä samaan, jos kerran kännykkä voi jakaa oman nettiyhteyden langattomasti.
googletin ja löysin oikein pätevät ohjeet. Noudatin ohjeita tarkkaan ja loin langattoman lähiverkon, jonka siis piti jakaa ADSL-yhteytemme langattomasti käytettäväksi vaikka kännykällä. En saanut sitä toimimaan. Kokeilin erilaisilla suojausasetuksilla ja kaikenlaista, mitä suinkin pystyin keksimään ja etsin Googlesta löytääkseni syyn siihen, että kännykkä aina yhdistettäessä sanoi "yhdyskäytävä ei vastaa". Seuraavana päivänä kaveri kokeili, sai aikaan samanlaisen tuloksen kuin minä ja totesi, että Windowsin palomuuri estää yhteyden. No, minullahan oli Windowsin palomuuri poissa päältä, koska käytin F-Securen omaa palomuuria. Niinpä annoin F-Securen sallia kaiken verkkoliikenteen, ja silloin luomani WLAN-verkko kyllä toimi!
No, seuraava ongelma, josta valitettavasti olin hyvinkin tietoinen, astui kehiin. F-Secure 2010:n asetukset ovat ruudunlukuohjelman käyttäjälle melkein saavuttamattomissa. En siis pystynyt sulkemaan F-Securen omaa palomuuria enkä juuri muutakaan. Tässä vaiheessa minä suivaannuin siihen mallliin, että päätin jättää F-Securelle hyvästit. Poistin siis sen surutta, olkoonkin että koneen mukana tuli kolmen vuoden lisenssi. Ajattelin ensin korvata sen Avastilla, mutta samainen kaveri kertoi käyttävänsä Microsoft Security Essentialsia, joten asensin sen F-securen tilalle.
No, pääasiahan oli se langaton lähiverkko, joka ei vieläkäään tietenkään toiminut, kun Windowsin palomuuri ei antanut minun yhdistää siihen. Vähän aikaa tapeltuani palomuurin eri porttien kanssa, päätin vaihtaa myös palomuuria. Niinpä asensin Sygate Personal Firewallin, joka oikein kiltisti kysyy lupaa, kun jokin sovellus haluaa päästä internettiin.
Vihdoin sain langattoman lähiverkon toimimaan! Meillä on kahden megan yhteys, ja sen nopeus (sisäänpäin siis) on täällä huoneessa noin 1,25 mb/s ja se kantaakin melkein koko talossa. Ainakin jos jätän huoneen oven auki, pystyn myös käyttämään sitä ulkona. Tällöin se on kuitenkin varsin hidas, mutta pienen pingin ansiosta nettiselailu on kuitenkin nopeampaa kuin 3G-yhteyttä käyttäessäni, täällä kun ei ole kovinkaan voimakas 3G-peitto.
***
Mainittakooon, että Tomas Berdych teki sen! Hän voitti Roger Federerin erin 3-1 ja niinpä sveitsiläisen Grand Slam-tie nousi pystyyn puolivälierissä toistamiseen! Rafael Nadal johtaa Robin söderlingiä vastaan erin 2-1, kun taas murray - Tsonga on tilanteessa 1-1. Djokovic päihitti helponlaisesti Lun, niinkuin ennustinkin.
Myöhäistä pohdintaa tenniksestä
Varsinaista yllätystä, Taiwanin Yen-Hsu Luta lukuunottamatta, miesten puolivälierissä ei ole:
- Roger Federer - Tomas Berdych
Tshekkiläinen Berdych johtaa erin 2-1! Mutta olihan Roger tiukoilla myös Alejandro Fallaa vastaan ekalla kierroksella. Sillloin sveitsiläinen voitti, mutta pystyykö nytkin käääntämään ottelun edukseen? Ei tule olemaan helppoa!
Sanon kuitenkin, Federer jatkoon. - Jo-Wilfried Tsonga - Andy Murray
Brittiyleisö vaatii Murrayn voittoa. Kasvavatko paineet liian isoiksi? Murray on toki suursuosikki,mutta Tsonga ei mikään huono pelaaja ole ja saattaa varmasti pistää Andyn tiukoille. Mutta...
Murray jatkoon. - Novak Djokovic - Yen-Hsu Lu
Djokovic johtaa erin 2-0 ja kolmatta erää jo 3-1, joten hän menee varmasti jatkoon. - Robin Söderling - Rafael Nadal
Söderling on taas pelannut hyvin ja pahoin pelkään, että hän saattaa sysätä espanjalaisen kakkoseksi sijoitetun Nadalin laulukuoroon, vaikken toki toivo sitä. Siis aivan, nyt kun söde on voittanut kerran Grand Slamissa Nadalin ja Federerin, niin johan riittää. Mutta veikkaan silti, että...
Söderling jatkoon.
29 kesäkuuta 2010
Kaksi tiukkaa ottelua - yhtä aikaa
Tänä iltana menen kaverin luokse seuraamaan hyvin mielenkiintoista Espanjan ja Portugalin välistä ottelua. Toivon kyllä Portugalin voittoa, mutta Espanja taitaa kyllä hoitaa homman. Toivon että Japani voittaa Paraguayn nyt, että saataisiin yksi joukkue kaikista isoista maanosista puolivälieriin. Tällöin olisi kolme eurooppalaista ja komle etelä-amerikkalaista joukkuetta ja sitten yksi joukkkue aasiasta ja yksi Afrikasta kahdeksan parhaan joukossa.
Tennistä!
Yllätyksiä ollaan toki jonkinverran nähty niin miesten kuin naisten puolella. Niistä kirkkain lienee Andy Roddickin putoaminen Taiwanin Yen-Hsun Luta vastaan. Muuten kaikkein suurimmat ennakkosuosikit ovat pelanneet hyvin, joskin esim. Samantha Stosuria ja Justine Heniniä ollaan pidetty vaarallisina, mutta he eivät enää ole turnauksessa mukana. Suurin yllättäjä onkin ehkä suomalaisittain oikein ilahduttavasti Viron Kaia Kanepi, joka on edennyt mm. mainitun Stosurin kustannuksella puolivälieriin asti, jossa hän tänään kohtaa Tšekin Petra Kvitovan.
En tosin ole tähän mennessä kovinkaan tarkasti seurannut, mutta käydäänpä päivän matsit läpi:
- Kim Clijsters - Vera Zvonareva
Clijsters voitti todella vakuuttavan esityksen jälkeen maannaisensa Justine Heninin eilen, ja luulen kyllä, että Belgialainen jatkaa.
Clijsters jatkoon. - Serena Williams - Na Li
Williams on pelannut todella vakuuttavasti tähän mennessä, joten en mitenkään usko, että Li pysty häntä horjuttamaan.
Williams jatkoon - Tsvetana Pironkova - Venus Williams
Myös vanhempi Williams on pelannut hyvin tähän mennessä, eikä Pironkovalla liene häntä vastaan mahdollisuuksia.
Williams jatkoon. - Petra Kvitova - Kaia Kanepi
Ennakkoon tasaisin puolivälierä. Olisi kyllä erittäin hienoa, jos Kanepi pääsisi välieriin asti - ja miksei voisi päästäkin?
Kanepi jatkoon.
26 kesäkuuta 2010
Jalkapallopohdintaa hyvin rauhallisen juhannuksen jälkimainingeissa
<ul>
<li> Hollanti - Slovakia
Vaikka Slovakia voitti Italian, sillä ei liene paljon mitään jakoa Hollantia vastaan. Toki ihmeitä on ennenkin tapahtunut, mutta...
Hollanti voittaa 3-1.
<li> Brasilia - Chile
Kumpikin pelaa hyökkäävää jalkapalloa, mutta Brasilialla on varmasti paljon kurinalaisempi puolustus, minkä lisäksi monet Chileläiset ovat pelikiellossa. Jos Brasilia, toisin kuin eilen, on pelipäällä, saattaa se mätätä hyvin rumat lukemat taululle.
Brasilia voittaa 4-1.
<li> Japani - Paraguay
Siitä voi tulla hyvinkin tasainen kamppailu. Jos Japanin erikoistilanteet ovat yhtä vaarallisia kuin Tanskaa vastaan, voi se kyllä voittaa, mutta pelillisesti Paraguay lienee parempi joukkue.
Paraguay voittaa 2-1.
<li> Espanja - Portugali
Portugali ei ole päästänyt maaliakaan vielä turnauksessa. Tähtiä vilisevää Espanjaa vastaan katkeaa tämä trendi kyllä. Eilen Espanja näytti osaavansa hyökätä, ja varsinkin osaavansa jäähdyttää peliä päästyään johtoasemaan. Eilen viimeiset puoli tuntia oli aivan helvetin tylsää pelailua Espanjan osalta.
Espanja voittaa 3-2.
</ul>
Eilen purin ison kasan äänilehtiä, minkä jälkeen luin Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjaa. Iltapäivällä, ennen ensimmäisen ottelun alkua, syötiin uusia perunoita ja grillattua Kasleria. Sitten vietettiin jalkapallotäytteistä juhannusaattoa. Otteluiden välissä kuuntelin Järviradion toiveiskelmiä.
Tenniksen Wimbledonissa ei olla mainittavia yllätyksiä nähty. Suurimmat ennakkosuosikit ovat jättäneet vastustajansa vaille mahdollisuuksia.
24 kesäkuuta 2010
Perillä mökillä
Jarkko Niemisen tie nousi pystyyn Wimbledonissa, kun Andy Murray päihitti maskulaisen suoraan kolmessa erässä. Mainitsemaani maratonottelua tahkottiin yhteensä 11 tuntia ja 5 minuuttia, ennen kuin Yhdysvaltain John Isner voitti viidennen erän lukemin 70-68.
Kännykälle meinas käydä huonosti...
No, odotin vähän aikaa suorastaan vittumaisten ajatusten pyöriessä päässä... Käynnistin toistamiseen puhelimen ja suureksi helpotuksekseni kaiutin toimi täydellisesti eikä mitään muitakaan oireita ole ilmennyt enkä usko, että sellaisia tuleekaan.
No, mitä tästä opimme? Vaikka toki aina olen pitänyt kännykästä huolta, kannattaa jatkossa olla entistä varovaisempi varsinkin kahvia käsiteltäessä. Niinpä pidän tuon tapahtuman jälkeen puhelinta täysin eri paikassa kuin ennen, jolloin se useinkin oli suhteellisen lähellä kahvikuppia.
Tuollaista on kyllä ollut käydä aiemminkin, kun olen kuunnellut jotain lehteä kännykän kaiuttimen kautta pitäen sitä keittiön työpöydällä ja sotkenut maitoa tai jugurttia, mutta noin lähellä rakkaan puhelimen hajoaminen ei ole ollut koskaan.
Saatiinpahan tuokin tapahtuma julkisuteen...
Ruohokentillä sattuu ja tapahtuu - ja huomenna mennään juhannuksen viettoon!
Jalkapallon MM-kisoissa on nähty paljon dramatiikkaa ja usein jonkin joukkueen jatkopaikka on todellakin ollut hiuskarvan varassa, kun saman lohkon toinen ottelu on ollut äärimmäisen merkityksellinen. Mutta dramatiikkaa pitää ollakin ja siitä nautitaan!
Neljä neljännesvälierää on jo selvillä:
- Uruguay - Etelä-Korea
Ennakkoon aika tasainen ottelu, ja voisin hyvinkin kuvitella, että se venyy jatkoajalle. Kumpikin joukkue on pelannut hyvin tähän mennessä.
Varsinaisen peliajan jälkeen 1-1, Etelä-Korea voittaa jatkoajalla / rankkareilla. - USA - Ghana
Olisi kyllä hienoa, jos afrikkalaisjoukkue pääsisi puolivälieriin asti! Ghanalla on kaikki mahdollisuudet, mutta myös Yhdysvallat on näyttänyt vaarallisuutensa, joten oikein viihdyttävä matsi lienee luvassa.
Ghana voittaa 3-2. - Saksa - Englanti
Englanti vakuutti tänään, mutta se voitti Slovenian kuitenkin vasta 1-0. Saksa on oikeastaan tehnyt kolme hyvää ottelua, toisin kuin Englanti, joka pelasi varsin hampaattomasti varsinkin Algeriaa vastaan. Uskon, ja ennen kaikkea toivon, että Saksa menee jatkoon.
Saksa voittaa 2-1. - Argentiina - Meksiko
Argentiina on vakuuttanut eikä Meksikolla liene mitään mahdollisuuksia, vaikka ajoittain hyvin on pelannutkin.
Argentiina voittaa 3-0.
***
Mitään jättiyllätystä ei olla nähty Wimbledonissa vielä, joskin sellainen oli enemmän kuin lähellä heti ensimmäisessä keskuskentän ottelussa, kun Kolumbian Alejandro Falla johti Roger Federeriä vastaan erin 2-0 ja hänellä oli kultainen mahdollisuus murtaaa Federerin syöttö ja syöttää ottelun voitosta, mutta otteluiden voittaminen on tunnetusti vaikeaaa, ja Federer mursi puolestaan vastustajansa syötön, ja voitti neljännen erän 7-5 ja lopulta viidennen erän helpposti.
Jarkko nieminen voitti Itävallan Stefan Koubekin erin 3-1 ja huomenna hän kohtaa kotiyleisön suuren suosikin Andy Murrayn. Niemisellä ei varmaankaan ole minkäännäköisiä mahdollisuuksia, mutta harvoin pääsee pelaamaan yleisön kultakimpaletta vastaaan Wimbledonin keskuskentällä ja vielä kuningattaren ollessa paikan päällä. Olisi kyllä varsinainen jymypaukku ja todella todella makea voitto, jos Nieminen onnistuisi Murrayn kukistamaan, mutta se lienee silkkaa utopiaa.
Suurin yllätys miesten puolella taitaa olla kroatialaisen Marin Cilicin putoaminen. Kroatialaiselle povattiin menestystä vuoden kolmannessa GS:ssä, mutta Saksan Florian Mayer oli eri mieltä ja lähetti Cilicin laulukuoroon. Kummatkin finalistit Ranskan avoimista, Samantha Stosur ja Francesca Schiavone, ovat myös pudonneet. Tämä ei ehkä niinkään kauhian yllättävää ole, mutta onhan se aika kummallista, että Roland Garrosin finalistit putoavat pois heti Wimbledonin ekalla kierroksella kaksi viikkoa RG:n finaalin jälkeen. Toki ero on iso massan ja ruohon välillä.
Kaikkein suurimmat ennakkosuosikit ovat selvittäneet tiensä jatkoon, joskaan ei aina vaikeuksitta. On kyllä sanottava, että tenniksen seuraaminen kärsii vähän jalkapallon takia. Yleensä en tosin muutenkaan seuraa kovinkaan tarkasti alusssa, vaan havahdun vain silloin, kun jotain todella yllättävää on tapahtua tai meneillään oleva TV-ottelu on erityisen tiukka, ja myös tietysti kun Jarkko Nieminen (tai miksei serena Williams) pelaavat...
Kaikkein suurimman huomion tämän vuoden Wimbledonissa on kuitenkin kerännyt aivan epätodellinen ottelu Nicolas Mahut'n ja John Isnerin välillä. Ottelua alettiin pelata jo eilen, jolloin se keskeytettiin pimeyden takia. Mutta uskokaa tai älkää, pelaajat ovat tahkonneet koko tämän päivän ja viidettä erää on pelattu yli kuusi tuntia. Yhteensä ottelu on kestänyt yli 10 tuntia ja kaikki mahdolliset ennätykset on murskattu selvin numeroin! Puhutaan siis kaikkien aikojen ylivoimaisesti pisimmästä tennisottelusta, kaikkien aikojen isommasta läpisyöttöjen määrästä jne... Tilanne ottelun viidennessä erässä on suorastaan naurettavat 59-59! Ottelu keskeytettiin taas ja se jatkuu huomenna, päättyneekö milloinkaan...
***
Huomenna lähdetään mökille Toholammille viettämään juhannusta. Siellä luen varmaan Juoppohullun päiväkirjaa ja surffailen kännykällä päivisin ja sitten illat kuluvatkin jalkapallon merkeissä.
Haluan toivottaa kaikille tämän blogin lukijoille oikein hyvää juhannusta!
21 kesäkuuta 2010
Todellakin urheilun huumaa
Jalkapallon MM-kisoissa pari suurmaata on kompuroinut ja jatkopaikka jää viimeisen ottelun varaan. Suuriin maihin en laske Ranskaa, sillä minä en oikeastaan yllättynyt, kun Ranska hävisi Meksikolle, koska Ranskan jalkapallossa on erittäin, erittäin sekasortoinen tilanne.
Sen sijaan Saksa hävisi Serbialle, vaikka joukkue kyllä pelasi hyvin, mutta ei saanut maaleja aikaan. Vaikka yleensä kannatankin heikompaa, niin toivoin tässä tapauksessa kyllä Saksan voittoa. Toki Saksalla on jatkopaikan suhteen kaikki omissa käsissä vielä. Niin on myös Englannillla ja Italialla, mutta kumpikin on jäänyt tasapeleihin kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Italian lohko pidettiin erittäin helppona,mutta MM-kisoissa mitään ei tule ilmaiseksi. Uusi-Seelanti on ennakkoon yksi tämän turnauksen heikoimmista maista, mutta kyllä se vain puolusti itselleen 1-1-tasapelin Italiaa vastaan. Italia pelasi erittäin huonosti, ja noin siinä sitten käy... Espanja on vielä jonkinlainen arvoitus, se kun on pelannut vain yhden ottelun vielä, mutta shokkitappio Sveitsille oli kyllä silti merkittävä. Eniten ovat ehkä vakuuuttaneet Argentiina ja Brasilia, jotka ovat näyttäneet todella hienoa hyökkäyspeliä. Suurista maista hollannilla on myös kaksi voittoa alla, mutta joukkue ei ehkä sinänsä ole vakuuttanut yhtä paljon kuin edellä mainitut. Pitää toki muistaa, että tämä on "vain" lohkovaihe, ja jos pääsee jatkoon, kaikki on mahdollista.
Turnauksen paras ottelu nähtiin ehkä lauantaina, kun Tanska voitti Kamerunin 2-1. Otteluun sisältyi toki omalta kannaltani jännitystä sikäli, että kannustin Tanskaa ja olin vielä pelannut pitkävedossa Tanskan voittoa...
***
Jalkapallon saralla riittäisi seuraamista jo sinänsä, mutta tänään hyvin hyvin mielenkiintoinen Wimbledon alkaa! Taas tavallinen analyysi: Federer ykkössuosikki miesten puolella, Williamsin siskokset vahvoilla naisissa. Tätä ollaan kuultu monet monet kerrat, mutta kyllä se vain pätee...
Todella yllätyksellisen Roland Garrossin jälkeen, en oikein usko, että yllätyksiä tulee yhtä paljon. Tuttuun tyyliin naisten turnaus on jollainlailla avoimempi, mutta toki joku saattaa yllättää myös miesten turnauksessa. Ranskan avoimissahan yhteensä 175 (/ 200) % välieriin selviytyvistä pelaajista oli ilman GS-voittoja. En usko luvun olevan yhtä suuri tällä kertaa. Yksinkertainen syy siihen on, että esim. Williamsit ja Federer pelaavat paremmin ruoholla kuin massalla.
aion suurella mielenkiinnolla seurata Wimbledonia. Toki se kärsii vähän jalkapallon takia, mutta pitää vain priorisoida.
***
Muuten en ole tehnyt mitään järisyttävää. Tuttuun tyyliin olen lähihnnä puhunut kavereiden kanssa skypessä, ollut muuten tietokoneella ja soittanut syntetisaattoria, jalkapallon seuraamisen lisäksi tietysti. Törmäsin erittäin houkuttelevaan Saunalahden tarjoukseen enkä pystynyt vastustamaan sitä. Niinpä nostin mobiililaajakaistan nopeuden 384 kbit/s:stä rajattomaan nopeuteen. Normaalisti nopeudeltaan rajaton nopeus maksaa muistaakseni 34 €/kk, mutta heinäkuusta lähtien se maksaakin kahden vuoden ajan vain 13,90 €/kk. En ole päässyt testaamaan sitä kunnolla vielä, mutta mentäneen mökille viettämään juhannusta, joten sen matkan varrella, joskaaan ei mökillä, on kunnon 3G:tä niin että päääsen kokeilemaan. On täälläkin ulkona 3G, mutta kuuluvuus on aika huono.
16 kesäkuuta 2010
Urheilua Porvoossa ja Etelä-Afrikassa
Seitsemältä oli ruokaa seisovalta pöydältä, minkä jälkeen menin hyvissä ajoin huoneeseen katsomaan jalkapallo-ottelua. Majoitettiin muuten Sannasin kartanolla. Muuten hienot puitteet, mutta vammaisten kannalta aika epäkäytännöllinen paikka, mm. sen takia, että ravintola oli eri rakennuksessa kuin huoneet. Tylsänpuoleisen jalkapallomatsin jälkeen menin vähitellen nukkumaan. Huoneessa nettailin puhelimella, oikein langattoman lähiverkon päässä!
Lauantaina oli aamiaisen jälkeen lähtö Hammarsin urheilukentälle. Siellä vietettiin seuraavat 6,5 tuntia yleisurheilun merkeissä. Päivän hienoin suoritus minun kannalta tuli heti avauslajissa, kun juoksin 100 metriä ajalla 18,63. En ollut juossut 100 metriä kahteen vuoteen, ja siihen nähden aika olikin erittäin tyydyttävä, vaikka henkilökohtaisesta ennätyksestä jäinkin lähes sekunnin. Aika ei ehkä olisikaan lämmittänyt sydäntä niin paljon, mutta kultamitaliin se riitti!
Linkopallossa onnistuin yli odotusten saavuttaen hopeaa, ja myös viestissä tuli hopeamitali. Niinpä päivän saldo oli yksi kulta ja kaksi hopeaa. Oikein tyytyväisenä istahdin bussiin, joka vei meidät takaisin kartanolle ja sieltä menin äkkiä hotellihuoneeseen - jälleen katsomaan jalkapalloa.
Lauantai-iltana oli kunnollinen illallinen, jonka jälkeen jaettiin vielä vähän palkintoja. Tämän jälkeen menin taas huoneeseen jalkapallon MM-kisojen pariin, ja sitten vähitellen nukkumaan.
Sunnuntaina bussi suuntasi jo aamu yhdeksältä keulansa kohti Pohjanmaata, ja saavuin kotiin neljän jälkeen. Bussimatkojen aikana juttelin koko viikonlopun ajan saattajana toimineen miehen kanssa, kuuntelin radiota ja surffasin tietysti puhelimella...
***
Jalkapallon MM-kisat ovat siis alkaneet. Olen seurannut oikeastaan kaikkia otteluita jollain tavalla. Ylivoimaisesti tärkeimmät seurantalähteet ovat Ruotsin Radio ja YLE TV2, mutta kyllä minä kävin Eurosportin mobiilisivuilla katsomassa tilannetta silloin, kun en pystynyt kuuntelemaan telkkaria Porvoossa ollessani. Nyt kotona olenkin kuunnellut kaikki ottelut, joskaan en aina niinkään tarkasti, mutta maalihuutoihin toki reagoi, vaikka tietokoneen ääressä istuisikin.
Jalkapallon seuraamisen lisäksi en olekaan tehnyt mitään järisyttävää, mitä nyt olen tuttuun tapaan soittanut syntikkaa, kuunnellut musiikkia ja jutellut kavereiden kanssa Skypessä.
Muutama vähän yllätyksellinen risti ollaan nähty, mutta tänäään saatiin ensimmäinen todellinen jymypaukku, kun Sveitsi voitti Espanjan 1-0!
09 kesäkuuta 2010
Valmistujaiset ja muutakin
Toisaalta, ylioppilasjuhlia vietetään vain kerran elämässä, joten toki oli sinänsä perusteltuakin, että piha täyttyi ihmisistä sitten iltapäivällä. Täällä kävi yhteensä noin 40 vierasta. Juhlat olivat oikein onnistuneet!
Sain suurimmaksi osaksi rahaa ja ruusuja, mutta myös mm. muutaman kahvimukin, muistitikun, pari äänikirjaa ja CD-levyjä. Olin tilannut itselleni Anki Lindkvistin, Virve Rostin, Kari Tapion ja Jarno Sarjasen kokoelmat. Oikein mainioita levyjä, joihin olin tutustunut Spotifyssä aikaisemmin.
***
Vaikka pidin sitä jotenkin utopiana, niin kas kuinka kävikään, Italian Francesca Schiavone voitti Ranskan avoimet! Hän päihitti finaalissa Samantha Stosurin suoraan kahdessa erässä. Tämähän kertoi juuri naisten turnauksen avoimuudesta, josta puhuin ennen sen alkua. Suuret suosikit tipppuivat jo puolivälierissä ja saatiin todellinen yllätysmestari.
Miesten puolella mestari oli kaikkea muuta kuin yllätyksellinen - Rafael Nadal, joka ei hävinnyt turnauksessa erääkään. Suurimmasta yllätyksestä vastasi Itävallan Jürgen Melzer, joka eteni välieriin asti.
Muuten ei ole tapahtunut mitään erityistä. Nyt kun kaveritkin saivat kesälomaa, tulee juteltua Skypessä erittäin paljon. On kyllä jotenkin sanoin kuvaamattoman hienoa, että voin ikään kuin tavata parhaat kaverini Skypessä, vaikka nämä asuvatkin satojen kilometrien päässä enkä heitä kasvotusten tapaa kuin korkeintaan pari kertaaa vuodessa! En ole sen puoleen tavannutkaan kaikkia, joiden kanssa saatan jutella jopa päivittäin.
Odotan jalkapallon MM-kisoja kuin kuuta nousevaa. Kannustan ottelukohtaisesti altavastaajaa, mutta kun ratkaisupelit alkavat, ehdoton suosikki on Saksa. En ihan tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä siitä, että joskus ala-asteen lopulla olin hyvinkin kiinnostunut saksan kielestä ja muistan kannustaneeni Saksaa myös vuoden 2002 MM-kisoissa, ja olin aika vihainen, kun Brasilia voitti sen finaalissa sinä vuonna.
Eipä kai voi muuta sanoa, kuin että Brasilia ja Espanja ovat suurimmat suosikit, mutta toivottavasti jokin maa voi yllättää.
***
Perjantaina menen Porvooseen, jossa ovat Förbundet Finlands Svenska Synskadaden järjestämät boccia- ja yleisurheilukilpailut. Ensimmäistä kertaa osallistun myös bocciaan. Olen pelannut sitä lähes viikoittain jo kolme kautta, joten jotain taitoa luulis löytyvän, joskin toki osittain on myös tuurin varassa.
MM-kisojen alku menee siis osittain ohi, mutta seuraan toki otteluiden tilanteita kännykällä Eurosportin tulospalvelun kautta ja saatan pystyä katsomaan perjantain ja lauantain iltaotteluita.
***
Nyt tämä meni vähän sekavaksi, mutta kerrottakoon vielä, että kävin tänään Kauhavan Powerparkissa. Minä en käynyt missään huvipuistolaitteissa, mutta kävelin kuitenkin alueella ja sitten syötiin lopuksi ravintolassa. Matkan järjesti De Utvecklingsstördas Väl-liiton Vaasan alueyhdistys, jossa entinen avustajani on jäsenenä ja hän sitten pyysi tulemaan mukaan. Oikein kivaa oli!
04 kesäkuuta 2010
Tennistä ja lakkiaiset
Finaalissa kohtaavat siis Stosur ja Schiavone. Ennen välieriä oli selvää, että saataisiin kokonaan uusi Grand slam-voittaja, mikä toki on oikein hyvä asia tenniksen kannalta. Stosu on kyllä pelannut niin vakuuttavasti, että luulen hänen voittavan huomenna. Valitettavasti finaali jää minulta ohi, huomenna kun on YO-juhlat.
Seuraan toki mahdollisuuksien puitteissa tilannetta Eurosportin tulospalvelun kautta, joskaan en toki voi istua räpläämässä kovinkaan paljon kännykän kanssa kahvipöydässä :).
Miesten finaalisssa kohtaavat, niinkuin jo ennustin, Robin Söderling ja rafael Nadal. Siitä voi tulla erittäin tasainen ja hieno vääntö, niin hyvin kumpikin on pelannut tässä turnauksessa. Nadal on kuitenkin Nadal eikä yhtään vähempäää, ja hän haluaa varmasti ottaa revanssin viime vuoden tappiosta. Luulen ja toivon, että Rafa voittaa Roland Garrosin viidennen kerran!
***
Kyllähän sen tuntee, että jollain tapaa suuri päivää koittaa huomenna. En toisaalta pidä ylioppilaaksi pääsyä mitenkään kovinkaan erityisenä saavutuksena, mutta onhan se jollain tapaa suurta, että kirjeitä ja onnitteluja satelee ja vieraita tullee runsaanpuoleisesti huomenna. Pitää toisaalta muistaa, että ylioppilaaksi pääsee tasan tarkkaan vain yhden ainoan kerran ja onhan se tietyllä tavalla isompaa kuin syntymäpäivä senkin takia että YO-lakin eteen on tehnyt töitä.
Blogiarkisto
-
►
2025
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2024
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2023
(3)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2020
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2019
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2018
(1)
- ► heinäkuuta (1)
-
►
2017
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2016
(5)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (2)
-
►
2015
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2014
(12)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2013
(30)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(77)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2011
(97)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2010
(124)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (30)
- ► tammikuuta (24)
-
►
2009
(128)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (10)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (16)
-
►
2008
(159)
- ► joulukuuta (20)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (20)
- ► huhtikuuta (24)