Äh... Viime kirjoituksesta oli kulunut lähes viikko, joten nyt pitää hyvittää tilanne kirjoittamalla kaksi kirjoitusta putkeen. Jotenkin tekee vain nyt mieli jaaritella, kun Kadetten Schaffhausen kuitenkin on ratkaissut ottelun RK Bosnaa vastaan ja Interi ja Napolin välisen Italian Serie A:n ottelun alkuun on aikaa jonkin verran. Sitä vois kyllä vähän seurata. Katoin tänään Merseysiden perinteistä paikalliskamppailua Everton - Liverpool. Siitä jäi vähän huono maku, koska olin pelannut ristiä, mutta Pool voitti selvästi 2-0. Manchester United voitti Norwichin. Siinähän ei ole mitään outoa, mutta uskaltauduin pelaamaan siinäkin ristiä ekan 0-0-tilanteessa päättyneen ekan jakson jälkeen, mutta kun aloin harkita pienen voiton lunastamista, United meni johtoon... Vaikka vedonlyönti tekee urheilun seuraamisesta mielekkäämmän, aiheuttaa se toki myös tavallaan välillä turhaa ärsyyntymistä...
Veikkauksesta puheen ollen, niin kyllä minäkin tavoittelen 10 miljoonan jättipottia, koska pistin joskus noin puolitoista kuukautta sitten lottorivin ikipelinä tyhjentelemään Veikkauksen pelitiliä, sitä kun en varsinaisesti enää tarvitse, koska käytän urheiluvedonlyöntiin nykyisin vain Unibetiä. Odotan, että Veikkaus julkaisee oikean rivin Twitteriin, mutta olen vain pelannut kahdella rivillä enkä edes ole seurannut sitä kovin tarkasti. Pidän myös pienten voittojen saamista lotossa niin äärimmäisen epätodennäköisenä... Voidaan kysyä, mitä tekisin jos voittaisin 10 miljoonaa. Tulisin ensinnäkin varmasti hulluksi... Ja jos en tulisi hulluksi, en ainakaan pystyisi tajuamaan sitä, että olisin voittanut niin helvetillisen summan. Luulen kyllä, että jatkaisin koulua ihan normaalisti. Matkustaminen ei erityisemmin sinänsä kiinnosta, mutta kyllähän mä voisin mennä rakkaani kanssa vaikka jonnekin <3. En oikeasti tiedä mitä helvettiä tekisin niillä rahoilla... Varmasti lahjoittaisin myös jonkin verran erilaisiin kohteisiin ja tietenkin perheelle, sukulaisille jne.
Mulla oli mielessä joku aihe, josta ajattelin kirjoittaa, mutta unohdin nyt onnellisesti sen. Silloin kun avasin WordPadin, ajattelin jotain, mutta enpä enää muista mikä se oli... No, mainittakoon vaikka, että Mustasaaren Koripallolla menee erittäin hyvin. Mähän saatoin uudistetun sponssorijärjestelmän ansiosta tehdä suhteellisen kalliita hankintoja ennen kautta, joten joukkue on liigassaan ylivoimainen. SE on voittanut kaikki pelaamansa ottelut (8 kpl) ja yhdeksäs voitto on parhaillaan tulossa.
Kadetten Schaffhausen voitti RK Bosnan rumasti 34-23. Ottelu päättyi ja bosnialainen BH Radio 1 soittaa tuttuun tapaan kaunista, bosnialaista rock-musiikkia. Seuraan siis näitä siksi, että bosnialainen urheilu kiinnostaa, ja siksi, että kielitaito parantuisi. Tai no, eihän se oikeastaan parannu sillä, että kuuntelee urheilua yhdellä korvalla, mutta eipä siitä haittaakaan ole...
Nyt on jotenkin sellainen fiilis, että voisi vain kirjoittaa ihan mistä vaan - jotain turhaa, mitäänsanomatonta. Onhan tämä blogi sitä varten, että siihen kirjoitetaan, joten silloin pitää myös kirjoittaa. Nyt pidän kuitenkin pienen tauon ja kaadan itselleni kahvia. Keitän siis yleensä lähinnä lauantaisin ja sunnuntaisin kahvia aamupäivällä ja juon sitä pitkin päivää ja iltaa termoksesta. Saan siis koulun puolesta arkisin maksullisen aamiaisen klo 7.20. Sitä käyn syömässä koulupäivän alkaessa kahdeksalta. Tässä jaksossa sellaisia päiviä on ollut neljä viidestä. Syön joka päivä koulun tarjoamaaa lounasta sekä maksullista klo 16 tarjottavaa päivällistä. Sitten käyn joskus kahvilla klo 9.30 tai 13.45, ihan lukujärjestyksestä riippuen. Niinpä arkisin syön solussa vain iltapalaa. SE muodostuu leivästä, ja liha- ja karjalanpiirakoista. Viikolnoppuisin syön näiden lisäksi myös valmiita mikrossa lämmitettäviä annoksia. Oikein mainiosti näillä pärjää!
BH Radio 1 alkoi soittaa enemmän diskopainotteista, joten ei muuta kuin LSHunter TV:lle etsimäään streamia, joka lähettää Inter - Napoli-matsia. Täällä soi nyt saksankielinen lähetys, jonka äänevoimakkuus on vähän turhan iso. Kokeillaas seuraavaa... Kas, kas! Nyt taas löytyi englanninkielinen streami. Sen voimakkuus on ehkä taas turhan pieni, mutta parempi niinpäin... Oikeastaan se on just sopiva, että pystyy käyttämään konetta, mutta kuitenkin sen verran kova, että huomaa ihan hyvin, jos meinaa tulla maali. On kyllä niin hienoa, kun pystyy seuraamaan haluamaansa urheilua ilmaiseksi Internetin ansiosta! Toki nyt elokuussa ostinkin tuon Valioliigan koko kauden paketin MTV3 Katsomosta 100 eurolla. Se kyllä kannatti, mutta jos olisin tiennyt, että pystyisin seuraamaan mielenkiintoisimpia Valioliigan otteluita BBC:n 5 Live- ja 5 Live Sports Extra-kanavien kautta, en kyllä olisi ostanut sitä. Kyseisten kanavien kautta voi muuten seurata myös formuloita, mikä on ihan mahtava juttu! Ne lähettävät tietenkin myös esim. brittijoukkueiden eurojalkapallo-otteluita, ja 5 Liven kautta seurasin myös tässä pari viikkoa sitten Rangersin ja Celtikin välistä Skotlannin Valioliigan ottelua!
Ohhoh... Sinne meni ihan huomaamattomasti yli 5000 merkkiä. Tämän merkinnän voinen nyt julkaista seuraavaa odotellessa... Olen taas laiskistunut bloggauksen saralla, niinkuin olette huomanneet. Ei hyvä ollenkaan! Pitää ryhdistäytyä, jumalauta!
Tervetuloa lukemaan blogiani! Tänne kirjoittelen vain, kun siltä tuntuu – aiheena oma elämäni tai sitten jotain ihan muuta.
01 lokakuuta 2011
Opintoja ja vähän muutakin
Niinkuin aikaisemmin totesin, aika todellakin rientää! Ensimmäinen jakso on viikkoa vaille pulkassa ja syysloma odottaa kulman takana!
Mutta jakson viimeinen viikko tarkoittaa myös kokeita. Nyt niitä on tosin vain kaksi eikä kumpikaan niistä ole oikeastaan yhtään vaikea. Tässä jaksossa minulla on ollut seuraavia kursseja:
- Työasema-asennuksia, jossa ollaan käyty läpi erilaisia asioita Windows 7-ympäristössä, kuten tietokoneen liittäminen verkkoon, käyttäjien ja ryhmien luominen, verkkotulostimen asentaminen, varmuuskopiointi ja palautus, kansioiden jako- ja NTFS-oikeudet jne. Koe on tiistaina. SE ei tule olemaan erityisen paha, kun saa käyttää muistiinpanoja myös koetta kirjoitettaessa. Tosin siihen sisältyy toiminnallisia juttuja, jotka toki voivat aiheuttaa vähän päänvaivaa. Etenkin tietokoneen käyttöajan rajoittaminen oli hyvin haasteellista sokkokäyttäjälle.
- ICT englanti, jossa ollaan käyty läpi seitsemän tietokoneisiin liittyvää kappaletta ja vähän kielioppia. Ei paljon mitään uutta sinänsä, mutta vaikea kurssi on ollut änkytysongelman takia (ja siitä tuli mieleen, että voisin kirjoittaa joskus siitäkin). Mutta muuten kurssissa ei ole ollut oikeastaan mitään kummallista eikä maanantainen koe liene kovinkaan vaikea.
- Äidinkieli 2. Yhteensä meillä on neljä äikän kurssia. Normaalistihan minä saan tällaiset aineet hyväksiluettua, mutta koska olen käynyt lukion ruotsiksi, on minun otettava kaksi äikän kurssia. Tämä on ollut hyödyllinen kurssi, jossa ollaan käyty läpi mm. CV:n, ansioluettelon, hakemuskirjeen; tarjouksen ja tarjouspyynnön sekä reklamaation kirjoittaminen, eli ollaan kirjoitettu asiakirja kuhunkin aiheeseen liittyen.
- Tietoverkkopalvelut, jossa käytännössä ollaan kokeiltu erilaisia palveluita ja ohjelmia, kuten mm. yhteisöpalvelu Facebook, tiedostojen jako-ohjelma ja Dropbox, opiskelualusta Moodle (jota täällä muutenkin kyllä käytetään) ja etäkäyttöohjelma TeamViewer.
- Koulutus ja ohjaus, jossa ollaan suunniteltu ohjausta muille opiskelijoille. Kaikki on sen kurssin suhteen kieltämättä ollut vähän sekavaaa, mutta olen päässyt ohjaamaan yhtä opiskelijaa kaksi kertaa, minkä lisäksi ohjattiin yhtä toista tyyppiä yhdessä luokkakaverin kanssa. KÄytännössä meillä oli kyllä ihan liikaa ohjausta kaikkiin muihin verrattuna nyt alussa, mutta eipä siitä haittaakaan liene :). Ohjaus on siis minun tapauksessa koskenut ruudunlukuohjelman käyttö ja erilaisten sovellusten käyttäminen sellaisen varassa. Jos itse on sokea, näkevän käyttäjän ohjeistaminen on hyvin haastavaa, koska minulla ei oikein ole mitään havaintoa siitä, miten näkevä ihminen käyttää tietokonetta.
Näiden lisäksi on ollut liikuntaa kaksi tuntia viikossa. Ihan kiva jakso on ollut ja ensi viikolla on siis kaksi mainitsemaani koetta.
***
Eipä tässä muuten mitään erikoista. Päivät olen ollut koulussa, iltaisin tuttuun tapaan koneella ja toki olen seurannut urheilua. Juuri tällä hetkellä seurannassa on jotain vähän eksoottisempaa; käsipallon Mestarien liigan lohkovaiheen ottelua RK Bosna Sarajevo vastaan sveitsiläinen Kadetten Schaffhausen. Tai siis nyt olen kylläkin keskittynyt kirjoittamiseen... Viikon alussa seurasin luonnollisesti jalkapallon Mestarien liigaa. Siinä ei pahemmin yllätyksiä nähty, joskin toki yllättävää oli, että Basel ylsi 3-3-tasatulokseen Manchester Unitedia vastaan. Keskiviikko- ja torstai-iltana solukaveri kävi täällä. Juteltiin niitä näitä, ja minä soitin välillä syntikkaa ja hän lauloi. Torstaina intouduttiin soittelemaan ja laulelemaan tunnettuja iskelmiä niin, että laulettiin vuorotellen spontaanisti, eli keksittiin sanoja lennossa. Se oli varsin hauskaa :). Esimerkiksi laulettiin Repun ja reissumiehen melodialla ehkä kymmenisen säkeistöä siitä, haluaako minun valkoinen keppini tullla tämän kaverin kanssa tupakalle vaiko ei...
***
Mutta nyt korvat kohti Dvorana Mirza Delibašićia. Mirza Delibašić oli bosnialainen koripalloilija, joka aktiiviurallaan oli Jugoslavian koripallomaajoukkueen kantavia voimia ja juhli maajoukkueensa kanssa mm. olympiakultaa vuonna 1980. Seurajoukkuetasolla hän edusti mm. Real Madridia ja häntä pidetään yhtenä espanjalaisseuran parhaimmista pelaajista kautta aikojen. Koripallojoukkue KK Bosna nimesi areenansa hänen mukaansa ja myöskin käsipalloseura RK Bosna Sarajevo käyttää areenaa. Mutta se siitä. Palataan asiaan...

25 syyskuuta 2011
Kiva päivä kisaturistina ja valmentajana!
Kävin eilen Iiris-keskuksessa seuraamassa, kun rakas tyttöystäväni pelasi sokkopingistä, joka nimensä mukaisesti on sokeita varten muunneltu versio pöytätenniksestä. Palloa pelataan keskiseinän alle, ja pelin tarkoitus on kerätä pisteitä lyömällä pallon vastustajan pöydän päässä olevaan syvennykseen, jota tietenkin pitää mailalla yrittää puolustaa. Valmentajan saa nimetä vasta ennen ottelun alkua, joten yhtäkkiä löysin itseni tyttöystäväni valmentajan asemasta... Itse sokeana en toki pystynyt valmentamaan oikein mitenkään, mutta yritin ainakin nostaa hänen päänsä pystyyn tappioon päättyneiden otteluiden jälkeen... Oli Otteluita aamu kymmenestä ilta kuuteen. Sen jälkeen käytiin peliporukalla ravintolassa jossain Helsingin keskustassa. En edes tiedä mikä se paikka oli. Minä söin jotain mitä lie ollut kanasysteemiä... Kana maistui ihan helvetin hyvältä, mutta riisi oli vähän turhan tulisenpuoleista. Jälkiruuaksi otin jonkinnäköisen suklaakakun. Tarjosin tottakai kullalle! <3
Vein hänet vielä taksilla kotiin, ja tulin erittäin kivan päivän jälkeen takaisin arlan asuntolaan joskus puoli kahdentoista kieppeillä!

19 syyskuuta 2011
Urheilua - ja vähän syvempääkin asiaa
Eilen oli kyllä aivan kertakaikkisen upea urheilukattaus! Mm. kolme huippumatsia Valioliigassa + kori- ja letopallon EM-finaalit. Pelasin aika paljon, mutta harvoin on nähty niin paskoja betsauspäiviä kuin eilen...
Ensin Tottenham Hotspur säväytti voittamalla Liverpoolin puhtaasti 4-0. Manchester city taas koki kauden ensimmäisen pistemenetyksen, kun se päätyi Fulhamin kanssa 2-2-tasuriin. manchesterin huikea alku sai jatkoa, kun Chelsea kaatui 3-1! Voiko mikään pysäyttäää ManUn? Siltä ei kyllä vaikuta...
Kaikkki sellaiset ottelut, jotka päättyvät La Ligan suurseurojen Barcelonan tai Real Madridin tappioon ovat erittäin tervetulleita! Eilen nähtiin sellainen, kun Levante Union Deportiva kaatoi real Madridin 1-0! Toki se ehkä taas aiheuttaa sen, että Barcelona marssii aivan ylivoimaiseen liigavoittoon, jolloin taas osa El Clásicoiden hohdosta katooa.
Kun nyt Espanjasta puhuttiin, niin pysytään siellä. Maa voitti koripallon EM-kisat. Finaalissa ranska kaatui. Matsi oli suht. epätasainen ja kuunnelleskelin sitä pintapuolisesti bosnialaisesta BH Radio 1:stä.
Lentopallon EM-finaalia sen sijaan kelpasi seurata. Serbia voitti Italian erin 3-1 todellisen jännitysnäytelmän päätteeksi!
***
Viikot kyllä rientää aivan käsittämätöntä vauhtia... Jo tästä lukuvuodesta on hujahtanut ihan huomaamattomasti kuukausi. Niinkuin on tullut todettua, nautin kyllä aivan äärimmäisen paljon elämästä tällä hetkellä! En koskaan ole ollut niin onnellinen kuin nyt! Toki opiskelu ja muut asiat sujuvat hyvin, mutta se varsinainen onni johtuu tietenkin yhdestä henkilöstä, jota rakastan niin paljon! Hän, tyttöystäväni siis, kävi täällä perjantaina. Ei tehty mitään kummallista, mitä nyt juteltiin, vähän säädin hänen tietokoneensa kanssa, pelattiin tietokonepelejä ja syötiin karkkia ja juotiin kokista, mutta kyllä oli niin kivaa ja niin ihanaa! Hän vain saa minut onnesta aivan sekaisin... <3, vain olemalla se oma itsensä, se maailman ihanin, hauskin ja suloisin ihminen, jota kuvitella saaattaa!!!

17 syyskuuta 2011
Oikeaa ja virtuaalista urheilua
Pakko myöntää, ettei ole kovinkaan innokkaasti tullut seurattua koriksen ja lentiksen EM-kisoja sen jälkeen, kun Suomi putosi. Suomi voitti Slovenian tiukassa viiden erän trillerissä, mutta hävisi seuraavana päivänä Italialle erälukemin 3-1. Seurasin kumpaakin ottelua YLE Areenan kautta. Aiii aiii, niitä Hannulan hehkutuksia! Kun Suomi voitti slovenian ja kun Suomi voitti tiukan kolmannen erän Italiaa vastaan...
Huomenna Espanja ja Ranska kohtaavat koripallon EM-finaalissa. Espanja on alusta asti ollut kisoissa suosikin asemassa ja on niin myös huomenna. Parhaillaan Serbia ja Venäjä pelaavat lentiksen EM-finaalipaikasta, johon Italia jo on selviytynyt.
***
Tällä hetkellä seuraan virtuaalista urheilua, kun Mustasaaren Koripallo kohtaa Bot team no.577:n Basketsimin 4.25-liigan ottelussa. Kolmen neljänneksen jälkeen Mustasaaren Koripallo johtaa vakuuttavasti lukemin 55-31. Olen tämän viikon aikana tehnyt paljon uusia hankintoja, koska uuden sponssorijärjestelmän ansiosta saan paljon enemmän sponssorirahaa kuin ennen, joten voin pitää kalliimpia pelaajia. Jos ja kun tämä matsi voitetaan, Mustasaaren Koripallo on voittanut kaikki pelaamansa ottelut ja on liigansa kärjessä!
Eilen käytiin Tietoverkkopalvelut-aineen puitteissa vähän läpi Facebookista, ja innostuin tekemään joukkueelle oman fanisivun. Sinne kirjoittelen joukkueesta ja sen menestyksestä. Sivulla on toistaiseksi vain yksi tykkääjä minun lisäksi...

Vedonlyönnistä
KÄytän Vedonlyöntiin lähinnä Unibetiä. Tänään rekisteröidyin Betfairiin, mutta pikaisen kokeilun perusteella se vaikuttaa kovin monimutkaiselta eikä yhtä helppokäyttöiseltä kuin Unibet, vaikka Betfair varmasti tarjoaa enemmän kohteita ja vaihtoehtoja. Veikkausta en käytä oikeastaan ollenkaan enää.
***
Heti täytettyäni 18 avasin Veikkaukseen pelitilin, ja aloin lyödä satunnaisesti vetoa. Olen aina pitänyt erityisesti pitkävedosta ja live-vedosta. Joskus pelasin kyllä Veikkauksessa vakiota ja äärimmäisen harvoin tulosvetoa, mutta varmasti ainakin 90 % pelatuista peleistä oli pitkävetoa tai live-vetoa.
Vedonlyönti minun osalta muuttui radikaalisesti tämän vuoden heinäkuussa, kun rekisteröidyin Unibetiin. Sen jälkeen olen varmasti pelannut melkein yhtä monta erillistä peliä kuin koko Veikkaus-aikakaudella... Tai no ehkä ei ihan, mutta vedonlyönti on lisääntynyt erittäin voimakkaasti. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että Unibetissä kertoimia on paljon enemmän. Ennen kaikkea live-vedolnyöntipuolella Unibet on aivan eri maata kuin Veikkaus, joskin Veikkauksen pitkävetoa vastaavalla puolella kertoimia on myös varmasti kymmenkertaisesti Veikkaukseen verrattuna.
Erityisesti tykkään pelata live-vedonlyöntiä, koska Unibetissa on Ca$h-In-toiminto, jonka ansiosta veto voidaan rahastaa ennen kohteeen päättymistä. Tällöin voitto on toki pienempi kuin jos tulos pysyy voimassa loppuun asti, mutta voitto kuitenkin. Vastaavasti voi myös saada osan panoksesta takaisin, jos alkaa näyttää siltä, että veto menee pieleen. Tämä toiminto on siis vain live-vedossa, joka on reaaliaikaisesti tapahtuvaa vedonlyöntiä käynnissä olevasta tapahtumasta.
Olen aina lyönyt vetoa hyvin varovaisesti pienillä panoksilla. Sikälikin Unibet on parempi kuin Veikkaus, että voi pelata pienemmillä panoksilla. Veikkauksen pitkä- ja livevedossa minimipanos on 1,0 €, kun taas vastaava summa Unibetin puolella on vaivaiset 0,10 €.
Vedonlyönti tuo jännitystä urheilun seuraamiseen ja tekee siitä tavallaan mielekkäämmän. Joku sinänsä ei kovinkaan kiintoisa ottelu voi muuttua kovin mielenkiintoiseksi, jos siitä on lyönyt vetoa.
Laitoin noin kuukausi sitten kaksi lottoriviä ikipeliksi veikkauksessa tyhjentämään pelitilin. Unibetin pelitilillä on juuri tällä hetkellä 23,09 €. Tänään tuli muutama varsin mukava voitto. Ensin löin vetoa siitä, että Arsenal johtaisi ensimmäisen puoliajan jälkeen Englannin Valioliigan ottelussa Blackburnia vastaan. Ensin Arsenal meni johtoon, ja juuri kun olin mainitulla Ca$h-In-toiminnolla lunastamassa pienen voiton, Blackburn tasoitti. Arvatkaaa, harmittiko... No, arsenal meni uudestaan johtoon ennen taukovihellystä, ja lunastin kaiken varalta heti maalin jälkeen voiton, vaikka johto pysyi taukovihellykseen saakka. Sitten toisella jaksolla Blackburn pisti pökköä pesään ja voitti lopulta ottelun 4-3. Ohimennen katoin, että Westham - millwal-ottelu Englannin mestaruussarjassa oli tilanteessa 0-0 toisen jakson alussa. Ristikerroin oli niin hyvä, että päätin kokeilla. Matsi päättyi myös 0-0! HIFK johti Bluesia vastaan 4-0 jääkiekon SM-liigaottelun kolmannen erän alussa. Arvioin, että HIFK tekisi vielä ainakin yhden maali, eli pelasin kohteen "goals scored by home team over 4,5", ja hallitseva mestari teki maaleja, ja tuli taas voitto! Modo taas johti Djurgårdenia vastaan jääkiekon Ruotsin Elitserienin ottelussa toisen erän alussa 1-0. Modon voittokerroin oli sen verran hyvä, että päätin kokeilla. Modo voitti lopulta peräti 4-1 ja tuli hieno voitto! Nämä ovat aika tyypillisiä esimerkkejä siitä, miten pelaan live-vetoa. Useimmiten päätän yksinkertaisesti intuition avulla mitä pelaan. Eli jos joku kerrroin tuntuu hyvältä, pelaan sen. Toki otan myös huomioon realiteetteja, ja yritän tietenkin käyttää osaamistani hyväksi, jos mahdollista.

13 syyskuuta 2011
Lyhyesti tulevaisuuden haaveistani
Tiedustellessani viikonloppuna Facebookissa, mistä muusta kuin urheilusta voisin kirjoittaa aiheeksi ehdotettiin myös opinnot ja tulevaisuuden haaveet. On kyllä siinäkin aihe, jota en mitenkään kauheasti ole pohtinut, mutta toki mietin tulevaisuutta silloin tällöin, joskin en siitä kanna huolia ollenkaan vielä tässä vaiheessa. Totuus ja realiteetti on kuitenkin se, että kahden vuoden päästä olen valmistunut täältä ja teen jotain muuta... Opiskelenko vielä silloin? Jos en opiskele, onko työpaikkaa? Missä asun? Miltä elämäni silloin näyttää? siinä on kyllä paljon vaikeita kysymyksiä...
***
Opiskelen siis tällä hetkellä datanomiksi Keskuspuiston ammattiopistossa. Valmistun keväällä 2013. Ajatus on toki kaukainen, mutta nopeasti tuo aika rientää... Jos minä saisin päättää, saisin työtä ja asunnon pk-seudulta. Ajatuksena se tuntuu aivan mahtavalta! Ajatelkaas: Minulla on mielekäs työpaikka vaikka jossainpäin Helsinkiä, ja viihtyisä asunto sopivan etäisyyden päässä. Minulla on henkilökohtainen avustaja, jolta saan tarvitsemaani apua, ja jonka kanssa voin käydä jossain (vaikka urheilutapahtumissa). Minulla on kaikki tarvitsemani ja haluamani apuvälineet ja arkipäivän askareet tulevat vähitellen tutuiksi. Minulla on kavereita ja yhä maailman ihanin seurustelukumppani <3. Eli käytännössä, minulla on yhtä mahtava, jollei vieläkin mahtavampi, elämä kuin juuri tälläkin hetkellä! Eikö kuulosta hyvältä? Eivätkä nuo ehdot olleet mitenkään ylimitoitettuja. Toki asunnon ja työpaikan saanti voi olla oikeinkin helvetin vaikeaa, mutta pitäää toivoa...
Siinä oikeastaan kaikessa lyhkäisyydessään, mitä tulevaisuudelta toivon. Toivon, että saan hyvän ammatin, jossa minun taidoistani ja osaamisestani voi olla hyötyä, ja toivon, että voin nauttia elämästä samalla tavalla kuin nytkin! Olen luottavainen sen suhteen, että nämä toiveet ovat toteutettavissa.
***
Varauduin kirjoittamaan pitkää romaania, mutta jotenkin ei tullut mieleen tämän enempää. Voidaan varmasti palata tähän aiheeseen myöhemmin...

Lyhyesti taas urheilun maailmasta...
Urheilun maailmassa sattuu ja tapahtuu. Suomen urakka koripallon EM-kisoissa päättyi, mutta "sudet" pelasi kuitenkin hyvän turnauksen, ja osoitti, että Suomi ei todellakaan ole mikään heittopussi! Suomen lentopallomaajoukkue oli EM-kisoissa aikamoisessa pulassa, mutta selvitti sekin korismiesten tavoin paikkansa 12 parhaan joukkoon. Oli hienoa kuunnella Hannulan hehkutusta eilen! Miten se sattuikaan, että myös lentopallossa Slovenia tulee vastaan, ja jos Suomi kukistaa Slovenian, pelaa se puolivälierissä, ihan niinkuin koripallomaajoukkuekin olisi tehnyt, jos se olisi kyennyt päihittämään Slovenian eilen.
Kyllä muuten harmitti eilen, kun piti mennä nukkumaan Yhdysvaltain avointen finaalin kynnyksellä. Matsia olisi meinaan kyllä kelvannut seurata. Novak Đoković voitti Rafael Nadalin loppuottelussa erin 3-1. Samantha Stosur vastasi aikamoisesta yllätyksestä, kun hän naisten finaalissa pehmitti Serena Williamsin suoraan kahdessa erässä.
***
Katseet sitten eteenpäin, ja lähinnä kohti Mestarien liigan lohkovaihetta, joka vihdoin alkaa tänään! Kyllä tulee olemaan mielenkiintoista seurata! Ja torstaina alkaa jääkiekon SM-liiga. Siinä tulee seuraajana aina keskivaiheessa jonkinlainen väsymys, kun kierroksia on niin helvetin paljon, mutta varsinkin kaikkein ensimmäisessä kierroksessa on se oma hohtonsa. Kestävätkö Barcelona ja Hifki? Se nähdään... On vaikea nähdä, että joku pystyisi haastamaan maailman parhaana jalkapallojoukkueena pidetyn Barcelonan, mutta toki ihmeitä on ennenkin nähty. Jääkiekkoliigassa taas lienee jonkinlainen Helsinki vs. muu Suomi-asetelma. Katotaan miten käy!

11 syyskuuta 2011
Jotain pohdintoja sokon elämästä - omasta näkökulmasta
Tiedustelin eilen Facebookissa, mistä oikein voisin kirjoittaaa, etteivät merkinnät aina käsittelisi urheilua. Penkkiurheilu on elämäni suurimpia intohimoja, ja tottakai sen pitää näkyä blogissa, mutta olen itsekin sitä mieltä, että minun pitäisi käsitellä muutakin. Äidin kommentti tilapäivitykseen pisti miettimään. Hän kirjoitti, että voisin kirjoittaa siitä, minkälaista on elää sokeana - apuvälineistä ja haasteista...
***
Olen syntymästä asti ollut sokea enkä siis koskaan ole nähnyt mitään muuta kuin vähän valoa. Mutta en minä oikeastaan koskaan mieti, mistä jään paitsi, kun näköä ei ole, koska minullahan on kaikkea! Minulla on kaikki tarvitsemani apuvälineet; minulla on tähän elämäntilanteeseen riittävät itsenäisen elämän taidot; minulla on mahtava opiskelupaikka ja minulla on kavereita ja tyttöystävä - aivan helvetin hyvä elämä! Mitä voin vielä vaatia? Näkevien ihmisten mielestä elämä ilman näköä on varmasti pelkkää painajaista, mutta sehän tässä juuri on, että sellaista, mitä ei koskaan ole ollut, ei myöskään voi kaivata.
Tottakai on myös haasteita, mutta niitä ei vain tule ajatelleeksi, kun ne ovat niin itsestäänselviä. En tietenkään voi liikkua tuntemattomalla paikalla ilman apua, mutta se nyt vain on niin... Minulla on kyllä sikäli ollut onnea, että peruskoulun ja lukion aikana minulla oli vain kaksi eri avustajaa, jotka kumpikin olivat aivan mahtavia! Minua ei myöskään koskaan ole koulukiusattu. En sano, että elämäni on ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kyllä harvoin on ongelmia tullut vastaan... Toki se johtuu siitä, että on ollut onnea matkassa, mutta varmasti myös siitä, että olen itse aina suhtautunut asioihin ja haasteisiin positiivisesti.
En missään nimessä haluaisi saada näköä takaisin, mutta toki joissain tilanteissa olen ajatellut, että voisin tehdä tuota ja tuota jos näkisin. En nyt tarkoita, että voisin ajaa autoa tms., vaan yksinkertaisimmillaan sitä, että voisin käydä Eppu Normaalin keikalla Seinäjoella. (En tietenkään viitsi raahata vanhempia mukaan kuuntelemaan musiikkia, josta he eivät välitä), ja jos näkisin, voisin itsenäisesti käydä vaikka urheilutapahtumissa ja saada niistä paljon enemmän irti. Mutta nämähän ovat teoreettistä höpinää, josta ei kannata välittää. Nykyäään näkövammaisilla on subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen avustajaan. Tuli tässä pari päivää sitten mieleen, että sitten, jos ja kun sellaisen palkkaan, voin ihan itse valita mitä menen katsomaan! Sinänsä kiehtova ajatus, että minun ei tarvitse odottaa, että jokin taho järjestää jotain, vaan voin sanoa avustajalle, että tänään mennään katsomaan salibandyliigan ottelua Tapanilan Erä - SSV...
Pitää toki muistaa, että asun virallisesti vielä kotona, mistä johtuen monet haasteet ovat vielä edessäpäin. Jos ja kun saan oman asunnon, (mikä sekin kyllä on ajatuksena sinänsä aivan helvetin kiehtova), pitää panostaa enemmän esim. ruuanlaittoon ja kotiaskareisiin, minkä lisäksi on itse hoidettava kaikenlaista, mitä nyt yleensä pitää tehdä kun asuu omillaan. Tämä, että asun nyt asuntolassa, on varmasti erittäin hyvä välivaihe, kun saa paljon ruokaa koulun puolesta, mutta pitää toisaalta itse kyllä hoitaa esim. pyykinpesut ja kauppareissut. Silloin osa on tuttua siinä vaiheessa, kun on pärjättävä itse kaikkinensa. Suhtaudun kuitenkin tulevaisuuteen hyvin luottavaisesti. Jos olen pärjännyt näinkin hyvin tähän asti, miksi en pärjäisi jatkossakin?
***
Tämän kirjoituksen päätteeksi on varmasti hyvä sanoa, että menen nyt tyhjentämään pyykkinarun...

10 syyskuuta 2011
Terveisiä Stadikalta!
kävin siis Helsingin Olympiastadionilla 28 322 muun kanssa seuraamassa Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelua. Oikein kivaa oli ja tunnelmaa riitti! Suomi voitti tiukan miesten ottelun, jonka lopullinen ratkaisu nähtiin vasta viimeisessä lajissa! Naiset hävisivät jälleen kerran selkeähkösti. Näkövammaisten ryhmällä oli siis mukana oma selostaja, joka hoiti hommansa mallikkaasti, joten seuraaminen oli sujuvaa ja vaivatonta! Kyllä kannatti lähteä! Aluksi aurinko paistoi, mutta vähän sadetta tuli myös, joskaan ei onneksi paljon. Oltiin ei-katetussa B-katsomossa. Ottelun yhteydessä tehtiin aallon maailmanennätys, kun aalto kiersi stadionin 31 kertaa. Oli erittäin hieno äänimaailma, kun aaltoa tekevät huusivat samalla, jolloin kuuli, miten se kiersi. Muutenkin tunnelma oli kohdallaan, ja oli tosiaan erittäin hauskaa!
***
Vaikka istuin olympiastadionilla, puhelin kävi kyllä aluksi kuumana, kun netin välityksellä seurailin samalla lentis- ja korismiesten edesottamuksia. Korismiehet otti pakkovoiton Georgiasta, ja jos se voittaa maanantaina Slovenian, etenee se EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon! Lentismiehet sen sijaan hävisivät Ranskalle erin 1-3. Jalkapallossa suurimmasta yllätyksestä vastasi Real Sociedad, joka ylsi 2-2-tasatulokseen FC Barcelonaa vastaan.
Tällainen lyhyt merkintä tällä kertaa. Palailtaneen asiaan huomenna!

Huikea urheiluviikonloppu!
Kun on syönyt kaksi karjalanpiirakkaa voin ja keittokinkun kera, on voimia alkaa puida päivän ja viikonlopun varsin mittavaa urheiluantia! Sitä tietenkin kruunaa se, että allekirjoittanut lähtee Stadikalle seuraamaan Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelun toista kilpailupäivää! Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisten viriketoimikunta järjestää. Olen elämäni aikana käynyt vain kerran aikaisemmin Olympiastadionilla: vuoden 2003 keväällä Stafettkarnevalenin puitteissa; en sentään juossut. Urheilu on aina hienoa livenä, varsinkin jos pystyy seuraamaan kunnolla. Mukaan tulee selostaja, minkä lisäksi yleisurheilun seuraaminen kenttäkuulutusten varassa on helppoa.
***
Suomen urakka koripalloilun EM-kisoissa jatkuu tänään ottelulla Georgiaa vastaan. Tuli muuten tässä yhtäkkiä jokin aika sitten mieleen, että mähän kirjoitin yhdessä merkinnässä, että entisen Neuvostoliiton maita on kisoissa mukana kolme: venäjä, Georgia ja Ukraina, mutta siis joo... tietääkseni myös Latvia ja Liettuakin olivat osaa Neuvostoliittoa... Suomi ja Georgia ovat F-lohkon hännässä, ja vain voittaja voi haaveilla paikasta puolivälierissä. Vähän kyllä luulen, että lohkon johtoa pitävien Venäjän ja Makedonian lisäksi Kreikka ja Slovenia aika helposti raivaavat tiensä pudotuspeleihin.
***
Tänään toisenkin suuren palloilulajin EM-kisat pyörähtävät käyntiin, kun lentopallon Euroopan-mestaruudesta kilpaillaan Itävallassa ja Tšekissä. Suomi pelaa tänään Ranskaa vastaan. Sääli, etten pysty reissun takia seuraamaan, mutta heti huomenna seuraava YLEn TV-ottelu on vuorossa Suomen kohdatessa Italian. Siinä ottelussa on tunnetta sikäli, että Suomen entinen luotsi, Mauro Berruto, nyt toimii Italian valmentajana. En kyllä mitenkään erityisen aktiivisesti tainnut seurata vuoden 2007 EM-kisoja, joissa Suomi siis kaikkien yllätykseksi pääsi välieriin asti.
***
Olen seurannut tenniksen Yhdysvaltain avoimia jopa tavallistakin laiskemmin tänä vuonna. Tänään on kuitenkin vuorossa peräti neljä välierää,kun otteluita on sateen takia jouduttu siirtämään. Jälleen kerran Novak Đoković, Rafael Nadal, Roger Federer ja Andy Murray ovat raivanneet tiensä välieriin saakka. Siinä ei tosiaan kyllä ole mitään yllättävää... Pystyykö Federer Ranskan avointen tapaan kukistamaan supervuotta pelaavan Novak Đokovićin? Murraysta tuskin on vieläkään Grand Slam-turnauksen voittajaksi... Mutta onko naisten ykköseksi sijoitetusta Caroline Wozniackista? Tuskin hänestäkään. Kyllä Serena Williams on pelannut niin vakuuttavasti, ja vieläpä kotiyleisönsä edessä, että eiköhän hän ota neljännentoista Grand Slam-tittelinsä... Jotenkin on sellainen olo, että jos Serena on päässyt näinkin pitkälle, niin häntä ei pysäytä enää kukaan. Katotaan miten käy...
***
Ja näiden lisäksi on tietenkin huikea kattaus eurojalkapalloa, nyt kun kaikki neljä suurta jalkapalloliigaa (Englannin Valioliiga, Saksan Bundesliiga, Espanjan La Liga sekä Italian serie A) vihdoin ovat kaikki käynnissä. Kyllä seurattavaa riittää vähän joka saralla - ja hyvä niin! Tällaisista viikonlopuista penkkiurheilijafriikin pitää nauttia!

08 syyskuuta 2011
Taas jokseenkin sekavaa höpinää
Tutkin Facebook-sovellusta NetworkedBlogs vähän tarkemmin, ja kävi ilmi, että mitä enemmän porukkaa seuraa blogia tuon sovelluksen kautta, sitä useammin merkinnät päivittyvät Facebookiin. Jos maksaisin 5 $ kuukaudessa, saisin ne tulemaan aina kymmenen minuutin kuluessa sinne, mutta onkohan tuo nyt sen arvoista... Toki ehkä on muitakin tapoja saada merkinnät tulemaan Facebookiin, vaikka jotenkin RSS:ää hyödyntäen, mutta FeedBurner, senkin perkele, tukenee vain Twitteriä.
Mutta siis joo... On varmasti sellaisia, jotka lukevat tätä blogia, jotka eivät käytä Facebookia, ja joita jatkuva höpinä siitä kenties jossain määrin ärsyttää, joten jätetään ne sikseen ainakin vähäksi aikaa. Yritän värvätä seuraajia, ja jos niitä ei tule, voin aika ajoin käydä päivittämässä uudet merkinnät Facebookiin käsin.
***
Minun on pitkään pitänyt kirjoittaaa jotain Daegun MM-kisoista. Niistä kirkkaimpana muistona on ehdottomasti Usain Boltin vilppilähtö, ei sille vain voi mitään... sanotaan, että suomalaiset eivät veny tosipaikan tullen, ja se tuntuu pitävän paikkansa. En lähde haukkumaan ketään, koska minulla ei ollut kummoisia odotuksia ennen kisoja, joten en varsinaisesti pettynytkään. NÄhtiin paljon hienoja taisteluja, ja paljon mukavia yllätyksiä! Joten kaikesta huolimatta kisoista jäi oikein hyvä maku!
Tulevana viikolnoppuna on perinteinen Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelu, ja minä menen Olympiastadionille lauantaina! :)
***
Koripalloilun EM-kisat jatkuvat Suomen osalta tänään ottelulla Venäjää vastaan. Nyt kun jatkosarja alkoi, jolloin aina pelataan vain yhtä ottelua kerralla, seurantamahdollisuudet kyllä kasvoivat. Eilen kuuntelin serbian ja Liettuan välistä matsia englanniksi!
***
Ja vielä yksi juttu: lauantaina alkavat myös lentopallon EM-kisat. Silloin pystyy oikein suomeksi YLEn kautta seuraamaan! Odotan suurella mielenkiinnolla! Ai ai niitä Hannulan hehkutuksia!

07 syyskuuta 2011
Vähän asiaa laidasta laitaan
Ilmeisesti tuo järjestelmä hakee blogimerkitöjä yöaikaan joskus kolmelta, jollei itse käy päivittämässä. Kaipa sen kanssa nyt voi elää... Itseasiassa ne muistiinpanotkin taisi usein tulla Facebookiin yöllä. Vähän sääli kyllä, että automaattinen julkaiseminen ole reaaliaikaista tuollakaan systeemillä, mutta sikäli mentiin kyllä eteenpäin, että nyt itse oikea blogi ja facebook ovat enemmänkin vuorovaikutuksessa. Jotenkin tuntui kyllä vähän jännältä, kun merkinnät tuotiin muistiinpanoon, oikeastaan ilman mitään kytkentää blogiin.
***
Eilen oli tosiaan hyvin mielenkiintoinen jalkapalloilta. Tarkempien pohdintojen aika lienee sitten lokakuussa ennen viimeisiä karsintaotteluita, mutta Bosnia ja Hertsegovina voitti toistamiseen Valko-Venäjän! Tilanne oli Bilino Polje-stadionilla pitkään 0-0, mutta ottelun lopussa Zvjezdan Misimović sinetöi tällä maalilla voiton Bosnialle, ja samalla erittäin lähelle paikkaa ainakin EM-kisojen jatkokarsinnoissa!!!
Suomi hävisi odotetusti Hollannille lukemin 2-0, mutta huuhkajat pelasi oikein hyvin. Varsinkin puolustus toimi. En seurannut Suomen ja Hollannin välistä kamppailua loppuun, kun keskityin Bosnian otteluun. Armenia vastasi ehkä eilisillan suurimmasta yllätyksestä, kun se Žilinassa kukisti Slovakian peräti 4-0! Armenia on tosiaan näissä karsinnoissa ollut kaikkea muuta kuin heittopussi ja taistellee tosissaan lohkonsa kakkossijasta.
***
Minä kun valmistauduin seurailemaan KHL-kauden avausottelua, ja sitten Lokomotiv Jaroslavlin pelaajia kuljettanut lentokone syöksyy maahan - aivan hirvittävää! On se jotenkin niin karu ajatus, että kokonainen jääkiekkojoukkue menehtyy! Neljältä Suomen aikaa alkanut avausottelu keskeytettiin luonnollisesti tapahtuman johdosta.
***
vähän ihmettelin kyllä, että eikö tosiaan Basketsimissä tapahdu mitään ennen kevättalvea, mutta ei tietenkään niin ollutkaan, vaan uusi kausi alkoi viime lauantaina... Tämä on season 14 - olishan mun pitänyt tajuta, että ei mitään Basketsimiä ollut 14 vuotta sitten :D. No. Mustasaaren Koripallo on aloittanut kahdella voitolla, ja nyt aion tosiaan remontoida joukkuetta, laajentaa areenaa jne.

06 syyskuuta 2011
Hyvin mielenkiintoinen jalkapalloilta!
Minulta kysyttäessä illan mielenkiintoisin EM-karsintaottelu on luonnollisesti Bosnian ja Valko-Venäjän välinen kampppailu, joka käynnistyy klo 21.15 Suomen aikaa. Ottelussa on todellakin panosta, koska jos Bosnia voittaa, nousee se kuuteentoista pisteeseen ja D-lohkon kakkossija alkaa olla aika lähellä. Ranska karannee kyllä lohkovoittoon, mutta mahdollisuudet kakkossijaan ovat hyvät, varsinkin kun Bosnia viimeistä edellisessä ottelussa kohtaa varsin heikon Luxemburgin kotonaan.
Muissakin lohkoissa riittää toki jännitettävää, vaikka Bosnian lohkon tilanne toki kiinnostaa kaikkein eniten. Esimerkiksi lohkossa B Venäjä kohtaa Moskovassa Irlannin hyvin merkityksellisessä ottelussa. Jos Irlanti voittaisi sen, ja Armenia vielä sattuisi kukistamaan Slovakian, olisi se lohko äärimmäisen kimurantissa tilanteessa. Ja C-lohkossa taas käydään hyvin tiukka taistelu kakkossijasta Serbian, Slovenian ja Viron välillä.
Suomi pelaa myös tänään, kun Hollanti tulee Olympiastadionille. Aion toki seurata, mutta sitten kun Huntelaar on iskenyt kolme maalia, voin hyvin siirtyä seuraamaan tiukempia matseja... No toivotaan toki, että Suomi voisi horjuttaa Holllantia, mutta on se kuitenkin niin vahva joukkue, että tuskin kukaan siihen uskoo. Eivät Latvia- ja Moldova-voitot paljoa paina, kun tähtiä vilisevä Hollanti tulee vastaan. Toivotaan toki parasta!
***
Kyrpii muuten tää tällainen... Nimittäin se, että nuo merkinnät tosiaan päivittyy niin hitaasti Facebookiin. Kyllä RSS-syöte näyttäisi olevan kunnossa. En oikein tiedä mistä johtuu, että kestää näin kauan. On äärimmäisen sääli, että tuo ei toimi kunnolla, koska jos tämä tahti pysyy, kirjoitan sen verran usein, että tavallaan alkaa haitata se, että merkintä tulee Facebookiin viisi tuntia sen jälkeen, kun olen sen julkaissut. Olen muuten kyllä tosi tyytyväinen siihen, että bloggaan nykyään paremmin kuin koskaaan ennen... siinä kesti yli neljä vuotta! :)

05 syyskuuta 2011
Hienosti se toimi!
Kyllähän tuo toimi oikein asianmukaisesti, joskin minun piti käydä päivittämässä blogifeedi käsin, mutta ehkä se olisi tulllut automaattisesti sitten joskus, ja ehkä se, että sain itseni verifioitua tämän blogin authoriksi jotenkin auttoi asiaa. (Kyllä niin hienoa suomea...) Katotaan miten käy tämän merkinnän suhteen.
Niinhän siinä kävi, että Makedonia voitti Bosnian ja auttoi Suomen jatkopeleihin. Hyvä niin! Mutta kyllä vähän ärsyttää, ettei niitä sitten kauheesti mitenkään voine seurata, mutta tottakai on erittäin hienoa, että Suomi pääsi koripallon EM-kisoissa 12 parhaan maan joukkoon!
Huomenna sitten katseet kohti jalkapallon EM-karsintoja, ja lähinnä kohti Helsingin Olympiastadionia ja Zenicassa sijaitsevaa Bilino Polje-stadionia...

Blogitesti
Minulla on pitkään ollut sellainen suhteellisen kankea järjestelmä, että blogimerkinnät tulevat Facebookiin muistiinpanoina. Muuten siinä ei ole mitään vikaa, mutta on joskus kestänyt päiviä ja jopa viikkoja, ennen kuin merkintä on tullut muistiinpanona sinne. Tänään otin kuitenkin käyttöön sellaisen Facebook-sovelluksen kuin NetworkedBlogs, jonka pitäisi laittaa linkki julkaistuun merkintään automaattisesti Facebookiin, ja ainakin oletettavasti toimia nopeammin! Jos ja kun alan nyt vihdoin, siis oikeasti vihdoin, kirjoittaa blogia aktiivisemmin, niin tästä on suurtakin hyötyä. Toivottavasti toimii!
Bosnia johtaa muuten Makedoniaa vastaan ekan puoliskon jälkeen 38-35. Huomaan kyllä kannattavani Bosniaa, ei voi mitään...

Hankala tilanne - kannustaako Suomea vai Bosniaa?
Koripallon EM-kisoissa eletään hyvin mielenkiintoisia hetkiä, ja mä olen joutunut aivan uuden, ihmeellisen tilanteen eteen. En osaa päättää, toivoisinko Suomen vai Bosnian jatkopaikkaa. Tämä kuulostaa äärimmäisen oudolta, mutta perustelen...
LÄhtökohdat ovat seuraaavat ennen C-lohkon viimeistä ottelua:
- Jos Bosnia voittaa Makedonian, Bosnia vie jatkopaikan Suomen nenän edestä.
- Jos Bosnia häviää Makedonialle, Suomi menee jatkoon.
Tämä asetelma on äärimmäisen kiusallinen, koska haluaisin oikeastaan kummankin menevän jatkoon. Ongelma nyt vain on se, että en mitenkään pysty seuraamaan Suomen matseja järkevästi, kun taas voin kuunnella Bosnian otteluita nettiradiosta, pysyä ihan hyvin kärryillä, ja vieläpä olla samalla puolella kuin selostajat. Suomen otteluita taas joudun seuraamaan mitä ihmeellisimpien streamien kautta, ja usein jään jonkin tekstipohjaisen systeemin varaan. Eli vastakkain asettuvat Bosnian jatkopaikka, jolloin saan nauttia huippuselostuksista ja oikeasti päästä tunnelmaan mukaan, kun bosnialaiset selostajat huutavat innoissaan Teletovićin ja kumppaneiden iskiessä kolmosia - ja se, että Suomi pääsee jatkoon, jolloin toki oma maani jatkaa turnauksesssa, mutta en voi seurata sen otteluita oikein mitenkään, ja jos voinkin, niin selostajat ovat joko puolueettomat tai useimmiten toisen joukkueen puolella.
Mutta voinko mennä omaa maatani vastaan tuolla tavalla, että surutta kannustan Bosniaa illan ottelussa, jolloin Suomi putoaa, mutta Bosnia jatkaa ja pääsen nauttimaan toisen suosikkijoukkueeni otteluista jatkosarjassa? Koska siis Bosnian otteluiden seuraaminen on minun kannaltani paljon mielekkäämpää kuin Suomen otteluiden seuraaminen, se vain on niin, mutta riittääkö se perusteeksi mennä ikään kuin Suomea vastaan? Siinä on kysymys, jota tässä olen pohtinut. Toki hyvä asia on se, että jompikumpi niistä pääsee jatkoon joka tapauksessa. Ottelun aikana tulee kyllä olemaan vähän kaksijakoiset fiilikset, koska soisin niin mielelläni kummallekin sen jatkopaikan. Tuo otteluiden seuraamismahdollisuus on kyllä painava peruste kannattaaa Bosniaa, mutta eihän se ole pelaajien vika, että Nelonen Pro:lla on lähetysoikeudet koriksen EM-kisoihin... Kyrpii niin paljon se, että Suomen otteluita ei pysty seuraamaan, että tekisi kovasti mieli kannattaa Bosniaa koko sydämellä, mutta tuntuu sekin vähän väärältä...
No onneksi tämän ongelman yli päästään kello yhteentoista mennessä, kun tiedetään miten kävi...

04 syyskuuta 2011
Jopa penkkiurheilu on joutunut vähän taka-alalle
Perjantaina rakkaani kävi täällä koulun jälkeen! <3. Iltapäivä ja ilta riensi huomaamattomasti ilman, että olisimme tehneet mitään erikoista sinänsä. Juteltiin, syötiin ja pidimme yksinkertaisesti hauskaa yhdessä!
***
Edellä mainitusta syystä Suomen ja Moldovan välinen jalkapallon EM-karsintaottelu meni ohi, mutta se ei tietenkään haitannut... Suomi hoiti Moldovan komeasti 4-1! Voidaan aina sanoa, että se oli merkityksetön ottelu, kun kumpikaan joukkueista ei ole lähelläkään kisapaikkaa jne., mutta Suomen jalkapallomaaojukkueen käyrä on viime aikoina ollut nouseva, mikä luonnollisesti on hyvä asia jatkon kannalta! Tiistaina Suomi kohtaa Hollannin, joka perjantaina voitti San Marinon peräti 11-0. Turpiin tulee varmasti, mutta toivottavasti ei mitenkään kauhean suurin lukemin.
Bosnia ja Hertsegovina otti aivan äärettömän tärkeän vierasvoiton Valko-Venäjää vastaan! Sejad Salihović ja Haris Medunjanin upottivat vastustajan ensimmäisen jakson puolivälissä kahdella nopealla maalilla. Ilon aiheet eivät loppuneet siihen, koska Ruotsi hävisi mitä karvaimmalla tavalla Unkarille Ferenc Puskás stadionilla Budapestissa 2-1, kun Unkari iski ratkaisumaalin 90. peliminuutilla!
***
Eilen nousin jo seitsemältä ja lähdin puoli yhdeksäksi Espoon Kalajärven kouluun, jossa oli Suomen maalipalloyhdistys ry:n ja Suomen Vammaisurheilu ja -Liikunta ry:n järjestämä maalipalloturnaus. Toimin viime vuoden tapaan tulosmiehenä, eli seurasin otteluita, kirjasin maalintekijöitä, laskin pisteitä ja julkaisin tulokset postituslistalle. Oli oikein kivaa! Minä nyt olen aika hulluna urheiluun liittyviin tilastoihin ja numeroihin, joten tehtävä oli kuin luotu minua varten... Istuin tuolissa noin kuutisen tuntia tekemässä hommia. Onneksi minulle tuotiin paikalle kahvia ja lihapiirakkaa :). Takaisin tultuani laskenta vielä jatkui, kun tein tilastopaketin, jonka tietenkin myös julkaisin. Sitten piti päivitellä mitä muun urheilun maailmassa oli tapahtunut ja katsoa sosiaalisia medioita... Tosin seurasin kyllä maalipallo-otteluiden ohella myös keihäsfinaalia teksti-TV:n kautta sekä Suomen ja Bosnian välistä koripallo-ottelua Unibetin live-vedonlyönnin välityksellä.
***
Suomi otti komean 92-64-voiton Bosniasta eilen! C-lohko, jossa Suomi siis pelaa, on kaikista lohkoista tasaisin, ja oikeastaan mikä joukkue tahansa voi voittaaa, ja mikä joukkue tahansa voi pudota, kun kaikilla joukkueilla on kaksi ottelua jäljellä. Tänään Suomi kohtaa Makedonian ja huomenna Montenegron. On kyllä mahdoton sanoa, miten tässä tulee käymään... Kolme joukkuetta pääsee jatkoon. Tämän päivän kolme ottelua tulee ratkaisemaan äärimmäisen paljon. Tänään Daegun MM-kisat päättyvät. Olivathan ne suomalaisittain varsin kehnot, mutta minä en jaksa murehtia sitä... Teen myöhemmin jonkinlaisen yhteenvedon niistä. En tosin ole pystynyt ihan kaikkea seuraamaan tässä merkinnässä mainituista syistä...
Nyt haluan vain viettää rauhallisen sunnuntain suht. kiireellisen eilispäivän jälkeen... sunnuntain, jolloin kaikessa rauhassa voin seurata lähinnä yleisurheilua ja koripalloa!

01 syyskuuta 2011
Yleisurheilua, koripalloa ja jalkapalloa
Aloitetaan vaikka yleisurheilulla... Eiväthän nämä Daegun MM-kisat suomalaisittain ole olleet mitään ruusuilla tanssimista, mitä en tosin ollut odottanutkaan. Antti Ruuskanen piäsi keihään ainoanan suomalaisena keihään vinnaaliin. Kahtottaan sitten miten hänen siellä käyp. Itse en kyllä uskalla odottaa mitään. En laskenut ennen kisoja mitalin varaan, joten ei se sinänsä mikään pettymys ole, jos se jää saamatta. On silti ollut hienoa seurata näitä kisoja, ja paljon yllätyksiä on nähty, kuten vaikka Elena Isimbajevan hyytyminen naisten seiväsfinaalissa. Ja puheenaiheita on riittänyt. Itse en ota kantaa siihen, pitäisikö Oscar Pistoriuksen proteesijalkoineen osallistua. Kallistun kuitenkin kielteiseen kantaan, vaikka hän toki mahtava urheilija onkin.
NÄistä taitaa tulla historian ensimmäiset arvokisat, jolloin ihan oikeasti olen noussut joka kisapäivänä kuuntelemaan, toki nyt keskiviikkoa lukuun ottamatta, kun ohjelmassa oli vain naisten kävely, jota radio ei lähettänyt. Muuten olen joka aamuna noussut ennen viittä kuuntelemaan, olkoonkin, että menin tänäään takaisin nukkumaan ennen aamupassin päättymistä. Oli pakko vähän nukkuakin, että jaksan huomenna nousta seuraamaan Merja Korpelan ja Jonathan Åstrandin menoa.
Oikein mitään kommentoitavaa ei ole. Suomalaisittain on mennyt kutenmiten odotusten mukaisesti, vaikka miesten keihäs toki meni alakanttiin, mutta jotenkin osasin arvata jotain tällaista... Toivotaan että Åstrand pystyy huomenna hyvään suoritukseen, niin Tommi Hartosen Suomen ennätys on vaarassa! Korpelalla ei liene saumaa finaaliin valitettavasti.
***
Eilen koripalloilun EM-kisat alkoivat. Suomi hävisi niukasti Kroatialle pistein 84-79. "Sudet" pelasi hyvän ottelun ja asiantuntijat tuntuvat luottavan Suomen jatkopaikkaan. Mukavasti pelattiin myös ristiin sikäli, että Montenegro voitti eilen Makedonian, mutta hävisi puolestaan tänään Bosnia ja Hertsegovinalle! Bosnian Montenegro-voiton myötä tuli myös oikein mukava voitto Unibetissä! Bosnian voittokerroin oli 3,45 ja pistin likoon 60 ¢ voittaen runsaat kaksi euroa! Parhaillaan Suomi pelaa kreikkaa vastaan. KÄytän seurantaan lähinnä näitä eurooppalaisia radiokanavia, joita Winampin kirjanmerkeistä löytyy kiitettävä määrä, ja sitten ennen kaikkea kansainvälisen koripalloliiton FIBAn Live-seurantasivuja. Koska vaikka pystyinkin esimerkiksi ihan hyvin seuraamaan Bosnian ja Montenegron välistä kamppailua Bosnian yleisradioyhtiön BH Radio 1:n kautta, pysyin tietenkin paljon helpommin kärryillä kun samalla vilkaisin tekstimuodossa tilannetta ja tapahtumia. Mitään suuria yllätyksiä ei olla nähty tähän mennessä EM-kisoissa.
***
Huomenna jalkapallon EM-karsinnat jatkuvat. Toki tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten Suomen käy. Luulen kyllä että se voi voittaa Moldovan. Olisi hyvin tärkeää, että jotenkin monien vastoinkäymisten jälkeen maajoukkuefutis voisi nousta edes vähän korkeammalle Suomessa. Odotan kuitenkin tavallaan enemmän Bosnian ja valko-Venäjän välistä ottelua, jonka mainitsin viime viikolla. Pystyykö Džeko iskemään maaleja myös maajoukkueessa? Siinä on nimittäin paljon enemmän panosta kuin Suomen ottelussa... Seuraan siis Bosnian ja Hertsegovinan edesottamuksia urheilussa lähinnä siksi, että minun luokassa on Bosniassa syntynyt kaveri, jota urheilu kiinnostaa ja hänen innoittamanaan olen sitten itsekin alkanut kannattaa maata vaikka jalka- ja koripallossa, ja samalla tietenkin seurajoukkuekilpailuissa, niinkuin kesällä tässäkin blogissa nähtiin. Tavallaan soisin kummallekin voittoa ylihuomenna, kun Suomi ja Bosnia kohtaavat koripallon EM-kisoissa. Toki kannustankin lähtökohtaisesti Suomea, mutta toivottavasti Bosniakin voisi päästä jatkoon C-lohkosta. Se ei ollenkaan ole mahdotonta, nyt kun Montenegro kukistui, ja mikäli pelataan sopivasti ristiin, niin tiedä miten tässä käy... Mutta siis mitä helvettiä? Minunhan piti jutella jalkapallosta tässä osiossa... on vähän vaikeaa, kun on kauhea korishuuma päällä... Mutta Huomenna ja ensi tiistaina on tosiaan erittäin paljon mielenkiintoisia EM-karsintaotteluita. Ainakin muutama lohko on äärimmäisen kimurantissa tilanteessa, ja nythän niitä EM-paikkoja aletaan toden teolla ratkota! Suomi kohtaa huomenna Moldovan ja tiistaina Hollannin. Suomi pelasi varsin hyvin harjoitusmaaottelussa Latviaa vastaan, ja Moldova on ehdottomasti lyötävissä.
***
Tenniksen yhdysvaltain avoimet ovat jääneet tyystin yleisurheilun ja koripallon varjoon. Jarkko Niemisen arpaonni oli taas huono, ja Espanjan Fernando Verdasko lähetti suomalaisen laulukuoroon tylysti erin 3-1. Täytyy kyllä sanoa, että olen seurannut hyvin huonosti. Aina jotenkin käy niin, että US open jää vähän vähemmälle huomiolle. SE johtuu ainakin osittain siitä, että finaali pelataan poikkeuksetta epäedulliseen aikaan, joskus sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, jolloin ei ole varaa valvoa. Serena Williams on palannut voitokkaasti kentille ja lienee naisten turnauksen suurin suosikki. Miesten puolella supervuotta pelaava Novak Đoković on ehkä suurin suosikki, mutta serbi lienee aika väsynyt raskaan vuoden jälkeen. Katsotaan miten käy, vaikka tuskin seuraan mitenkään kovin tarkasti. Eurosport Playerin kanssa on sellainen pieni ongelma, että se on muuttunut niin, että äänenvoimakkuus on turhan pienellä koneen puheeseeen nähden eikä sitä pystyne mitenkään säätämään näppäimistön ja käyttämäni ruudunlukijan varassa, joten en pidä sitä kovinkaan paljon päällä, vaan seuraan lähinnä Unibetin kautta, jonka live-seurantasivut ovat äärimmäisen käytännölliset!
Ehkä on aika lopettaaa jaarittelu tältä erää ja jälleen syventyä koriksen maailmaan - odottaen huomista, jolloin rakkaani tulee käymään! <3

30 elokuuta 2011
Koripallon EM-kisat!
Huomenna ne vihdoin pyörähtää käyntiin - nimittäin koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut! Olen odottanut niitä pitkään! Toki siksi, että Suomella oli mahdollisuus päästä mukaan, ja myös käytti sen, mutta myös siksi, etttä kiinnostus koripalloa kohtaan on noussut aivan uusiin sfääreihin... Vuosi sitten en rehellisesti sanottuna tiennyt mikä Euroliiga on, mutta seurasin kyllä YLE Urheilun artikkeleita viime syksynä pelatuista MM-kisoista. Sitten löysin Euroliigan, joka siis on Euroopan parhaiden seurajoukkueiden turnaus. Sitä seurasin vähän, eritoten tietenkin ljubljanalaisjoukkueen KK Union Olimpijan edesottamuksia, koska suomalainen Sasu Salin pelasi ja pelaa tulevallakin kaudella kyseisesssä joukkueessa. Kyllä nämä eurooppalaiset radiokanavat auttoivat taas paljon, koska koripallo on suurta Euroopassa, ja tulen suureksi osaksi olemaan niiden varassa nytkin. Olen kuitenkin kaikkea muuta kuin asiantuntija enkä osaa nimetä kovinkaan paljon koripalloilijoita, mutta seuraamallahan osaamistakin tulee, ja siksi seuraankin. Ja jollain tapaa kuuluu yleissivistykseenkin tietää jotain yhdestä maailman suosituimmista pallolilulajeista!
Englanninkielinen Wikipedia on vaikka koripallomaajoukkueita, -liigoja ja -pelaajia tutkittaessa ollut avainasemassa. Olen käyttänyt sitä aivan mielettömän paljon viime vuoden aikana ja saanut paljon uutta mielenkiintoista tietoa erilaisista asioista! Niin vaikka maantiedosta kuin musiikista, mutta luonnollisesti ennen kaikkea urheilusta.
Koripallon EM-kisat pelataan liettuassa. Liettua on siitä hyvin poikkeuksellinen maa, että koripalllo on paljon suositumpaa kuin jalkapallo, vähän samalla tavalla kuin jääkiekko Suomessa. Siksi on varsin hienoa, että nämä kisat pelataan juuri siellä. Suurin ennakkosuosikki on Espanja, joka lähtee kisoihin hallitsevana mestarina. Mutta haastajiakin on, kuten esim. Ranska, Serbia ja ehkä Turkki, fanaattisen kotiyleisönsä edessä pelaavaa Liettuaa unohtamatta.
Suomi pelaa C-lohkossa yhdessä Kreikan, Kroatian, Montenegron, Bosnian ja Hertsegovinan sekä Makedonian kanssa. Suomi joutunee kyllä vaikeuksiin Balkanin maiden kanssa, mutta luulisi ainakin Makedonian ja Bosnian olevan voitettavissa, ja silloin Suomi voisi päästä jatkoonkin, mutta helppoa ei tietenkäään tule olemaan. Suomi hyötyy tosin siitä, että se pelasi karsintapelejä vasta nyt, kun taas lohkon muut joukkueet ovat pelanneet harjoitusotteluita. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA päätti nimittäin aika myöhään laajentaa koripallon EM-kisojen joukkueiden määrän 24 joukkueeseen, joten lisäkarsinta järjestettiin, jonka kautta Suomi paikkansa otti. Kisojen laajentaminen perustuu luonnollisesti esim. siihen, että Jugoslavian hajoamisen myötä yhdestä aivan valtavan jättimäisestä koripallomaasta on tullut kuusi oikein hyvää joukkuetta, joista etenkin serbia, Kroatia ja Slovenia ovat hyvin kovia. Kaikki entisen Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan maat ovat mukana näissä kisoissa. Entisen Neuvostoliiton maita taas on mukana kolme: venäjän lisäksi Ukraina ja georgia.
Katsotaan suurella mielenkiinnolla miten käy! Toki vähän harmittaa, että en voi seurata edes Suomen otteluita suomeksi, mutta osaan toisaalta isotkin numerot varsinkin serbokroaattisilla kielillä, joten pystyn kutenmiten seuraamaan otteluita esim. Bosniaa, Kroatiaa ja Montenegroa vastaan, edellyttäen että näiden maiden radiokanavat lähettävät. Ainakin huominen Suomen ja Kroatian välinen ottelu lienee aika varmasti kuunneltavissa kroatialaisen HR2-kanavan kautta. Tietenkään seuraaminen ei ole yhtä mielekästä. Tosin jalkapallon seuraaminen vieraalla kielellä on paljon, paljon helpompaa, koska silloin tuntee enemmän pelaajia, ja maalit huomaa helposti, kun taas koripallossa pisteitä ropiseee koko ajan ja voi olla lähestulkoon mahdotonta pysyä kärryillä, jos ei osaa kieltä. Voin onneksi helposti seurata otteluiden etenemistä Unibetin Live-vedonlyöntisivulla, jolla tilanne ja "aikaa jäljellä" tuntuu päivittyvän oikein hienosti, ja tietenkin voi sitten lyödä vetoa samalla!
Saattaa toki ollakin, että löydän jotain parempiakin seurantakeinoja, mutta valitettavasti hyvin käytännöllinen urheilua lähettäviä netti-TV-streameja keräävä MyP2P.eu lienee alhaalla.
Jäädään seuraamaan ja katsomaan miten käy! Tässä kävi ihan samalla tavalla kuin tämän vuoden alussa. En pahemmin ollut seurannut mitään käsipallon arvokisoja moniin vuosiin, mutta silloin seurasin, ja mielenkiintoista oli. KÄy varmasti samalla tavalla tämänkin turnauksen kanssa, vaikka en etukäteen tiedäkään yhtä paljon koripallosta kuin vaikka jalkapallosta tai jääkiekosta.

28 elokuuta 2011
Valioliiga ja häikäisevä Džeko!
Siis jumalauta! Bosnialaishyökkääjä Edin Džeko iski neljä maalia Tottenhamin verkkoon Manchester Cityn murskatessa lontoolaisjoukkueen 5-1! On kyllä hienoa, että suhteellisen heikkona urheilumaana pidettävä Bosnia ja Hertsegovinalla on se oma, kaikkien tuntema urheilija maailman seuratuimmassa lajissa ja seuratuimmassa liigassa! Toinen voisi ehkä olla Espanjan liigassa Caja Laboralissa ammatikseen pelaava koripallopelaaja Mirza Teletović, jonka Suomi muuten kohtaa vajaan viikon päästä... Mutta joo, nyt ei pitänyt jutella koripallosta, vaan kuningas jalkapallosta...
Siis ensin City murskaa Tottenhamin lukemin 1-5 White Hart Lanella, ja sitten jumalauta Manchester United pöllittää Arsenalin peräti 8-2 kotonaan Old Traffordilla!!! Ja siis Tottenham ja Arsenalhan ovat kumpikin todellisiä huippujoukkueita.
Tuleeko tämän vuoden Valioliigasta eräänlainen La Liga, että kaksi joukkuetta dominoi muiden jäädessä kauas. Tuskin sentään, mutta jos manchesteriläisjoukkueet jatkavat tällä tahdilla, muut kyllä vikisee... La Ligalla viittaan siis siihen, että viime vuosina FC Barcelona ja Real Madrid ovat olleet täysin omaa luokkaansa Espanjan jalkapalloliigassa, joka muuten tämän kauden osalta käynnistyi eilen... Luulen kyllä, että Manchester City voi mennä pitkällekin Mestarien liigassa, koska heillähän on hyvin leveä materiaali. Toki tuo pätee myös Unitediin, mutta se nyt on vain normaaalia, että se pärjää...
Ja siis mikä alku Džekolta! Toki hän voitti Bundesliigan maalikuninkuuden kaudella 2009-2010, mutta silti - aivan huikeaa! Toivotttavasti sama tahti jatkuu maajoukkueessa ensi ja sitä seuraavalla viikolla, jolloin Bosnia ja Hertsegovina kohtaa Valko-Venäjän kahdesti EM-karsinnoissa. Jos se voittaa kummankin ottelun, kisapaikka lienee kyllä hyvinkin lähellä! Toki žekolla on varmasti vähän sama ongelma kuin vaikka Lionel Messillä, että se, että joukkuekaverit maajoukkueessa ovat eri, vaikuttaa maalintekoon.
Tällaista pohdiskelua tällä kertaa... Pitänee kohta mennä nukkumaan, että jaksaa nousta taas aikaisin huomenna.

Usain Bolt ja eilisen virtuaalisen koripallo-ottelun jälkipuintia
Ai että mikä paukku... Usain Bolt otti vilppilähdön eikä päässyt taistelemaan miesten 100 metrin maailmanmestaruudesta. Kukapa olisi uskonut? Tällaiset yllätykset ovat juuri urheilun suolaa! En voinut muuta kuin nousta sängyltä, jolla istuin kuuntelemassa, ja taputtaa käsiä Jarmo Lehtisen ihmetellessä kollegoidensa säestämänä YLEn radioselostamossa. Lehtisen huuto, juuri kun Bolt otti vilpin, oli aivan mahtava! Siinä oli juuri sitä suuren, suuren jättiylläyksen tunnelmaa!
Vaikka minulla ei tietenkään ole mitään Usain Boltia vastaan, en tosiaankaan voinut muuta kuin olla vähän vahingoniloinen... Tuo tuli niin puskista kuin joku juttu vain voi tulla!
Olen muuten noussut sekä eilen että tänään ilman mitään ongelmia neljältä kuuntelemaan kisoja. Sama tahti jatkuu todennäköisesti.
***
Mustasaaren Koripallo ei valitettavasti onnistunut nousemaan Basketsimin Suomen sarjajärjestelmän kolmosdivariin. Kolmen neljänneksen jälkeen ottelu oli tasatilanteessa 56-56, mutta viimeisen kymmenminuuttisen aikana Bot team no.994 ratkaisi ottelun edukseen, ja säilyi kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla. Täytyy kyllä sanoa, että harmitti. Nyt minulla on toisaalta hyvin aikaa rakentaa riittävän iskukykyinen joukkue ensi kautta varten. Olen aika varma, että kun pääsen mukaan kauden alusta saakka, ja olen riittävän valppaana, pystyn aika helposti voittamaan oman liigani alimmalla sarjatasolla, ja siten saamaan suoran paikan kolmosdivariin. Ainakaan minun tietääkseni ei tapahdu paljon mitään tuolla nyt ennen kevättalvea, jolloin Basketsimin historian 14. kausi alkaa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, saaan 350 000 € siitä hyvästä, että sijoittuin nyt toiseksi omassa liigassa. Ne rahat tulevat kyllä tarpeeseen. Medical center kannattaisi varmasti päivittää, olkoonkin, ettei minulla ole ollut ongelmia loukkaantumisten kanssa. Sitten areenaa pitää ehdottomasti laajentaa, ja ehkä voisi palkata vähän paremman valmentajankin, ja viimeistään kauden alla ostaa uusia pelaajia. Toki voisi alkaa pyörittää nuorisotoimintaakin...
***
Mutta nyt taas keskittyminen kohti White Hart Lanea ja Englannin Valioliigan ottelu Tottenham Hotspur - Manchester City. Kyllä muuten kannatti ostaa se MTV3 Katsomon koko kauden kattava paketti!

27 elokuuta 2011
Hyvin tärkeä virtuaalinen ottelu
Nousin suunnitelmien mukaisesti tänään neljältä kuuntelemaan kisoja. Kyllä oli taas niin hienoa seurata arvokisoja radiosta! on yöseuraamisessa kyllä oma hohtonsa, vaikkakin toki joskus on raskastakin... Tänään nousin tosin kevyesti ja piristyin entistäkin, kun eilen keitetty kahvi oli pysynyt hyvin lämpimänä termospullossa.
***
Tänään pelataan hyvin merkittävä koripallo-ottelu, joskin vain virtuaalitasolla. Mustasaaren koripallo kohtaa kolmosdivarin nousukarsinnassa Bot team no.994:n. Kyseessä on siis Basketsim, joka on yksinkertaisesti nettiselaimella pelattava peli, jossa ihmiset toimivat luomansa koripallojoukkueen managerina. Eri mailla on omat liigasysteeminsä pelissä. Minä pelaan vielä Suomen alimmalla sarjatasolla. Rekisteröidyin sinne toukokuun alussa. Rekisteröitymisen yhteydessä sain 1 500 000 euroa. Ensimmäiseksi palkkasin valmentajan. Oletuksena saa 12 kohtalaisen heikkoa pelaajaa. Jokaisen pelaajan taidot ja ominaisuudet määritetään adjektiivilla (none - perfect), että voi saada kuvan siitä, minkälaisesta pelaajasta on kyse. Minä olen pelannut nelosdivarin liigassa numero 25. Tasoja on siis yhteensä neljä. Korkeimmalla sarjatasolla on vain yksi liiga, eli käytännössä Suomen korisliiga, jossa parhaimmat joukkueet pelaavat. Kakkostasolla on kolme liigaa, kolmostasolla on yhdeksän ja nelostasolla 27 liigaa. Jokaisessa liigassa on 14 joukkuetta. Suurin osa joukkueista ainakin suomessa on varmasti bottijoukkueita, vaikka niitä tuskin enää ylemmissä sarjoissa hirveesti lienee. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka paljon suomalaisia käyttäjiä Basketsimissä on. Ainakin minun liigassa bottijoukkueet ovat suhteellisen heikkoja, ja olisin hyvin voinut voittaa koko oman liigani ja saada suoran paikan ylemmälle tasolle, mutta ensinnäkin tulin mukaan vasta kauden alettua, minkä lisäksi sitten laiskistuin vähän kesällä, ja jätin identtisen kokoonpanon pelaamaan turhan monta ottelua peräkkäin, jolloin pelaajat väsyivät ja muutama turha tappio tuli.
Pelin idea on siis se, että pystyy pitämään huolta joukkueestaan ja tietenkin, että talous pysyy balanssissa. Minulla on (tai oikeastaan on ollut) taloustilanteeseen nähden hiukan turhan paljon ansaitsevia pelaajia, mutta siksi pelaajia onkin vain yhdeksän, joka tietenkin on vähän turhan pieni määrä, niitä kun kyllä saisi olla kymmenen, että olisi kaksi täyttä kokoonpanoa käytettävissä. Sponssorituloja tulee lisää koko ajan, joten nyt taitaa tulla plussaa joka viikko noin 40 000, jos muita menoja ja tuloja ei ole. Tietenkin plussaa tulee enemmän, jos on kotiottelu, josta saa lipputuloja. Muita menoja kuin palkkioita tulee aika harvoin, jos jo on haluamansa pelaajat eikä laajenna areenaa, mikä on aika kallista, mutta maksaa toisaalta itsensä takaisinkin. Ensi kaudeksi pitää ehdottomasti laajentaa areenaa, myydä huonoimmat pelaajat pois ja palkata vähän parempia, etenkin jos onnistun nousemaan kolmosdivariin, jossa taso varmasti on kovempi. Nykyisellä joukkueella pärjäisin varmasti hyvinkin nelosdivarissa. Peliin liittyy sitten erittäin paljon yksityiskohtia, joihin itse en ole perehtynyt kunnolla vielä. Siinä voi hallinnoida pelaajien harjoittelua, pyörittää nuoriso-organisaatiota, ja sitten on pelaamiseeen liittyviä taktiikoita, joita en kovin hyvin tunne. Mutta mielenkiintoista on!
Katsotaan miten Mustasaaren Koripallon käy tänä iltana. Aika luottavaisena olen kyllä. Otteluita voi seurata livenä tekstimuotoisesti. Sivusto on erittäin selkeä ja helppokäyttöinen. Sitä käyttää onnellisesti myös puhelimella.

26 elokuuta 2011
Yleisurheilun MM-kisat
Huonostihan siinä kävi... HJK hävisi Schalkelle eilen lukemin 6-1 ja unelma pääsystä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen murskaantui. Eihän se mikään ihme ollut, mutta tuntui kuitenkin jotenki niin helpottavalta, kun Teemu Pukki iski 1-1-tasoituksen, ja YLEn TV-selostamossa olleen Antti Ennekarin huuto... Valitettavasti se jäi hänen osaltaan ainoaksi maalihuudoksi, kun taas Veltins-Arenan yleisö räjähti kuudesti Ennekarin tuskaillessa selostamossa. Mainitsin eilen Klas-Jan Huntelaarin, ja hän kyllä iskikin niitä maaleja... Peräti 4 kpl. Yritän aina pettymyksen hetkellä ajatella positiivisesti. Joten kiitos, HJK, kun hoiditte ensimmäisen ottelun ja todellakin nostitte odotukset ennen toista ottelua, joka ennakkoon ajateltuna olisi ollut lähinnä kosmeettinen - onhan Schalke kuitenkin niin kova joukkue...
***
Mutta siirrytäänpä tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Ensi yönä Suomen aikaa yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut Etelä-Korean Daegussa alkaa. Suomi lähtee hyvin pienellä joukkueella eikä menestystä ole luvassa. Mutta tuttuun tyyliin minä kyllä nautin kisoista täysin rinnoin silti! Todella sääli, että monet finaalitapahtumat menevät ohi koulun takia, ja että ehkä ei ainakaan joka aamuna kykene nousemaan varhain kuuntelemaan kisoja, mutta katotaan miten seuraamisen suhteen käy... Radiolähetykset muuttuvat sikäli, että noin 20 vuotta YLEn radiokommentaattorina toiminut Heikki Leppänen siirtyy sivuun. Hänet korvaa Tuomas Raja. Kyllä tulee vähän ikävä Leppästä, joka täydentää Pertti Tapolaa ja Jarmo Lehtistä erittäin hyvin, mutta kalevankisojen radioähetyksissäkin kommentoinut Raja vaikutti erittäin hyvältä, joten siinä suhteessa ei todellakaan ole mitään hätää! ja onneksi Lehtinen ja Tapola pysyvät paikoillaan. Kyllä on monet kerrat tullut naurettua em. kolmikon huumoriin! Toivottavasti edes osa siitä pysyy ennallaan, vaikka yksi hyvin tärkeä tekijä vaihtuu.
Mutta itse kisasuorituksiin. Minä en uskalla odottaa ainuttakaan mitalia. Sen voi kyllä tuoda joku keihäsmiehistä, mutta se nyt on kaikkea muuta kuin varmaa. Keihään taso on toki mahdottoman Andreas Thorkildsenin takana ollut suhteellisen matala, joten jos Pitkämäki tai Mannio onnistuu, niin voihan sieltä tulla hopeakin... Valintakohu saattaa hyvinkin vaikuttaa suorituksiin. Veikkaan, että Suomi saa yhden pistesijan, jonka tuo joko Pitkämäki tai Mannio. Finaalipaikkojan tulee kyllä enemmän, mutta ei niitäkään kyllä kovin monta nähdä. En tiedä kävelystä oikeastaan mitään enkä ota kantaa Jarkko Kinnusen mahdollisuuksiin. 50 kilometrin kävely on kuitenkin erittäin arvoituksellinen laji.
Aion vain nauttia siitä, että saan kuunnella jälleen suuren urheilulajin arvokisoja radiosta! Ja toivotaan, että suomalaisurheilijat onnistuvat omaan tasoonsa nähden hyvin. Enempää ei voi vaatia! Ja toivotaan, että nähdään paljon jännittäviä kilpailuja!

25 elokuuta 2011
HJK = Suomi!
Tänä iltana pitää nauttia! Suomalaisena jalkapalloa seuraavana kokee tällaista aivan äärimmäisen harvoin! Siis sitä, että suomalainen jalkapallojoukkue pelaa niin merkityksellisen ottelun kuin Helsingin Jalkapalloklubi tänään saksalaista FC Schalke 04:ää vastaan. Tulee lähinnä mieleen syksyn 2007 Suomen ja Portugalin välinen EM-karsintaottelu, jolloin Suomi olisi päässyt EM-kisojen jatkokarsintoihin voittamalla. Se ottelu päättyi - niinkuin niin moni muukin Hodgsonin alaisuudessa - 0-0. En seurannut urheilua ollenkaan vielä, kun HJK pelasi Mestarien liigassa kaudella 1998-99. Tänään saa kuitenkin vihdoin jännätä oikein kunnolla suomalaisen jalkapallojoukkueen puolesta. Tarjolla on siis paikka Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Se ei tietenkään ole verrattavissa Mestarien Liigaan, mutta mainio saavutus se olisi. HJK saisi kuusi erittäin kovaa europeliä, ja kassa kilisisi...
Tämä on koko Suomelle varmasti suurin jalkapallo-ottelu moniin vuosiin, ja katsojalukemat tulevat varmasti olemaan varsin isot, kun YLE televisioi ottelun suorana! Minä ja monet muut luulivat, että tämä toinen ottelu olisi kosmetiikkaa, mutta sehän onkin kaikkea muuta! Viime viikolla HJK voitti Schalken kotikentällään 2-0 ja lähtee siis tänään puolustamaan johtoasemaa Gelsenkirchenissä sijaitsevalle Veltins-areenalle, joka vetää 61.672 katsojaa!
Itselläni on hyvin ristiriitaiset fiilikset ottelun alla. Tuntuu siltä, että HJK hyvinkin voi selvitä, mutta tuntuu samalla vähän siltä, että kaikki ikään kuin odottavat, että HJK menee jatkoon, ja sitten pettymys onkin aivan hirvittävä, jos Schalke saa yhden helpon maalin ja marssii johonkin 4-0-voittoon pudottaen Klubin... Kumpikin scenaario tuntuu jotenkin hyvin todennäköiseltä. Pidän mahdollisena, että HJK kestää alkurynnistyksen, pitää tilannetta 0-0:ssa, ja sitten jossain vaiheessa ratkaisee otteluparin tekemällä vastahyökkäyksestä 0-1-vierasmaalin, jolloin Schalken pitäisi tehdä neljä osumaa edetäkseen jatkoon. Samalla pidän myös mahdollisena, että Schalke iskee heti alkuminuuteilla 1-0-maalin, ja sitten Raúlit, Huntelaarit, Farfánit sun muut vain kiihdyttävät tahtia ja jälki on kaikkea muuta kuin kaunista katseltavaa HJK:n kannalta.
Toivotaan, että HJK saa pidettyä ottelua tasaisena mahdollisimman pitkään ja että se pystyisi tekemäään sen yhdenkin vierasmaalin, jolloin Schalkelta tosiaan vaaditaan neljä maalia. Tosin, Schalke näytti kyllä vaarallisuutensa viime sunnuntaina ollessaan tappiolla FSV Mainzia vastaan 2-0 ensimmäisen puoliajan jälkeen, mutta voitti lopulta ottelun 4-2.
Nyt ilmassa on sellainen mahtava jännittävä kutina! vähän samanlainen kuin ennen vaikka jotain lätkän MM-kisojen ratkaisevaa ottelua. Riippumatta siitä, miten käy, niin tästä nautitaan! GO, HJK!

23 elokuuta 2011
Paluu arkeen - pitkä, pinnallinen, sekava kirjoitus, joka itseänikin ärsyttää!
Olin pakannut äärimmäisen huolellisesti ja järjestelmällisesti enkä unohtanut mitään. Tiistaina 16.8 lähdettiin aamulla autolla kohti Espoota. Matka sujui rattoisasti kännykällä netissä surffaillen. Silloin kesän alussa ostettu Nokia E72 kyllä pääsi oikeuksiinsa! Sillä kuitenkin kirjoittaa paljon vaivattomammin ja nettiselailu on nopeaa ja sujuvaa. Sitäpaitsi akunkesto on paljon, paljon parempi kuin edellisessä puhelimessa. Perille päästiin, vaikka matkan lopussa äiti ja sisko alkoivatkin valittaa, että ajaminen pk-seudullla on vaikeaa... Kun olin saanut kaikki tavarat purettua tuntui kyllä hienolta. Nautin siitä, että olin päässyt takaisin tänne! Ja erittäin hyvin on alkanutkin! Opinnot ja rutiinit jatkuvat entiseen malliin. Tosin solu ja huone on eri, mutta tämä huone on oikeastaan käytännöllisempi, koska se on pienempi kuin edellinen. Ja rakas tyttöystäväni aloitti siis myös Arlassa, joten voidaan tietenkin nähdä paljon useammin kuin ennen! <3
***
Eurojalkapallossa nähtiin varsinainen paukku, kun helsinkiläinen HJK päihitti saksalaisen suurjoukkueen Schalke 04:n lukemin 2-0 Eurooppa-liigan lohkovaiheen pudotuspelin ensimmäisessä osaottelussa. Parin voittaja pääsee siis Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Olisi äärimmäisen tärkeää ja hienoa, jos HJK nyt klaaraisi tämän, mutta vielä on 90 vaikeaa minuuttia edessä Gelsenkirchenissä...
En voinut vastustaa houkutusta, vaan ostin itselleni koko Englannin valioliigakauden 2011-12 katseluoikeudet MTV3 Katsomolta. On kyllä kannattanut! On kuitenkin niin hienoa voida seurata huippujalkapalloa suomeksi ja canal+:n selostajat ovat ainakin minun makuun ehdotonta huippuluokkaa! Valioliigaa tulee siis nyt seurattua tarkemmin kuin aikaisemmin. Tulee myös tosiaan lyötyä vetoa. Vedonlyönti on vähän kuin vuoristorata. Joskus menee ylös, mutta sitten vajotaan taas alaspäin... Mutta hauskaa on!
***
Sain lauantaina käsiin aivan äärimmäisen mahtavan kokoelman jugoslavialaista rockia... Kymmenelle CD-levylle oli kopioitu yhteensä 339 kappaletta MP3-muodossa. Kokoelma oli erittäin hyvin organisoitu ja metadata-tiedot kohdallaan. Siellä oli melkein koko aiemmin mainitsemani Crvena jabuka-yhtyeen tuotanto! Mukana oli myös muita bosnialaisia suuria yhtyeitä ja artisteja, kuten Hari Mata Hari, Plavi orkestar, Indexi, Dino Merlin, Kemal Monteno jne., ja myös muista entisen Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan maista esim. makedonialainen Toše Proeski, kroatialainen dino Dvornik ja serbialainen Željko Joksimović. Varsin paljon hienoa musiikkia!
***
Äh. Ottaa kyllä päähän tää tämmönen, kun kirjoittaa harvoin, mutta pitkiä sepustuksia vähän kaikesta. Siksi olinkin hyvin tyytyväinen tätä edelliseen merkintään, jossa käsiteltiin vain yhtä asiaa... Niitä voisi yrittää saada lisää. Haluaisin kirjoittaa useammin ja lyhyemmin, mutta aina vain jää ajatuksen tasolle. Mutta jos tällä kertaa... (Olen vain sanonut, että "aion aktivoitua" noin 26 miljoonaa kertaa ennen tätä).

13 elokuuta 2011
Ajatuksia seurustelusta
Tänään on kulunut kolme kuukautta elämäni ensimmäisen seurustelusuhteen alkamisesta. Voisi näin taloustermeillä sanoa, että ensimmäinen neljännes on mennyt erittäin hyvin! Sitä on toki varjostanut se, ettei olla voitu nähdä juuri ollenkaan, mutta tilanne korjaantuu pian koulun alkamisen myötä.
Vielä vuosi sitten en yksinkertaisesti osannut kaivata itselleni tyttöystävää. Olo ei varsinaisesti ollut yksinäinen, ja olin aika varma siitä, etten sellaista saisi. Tuolllaisia asioita ei luonnollisesti voi ennakoida, mutta olen kuitenkin luonteeltani aika ujo ja pidin epätodennäköisenä, että oma-aloitteisesti uskaltaisin tehdä lähempää tuttavuutta kenenkään kanssa. Mutta sitä ei tarvittukaan. Minulta vietiin jalat alta.
Tutustuin nykyiseen tyttöystävääni viime vuoden huhtikuussa. Pidettiin kohtalaisen paljon yhteyttä kesällä, mutta en todellakaan voinut aavistaa mitä tapahtuisi. Joskus lokakuun alussa huomasin kuitenkin, että ajattelin häntä koko ajan. Silloin aloin vähitellen tajuta, että "ei helvetti, tältäkö se ihastus nyt sitten tuntuu?". En ollut kokenut mitään vastaavaa koskaan. Eikä se ollut oikeastaan sen vaikeampaa, kuin että hän oli ajatuksissani lähes koko ajan. Silloin se haave syntyi- se haave, joka sittemmin toteutui.
Asiat etenivät sitten aika hitaasti, ja jouduin odottamaan, mutta en ikinä lakannut toivomasta. Ajattelin, että "nyt tai ei koskaan"ja annoin kaikkeni. Odotus sitten palkittiin perjantaina 13. toukokuuta noin klo 21.30. Selvää on, että seurustelusuhde muutti minua aika paljon. Itseluottamus ja itsetunto nousivat kohisten, ja tunnen nykyään, että olen enemmän kuin vaikka vuosi sitten - siksi, että joku haluaa olla minun kanssa.
Aluksi en mitenkään meinannut pystyä sisäistämään ajatusta, että minulla olisi tyttöystävä. Se tuntui aivan liian mahtavalta ollakseen totta. Yhä edelleenkin jollain tapaa säikähdän aina nähdessäni vaikka jossain lehtijutussa sanan "tyttöystävä". En mitenkään voi olla ajattelematta, että "oiii, nykyään minullakin on sellainen". Vähitellen sen kuitenkin tajusi, ja se tuntui ja tuntuu luonnollisesti aivan mahtavalta!
Vaikka silloin joskus vuosi sitten en todellakaan tiennyt, mitä ihastus ja rakkaus pitävät sisällään. En aavistanutkaan, miltä tuntuu, kun on joku, jota rakastaa ja joku, jolta saa hellyyttä ja rakkautta. Mutta nyt tiedän, ja olen siitä niin onnellinen!

08 elokuuta 2011
Lomaa viettäessä...
Tuttuun tyyliin olen kirjoittanut äärimmäisen laiskasti lomalla. Se nyt johtuu siitä, ettei mitään kummallista ole tapahtunut. Olen lähinnä ollut kotona - jutellut Skypessä ja pelannut tietokonepelejä kavereiden kanssa.
***
Täytin 21 vuotta 28.7. Se nyt ei tuntunut oikein missään, mutta täytinpähän kuitenkin... Lahjaksi sain uuden näppäimistön, kun vanhan enter-näppäin jatkuvan pahoinpitelyn vuoksi yksinkertaisesti meni paskaksi. Pitää olla vähän tarkempi tämän uuden kanssa. Minulla on aina ollut ikävä tapa, että paukutan enteriä, siksi että silloin jotain oikeasti tapahtuu ja se tuntuu luontevalta, mutta huomaan toki, että tällainen toiminta ei ole kannattavaa :). Olen kyllä aika hyvin jo onnistunut hankkiutumaan siitä tavasta eroon, joten eiköhän tämä näppäimistö (ainakin enterin puolesta) kestä vähän pidempään... Sain myös mm. pakolliset karkkia ja rahaa, Maailmanmestarit 2011-t-paidan, pehmolelun, deodoranttia sekä vähän myöhemmin Cd-levyjä. Olin kaikin puolin varsin tyytyväinen! Sain vasta DR. Hook & The Medicine Show'n, Engelbert Humperdinckin ja Tom Jonesin levyt. Ne olivat varsin hyviä, mutta sitä kaikkein parasta, Elviksen tuplakokoelmaa, odotan vieläkin. Tänään sain yllättäen Juice4ever-levyn, joka siis on tribuutti Juicelle. Se on pikaisen vilkaisun perusteella yllättävän hyvä!
Muuten olen kuunnellut viime aikoina jonkin verran bosnialaista rock-musiikkia. Kuunnellessani urheiluohjelmia Bosnian yleisradioyhtiön BHRT:n BH Radio 1-kanavalta, olen kyllä huomannut, että otteluiden lomassa soi varsin hyvältä kuulostavaa rokkia. Siinä on jotain aivan erilaista kuin siinä rokissa, johon olen tottunut. Sävelmät ovat jotenkin paljon kauniimmat kuin vaikka brittiläisten tai amerikkalaisten kappaleiden. Eniten olen kuunnellut Crvena jabuka-yhtyeen musiikkia. Luin englanninkielisen Wikipedian artikkelia aiheesta, törmäsin yhtyeen nimeen, ja päädyin sitten kuuntelemaan sen musiikkia Spotifystä. Kyseessä on vuonna 1986 ensimmäisen albuminsa julkaissut rock-yhtye, joka on tehnyt paljon varsin hienoja kappaleita, kuten "Bježi kišo s prozora", "Ostani", "To mi radi" sekä "Tamo gdje ljubav počinje".
***
HJK hävisi valitettavasti Dinamo zagrebille Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella. Helsinkiläisjoukkue kohtaa nyt saksalaisen kivikovan Schalke 04:n karsinnoissa Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen. Oli äärimmäisen valitettavaa, että HJK sai vastaansa mahdottomalta tuntuvan Schalken, mutta stadion täyttyy varmasti... Ruotsalainen Malmö FF yllätti Glasgow Rangersin ja kohtaa puolestaan Dinamo zagrebin karsinnoissa pääsystä Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Silloin toivotaan todellakin, että ruotsalaisten huuto katkeaa! kuPsin pudottanut Gaz Metan Mediaş päihitti yllättäen saksalaisen Mainz 05:n ja jatkaa tavoittelemaan paikkaa Eurooppa-liigan lohkovaiheesta.
Sekä Željezničar että FK sarajevo hävisivät erittäin, erittäin rumin lukemin Eurooppa-liigan kolmannella karsintakierroksella.
Muuten jalkapallokausi pyörähtää vähitellen Euroopassa todenteolla käyntiin! Saksan Bundesliiga alkoi viime viikolla, ja tulevana lauantaina Englannin Valioliiga pyörähtää käyntiin. Mielenkiinnolla seurataan, varsinkin kun on aivan uudet mahdollisuudet lyödä vetoa! Rekisteröidyin nimittäin Unibetiin. Se on aivan muusta maailmasta kuin Veikkaus! Unibet tarjoaa niin äärettömän, siis todellakin oikeasti aivan helvetin äärettömän, paljon enemmän kohteita kuin Veikkaus! Ja varsinkin live-vedossa pelattavaa kyllä riittää! Aion varmasti perehtyä ties mihin Unibetin ansiosta... Ja erittäin suuri plussa on myös se, että Unibetissä voi pelata pienemmillä panoksilla kuin Veikkauksessa! Nyt tulen tuskin käyttämään Veikkauksen pitkäävetoa ollenkaan. Oikeastaan voisin pistää jonkin lottorivin ikipeliksi, ja antaa sen tyhjentää pelitilin, jos se nyt on sillä päällä...
Nyt vedonlyönti tulee minun osalta varmasti lisääntymään erittäin voimakkaastikin, mutta voin tosiaan pelata pienemmillä panoksilla, ja huvin vuoksihan mä pelaan, joten hallussa kyllä pysyy.
***
En oikeastaan koskaan ole seurannut koripalloa, mutta EM-kisojen kynnyksellä laji alkaa kiehtoa yhä enemmän. Tulen varmasti seuraamaan EM-kisoja hyvin tarkasti, pääsi Suomi sinne tai ei. Suomi pelaa nyt elokuussa jatkokarsinnoissa, joissa se kohtaa Unkarin ja Portugalin. Kaksi näistä kolmesta maasta pääsee kisoihin, joten mahdollisuudet ovat varsin suuret! Marssihan Suomi Pohjoismaiden mestariksi ja voitti viime viikolla Saksan kahdesti peräkkäin! EM-kisat pyörähtävät käyntiin Liettuassa 31.8.
Koripallosta puheen ollen, manageroimani virtuaalijoukkue Mustasaaren KRP elättelee toiveita nousta Basketsimissä suomen sarjajärjestelmän kolmosdivisioonaan. Päivitin vähän laiskasti tässä kesällä, mutta vaikka pelasin melkein kaikki ottelut samalla, vähitellen väsyvällä, kokoonpanolla, hoidin suurimmaksi osaksi bottijoukkueet, joita melkein vain on liigassa, jossa oma joukkueeni pelaa. Sarjajärjestelmä on niin laaja, että varmasti reilu enemmistö kaikista joukkueista on bottijoukkueita, jotka siis eivät ole erityisen hyviä. En tiedä kuinka monta suomalaista käyttäjää Basketsimissä on. Jonkin verran heitä varmasti kuitenkin on, koska virtuaalipuolella Suoen maajoukkue on muistaakseni hyvinkin korkealla rankingissa.
No siis ei helvetti! Huomasin just äsken, että eihän "KrP" liity koripalloon, vaan lyhenne on "Nokian Kristityt Palloilijat". Voisin ehkä vaihtaa seuran nimeksi Mustasaaren Koripallo. Jotenkin olen aina vain kuvitellut, että se on Nokian Koripallo, eikä mitään muuta, mutta salibandyjoukkuehan se on...
***
Muuten ei tapahdu mitään erikoista. Odotan enemmän kuin koskaan koulun alkua... Silloin saan vihdoin nähdä rakkaani jälleen! <3. Ensi viikon tiistaina lähden takaisin Espooseen. On ollut hienoa käydä kotona, mutta ihan mielelläni palaan toki takaisin! Olen viihtynyt Arlassa erinomaisesti! Jännittää vähän vain se, että muistanko kaikki kamat...

24 heinäkuuta 2011
Jalkapalloa ja vähän musiikkia
Jalkapallon saralla on riittänyt seurattavaa viime viikkojen aikana. Muuten olen lähinnä tuttuun tyyliin jutellut Skypessä ja pelaillut tietokonepeliä, ja silloin lähinnä RS Gamesin keskitetyllä peliserverillä Mille Bornesia. RS Gamesin kautta voi pelata myös esim. Unoa ja Yahtzeeta.
***
Olen seurannut aika innokkaasti jalkapalloa. Oi, kunpa miesten MM-finaali olisi ollut yhtä mahtava kuin naisten... SE ei kyllä jättänyt ketään kylmäksi. USA meni kaksi kertaa johtoon, mutta Japani tuli tasoihin ja voitti lopulta aasialle maan ensimmäisen jalkapallon maailmanmestaruuden rangaistuspotkukilpailun kautta!
Copa america oli äärimmäisen omituinen, kun kaikki puolivälierät päättyivät enemmän tai vähemmän yllätyksellisesti! Ja läpi turnauksen pelit ovat olleet hyvin tasaisia! Suurin voitto tähän mennessä taisi tulla vasta eilen, kun Peru nujersi Venezuelan pronssiottelussa peräti 4-1. Tänään loppuottelu Uruguayn ja Paraguayn välillä pelataan.
Kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla olen kuitenkin seurannut eurojalkapalloa. KuPsin kannalta näytti pitkään varsin hyvältä Eurooppa-liigan toisella karsintakierroksella, mutta romanialainen CS Gaz Metan Medias voitti lopulta yhteismaalein 2-1. Hongalla ei oikein ollut mitään jakoa göteborgilaista BK Häckeniä vastaan, kun taas TPS nukahti ensimmäisen ottelun lopussa belgialaista K.V.C. Westerlota vastaan ja hävisi lopulta yhteismaalein niukasti 1-0.
Mutta siirrytäänhän toki iloisempii asioihin! HJK teki selvää walesilaisesta Bangor Citystä nujertaen sen yhteismaalein peräti 13-0 Mestarien Liigan toisella karsintakierroksella! Tuntui kyllä ihan älyttömältä, kun katoin Uefan reaaliaikaisesta tulospalvelusta, että ei helvetti, tilanne on 10-0! kolmannella kierroksella Klubi kohtaa kroatialaisen GNK Dinamo Zagrebin. Silloin vastus kyllä kovenee huomattavasti. Toivotaan, että Klubi etenee jatkoon, mutta vaikka se häviäisikin, pääsisi se karsimaan paikasta Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, ihan niinkuin viime vuonna. Silloinhan FK Partizan Belgrad nujersi Klubin Mestarien Liigan kolmannella karsintakierroksella ja istanbulilainen JK Besiktas sitten rumasti yhteismaalein 6-0 Eurooppa-liigan play-off-kierroksella minun seuratessani toista osaottelua Sonera Stadiumilla...
Bosnialaisen urheilun ystävänä otti kyllä päähän, kun Maccabi Haifa FC selvästi nujersi Bosnian Valioliigan kuluneella kaudella voittaneen FK Borac Banja Lukan Mestarien liigan toisella karsintakierroksella. Sen sijaan oli aivan mahtavaa seurata varsinkin sitä, kun FK Sarajevo päihitti ruotsalaisen Örebro SK:n 2-0 viime torstaina! Myös FK Željezničar eteni jatkoon moldovalaisen FC Sheriff Tiraspolin kustannuksella!
Sekä FK sarajevo että FK Željezničar ovat Sarajevosta, ja keskenään rivaaleja. FK Željezničar oli aikoinaan työläisten joukkue, kun taas yläluokassa kannatettiin FK sarajevoa. Nämä erot ovat nyttemmin kadonneet kokonaan, ja Sarajevon paikalliskamppailu tunnetaan siistinä tapahtumana, jossa riehuntaa harvoin nähdään. On tavanomaista, että vaikka perheenjäsenet ovat eri joukkueiden puolella. Toisilleen ei puhuta ottelupäivän aikana, mutta matsin jälkeen provosoidaan sitten hävinneen osapuolen kannattajia seuraavaa ottelua odottaen.
(Kyllä englanninkielnen Wikipedia on mahtava tiedonlähde).
Eurooppa-liigan Kolmannella karsintakierroksella fK Sarajevo kohtaa Tšekkiläisen AC Sparta Prahan, kun taas Željezničar saa vastaansa israelilaisen Maccabi Tel Aviv F.C:n. Bosnialainen BH Radio 1 tulee varmasti lähettämään kulloinkin kotonaan pelaavan joukkueen ottelun, eli käytännössä ensi torstaina Željezničar - Maccabi tel Avivin ja 4. elokuuta FK sarajevo - Spartan, jotka kumpikin pelataan Asim Ferhatović Hasella, eli Sarajevon olympiastadionilla.
Sparta Prahahan eteni pudotuspeleihin asti viime vuonna, joten Sarajevo joutunee kyllä vaikeuksiin. En osaa sanoa oikein mitään Maccabin tasosta, mutta katsotaan, tai siis oikeastaan kuunnellaan, miten käy!
***
Kun täytin 14 vuotta, 28.7.2004, sain synttärilahjaksi Eppu Normaalin studioalbumin Maximum Jee & Jee. Sen jälkeen en ole hankkinut tai edes saanut yhtä ainuttakaan ulkomaalaista levyä. Niitä toki oli olemassa vielä siihen aikaan, ja kaapin päällä on vieläkin yksi Metallican live-levy, jota ei jostain syystä heitetty muiden mukana kirppikselle aikoinaan, kun totesin, että en mä mitään näillä Markoolion, Thomas Ledinin, Scorpionsin tai Deep Purplen levyillä tee... Ja alakerrassa lienee kyllä vieläkin olemassa joku minulle ostettu Shakiran levy. Mutta siis itse asiaan. Tuon jälkeen en ole saanut tai ostanut yhtä ainuttakaan ulkomaalaista levyä. On tullut Mambaa, Dingoa, Eppuja, Rautavaaraa, Hectoria, Tapani Kansaa, Kirkaa, Tapio Rautavaaraa, Rauli Badding somerjokea jne... Pelkkää kotimaista. Mutta kaikki päättyy aikanaan... Eilen Elvis Presleyn, tom Jonesin, Engelbert Humperdinckin sekä DR. Hook & The Medicine Show'n kokoelmalevyt lähtivät tilaukseen Amazon.co.uk:lta. Ennen olin aivan ehdoton kotimaisen musiikin suhteeen. Olen kuitenkin vähitellen avannut silmiä, ainakin vähän, ja saatoin hyvinkin tilata nuo. Var sinkin Elviksestä olen kyllä pitkääänkin pitänyt.

12 heinäkuuta 2011
Aivan mahtava leiri - ja vähän muutakin
Maanantaina 28.6 lähdin junalla Helsingin rautatieasemalle, josta matka jatkui metrolla kohti Vuosaarta ja Kulttuurikeskus Sofiaan, jossa siis oli Näkövammaisten Keskusliiton Nuorisotoimen järjestämä kesäleiri.
Ensimmäisenä leiripäivänä oli luonnollisesti pakolliset esittäytymiset ja illalla oli grillausta. Tiistaista lauantaihin oltiin iltapäivät klo 13 - 17 ns. tuotepajoissa, joka minun tapauksessa oli bändi. Harjoiteltiin yhteensä neljää eri kappaletta, joista kaksi esitettiin sunnuntain tuotegaalassa. Esittämämme kappaleet olivat Olavi Uusivirran "On niin helppo olla onnellinen" sekä Indikan "Ikuinen virta". Minä soitin koskettimia. Näiden lisäksi harjoiteltiin myös Jenni Vartiaisen "Ihmisten edessä" ja PMMP:n "Lautturia". Aamupäivisin ja iltaisin oli sitten yhteistä ohjelmaa. Aamuisin liikuttiin pienissä ryhmissä, ja iltaisin oli ohjelmaa koko porukalla. Tai siis toki järjestäydyttiin pöytäkunnittain tai muuten ryhmittäin iltaohjelmissakin, mutta kaikki osallistuivat kuitenkin samalla. (Leiriin osallistui 46 henkilöä). Keskiviikkoaamuna oli neljä eri pajaa: zumbaa, taijia, flipperiä ja peikonpesä-juoksuleikkiä. Illalla taas oli leikki, jonka tarkoituksena oli keksiä tietyistä sanoista jonkinlainen tarina. Torstaiaamuna oli "Maailman ympäri 80 minuutissa"-tietovisa. Kysymykset / tehtävät liittyivät jollain tavalla eri maanosiin, kuten Pohjois-Amerikassa jääkiekkoon, Australian kohdalla Australiassa eläviin eläimiin jne. Torstai-iltana oli jälleen ryhmätehtävä, jossa sai vapaasti keksiä ja toteuttaa lyhyen esityksen peloista ja niiden ylittämisestä. Minun ryhmä lauloi yleisön edessä. Perjantai oli pelipäivä. Aamulla pelattiin leirialueella kävellen Afrikan tähteä. Illalla taas oli se samainen kaivosleikki kuin Minikesäleirilläkin, eli piti ryhmässä kerätä karkkeja. Sen jälkeen sai vielä pelata vapaasti. Minä pelailin muutaman kaverin kanssa pokeria. Lauantaina oli aamupäivällä varsin legendaariset leiriolympialaiset, jossa oli tuttuun tapaan kaikennäköisiä lajeja. Illalla ohjaajat pitivät erittäin hauskaa ohjelmaa :). Sunnuntaina oli aamupäivällä TV-pajoja. Minä olin ensin mukana ÄlyX-tietovisassa. Onnistuin voittamaan... Sitten oli Maestro, jossa soitetttiin eri säveliä tuottavilla putkilla. Iltapäivällä käytiin rannalla, jossa halukkaat saivat käydä uimassa ja oli mahdollisuus ostaa jäätelöä. Minä syön aivan äärimmäisen harvoin jäätelöä siinä formaatissa, mutta nyt ostin suklaatuutin. Tämän jälkeen bändit kävivät harjoittelemassa paikassa, jossa se tuotegaala pidettiin. Kaikki esitykset meni kaikin puolin hienosti. Tuotteet olivat bändin (joita oli kaksi) lisäksi puheilmaisu, lyhytelokuva, sokkopingis, käsityö sekä vaihtuva tuote.
Viimeisenä yönä sai perinteiseen tapaan valvoa. Valvoin tälläkin kertaa koko yön - rakkaan kainalossa... <3. Oltiin toki yhdessä paljon leirillä, ja juurikin siksi, että nähtiin joka päivä koko viikon aikana, lähteminen hänen luotaan oli raskasta. Ajatus siitä, ettei nähtäisi kuuteen viikkoon tuntui aluksi aivan sietämättömältä. Viime viikon maanantaina kotimatkalla ja kotiin tultuani minä vihdoin opin mikä ikävä oikeastaan on! Silloin tunteet nousivat pintaan... Muutenkin jokin muuttui leirin aikana ja sen jälkeen. Tunnen nyt ihan eri tavalla kuin ennen, miten äärettömän paljon rakastan tyttöystävääni ja miten onnellinen olen hänen kanssaan! Tosiaan surullisin mielin lähdin, mutta aivan mahtava leiri kyllä oli!
***
Sattuneesta syystä en seurannut Wimbledonia tai paljon mitään muutakaan leirin aikana. Kävin iltaisin YLE Urheilun sivuilla lukemassa artikkeleita, joten pysyin toki kärryillä ainakin jotenkuten. Tuskin kukaan yllättyi siitä, että Novak Đoković voitti Wimbledonin. Yllättävää sen sijaan oli toki, että Sveitsin Roger Federer jälleen kerran putosi puolivälierissä. Naisten turnaus oli toki vaikeammin arvattavissa, ja Tšekin Petra Kvitová sen hoiti.
***
Muuten ei kai ole tapahtunut mitään kummallista. Olen lähinnä tuloksia lukien seurannut Copa Americaa ja naisten MM-kisoja. Katson toki todennäköisesti naisten MM-kisojen ratkaisuotteluita. Toissa päivänä kävin ala-asteaikojen avustajan ja hänen miehensä kanssa Lappajärven Halkosaaressa katsomassa Votkaturistit-näytelmää. Se kertoi suomalaisesta turistiporukasta, joka oli käymässä Pietarissa. Oikein hauska näytelmä oli, mutta akustiikka oli varsin huono eikä puheesta meinannut saada selvää. Näytelmään sisältyi myös musiikkia - venäläisiä iskelmäklassikoita, kuten "Valkoakaasiat", Lokki, "Uudelleen jos luokses tulla voisin", "Mustat silmät", "Unohtumaton ilta"jne.
***
Muuten ei kyllä tapahdu mitään kummallista. Nautin lomasta ja elämästä. Odotan toki myös koulujen alkua... Silloin tyttöystäväni aloittaa samassa koulussa kuin minäkin, mikä luonnollisesti on aivan mahtava juttu!

27 kesäkuuta 2011
Ei mitään erikoista - kesäleirin kynnyksellä!
Nyt on taas ollut vähän rauhallisempaa, ei niinkään paljon tapahtumia. PÄivät ovat olleet toistensa kaltaisia. Olen luonnollisesti "leikkinyt" aika paljon viime kirjoituksessa mainituilla vehkeillä. Ne ovat toimineet kaikin puolin erinomaisesti! Muuten olen pelaillut tietokonepelejä, jutellut Skypessä jne... Juhannuksena ei tehty tasan tarkkaan mitään poikkeavaa... Oltaisiin kai voitu mennä veneilemään, mutta säät eivät olleet erityisen suosiollisia. Minua ei veneily sen puoleen erityisemmin kiinnostakaan.
Olen seurannut Wimbledonia suhteellisen pintapuolisesti. Nautin luonnollisesti aivan suunnattomasti, kun Australian Bernard Tomić passitti Robin Söderlingin laulukuoroon! Muuten mitään jättiyllätyksiä ei olla nähty. Williamsit ovat pudonneet, mikä toki normaalioloissa olisi jättipaukkuja, mutta ehkä ei niinkään nyt.
***
Huomenna sen sijaan tapahtuu jotain aivan mahtavaa! Silloin lähden junalla Helsingin keskusrautatieasemalle, josta matka jatkuu julkisilla kulkuneuvoilla Vuosaareen, Kulttuurikeskus Sofiaan. Siellä on Näkövammaisten Keskusliitto ry:n nuorisotoimen järjestämä kesäleiri. Tällä kertaa leirin nimi on Tuoteleiri. Ennen leiriä sai valita jonkun "tuotteen". Minä valitsin bändin, joten soittelua on siis luvassa! Tuotoksia sitten esitetään sunnuntaina järjestettävässä tuotegaalassa. Kyseiset kesäleirit ovat aina olleet aivan sanoin kuvaamattoman mahtavia eikä tämä varmasti tee poikkeusta! Aivan kertakaikkisen ihanaa viikkoa kruunaa se, että tapaan rakkaan tyttöystäväni viiden viikon ja kolmen päivän tauon jälkeen! <3

19 kesäkuuta 2011
Terveisiä ahvenanmaalta - ja uusia vempaimia!
Perjantaina 10.6 nousin jo klo 02.10 ja lähdin vähän kolmen jälkeen bussilla kohti Turkua, josta matka jatkui Maarianhaminaan, jossa oli Förbundet Finlands Svenska Synskadaden järjestämät boccia- ja yleisurheilukilpailut. Minä en pelannut bocciajoukkueessa, joten kävin perjantai-iltana seuraamassa IFK Mariehamnin ja Jaron välistä veikkausliigaottelua Wiklöf Holding Arenalla. Näkövammaisille ottelu oli kuvailutulkattu, eli kaikki tulkkausta tarvitsevat saivat kuulokkeen ja pienen lähettimen, ja sitten pystyi kuuntelemaan otteluselostusta. Selostus oli erittäin hyvä, joskaan ei ihan radiotasoa sentään. Selostajalla oli vähän ongelmia pelaajien nimien kanssa aluksi, mutta sen nyt ymmärtää... Mukana oli paljon pohjalaisia, etenkin Pietarsaaren seudulta. Itse VPS:n kannattajana "vihaan" jaroa ja nautin aivan suunnattomasti, kun Maarianhaminan IFK voitti maalein 3-1, ja pääsin piikittelemään... :).
Lauantaina oli samaisella areenalla yleisurheilua. Aiempina vuosina kilpailijat oli jaettu ikäluokkiin ja mitaleita jaettiin sen perusteella, miten omassa ikäluokassaan sijoittui. Nuoria on näissä kekkereissä perinteisesti ollut hyvin vähän, ja varsinkin alussa, kun itse osallistuin useimpiin lajeihin, tuli mitaleita varsin runsaanpuoleisesti. Minua siis ei haitannut yhtään, että tänä vuonna kaikki saivat yhden mitalin muistoksi. Se sopi muutenkin kilpailun henkeen vallan hyvin. Juoksin 60 metriä vähän päälle 13 sekuntia (epävirallisen ajanoton mukaan). Muistan joskus kolmosella tai nelosella tms. juosseeni matkan ajalla 13,26, joten siihen nähden ei mikään mahtava suoritus... Keihäässä heitin jotain olisko ollut 6,80. Aiempina vuosina on aina heitetty turbokeihästä, mutta tänä vuonna oli erilainen, enemmän oikean keihään tapainen, vaikka tämäkin kyllä oli muovista tehty. Linkopallossa tuli aivan varmasti henkilökohtainen ennätys, koska se lensi peräti 16,08 metriä. Siihen en kyllä koskaan ole yltänyt aiemmin. Viestissä Vaasan joukkue sijoittui toiseksi häviten harmittavasti vajaalla kolmella sekunnilla Norra Österbottens Svenska Synskadaden ykkösjoukkueelle. Minä juoksin ankkuriosuuden. Illalla oli illallinen, joka kaikkinensa kesti neljä tuntia. Sen yhteydessä palkinnot jaettiin.
Sunnuntaina käytiin vielä Ahvenanmaan itsehallintotalossa kuulemassa vähän maakunnan itsehallinnosta. Oikein mielenkiintoista oli. Tämän jälkeen oli vielä lyhyt kierros bussilla ympäri kaupunkia, ja päädyttiin Vikingterminaaliin, josta matka jatkui M/S Isabelllalla kohti Turkua ja sieltä edelleen bussilla Pohjanmaalle. Laivalla ja bussissa surffasin paljon puhelimella, mutta juttelin toki myös tuttujen kanssa.
***
Tämä viikko taas on kulunut pitkälti teknisten vempaimien parissa. Jo kuukausi sitten tilasin F-Musiikista Yamaha PSR-S710-syntetisaattorin. Tarkoitus oli, että oltaisiin haettu se tullessamme kotiin Arlasta, mutta ei haettukaan, äiti kun oli muutenkin reilusti myöhässä tietöiden ja ruuhkan takia. Niinpä sain sen sitten lähetettyä bussilla tänne. Keskiviikkona käytiin hakemassa se. Paketti oli peräti 18 kg:n painoinen ja mahtui juuri ja juuri äidin Citroenin takapenkille. Syna saatiin kuitenkin kotiin ja pääsin vihdoin soittamaan... Kouvolassa asuvalla kaverillani on samanlainen syna. Se on ulkomuodoltaan ihan samanlainen, mutta hänen synassaan on jonkin verran enemmän soundeja ja ominaisuuksia. HÄnen synallaan soitettuani ja häneltä saamani vinkkien avulla käyttöönotto sujui ongelmitta. Olen soittanut sillä varsin paljon ja luonnollisesti olen ollut erittäin tyytyväinen. Tiesin kyllä mitä hankin!
Sitä taas en tiennyt uuden matkapuhelimen osalta... Kuuntelin erään toisen kaverin hehkutusta hänen hankittuaan Nokia E72-puhelimen. Mietin, että kyllähän tuo nyt vaikuttaa oikein pätevältä laitteelta ja olin käytännössä päättänyt, että aion hankkia sellaisen uutena synttärilahjaksi. Kirjoitin aikeistani Matkapuhelinfoorumiin ja esitin pari tarkentavaa kysymystä puhelimesta. Pian tämän jälkeen eräs käyttäjä laittoi foorumin kautta yksityisviestin, jossa hän ilmoitti, että hänellä oli käytetty E72 myytävänä. Himo nousi kovin voimakkaaksi enkä kyennyt vastustamaan houkutusta, vaan kirjoitin hänelle olevani laitteesta kiinnostunut ja maksoin rahat hänen tililleen samana iltana. Kaksi vuorokautta myöhemmin sain puhelimen käsiin. Ruudunlukuohjelma asentui hienosti ja olen tässä viime päivien aikana laitellut sitä kuntoon. Olen siihenkin erittäin tyytyväinen! SE toimii juuri niinkuin olettaa saattaa ja siinä on paljon parannuksia edelliseen kännykkääni, Nokia E51:een, nähden. Tässä on reilusti nopeampi nettiselain (ja muutenkin käyttöliittymä), paljon parempi 3G-vastaanotto (täällä kotona jatkuvasti 6-7 tolppaa, kun E51 ei löytänyt 3G:tä juuri ollenkaan sisällä oltaessa), sisäänrakennettu navigaattori, parempi akunkesto jne...
Olen siis ollut kumpaankin hankintaan äärimmäisen tyytyväinen!
***
Huomenna tenniksen Wimbledon alkaa. Jompikumpi Williamsin siskoksista on voittanut 9 11 viimeisestä turnauksesta. Leirin ja huonohkojen seurantamahdollisuuksien takia en tule seuraamaan tämän vuoden turnausta järin tarkasti. Miesten puolella saatiin kaikki neljä parasta välieriin Ranskan avoimissa. Käykö samalla tavalla nytkin? Tuntuu hyvin kaukaa haetulta, että voittajan nimi olisi jokin muu kuin Federer, Nadal tai Đoković. En jaksa uskoa Andy murrayn mahdollisuuksiin. Naisten turnaus on jälleen kerran hyvin avoin. Voivatko Williamsit haastaa vielä oltuaan pitkään loukkaantuneina? Eihän Wozniacki vieläkään voita Grand Slamia? Olisko sitten joku venäläisistä tai sitten Clijsters? Vai pysyykö Li Nan hurmos? No, katotaan miten käy...
Boston Bruins voitti NHL:n. Kannustin ehdottomasti Vancouveria, koska soisi pitkästä aikaa Standley Cupin jolllekin kanadalaisjoukkueelle, ja myös Sami Salolle! Toki sen soi Raskillekin, mutta hän nyt ei pelannutkaan pudotuspeleissä ollenkaan... Seurasin seitsemättä finaalia vähän, mutta menin nukkumaan Bostonin tehtyä 2-0 enkä siis oikeastaan menettänyt mitään, ottelu kun päättyi 4-0.

09 kesäkuuta 2011
Kesäloma on alkanut! - leiri Helsingissä
Kesäloma on alkanut!
***
Vähän kaksijakoisin tunnelmin lähdin kotiin keskiviikkona 1. kesäkuuta. Toki on oikein mahtavaa päästä kotiin pidemmäksi aikaa, mutta samalla ajattelin myös, että Mun sydämeni tänne jää. Keskiviikkona oli perinteiset päättäjäiset ja iltapäivällä äiti tuli hakemaan minut autolla, jolla sitten ajettiin kotiin. Iltaa kohden viileni, joten matka ei ollut mitenkään kauhean raskas.
***
Novak Đokovićin pitkä voittoputki päättyi kuin päättyikin Ranskan avoimissa, kun mestaruuden voittanut Rafael Nadal päihitti serbialaisen välierässä. Niinkuin niin monta, monta kertaa aikaisemmin, Nadal ja Roger Federer kohtasivat toisensa finaalissa. Jälleen kerran Nadal oli parempi. Naisten puolella kiinan Li Na voitti turnauksen. Hienoa, että saatiin uusi Grand Slam-voittaja! Runsaan viikon kuluttua perinteikäs Wimbledon alkaa. Sitä tulen seuraamaan vielä vähemmän kuin Ranskan avoimia, varsinkin toisella viikolla, kun olen leirillä.
Jalkapallon EM-karsinnoissa ei nähty mitään valtaisia yllätyksiä, mitä nyt suhteellisen hyvinä pidettävät Liettua ja Viro hävisivät kääpiömaille Liechtenstein ja Färsaaret. Suomi hoiti San Marinon niukasti perjantaina vieraissa 0-1, mutta hävisi rumasti tiistai-iltana Ruotsille Tukholmassa 5-0. Ei kyllä yhtään haittaa, että matsi meni kokonaan ohi, kun olin leirillä Helsingissä. Bosnia ja Herzegovina sentään voitti yhden ottelun hävittyään ensin Romanialle 3-0, mutta Albania kaatui tiistaina Zenicassa 2-0-lukemin.
Seuraan NHL:n ja NBA:n finaaleja. Tai siis koripalloa en ole katsonut livenä kertaakaan vielä, mutta lätkää kylläkin. Huono tuuri kävi siinä mielessä, että tänään kun nousin varta vasten katsomaan, niin Boston Bruins voitti selvästi 4-0. Toistakin loppuottelua vilkaisin, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut pysyä hereillä, ilman kahvia kun olin - ei vain pystynyt keskittymään ESPN American selostukseen... Tänään tein toki muuta samalla, mutta kuuntelin kuitenkin. Menin kuitenkin pariksi tunniksi nukkumaan, kun Bruins oli ratkaissut ottelun. Sarjassa tilanne on kutkuttavat 2-2. Kannustan ehdottomasti Canucksia, koska soisi Salolle Standley Cupin, minkä lisäksi kanadalainen joukkue ei ole voittanut pitkiin aikoihin!
Myös NBA:n finaaleissa Dallasin ja Miamin välillä tilanne on 2-2.
***
Maanantaina menin tosiaan Helsinkiin, jossa oli Svenska Skolan för Synskadaden järjestämä leiri. Meitä oli yhteensä kuusi osallistujaa, kolme Pohjanmaalta ja kolme Uudeltamaalta. Oli sinänsä hienoa päästä lentokoneen kyytiin neljän vuoden tauon jälkeen. Ensin oli ohjelman läpikäynti ja esittäytyminen. Tunsin yhtä lukuun ottamatta kaikki entuudestaan. Lounaan jälkeen oli keskustelua yhden psykologin kanssa. Oikein antoisaa oli. Päivällisen jälkeen lähdettiin Linnanmäelle. Vaikka kuinka yritettiin (toki leikkimielisesti) painostaa, niin en käynyt missään laitteessa. Kuljeskelin vain alueella ja ennen lähtöä ostin karkkia.
Tiistai alkoi keramiikkatöiden parissa. Tein kulhon ja jonkinlaisen kummituksen. Saadaan ne vasta joskus syksyllä... Iltapäivällä oli levyraatia ja musisointia. "Minun tieni se onko oikein" sijoittui kunniakkaasti neljänneksi. Sen jälkeen soitettiin itse. Minä soitin syntetisaattoria. Biisit olivat tuntemattomia, mutta suhteellisen yksinkertaisia, joten oikein hauskaa oli.
Illalla saatiin kuulla vähän sukelluksesta. Oikein mielenkiintoista oli kuulla siitä vähän lisää, vaikka se sinänsä harrastuksena ei voisi minua vähempää kiinnostaa.
Keskiviikkoaamuna herätyskello soi jo 5.30, ja lähdettiin Viikkiin kuuntelemaan lintuja. Syötiin aamiainen luonnossa. Oli erittäin tunnelmallista, ja hyvin mielenkiintoista, kun oppaamme kertoi linnuista ja niiden tunnistamisesta äänen perusteella.
Aamupäivällä oli kokkailua. Minä olin mukana tekemässä pääruokaa, joka koostui lohesta, riisistä, lohkoperunoista, salaatista, keitetyistä vihanneksista sekä hollandaikastikkeesta. Lopputulos oli kaikkinensa oikein hyvä. Toinen ryhmä teki esiruuan ja toinen jälkiruuan.
Palautteiden jälkeen kotimatka voi alkaa. Oikein hauska leiri oli! Mutta varmasti paljon hauskempi, ja pidempi, leiri on vuorossa 28.6-4.7, kun menen jälleen Helsinkiin, silloin Kulttuurikeskus Sofiaan, jossa on Näkövammaisten Keskusliiton nuorisotoimen järjestämä kesäleiri.
***
Huomenna taas pitää nousta yöllä jo kahden jälkeen, sillä kolmelta lähden bussilla kohti Turkua, ja sieltä edelleen M/S Amorellalla Maarianhaminaan, jossa on Förbundet Finlands Svenska Synskadaden järjestämät boccia-ja yleisurheilukilpailut. Itse osallistun yleisurheilukilpailuihin, jotka käydään Wiklöf Holding Arenalla lauantaina.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Blogiarkisto
-
►
2025
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2024
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2023
(3)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2020
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2019
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2018
(1)
- ► heinäkuuta (1)
-
►
2017
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2016
(5)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (2)
-
►
2015
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2014
(12)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2013
(30)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(77)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2011
(97)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2010
(124)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (30)
- ► tammikuuta (24)
-
►
2009
(128)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (10)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (16)
-
►
2008
(159)
- ► joulukuuta (20)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (20)
- ► huhtikuuta (24)