Tervetuloa lukemaan blogiani! Tänne kirjoittelen vain, kun siltä tuntuu – aiheena oma elämäni tai sitten jotain ihan muuta.

15 huhtikuuta 2009

JYP on Suomen mestari! - Saatiinpahan eilen huikea jalkapallotrilleri!

Jääkiekon SM-liiga



JYP on Suomen mestari! Kärpät taipui suoraan neljässä ottelussa. JYP voitti eilen monien vaiheiden jälkeen lopulta peräti 5-2. Olen kyllä kieltämättä vähän yllättynyt siitä että JYP vei suoraan neljässä ottelussa, vaikka tiedettiin että joukkue on hurjassa iskussa. Itse toivoin ettei taas Kärpät voittaisi, joten olen siinä mielessä oikein tyytyväinen!

Jalkapallon mestarien liiga



Eilen nähtiin ehkä kauden huikein ottelu Mestarien liigassa. Chelsea kohtasi Liverpoolin Standford Bridgellä ja monien vaiheiden jälkeen ottelu päättyi 4-4 ja Chelsea menee siis välieriin yhteismaalein 7-5. Liverpool johti ensimmäisen puoliajan jälkeen 2-0 ja tarvitsi vain yhden maalin päästäkseen jatkoon. Sitten Chelsea käänsi ja johti yhtäkkiä 3-2 ja Juusela hautasi Liverpoolin mahdollisuudet. Mutta sitten alkoi taas Chelsean päässä soida ja yhtäkkiä Liverpool johti 4-3 ja oli taas maalin päässä välieräpaikasta. Ottelun lopussa Chelsea kuitenkin tasoitti ja ottelu päättyi siis 4-4. Oli suuri nautinto kuunnella näin viihdyttävää kamppailua.
Toinen ottelu oli pelkkää kosmetiikkaa. Bayern München ja Barcelona pelasi 1-1-tasapelin ja Barca näin ollen jatkoon yhteismaalein 5-1.

Tänään Arsenal kohtaa Villarrealin ja Porto Manchester Unitedin. Ensimmäiset ottelut päättyivät tasan.

13 huhtikuuta 2009

Jääkiekkoa, musiikkiaja vähän muutakin

Jääkiekkoa



Valitettavasti sportin rahkeet eivät riittäneet, vaan Ässät voitti seitsemännen ja ratkaisevan ottelun lukemin 3-0 ja pelaa siis jääkiekon SM-liigaa myös ensi vuonna. Onnittelut kuitenkin Sportille joka ensimmäistä kertaa voitti Mestiksen ja pisti Ässät erittäin tiukoille!

Naisten jääkiekkomaajoukkue otti hienon 4-1-voiton Ruotsista ja saavutti MM-pronssia! USA ja Kanada kohtasivat tuttuun tapaan finaalissa jonka USA lopulta voitti.

SM-liigassa JYP on vahvasti menossa kohti mestaruutta ja johtaa Kärppiä vastaan otteluvoitoin 3-0. sarja on katkolla huomenna Raksilassa ja JYP taitaa voittaa myös silloin. Jos ei tiistaina, niin viimeistään keskiviikkona Hippoksella ratkeaa.

Levyjä



Toholammilla käydessäni tuli taas ostettua vähän levyjä ja nyt on aika analysoida kaikki viime viikkojen aikana saamani ja hankkimani levyt. Mitään syvempää analyysiä en voi tehdä.

Aloitettakoon tuttavien antamilla levyillä:

  • A. Aimo - Tunturisatu
    A. Aimon kokoelma joka sisältää monia hittejä, kuten Sinitaivas ja Kaunis on luoksesi kaipuu, mutta jostain syystä ei Elämää juoksuhaudoissa eikä Isoa Iitaakaan.
  • Hanurisuosikit
    Ihan tavallinen hanurimusiikkia sisältävä levy jolla on monia suuria iskelmiä,kuten Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Heili Karjalasta ja Jätkän humppa.


Sitten kaverilta saamani levyjen kimppuun. Sain nämä kansioina .ogg-muodossa:

  • Finnhits 3 / Finnhits 4
    Minulla ei ollut näitä Finnhitsejä ennaltaan, vaikkakin monet kappaleista minulla oli erinäisillä kokoelmilla. Oli silti hienoa saada nämäkin ja minulta puuttuu vain Finnhits 5 ja 6, mutten minä niitä sinänsä metsästämään lähde.
  • sammy - 20 suosikkia / Daa-da daa-da
    En ole tätä vielä niin tarkkaan kuunnellut enkä muutenkaan aiemmin Sammyyn tutustunut, joten tulee olemaan mielenkiintoista kuunnella lisää. Levy sisältää kuitenkin suurimmat hitit, kuten Riviera, Kuin tuhka tuuleen ja Lilja, ruusu ja kirsikkapuu.


Tilasin ariman.fi:stä jälleen vähän levyjä:

  • georg Ots - Suuri taiteilija - Kultaiset muistot
    Kyllä oli Otsilla hieno ääni ja hienot tulkinnat. Siellä on monet ikivihreät kuten Rakastan sinua elämä, Metsäkukkia ja Moskovan valot. Minulla oli ennaltaan se aiemmin mainitsemani Virossa ostettu kokoelma ja nyt sain siis myös suomenkielistä tavaraa
  • Tapani Kansa - Maestro areenalla
    Aivan loistava Kansan livekokoelma. Sovitukset ovat yllättävänkin hyviä ja se sisältää Kansan suurimmat hitit ja myös muuta mielenkiintoista tavaraa, kuten pari Rautavaaran kappaletta.
  • Tapio Heinonen - Kaunein aamuisin - Kaikki levytykset 1974-1979
    Ennalta oli minulla se Minun tieni - 40 ikimuistoista laulua joka toki sisältää osan tämän kokoelman kappaleista, mutta sain monet erinomaiset kappaleet tämän kokoelman myötä, kuten Päivät kuin unta, rakovalkealla, Sylvian joululaulu, Vanha tie ja Sininen uni.
  • Markku Aro - 20 suosikkia / Etsin kunnes löydän sun
    Minulla oli Hitit-niminen Aron kokoelma joka kuitenkin sisälsi uudemmat versiot esimerkiksi Keskiyön aikaan- ja Käyn uudelleen eiliseen-kappaleista. sainpahan nyt niiden "kunnolliset" versiot, niinkuin myös muita hienoja biisejä, kuten esim. Eilinen ja Aron tulkinta kappaleesta eilen kun mä tiennyt en.


Sitten vielä ne lauantaina Sykäräisissä ostamani levyt:

  • 60-luvun iskelmät vol 1 / vol 2
    Ilmeisesti uudempia versioita 60-luvun iskelmistä. Ihan mukavia versioita esimerkiksi kappaleista Hymyhuulet, Asfalttia ja sementtiä, Kolmatta linjaa takaisin, Tien kuningas ja Painu pois Jack.
  • tapio Heinonen - Päivät kuin unta
    Minun oli pakko ostaa se, vaikken tiennyt ko. kokoelmasta mitään. saattaa jopa olla että kaikki sen kappaleet on minulla muilla kokoelmilla, mutten ole kyseistä levyä niin tarkkaan vielä tutkinut.


Huomenna kevään viimeinen jakso alkaa. Kyseessä on varsin työläs jakso jossa on 33 tuntia viikossa. Tosiaan kahden viikon päästä luokka 2 lähtee luokkaretkelle Krakovaan. Minä en kuitenkaan tule mukaan ja olen kotona sen viikon aikana.

Olen tässä lukenut Seitsemän veljestä. onhan se ihan hauska kirja ja taidan kyllä lukea sen loppuun. Olen noin puolivälissä nyt.

10 huhtikuuta 2009

Kokeilu ja asiaakin

Nyt bloggaan kännykällä. Käytän siis sitä sähköpostipalvelua jolla voi lähettää sähköpostia suoraan blogiin. Käytössäni on vanha Nokia 6600, mutta gprs pelittää hyvin, joskin toki hitaammin kuin uudemmissa malleissa. Sport hävisi eilen dramaattisten vaiheiden jälkeen 2-3 jatkoajalla. Ässät johti jo 2-0, mutta Sport tuli lopulta tasoihin. Valitettavasti Ässät ratkaisi viidennen erän alussa. Sarjan seitsemäs ja ratkaiseva ottelu pelataan huomenna Isomäessä. Suomen naisleijonat hävisivät puhtaasti 0-7 myös Yhdysvalloille ja kohtaa pronssiottelussa joko Ruotsin tai Venäjän. Nyt tää puhelin alkaa hidastella sen verran paljon että kannattaa lopetella. Toivotan kaikille tämän blogin lukijoille hyvvee ja jääkiekkorikasta piäsiäistä!

09 huhtikuuta 2009

Jalkapalloa ja jääkiekkoa

Istun koulussa tätä kirjoitettaessa. Minulla oli äsken fysiikan koe. Se meni, niinkuin arvelin, päin helvettiä ja tulos on mitä suuremmalla todennäköisyyydellä nelonen. saanen ehkä kuitenkin vitosen todistukselle.

Jalkapalloa



Tiistaina nähtiin kaksi varsin tasaista ottelua. Manchester United ei saanut kuin 2-2 Old Traffordilla Portoa vastaan ja joutunee tekemään kovaa työtä päästäkseen välieriin. Villarreal ja arsenal pelasi 1-1 Espanjassa, joten luulisin että arsenal kotikentällään varmistaa välieräpaikan helpohkosti.
Barcelona voitti eilen Bayern Münchenin peräti 4-0 ja tulee ongelmitta menemään välieriin. Chelsea sen sijaan yllätti Liverpoolin Anfieldilla lukemin 1-3 ja lontoolaisjoukkue on varsin hyvä paikka Standford Bridgellä ensi viikolla.

Jääkiekkoa



JYP voitti ensimmäisen SM-finaalin jatkoajalla 2-1 dramaattisen ottelun jälkeen. Huomenna toinen finaali pelataan. Tänään katseet kohdistuvat vaasaan jossa Sport voi varmistaa liigapaikan Ässien kustannuksella.
Suomen naisleijonat saivat kylmää kyytiä eilen kun Kanada päihitti Suomen peräti 8-0. en tiedä miten MM-kisojen kaavio menee.

Lähden tänään mökille Toholammille, joten silloin voisin testata sitä bloggaamista kännykällä.

07 huhtikuuta 2009

Urheilua ja opintoja

Jääkiekkoa



Suomessa pelattavat naisten MM-kisat ovat suomalaisittain alkaneet varsin hyvin. Suomi päihitti Kazakstanin 7-1 ja Sveitsin 6-3 ja pääsee taistelemaan mitaleista Kanadan ja Yhdysvaltojen kanssa.

Sport johtaa Ässiä 0-2 ensimmäisen erän jälkeen, joten myös sen ottelun asetelmista olen sangen tyytyväinen, joskin paljon on vielä pelaamatta.

Formulat



Sunnuntaina nähtiin varsin omituinen formulakisa. se keskeytettiin kun 33 kierrosta oli ajettu ja puolet pisteistä jaettiin kullekin pisteille sijoittuneelle kuskille. Jenson Button voitti jälleen. Suomalaisittain huonot tulokset jatkuivat, Kovalainen kun keskeytti heti kättelyssä taas ja Räikkönen kun jäi 14. sijalle eli pisteiden ulkopuolelle.

Jalkapalloa



Tänään mestarien liiga jatkuu ensimmäisten puolivälierien ensimmäisillä otteluilla. YLEn TV-ottelu on Manchester United - Porto. ManU on toki suuri ennakkosuosikki, mutta ManU:n pelaajien mieltä painaa varmasti se, että Porto sysäsi ManU laulukuoroon jo neljännesvälierissä 2004.
Toinen puolivälieräottelu joka pelataan tänä iltana on Villarreal - arsenal. Tämä on kyllä arsenalin heiniä.

Kokeita



Siinä historian kokeessa sain 8,5. Olen kyllä oikein tyytyväinen siihen, varsinkin kun sain opettajalta varsin positiivista palautetta. Suomen kielen koe taas meni penkin alle. Se koostui kahdesta osasta. Ensimmäinen adverbiaaleja koskenut osa meni kyllä hyvin, siinä sain kympin, mutta objektia käsittelevässä osassa sain vain 31 / 34. Se oli kyllä vääjäämättä pettymys.

Nyt pitänee kuitenkin mennä lukemaan siihen fysiikan kokeeseen, se kun tulee olemaan erittäin vaikea.


Tätä tekstiä laatiessani, sport teki jo 0-3-maalin!

05 huhtikuuta 2009

Urheilua ja musiikkia

Jääkiekkoa



näinhän siinä kävi että Kärpät voitti Bluesin otteluvoitoin 4-2 ja JYP päihitti KalPan 4-1. Kerrankin veikkaukseni meni oikein :).
JYP ja Kärpät ovat siis vastakkain finaalisarjassa. Enpä mene sanomaan miten siinä käy, mutta pahoin pelkään että Kärpät taas kerran voittaa SM-kultaa, joskin toivon ettei voittaisi.

Musiikkia



Tänään olisi Kauko Käyhkö eläessään täyttänyt 93 vuotta! Siellä Justeerin unohtumattomat pyörivät levylautasella 33 1/3 kierrosta minuutilta. Kyllä Käyhköllä oli erittäin kaunis ääni ja oli varsin monipuolinen laulaja. Tykkään todella kovasti Käyhkön laulutyylistä, sekä nopeissa että hitaammissa lauluissa. varsinkin nämä hitaat, uudemmat levytykset ovat kyllä varsin erinomaisia, kuten Rakastan sinua elämä, Laulu Dnjeprille, Soittoniekka, Muistojen torkkeli ja monet muut.

Tuli hankittua vähän levyjä. Tuttavilta ja erältä kaverilta sain vähän musiikkia ja ostin itse neljä levyä jotka sain perjantaina. Tutustuttuani niihin vähän enemmän, aion laatia pienen analyysin. Tällöinkin lienen varsin pintapuolisesti niitä kuunnellut. Sitä näet yleensä teen. Vuosia sen jälkeen kun olen jonkun levyn hankkinut, saatan löytää jonkin kerrassaan erinomaisen kappaleen. Hyvänä esimerkkinä tästä on Georg Otsin levy jonka ostin Tallinnassa käydessäni lähes kaksi vuotta sitten. Vasta muutama viikko sitten kuuntelin sitä kunnolla ja kas, kun siellä oli Rakastan sinua elämä viroksi ja mm. aivan loistava On hetki.

Nyt Justeeria kiäntämmään...

03 huhtikuuta 2009

Urheilua ja opiskelua

Jääkiekkoa



SM-liigan välierät jatkuvat. JYP johtaa KalPaa vastaan 3-1 ja luulen että jyväskyläläisjoukkue varmistaa finaalipaikan jo tänä iltana. Bluesin ja Kärppien välinen sarja sen sijaan on tilanteessa 2-2 ja se voi kyllä kääntyä mihin suuntaan tahansa. Valitettavasti Vaasan Sport hävisi taas eilen Porissa peräti 5-0 ja on nyt ahdingossa. Huomenna on pakko voittaa Kuparisaaressa, muuten liigapaikka jäänee huaveeksi.
Ruotsin elitserienissä HV 71 voitti ensimmäisen finaalin färjestadia vastaan. seuraan Elitserieniä sangen pintapuolisesti nykyään. Ennen vanhaan seurasin sitä tiiviisti, paljon enemmän kuin SM-liigaa. Syy oli se etten siihen aikaan osannut niin hyvin suomea enkä kuunnellut Radio Suomen jääkiekkokierroksia. Sitten kauden loppua kohden kun ruotsinkielinen Radio X3M alkoi lähettää enemmän, aloin seurata SM-liigaakin tarkemmin ja kuuntelin aina finaaleja kyllä.

Jalkapalloa



Keskiviikkona pelattiin taas paljon jalkapallomaaotteluita. Yllättävin tulos taisi olla Argentiinan 6-1-tappio Bolivialle. Euroopan mantereella ei järin paljon yllätyksiä nähty, mutta Slovakia voitti Tshekin 2-1, Serbia päihitti Ruotsin ja Belgia hävisi toistamiseen Bosnialle. Suomi koki katkeran 3-2-tappion Norjaa vastaan pelatussa harjoitusmaaottelussa.
ensi viikolla taas mestarien liiga jatkuu. silloin palattaneen jalkapalloon.

Koulunkäyntiä



Keskiviikkona oli se historian koe. sanoisin kyllä sen menneen kohtuullisesti. Kirjoitin siitä mitä tapahtui Suomessa vuonna 1917 ja siitä miksi talvisota syttyi 1939. Tänään on suomen koe. Olen harjoitellut turhankin vähän, mutta toivottavasti onnistun silti saamaan hyvän tuloksen. ainoa joka hyväksi tulokseksi lasketaan on tietysti 10. No 10- sulattanen kylläkin, mutta jos 9:llä alkaa, on jo pettymyksen makua. ensi torstaina on sitten vähän helevetin vaikea fysiikan koe.

29 maaliskuuta 2009

Sunnuntai-iltaa!

Sain jotain omituisia ongelmia Ubuntun kanssa, joten tänään asensin sen uudestaan ja käytän sitä nyt pitkästä aikaa. se ei vain suostunut boottaamaan, en tiedä mitä siinä oli, mutta nyt tämä toimii varsin loistavasti. kirjoitan tämän siis Apuohjelmissa olevalla tekstieditorilla. Se blogitekstin julkaiseminen on sitten asia erikseen, netin käyttö kun on vähän vaivalloista Ubuntun ruudunlukuohjelmaa Orcaa käytettäessä.

Jääkiekon SM-liigassa ollaan siis välierävaiheessa. Uskoisin että Bluesin ja Kärppien välisestä sarjasta tulee sangen tasainen. Tilanne on nyt 1-1 kahden varsin tiukan ottelun jälkeen. JYP sen sijaan marssinee helpohkosti finaaliin, KalPa kun on jo kahdesti taipunut selvin lukemin.

Eilen Suomi otti makoisan 2-0-voiton Walesista jalkapallon MM-karsinnoissa Kardiffissa. Seuraavaksi Suomi kohtaa liechtensteinin Helsingissä kesäkuun alussa. Mitään jättiyllätyksiä ei oikeastaan nähty eilisessä kierroksessa, muttei kuitenkaan tullut mitään rahaa vakioveikkauksen kautta.

Tänään f1-kausi alkoi. Brawn-talli oli hurjassa iskussa ja otti kaksoisvoiton Jenson Buttonin johdolla. Painike oli paalupaikalla kun kisaan lähdettiin. Suomalaisittain kausi alkoi varsin surkeasti ilman MM-pisteitä, paitsi Rosberg joka ehkä olikin pisteillä, sitä en muutenkaan voi nyt Ubuntun varassa tarkistaa. en sen puoleen Rosbergia ihan suomalaiseksi laskekaan, vaikka miehellä on suomen kansalaisuus, kismittää sen verran että mies ei puhu Suomea.

Puhuin aiemmin kirjallisuudesta. Innostuin lainaamaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä jota aloin lukea perjantaina. Eipä se ainakaan tähän asti järin kummoiselta vaikuta, mutta onhan se toki sellainen kirja joka pitää muutenkin lukea. Ainakin pääsiäislomalla on hyvin aikaa lukeakin. Ensi viikolla alkavat kokeet. Keskiviikkona on historian koe. Tämä kurssi on käsitellyt varsin mielenkiintoisia juttuja, sen aiheena kun on Suomi 1809 ja eteenpäin. tAvoitteet ovat tavallaan korkealla, mutten sure vaikka saisinkin esimerkiksi kasin siinä. Sitten perjantaina on suomen koe. Jos siinä saan kasin, teen itsemurhan.

Nyt alan tapella Firefoxin kanssa...

25 maaliskuuta 2009

Jääkiekkoa ja vähän kirjallisuutta

Sitä odottamaani jännitysnäytelmää ei valitettavasti saatu eilen, Blues voitti tylysti 8-2 ja ottelu oli käytännössä ratkaistu jo ensimmäisen erän puolivälissä. se oli harmillista että viimeisistä otteluista tuli näin epätasaisia vaikka sarja muuten oli hyvin tiukka.

Välierissä ovat vastakkain Blues ja Kärpät sekä JYP ja KalPa. Minulla on sellainen tunne että finaalissa ovat Kärpät ja JYP vastakkain. en mene sanomaan miten siinä käy, otetaan vaihe kerrallaan...


puhuin siitä kirjallisuudesta. Ehkä luen noita Mannerheimin päiväkirjoja pikkasen vielä, mutta eilen lainasin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä jota en koskaan ole lukenut. se kai on sellainen kirja joka pitäisi lukea, vähän niinkuin Tuntematon sotilas jonka olen lukenut molemmilla kotimaisilla ja jonka elämässäni varmasti tulen lukemaan monet kerrat, niin loistava kirja se on.

23 maaliskuuta 2009

Vaasan Sport on voittanut Mestiksen!!!

Vaasan Sport on voittanut jääkiekon Mestiksen! Mahtavaa!!! Lauantaina alkaa todella erittäin hyvin mielenkiintoinen liigakarsintasarja Porin Ässiä vastaan jonka voittaja lunastaa liigalisenssin.

Huomenna on myöskin vuorossa varsin mielenkiintoinen jännitysnäytelmä kun Blues Ja pelicans ottavat seitsemännen kerran yhteen Espoossa. Toivon että Pelicans voittaa ja että koko sarjan kestänyt vieraissavoittamistrendi saa jatkoa. KalPa varmisti tänään jatkopaikan kun se päihitti kotikentällään HPK:n. JYP varmisti myös paikkansa välieriin kun TPS taipui Turussa. Kukapa olisi kauden alussa uskonut että JYP ja KalPa ovat välierissä? en ainakaan minä.

Palattaneen huomenna varsinaisen lätkätrillerin jälkeisissä tunnelmissa...

22 maaliskuuta 2009

Urheilua ja vähän kirjallisuutta

Hiihtolajit


Hiihgon maailmancupit päättyivät tänään. Miesten puolella Sveitsin dario Cologna voitti ja naisissa kristallipallon vei Puolan Justyna Kowalczyk. Parhaana suomalaisena oli Aino-Kaisa Saarinen joka sijoittui hienosti kolmanneksi. Sami Jauhojärvi sijoittui niin ikään hienosti viidenneksi miesten kokonaiskupissa. Onniteltakoon myös Riitta-Liisa Roposta joka otti vasta toisen henkilökohtaisen maailmancup-voiton eilen!
Tähän maailmancup siis päättyi, mutta ensi viikonloppuna hiihdetään SM-kisat Kontiolahdella. Onhan tämä suomalaisittain ollut aivan mahtava hiihtokausi. Ajattelen lähinnä Liberecin MM-hiihtoja! Luulisin että Aikku Saarisesta tulee tämän vuoden urheilija ja sen hän todellakin ansaitsisi.

Myös mäkihypyn maailmancuppi päättyi myös. Harri Ollin hieno lentomäkivire jatkui kun hän tänään voitti Planican lentomäessä. Olli sijoittui maailmancupissa neljänneksi Schlierenzauerin voittaessa.

Jääkiekkoa



Kärpät oli ensimmäinen joukkue joka vahvisti paikan välierissä eilen kun se kaatoi Jokerit Helsingissä ja passitti Helsinkiläiset laulukuoroon. muut sarjat ovat tilanteessa 3-2. Pelicans johtaa Bluesia, KalPa johtaa HPK:ta ja JYP johtaa TPS:ää vastaan otteluvoitoin 3-2. Huomenna pelataan varsin mielenkiintoinen kierros. en mene sanomaan miten päättyy, mutta toivon että toisenkin pääkaupunkilaisjoukkueen kesälomat alkaa huomenna.
Sport johti Mestiksen finaalissa Jokipoikia jo lukemin 2-0, mutta hävisi valitettavasti eilen. Jos Sport onnistuu voittamaan mestiksen, on vastassa joko Lukko tai Ässät liigakarsinnassa. Lukko johtaa sarjaa 2-1.

Vallan huikea urheiluviikko



Sangen mielenkiintoinen urheiluviikko on edessä. Formulakausi alkaa taas! siinä ensimmäisessä kisassa on oma hohtonsa, vaikken välttämättä mikään formulafani sinänsä ole. Mutta kun Räikkönen taistelee mestaruudesta, kelpaa kyllä seurata.
Yllä käsitellyt jääkiekon sarjat jatkuvat myös ja niitä seuraan varsin suurella mielenkiinnolla.
Sitäpaitsi MM-karsinnat jatkuvat lauantaina. suomi kohtaa vieraissa Walesin. se on kyllä erittäin vaikea ottelu, mutta hyvällä pelillä Suomi saattaa hyvinki voittaa. Wales on kuitenkin vaarallinen.
Lisäksi hiihdetään siis SM-mitaleista Kontiolahdella.

Kirjallisuutta



Aloin jo muutama kuukausi sitten lukea Mannerheimin päiväkirjoja Japanin sodalta 1904-05. Ne ovat tavallaan mielenkiintoisia mutta on se aika raskasta luettavaa. Taidan jättää ne kesken ja alkaa lukea jotain muuta. Joskus voisi lukea Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, mutta sen taidan kyllä säästää kesäksi, . Olen lukenut siitä kaksi kolmasosaa ruotsiksi muutama vuosi sitten. Juha Nummisen kirjoittaman kirjan Tapio Rautavaarasta aion ilman muuta joskus lukea toistamiseen. olisko se seuraavana vuorossa? Pitänee miettiä asiaa...

16 maaliskuuta 2009

Urheilua ja musiikkia

Urheilu



Viikonloppuna nähtiin suomalaismenestystä maailmancupeissa. Sami Jauhojärvi voitti ensimmäisen maailmancup-kilpailunsa kun hän otti 50 km:n hiihdon voiton Norjan Trondheimissa! Tanja Poutiainen voitti naisten suurpujottelukupin! Anssi Koivuranta valloitti yhdistetyn maailmancupin! Harri olli voitti perjantaina lillehammerin suurmäessä! Onnittelut kaikille!
Tosiaan olen itse keskittynyt enemmänkin jääkiekkoon. Kaikissa sarjoissa paitsi yhdessä ollaan tilanteessa 1-1. Kärpät johtaa Jokereita 2-0 ja on mennyt karkuun. Kaikki muut ottelusarjat tuntuvat hyvin avoimilta, joskin toki JYP ja Blues edelleenkin ovat suosikkeja.

Parhaillaan pelataan vaasassa mestiksen viidettä ja ratkaisevaa välierää sportin ja Hokin välillä. Toivottavasti Tammisen miehet voittavat!

Musiikkia



Lauantaina pitkähkö työrupeama päättyi. Kopioin yhteensä noin 1860 biisiä ulkoiselle kovalevylle. Nyt musiikkikansion koko on 5,6 gt. Olen siitä sangen ylpeä. sen valikoima on niin laaja, vaikka pääasiallisesti kotimaisesta musiikista koostuukin. teen usein niin että annan koko sen kansion Winampille ja annan sen sekoittaa, niin ei pysty mitenkään ennustamaan mitä tuleman pitää.

13 maaliskuuta 2009

Jääkiekkoa ja jalkapalloa

Englantilaiset joukkueet jyräsivät jälleen mestarien liigassa. Niin ManU, Chelsea, arsenal kuin Liverpool raivasivat tiensä jatkoon. Merkillepantavaa on se että Chelsea, ManU ja arsenal kohtasivat italialaisia joukkueita. YLEn tiistainen TV-ottelu oli Liverpoolin ja Real Madridin välillä. se oli sangen tylsä ottelu sikäli että se oli vailla jännitystä, Liverpool voitti 4-0.
Ylivoimaisin voitto oli Bayern Münchenin ja sporting lissabonin välisessä kamppailussa. Bayern ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan päihitti portugalilaisvastustajansa 7-1 ja voitti yhteismaalein 12-1.
Jatkossa ovat mainitut englantilaisseurat, Bayern München, Villarreal, Barcelona ja Porto.

Jääkiekossa sattuu ja tapahtuu tänään kun puolivälierät alkavat. Tässä omat veikkaukseni:

  1. JYP - TPS;
    Jypin heiniä, mutta TPS ei varmastikaan helpolla päästä jypiä välieriin. JYP voittaa kuitenkin 4-1.
  2. Blues - Pelicans;
    Blues mennee kyllä jatkoon, mutta Pelicansin kannattajana toivoisin että Pelicans voisi yllättää. Tasainen sarja lienee luvassa, mutta Blues voittaa kuitenkin 4-2.
  3. HPK - KalPa;
    Tuntuu kyllä äärettömän tasaiselta, joten en pysty sanomaan kumpi jatkoon tiensä raivaa, mutta seitsemää ottelua tarvitaan.
  4. Jokerit - Kärpät;
    Jotenkin minulla on sellainen tunne että Jokerit menee jatkoon. Seitsemää ottelua tässäkin tarvittaneen, eli Jokerit voittaa vasta 4-3.

Katsotaan sitten kuinka paljon pieleen veikkaukset meni tällä kertaa :).

Mestiksessä jännitettävää myös riittää kun Sport kohtaa Hokin välierissä. Tilanne on 1-1. Sport hävisi kotonaan ensimmäisen kohtaamisen 0-1. Kajaanissa Sport oli kuitenkin niukasti parempi 3-2 ja olen toiveikas jatkoa ajatellen. änään kolmas ottelu pelataan Kuparisaaressa Vaasassa.

Nyt menen noin 1,5 kilometrin päässä olevan kiven taakse istumaan jääkiekkoa kuuntelemaan, kahvia juomaan ja voileipää / pullaa syömään.

10 maaliskuuta 2009

Huikea jääkiekkotrilleri, ratkaistu jalkapallopeli ja jälleen synttäreitä viettävä muusikko

Huikea jääkiekkotrilleri on takana. Seurasin Radio Voiman nettiradion välityksellä kun Ilves ja Pelicans tarjosivat jääkiekkoviihdettä parhaimmillaan. Mitä parasta, Pelicans voitti! Ilves taipui jatkoajan jälkeen lukemin 2-3. SaiPa ja Tappara päättivät satakuntalaisten kaudet ja jumbofinaalissa kohtaavat tosiaan lukko ja Ässät.

Valitettavasti Liverpool johtaa jo 2-0 Andfieldilla ja vei maun koko ottelusta. minulle on ihan sama kumpi menee jatkoon, mutta olisin halunnut lisää jännitystä tähän hienoon urheilutäytteiseen tiistai-iltaan.

Täytyy muuten oikein pyytää anteeksi että unohdin eilen onnitella Tapani Kansaa! mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, esitän nyt mitä sydämellisimmät onnittelut Tapani Kansalle joka eilen täytti 60 vuotta! Tapani Kansa on yksi suosikeistani ja kuuntelen mielelläni miehen monipuolista musiikkia.

Urheilua koko rahalla

Alkamassa on sangen mielenkiintoinen urheiluilta. Tarjolla on mäkihyppyä, jääkiekkoa ja jalkapalloa.

Jääkiekon SM-liigassa pelataan ns. säälipleijareiden kolmas ja ratkaiseva kamppailu Ilveksen ja Pelicansin välillä. Toivon hartaasti että Pelsu menee jatkoon, mutta pelkään pahoin että Ilves kotietunsa ansiosta raivaa tiensä puolivälieriin. Play-outin ensimmäisessä vaiheessa pelataan kolmannet osaottelut. SaiPa ja Tappara johtavat omia sarjojaan 2-0 ja on vahvasti menossa kesälomille. kuvittelisin ja toivoisin että Lukko pystyy nousemaan taisteluun, mutta Ässät on esiintynyt niin hampaattomasti, että hävinnee Isomäessä tänä iltana ja joutuu pelaamaan jumbofinaalia jonka häviäjä kohtaa mestiksen voittajan liigakarsinnassa.

Tänä iltana on myös mestarien liigaa. Suurin mielenkiinto kohdistunee Andfield Roadille jossa Liverpool ja Real Madrid ottavat yhteen. Panosta lisää että molempia voitaneen pitää koko mestarien liigan ennakkosuosikkeina, nyt yhden on tiputtava eikä kumpikaan varmasti halua sitä tehdä. liverpool voitti ensimmäisen ottelun 1-0 saaden erittäin arvokkaan maalin vieraissa. Tosiaan luulenkin että Liverpool raivaa tiensä jatkoon, mutta jos Madrid vain tekee yhdenkin maalin ja pitää oman päänsä puhtaana, pelataankin jatkoaikaa jolloin mitä tahansa voi tapahtua.

On toki myös muitakin otteluita. Bayern München johtaa Sporting Lissabonia vastaan peräti 5-0 ensimmäisen pelin jälkeen ja ´illan ottelu on pelkkää kosmetiikkaa.
Juventus on haastavan tehtävän edessä Torinossa kun joukkueen pitäisi voittaa Chelsea ainakin kahdella maalilla. Chelsea johtaa näet ensimmäisen ottelun jälkeen 1-0. Kyllä luulisin että Chelsea jatkoon menee.

Panathinaikos - Villarreal on tilanteessa 1-1 enkä kyllä minä mene sanomaan kumpi jatkoon tiensä raivaa.

07 maaliskuuta 2009

Urheilua ja vähän veikkauksiakin

No menihän se veikkaukseni toki pieleen :). TPS pääsi Ilveksen ja jo tiistaina pudotuspelipaikkansa varmistaneiden Pelicansin ja HIFK:n seuraksi yrittämään puolivälieriin. HIFK kohtaa TPS:n ja Ilves Pelicansin. Veikkaan että HIFK ja Pelicans menevät puolivälieriin. Kannustan Pelicansia, mutta pelkään pahoin että Ilves voittaa, mutta veikkaan siltikin Pelicansia.

Ns. Playouteissa Lukko kohtaa saiPan ja Ässät kohtaa Tapparan. Luulen että Tappara ja lukko voittavat oman parinsa ja Ässät ja saiPa kohtaavat jumbofinaalissa, jonka häviäjä kohtaa Mestiksen voittajan.


Viikonlopun aikana riittää muutenkin seurattavaa: Salpausselän kisoja, yleisurheilun halli-EM-kisoja ja jääkiekkoa. Toiset pudotuspeliottelut pelataan näet jo huomenna.

05 maaliskuuta 2009

Jääkiekkoa

Kävihän siinä sittenkin niin että Pelicans päihitti KalPan ja on varmistanut pudotuspelipaikkansa. Nyt on enää kolme joukkuetta taistelussa, mutta paikkoja on vain kaksi. Yhden on jäätävä. veikkaan että TPS jää. Kyllä HIFK hoitanee turkulaiset Helsingissä. No, veikkaukseni meni päin helvettiä viimeksi, joten katsotaan nyt. tänään on erittäin mielenkiintoinen kierros kuitenkin luvassa.

Sport varmisti eilen paikkansa Mestiksen välierissä! D-Team taipui suoraan 3-0. Välierävastustajaa ei vielä tiedetä.

03 maaliskuuta 2009

Urheilun merkeissä edelleen

Hiihtolajit



Hiihdon MM-kisat vietiin päätökseen ilman suomalaismenestystä, mutta hyviä sijoituksia maastohiihdossa nähtiin ja Janne Ryynäsen neljäs sija yhdistetyssä kannattanee nostaa esiin. Suomen saldona oli kaiken kaikkiaan kahdeksan mitalia, joista kolme kultaista. On se erittäin hieno saalis ja olen erityisen iloinen siitä että mieshihtäjät pitkästä aikaa saivat mitaleita! Harmi ettei mäkihyppy ja yhdistetty tuonut mitaleita, mutta suuri osa osaanottajista ovat nuoria ja ehtivät järjestää suomalaismenestystä tulevaisuudessa.

Jääkiekkoa



Vaasan Sport on vahvasti menossa Mestiksen puolivälieriin voitettuaan eilen D-Teamin jatkoajan jälkeen lukemin 3-2. Sport johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0.

SM-liigassa puolestaan toiseksi viimeinen kierros pelataan tänä iltana. JYP voi varmistaa runkosarjavoiton. Neljä joukkuetta käyvät hurjan taistelun kolmesta pudotuspelipaikasta. Minä luulen valitettavasti että Pelicans jää pudotuspelien ulkopuolelle. Sympatia Pelicansia kohtaan johtunee siitä että joukkue pitkään oli liigan häntäpäässä, mutta vuosien mittaan lahtelaisten peli on parantunut. Mitä tahansa voi kuitenkin tapahtua ja odotan suurella innolla illan kierrosta.

28 helmikuuta 2009

Urheilua ja musiikkia

Hiihdon MM-kisat



Liberecissä ollaan jälleen saatu nauttia suomalaismenestyksestä! Naisten viestissä Suomi oli odotetusti vahvin, tällä kertaa ei kuitenkaan millään musertavalla ylivoimalla, mutta voitti kuitenkin 13 sekunnilla ennen toiseksi sijoittunutta Saksaa.

Anssi Koivurannan sairastumisen myötä Suomen yhdistetyn joukkue ei ollut parhaimmillaan ja sijoittui kahdeksanneksi.

Eilen Suomi otti hienon pronssin miesten viestissä! norja voitti ennen taas hopealle jäänyttä Saksaa. Yhden kierroksen mittaiseksi jääneen suurmäen kilpailun voitti Sveitsin andreas Küttel. Matti Hautamäki sijoittui parhaana suomalaisena yhdenneksitoista.

Tänään on vuorossa naisten 30 km:n kilpailu. Lisää mielenkiintoa tuo että sukset saa halutessaan vaihtaa kilpailun aikana. Sanoisin kyllä että Saarinen tai kuitunen (miksei kumpikin) ottaa mitalin tänään.

Tänään on myös yhdistetyn kilpailu. Koivuranta on toipunut, mutta riittävätkö rahkeet mitaliin asti? Jotenkin on kyllä tosi harmillista että maailmankupia johtava Koivuranta ei ole onnistunut toivomallaan tavalla nyt. Tosiaan olihan esimerkiksi Mannisella sama ongelma. Toki paineet ovat kovemmat arvokisoissa.

Tänään on myös joukkuemäki. Pelkään kyllä pahoin ettei Suomi edes hyvillä hypyillä voi saada pronssia, sen verran on takkuillut viime aikoina. Toivotaan kuitenkin parasta!

Suuren iskelmälaulajan syntymäpäivä



Eilen Olavi Virta olisi täyttänyt 94 vuotta. Itselläni on kyllä kaksi Virran kokoelmaa, mutta en laske virtaa suurimmiksi suosikeiksi, vaikka monta aivan loistavaa kappaletta onkin, kuten Sinitaivas, Rakastunut nainen, Kyllikki ja Poika varjoisalta kujalta.

Runsaan viikon päästä onkin luvassa railakkaammat juhlat kun Tapio rautavaara olisi täyttänyt 94 vuotta...

26 helmikuuta 2009

Ladulla ja nurmikolla - suomalaismenestystä jälleen!

Hiihtolajit



Eilen nähtiin jälleen kerran varsin mahtavaa suomalaismenoa Liberecin hiihtoladuilla. Saarinen / Kuitunen ei antanut muille mitään mahdollisuuksia ja voittivat naisten parisprintin ylivoimaisesti johtaen alusta loppuun! Sitäpaitsi Nousiainen / Jauhojärvi nappasi pronssimitalin hurjan kiritaistelun jälkeen! Norja voitti niukasti ennen Saksaa joka taas voitti Suomen vain muutaman senttimetrin erolla.

Tänään ovat yhdistetyn ja naisten viestit. Jos Saarisen ja Kuitusen meno on yhtä vakuuttavaa kuin eilen ja muut naiset hiihtävät omalla tasollaan, sanoisin että kulta on jälleen tulossa! Yhdistetyn viesti ei tarjonne suomalaismestaruutta, mutta jos hyvistä asetelmista päästään ladulle, voitaneen kyllä taistella hopeasta. Ennakkoon on kyllä vain neljä potentiaalista mitalijoukkuetta: Norja, Saksa, Suomi ja Itävalta, joten siinäkin mielessä mahdollisuudet mitaliin ovat toki olemassa.

Jalkapalloa



Eilinen Mestarien liigan kierros oli myös hyvin tasainen yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Ei pitänytkään paikkaansa että Sporting - München olisi tasaisin, koska saksalaiset rökittivät portugalilaiset peräti lukemin 0-5. Liverpool voitti kuin voittikin vieraskentällä Real Madridin 0-1 ja Chelsea päihitti Juventuksen Lontoossa niin ikään 1-0. Villarreal ja Panathinaikos päätyivät pistejakoon.

24 helmikuuta 2009

Urheilun merkeissä taas

Pirjo Muranen otti pronssia tänään ja Suomi sai neljännen mitalinsa! Vapaalla hiihtotavalla käydyn sprintin voitti Italian Arianna Follis. Miesten puolella Norja oli odotetusti vahvoilla ja otti kaksoisvoiton Ola Vigen Hattestadin johdolla. Parhaana suomalaisena oli Kalle Lassila joka siojittui 18.ksi.

Tänään jalkapallon mestarien liiga jatkuu. Ylen TV-ottelu on Inter - Manchester United. niki Juusela hehkutti ottelua aamun urheiluradiossa siihen malliin että odotan suurella innolla sitä. Kertoimet tarjoavat Interiä, mutta on kyllä hyvin vaikeaa veikata etukäteen. Muut ottelut ovat Arsenal - Roma, atletico Madrid - FC Porto ja Lyon - Barcelona. Roma ja espanjalaisjoukkueet lienevät vahvoilla, ainakin kertoimien perusteella.

Jäädään seuraamaan... Nyt lähden kuitenkin käymään eräässä kokouksessa jossa aion soittaa hanurilla pari kappaletta.

Libereciä ja muuta

Anssi koivuranta jäi sunnuntaina neljänneksi. Maailmanmestaruuden voitti toistamiseen Yhdysvaltain Todd Lodwig. Miesten yhdistelmähiihdon voitti norjan petter Northaug. Parhaana suomalaisena oli Sami Jauhojärvi joka sijoittui 8.ksi.

eilen ei kilpailtu Liberecissä, niin käväisin espoossa jossa Suomen maalipalloyhdistyksen vuosikokous pidettiin. kokous kesti vain viitisentoista minuuttia, mutta notkuttiin Pasilan rautatieasemalla koko iltapäivän. aika riensi syönnin, kahvittelun ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Palasin kotiin illalla.

Tänään Liberecissä ovat sprintit. Ennakkoni on ettei tänään tule mitalia, toivokaamme että olen väärässä...

22 helmikuuta 2009

Ei päivää ilman mitalia!

Perjantaina Matti Heikkinen otti pronssin miesten 15 km:n perinteisellä! viron Andrus veerpalu voitti kilpailun. Iltapäivällä yhdistetyn kisa saatiin päätökseen. Anssi Koivuranta sijoittui neljänneksi Todd Lodwigin
voittaessa.

Eilen Aino-Kaisa saarinen otti pronssin naisten yhdistelmäkilpailussa! Puolan Justyna Kowalczyk voitti. Miesten normaalimäen kisassa Harri Olli oli jodhossa ensimmäisen kierroksen jälkeen, mutta toisen kiekan hyppy epäonnistui ja ollin lopullinen sijoitus oli 13. Parhaana suomalaisena oli Ville Larinto joka sijoittui 7.ksi.

Parhaillaan ratkotaan yhdistetyn mäkiosuutta. Päivällä on vuorossa miesten yhdistelmäkilpailu ja iltapäivällä on yhdistetyn 10 km:n vapaan hiihtotavan kilpailu.

19 helmikuuta 2009

Saarinen maailmanmestariksi! Onnea!

Liberecin MM-kisat alkoivat parhaalla mahdollisella tavalla kun aino-Kaisa saarinen voitti naisten perinteisen 10 kilometrin kilpailun! Olen saarisen puolesta erittäin iloinen, olihan tämä aikun ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamestaruus!

Yhdistetyn yhteislähtö hiihdettiin tänään. anssi Koivuranta sijoittui hienosti viidenneksi ja lähtee hyvistä asetelmista mäkihyppyyn. Normaalimäen mäkiosuus peruttiin valitettavasti tänään ja se hypättäneen huomenna.

Tänään uusi jakso alkoi. Sen aikana opiskelen historiaa, suomea ja fysiikkaa kuusi tuntia viikossa, psykologiaa ja opinto-ohjausta sekä äidinkieltä kahden tunnin viikkovauhdilla.

18 helmikuuta 2009

Ubuntusta urheilun kautta koulun maailmaan

Ubuntu



Innostuin kokeilemaan Ubuntua. Ensin poltin sen CD-levylle ja kokeilin sitä siltä, mutta maanantaina tein ns. Wubi-asennuksen joka toimii moitteettomasti. Kahden käyttiksen pitäminen samalla kovollahan on riskialtista, mutta Wubia käyttäen ei. Tällöin asennetaan Ubuntu ilman kiintolevyn osiointia Windows-osion sisälle. Ubuntussa käytettävä ruudunlukuohjelma on Orca ja sain sen toimimaan festivalin puhesyntetisaattorin kanssa oikein hyvin. Nettiselailu on kankeaa eikä Orca kaikkien softien kanssa toimi, mutta muuten pelaa vallan mainiosti.

Urheilua



Sebastien Loeb voitti valitettavasti Norjan rallin ja johtaa täten sarjaa jo kuudella pisteellä ennen Hirvosta. Pienet ovat toki marginaalit, mutta jotenkin tuntuu siltä että Loeb on niin varma kuski ettei kukaan tänäkään vuonna pysty sysäämään häntä valtaistuimelta. Ei kuitenkaan toki pidä kahden kilpailun perusteella kovinkaan suuria johtopäätöksiä tehdä.

Huomenna ne vihdoin alkavat, maastohiihdon MM-kisat. Harmittaa että suomalaisittain hyvin mielenkiintoinen naisten perinteinen kymppi jää väliin koulun takia, mutta onneksi on ensi viikolla hiihtoloma, niin silloin ehdin seurata. Luulisin kyllä että Suomi voi saavuttaa ainakin viitisen mitalia. Toivotaan parasta!

Kokeita



Tänään neljäs jakso päättyi ja sen myötä myös viimeinen englannin kurssi. sain englannin kokeessa peräti 8,5. Niin hyvää tulosta en ole englannin kokeessa saanut lukiossa koskaan, jotenn sikäli hyvä päätös. Maanantaina oli vielä psykologian koe. Se oli vaikeahko enkä uskalla sen tuloksesta oikein sanoa mitään.

Lähipäivinä tulen seuraamaan hiihtoa ja varmasti leikkimään aika paljon Ubuntun kanssa.

15 helmikuuta 2009

Podcasti

Tein pienen testitiedoston jolla testaan tätä äänitiedoston linkittämistä blogiin. Kuuntele tiedosto painamalla tätä. Tiedosto on MP3-muodossa.

Urheilusunnuntai

Tämä sunnuntai on hyvin urheiluvoittoinen. En koskaan ole oikein ampumahiihtoa seurannut, mutta tänään huomasin todellakin kyseisen lajin hohdon. Ohilaukaukset voivat sekoittaa pakkaa niin perusteellisesti. Olen kyllä seurannut tuloksia, mutten juuri katsonut kilpailuja vaikka niitä on tullut. mutta nyt MM-kisojen kunniaksi pistin huvikseni töllön päälle ja sain urheiluviidhettä korkeimmilta tahoilta. Naisten taka-ajossa Kaisa Mäkäräinen otti hienon neljännen sijan!

Norjan rallissa Loebilla tuntuu jälleen olevan vankka ote voitosta, mutta sielläkin ehtii vielä tapahtua...

Tänään on alppihiihdon MM-kisojen päätöspäivä ja ohjelmassa on miesten pujottelu. Sitäpaitsi kakkosen urheilusunnuntai tarjoaa yhdistettyä. Koivurantahan on koko kauden aikana esittänyt hyviä tuloksia ja toivotaan että sama tahti jatkuu MM-kisojen yli.

Maastohiidhon MM-kisat alkavat muuten torstaina. Aij aij, silloin tulee paljon mielenkiintoista seurattavaa.

14 helmikuuta 2009

Levysoittimen syntymäpäivä!

Onnea Tanja poutiaiselle joka sittenkin otti mitalin! päivän kilpailussa tuli myös pronssia!

Innostuin virittelemään jonkin systeemin kuntoon jotta voisin laittaa tiedostoja nettiin ja linkittää suoraan blogiin. Onnistuin Save file.com:n avulla saamaan tällaisen aikaan. Nyt voin siis esim. nauhoittaa jotain ja linkittää blogiin teidän kuunneltavaksi. Voisinpahan tässä jossain vaiheessa tehdä testitiedoston ja katsoa miten pelittää. Uploadi onnistuu kyllä, sen kokeilin jo.

Tänään on tasan yksi vuosi siitä kun sain oman levysoittimen. Ai ai miten paljon iloa kyseinen vehje on minulle tuottanut. Päivän kunniaksi kuuntelen parhainta vinyyliäni, eli Kauko Käyhkön kokoelmaa. Hankin tasaiseen tahtiin lisää vinyylejä ja sitä teen varmasti jatkossakin, varsinkin niin kauan kuin tämä levysoitin toimii. Olen käyttänyt sitä jokseenkin aktiivisesti vuoden aikana, mutta se ei ole muuttunut millään tavalla. Neula näyttäisi vielä olevan varsin hyvässä kunnossa.
kyllä vinyylien käytössä on oma hohtonsa. Ainakin minun mielestä on erilainen tunnelma kun kuuntelee CD-levyä kuin jos kuuntelee vinyyliä. Vinyylin tuoma rahina tuo tietysti oman tunnelmansa, joskin sitä nyt on hyvin vähän.
Tämä levysoitin on yksi arvokkaimpia esineitä tietokoneen rinnalla. menettäisin paljon jos minulla ei olisi levysoitinta, onhan minulla kuitenkin kolmisenkymmentä vinyylilevyä. Jossain vaiheessa pitänee kyllä kuitenkin hankkia USB-levysoitin ja digitalisoida levyni. Tällöin ne toki vievät vähemmän tilaa ja niitä ei tarvitse etsiä samalla tavalla, mutta kyllähän tiedoston avaaminen ja oikean vinyylin kuunteleminen on kaksi täysin eri asiaa.
Olen joskus miettinyt että voisi siirtää kaikki CD-levyt ulkoiselle kovalevylle. Voisihan se sinällään olla kätevää, mutta kuuntelen kyllä mieluummin fyysistä levyä kuin tiedostoa. Toki ne ulkoisella kovolla vievät fyysistä tilaa hyvin hyvin vähän, joten jos tulevaa muuttoa ajatellaan, niin ehkä kannattaisi tehdä niin.

Urheilua ja opiskelua

Nyt on helvetti soikoon alettava ryhdistäytyä ja kirjoittaa aktiivisemmin.

Urheilua


Torstaina Tanja Poutiainen avasi suomen mitalitilin nappaamalla suurpujottelun MM-pronssin! Tänään saattaa hyvinkin olla lisää luvassa. Tänään on tasan päivälleen 10 vuotta edellisestä arvokisakullasta: 14.2.1999 Kalle Palander voitti pujottelun MM-kultaa. Juuri tätä kirjoitettaessa t'anja Poutiainen on rinteessä. valitettavasti Poutiainen jää 0,67 sekuntia ja tämän perusteella ei tulle tänään mitalia. Toki emme tiedä edes ensimmäisen laskun lopullista sijoitusta vielä.

Norjassa Sebastien Loeb ja Mikko Hirvonen käyvät kovan taistelun rallin voitosta. Tällä Hetkellä ranskalainen johtaa noin kuudella sekunnilla.

Keskiviikkona Suomen jalkapallomaajoukkue pelasi Portugalia vastaan vieraskentällä. Portugali voitti 1-0 Ronaldon rankkarimaalilla. Suomi pelasi ensimmäisen jakson erittäin hyvin, mutta toisessa jaksossa peli kuulemma hiipui. Minä en enää toista puoliaikaa seurannut, ottelu kun alkoi vasta 22.45.

Torstaina kävin isän kanssa Botniahallissa seuraamassa Botnia games-yleisurheilukilpailua. Kansallinen taso oli varsin kova ja useita kauden kärkituloksia nähtiin.

Opiskeluun liittyvää



Ensi viikolla on kaksi koetta. Maanantaina on psykologian koe ja tiistaina taas englannin koe. Viikonlopun aikana aion toki lukea niihin, varsinkin siihen psykologiaan.
On ollut erinäköisiä englannin testejä. en ole mitään arvosanoja sinänsä saanut, mutta varsinkin luetun ymmärtäminen meni yllättävänkin hyvin.

Riittäköön tämä nyt, mutta palaan kyllä asiaan vielä tänään...

08 helmikuuta 2009

Tauon jälkeen

Tulipa taas turhan pitkä kirjoitustauko. en sen puoleen ole tehnyt viikon aikana mitään ihmeellistä. Maanantaina sain käyttöön erään Yamahan softasynan ja purkitin Tapani Kansan inspiroimana Miss' soutaen tuuulessa kohtuullisen hyvällä lopputuloksella. Inspiraation löytäminen on kuitenkin vaikeahkoa eikä ole tullut nauhoitettua oikein mitään vakavampaa sen jälkeen.
Siinä Yamahassa ei ole kovinkaan kummoisia ääniä, mutta latenssi ehkä on hiukkasen pienempi, mutta on sitä kuitenkin ihan riittävästi.
Yleisesti ottaen se on kylläkin Microsoft GS Wavetablea pätevämpi.

Olen pintapuolisesti seurannut alppihiihdon MM-kisoja. Suomalaisia ei ole rinteessä nähty lainkaan vielä. Tanja poutiainen saapuu kisapaikalle vasta tiistaina jonka jälkeen mitalitoivo nousee...

Ruotsin EHT-turnaus, LG Cup vai mikä hitto sen nimi nyt lieneekään, on edennyt suomalaisittain suhteellisen hyvin. Torstaina Suomi kukisti Tshekin 4-3, mutta hävisi valitettavasti eilen 5-4 rankkareiden jälkeen Venäjälle. Suomi johti ottelua peräti 4-0, mutta Venäjä tuli viimeisessä erässä takaisin. Tänään on luvassa todellinen herkkupala kun suomi kohtaa puhtaasti pelanneen Ruotsin.

01 helmikuuta 2009

Kauppareissu ja muuta

Kauppareissu



Eilen kävin isän kanssa ostoksilla.
Ensimmäinen kohde oli Clas Ohlson. sieltä ostin USB-näppiksen ja USB-hubin. Tämän kannettavan näppäimistön oikea nuolinäppäin lakkasi toimimasta pari viikkoa sitten eikä tällaisen mrakettikannettavan näppis muutenkaan järin laadukas ole. Sen hubin ostin ihan vain sen takia että USB-laitteita nyt tulee lisää koko ajan eikä tässä koneessa ole kuin kolme liitintä, joista kaksi on käytössä koko ajan: ulkoinen kovalevy ja uusi näppäimistö.

Sitten suunnattiin kohti Anttilaa. Sain 50 euron Anttilan lahjakortin joululahjaksi. Ensin ostin Philips-merkkisen radion. Kyseessä on pieni laite jonka voin ottaa mukaan mökille lähdettäessä tai jos kuuntelen radiota terassilla tms. Pienikokoinen ja sangen hyvä radio se on. 12 euroa jäi kuitenkin jäljelle niin ostin kaksi levyä. olin kuolla hämmästyksestä kun löysin Eppujen uusimman albumin Syvään päähän 12 eurolla, oli pakko ostaa... sitten otin vielä Hectorin Varjot ja lakanat.

Sitten oli vuorossa eilispäivän arvokkain hankita: koskettimisto. Ostin M-Audio-merkkisen koskettimiston joka toimii vallan hyvin. Sen softa ei tosiaan ole saavutettavissa ruudunlukijaa käyttäen, mutta QWS:ää ja Microsoft GS wavetablea käyttäen pärjää aika hyvin, joskin siinä on pieni latenssi.
-
Lopuksi käytiin vaasan levymessuissa. siellä hommasin kaksi vinyyliä: Kirka - Kirkan parhaita ja Tapani Kansa - Oskar Merikannon kauneimmat laulut.

kotiin tultuamme, alettiin asettaa uudet vehkeet paikoillensa. Isä teki hyllyn jonka päällä on kannettava tietokone ja ulkoinen kovalevy. Tilaa tuli sen verta paljon että laitettiin koskettimisto näppiksen taakse. Tällöin voin soittaa silloin kun haluan ilman mitään erityisjärjestelyjä. Kytken vain koskettimiston päälle ja käynnistän QWS:n.

Urheilua



serena Williams vei Australian avointen finaalin helposti erin 2-0 ja voitti kymmenennen grand slaminsa. Miesten puolella Rafael Nadal voitti Roger Federerin tiukassa viiden erän kamppailussa.
Hiihdon maailmancupissa pirjo Muranen voitti pitkästä aikaa kun hän vei naisten sprintin nimiinsä eilen! Tämä lupaa myös hyvää MM-kisoja ajatellen. Tänä viikonloppuna kilpaillaan Rybinskissä. Eipä ole tullut seurattua oikein mitään, kiitos koskettimiston :).
Irlannin ralli on hyvin epätasainen ja Sebastien Loeb tulee voittamaan isolla marginaalilla.

Euroviisut



Eilen katsoin hyvin pintapuolisesti euroviisuja ja äänestin tapani Kansaa, mutta Tapsa ei päässyt ns. superfinaaliin, niin jätin katsomisen sikseen...

31 tammikuuta 2009

Tenniksellä jatketaan

Australian avointen finaalit ovat edessä tämän viikonlopun aikana. Naisten puolella serena Williams kohtaa Dinara Safinan. Minulla on yhä edelleen sellainen kutina että Serena vie koko turnauksen, koska hän osaa todellakin pelata hyvin silloin kun sitä vaaditaan.

Miesten puolella Federer voitti helposti Andy Roddickin, mutta Nadal joutui vaikeuksiin maanmiehensä Fernando Verdascoa vastaan. Nadal voitti yli viisi tuntia kestäneen taiston erin 3-2. Pelkään kyllä pahoin että Federer voittaa huomenna pelattavan finaalin.

Nyt alkaa olla nukkumaanmenoaika. onneksi naisten finaali alkaa vasta 9.30, joten ei sen suhteen mitään hätää.

28 tammikuuta 2009

Tennistä ja esiintyminen

Tennistä


Huomenia! Naisten puolivälierät on saatu päätökseen. Välieriin on raivannut tiensä peräti kolme venäläistä: vera Zvonareva, Dinara Safina ja Jelena Dementjeva. Äsken seurasin Serena Williamsin ja Svetlana Kuznetsovan välistä kamppailua. Heräsin jo puoli viideltä enkä ole juuri lainkaan nukkunut sen jälkeen kun jäin mielenkiintoista ottelua kuuntelemaan. Kuznetsova voitti ensimmäisen erän helpohkosti ja sen jälkeen Rod Laver Arenan katto suljettiin. Serena piristyi ja vei kaksi seuraavaa erää ja jatkaa välierissä Dementjevaa vastaan. Toisessa välierässä kohtaavat Zvonareva ja Safina.

Eilen saatiin kaksi miesten puolivälieristä pelattua. Andy Roddick sai luovutusvoiton kun Novak Djokovicin oli jätettävä leikki kesken neljännessä erässä. Juan Martin Del Potro oli täysin voimaton Roger Federeriä vastaan häviten suoraan kolmessa erässä. Toinen välierä on siis Federer vastaan Roddick. Toisessa kohtaavat voittajat otteluparista Jo-Willfried Tsonga - Fernando Verdasco ja Rafael Nadal - Gilles Simon.

Menee kyllä mielenkiintoiseksi... Federer pelasi aivan loistavasti eilen ja lienee kyllä luvassa aika huikea välierä Rogerin ja Andyn välillä.

Esiintyminen



Eilen esiinnyin äidin taidennäyttelyn avajaisissa Atelje Tornissa. Soitin taustamusiikkia digitaalipianolla yhteensä noin kaksi tuntia. Olen kritisoinut sitä pianoa aina soitettuani sillä, mutta eilen totuin vihdoin sen tuntumaan. Tuttuun tyyliin soitin lähinnä perinteistä suomalaista iskelmää, jonka joukossa toki ulkomaalaista alkuperää olevia kappaleita.

25 tammikuuta 2009

Laajemmin Australian avoimia

Miten saatoinkaan unohtaa? Luin kyllä että Marion Bartoli sysäsi Jelena Jankovicin pihalle Australian avoimissa ja järjesti täten ehkä turnauksen kovimman yllätyksen. En viitsinyt liittää tätä siihen vanhaan tekstiin, koska innostunen nyt kirjoittamaan Australian avoimista vähän enemmänkin...

Kuka voittaa?

Kuten sanottua, en ole viikonloppuna voinut seurata otteluita ja tästä syystä analyysi on ehkä pikkasen laaduton. en muutenkaan mikään tenniksen asiantuntija todellakaan ole.
Minulla on kuitenkin sellainen tunne että Serena williams tulee olemaan erittäin vahvoilla naisten turnauksessa, varsinkin nyt kun Jankovic putosi. Williams on kuulemma pelannut erittäin hyvin ja peli paranee päivä päivältä, jos Hedmanin veljeksiä kuuntelee. Niinkuin ennen turnausta sanoin, naisten turnaus on vaikeasti veikattavissa, mutta luulen siis että serena jälleen kerran vetää pisimmän korren.

Miesten turnauksessa Federer oli vähällä pudota pois tänään, mutta voitti monien vaiheiden jälkeen Tomas Berdychin erin 3-2. Federer on toki vahvoilla miesten turnauksessa, kuten myös Rafael Nadal. Novak Djokovic on haparoinut hiukkasen, mutta kyllä hänkin voi voittaa jos peli vain kulkee.

Tosiaan sokeana (kun ei pelaajia NÄE) on melkein mahdotonta analysoida pelaajien välisiä voimasuhteita. Siksi tenniksen (ja muunkin urheilun) analysointi on vaikeahkoa. Tenniksen seuraaminen on kuitenkin oikein mielenkiintoista ja Hedmanit antavat kyllä vallan hyvän pohjan!

Viikonlopun anti

Olen viettänyt oikein mukavan viikonlopun Helsingissä. Pelattiin maalipalloa ja sokkopingistä, käytiin ostoksilla ja oli toki mukavaa yhdessäoloa, esimerkiksi levyraadin merkeissä. Tapsa Rautavaaran Kulkuri ja joutsen ei ihan vedonnut suomenruotsalaisiin nuoriin... Kävin levykaupassa eilen ostamassa Baddingin viimeiseksi jääneen studiolevyn Laivat. Badding itse piti sitä parhaana aikaansaannoksenaan. Kuuntelin sitä vain pintapuolisesti ja totesin että minulla on kokoelmilla noin puolet sen levyn kappaleista, harmi sinänsä... Tosiaan halusin toisen studiolevyn. Ennalta oli minulla vain Tähdet, tähdet joka on aivan loistava levy.

Sattuneesta syystä en ole saattanut seurata kovinkaan paljon urheilua. Onnittelut kuitenkin Laura Lepistölle ja Susanna Pöykiölle kahdesta taitoluistelun EM-mitalista. Tosiaan taitoluistelu lajina ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä sitä ei oikein voi sokeana seurata mitenkään. Oli toki kuitenkin hienoa että suomalaisnaiset onnistuivat kotikentällä!

Ihan niinkuin sanoin, Suomi kohtasi Kazakstanin pronssiottelussa ja Ruotsi kohtasi Venäjän finaalissa jääpallon MM-kisoissa. On sinällään aika pelottavaa että voi arvioida MM-kisoja jo ennen niiden alkua jokseenkin isolla varmuudella. Valitettavasti Ruotsi voitti kultaa päihittäen Venäjän peräti 6-1 tänään pelatussa finaalissa. Suomi voitti Kazakstanin niukasti 7-5 ja voitti pronssin!

Australian avoimissa ei olla järin isoja yllätyksiä nähty. Sitä voin nyt taas alkaa aamuisin seurata...

22 tammikuuta 2009

Tennistä ja vähän muuta

Olen jokseenkin aktiivisesti yrittänyt seurata Australian avoimia. En tosiaan ole pystynyt seuraamaan järin paljon aamuisin, mutta pitänee yrittää alkaa seurata tarkemmin varsinkin ensi viikolla kun pelit kovenevat entisestään. Ollaan nähty muutama yllätys, kun sekä david Nalbandian että Venus Williams heitettiin pihalle jo toisella kierroksella. Kirkkaimmat voittajasuosikit pysyvät vielä mukana. Tenniksen kärki on kuitenkin sen verta tasainen, että periaatteessa kuka tahansa voi hävitä kenelle tahansa, joskin toki maailman huippupelaajat ainakin tähän asti helpohkosti ovat nujertaneet ensimmäisten kierrosten vastustajat, mutta mitä pidemmälle mennään, sitä kovemmat ovat ottelut.
Huomenna lähden Helsinkiin jossa on tuo aiemmin mainitsemani nuorisotapahtuma. Tulee olemaan oikein mukavaa tavata tuttuja ja pitkästä aikaa saada matkustaa junalla.
Harmi sinällänsä että jääpallon MM-kisojen loppu menee suurimmaksi osaksi ohi, mutta minähän jo ennen kisojen alkua kerroin kuinka kävisi: Venäjä vastaan Ruotsi finaalissa ja Suomi vastaan Kazakstan pronssiottelussa. Suomi voitti helposti niin Norjan kuin Valko-Venäjän, mutta pelannee vielä jonkin ottelun lohkovaiheessa. En ole ihan varma miten vuoden jääpallon MM-kisojen kaaviot menee, mutta tulokset tiedän melkein jo ;)

19 tammikuuta 2009

Harmillista kerrottavaa urheilun saralta

Valitettavasti Jarkko Niemisen Australian avoimet-turnaus päättyi ennen kuin se ehti alkaa. Heti ottelun alussa Nieminen tunsi kipua ja joutui lopulta luovuttamaan. Ranskan Paul-Henri Matthieu pääsi näin ollen helponlaisesti jatkoon. Täytyy sanoa että kärsin Niemisen kanssa. Pettymys on varmaan tosi kova. Niemisen kausi oli alkanut niin hyvin, että odotin paljon. Tosi harmi että näin kävi. Toivotan kuitenkin maskulaiselle tsemppiä jatkoa ajatellen.

Huomasin muuten unohtaneeni analysoida naisten turnausta. se oli puhdas vahinko, kyllä minä sitäkin seuraan. Olisko niin että alitajunta sanoi että sen veikkaaminen on niin vaikeaa ettei kannata. Serena Williams, Jelena Jankovic, Anna Ivanovic, Dinara safina... Kaikki voivat hyvinkin voittaa tai sitten joku muu sen tekee...

Eivät jääpallon MM-kisatkaan alkaneet parhaalla mahdollisella tavalla. Suomi hävisi Ruotsille peräti 8-1. Tänään on kuitenkin Norja vastassa jonka pitäisi olla Suomelle helppohko vastus.

Palataan kun tapahtuu... Nyt jatkan päivän australian avointen tulosten selaamista. Kisojen virallisilla kisasivuilla on hyvät tulostiedot.

18 tammikuuta 2009

Alkavat urheilutapahtumat

Tänään alkavat jääpallon MM-kisat Ruotsissa. suomen ensimmäinen ottelu pelataan Ruotsia vastaan. Uskallan jo nyt sanoa että Ruotsi ja Venäjä kohtaavat finaalissa ja että Suomi pelaa pronssiottelua Kazakstania vastaan. Jääpallo on nimittäin aika kapea laji, joskin vallan suurta suosiota nauttiva urheilumuoto niin Ruotsissa kuin venäjällä. Venäjä ja Ruotsi ovat suosikit, suomi saattaa yllättää, mutta muut eivät. Tosiaan Suomi on hävinnyt joskus pronssin Kazakstanille. Kerran, Vuonna 2004, Suomi voitti kuitenkin jääpallon MM-kultaa. Toivotaan että olen väärässä ja että suomi voisi päästä finaaliin!

Vihdoin! Australian avoimet on alkamassa! Vuoden ensimmäisessä grand slam-turnauksessa on oma hohtonsa, ehkä johtuen aikaerosta. Toki tästä syystä jää paljon seuraamatta, mutta monet aamut olen maannut sängyssä Eurosportilta kovia tennisotteluita kuunnellen. Olen aina seurannut Australian avoimia tavallista suuremmalla innolla. Ehkä johtuu siitäkin että se on kauden ensimmäinen grand slam.

Turnauksen mielenkiintoisuutta lisää että Jarkko Nieminen on avannut tämän kauden aivan loistavasti sijoittuen
toiseksi Sydneyn ATP-turnauksessa!
Kuka voittaa Australian avoimet? Ehkä Rafael Nadal, ehkä Roger Federer, ehkä joku muu... Novak Djokovic on avannut erittäin huonosti, mutta on silti toki maailmanluokan pelaaja joka hyvinkin voi uusia viime vuoden mestaruutensa.

14 tammikuuta 2009

Suursuosikkien kuolinpäivä

Tänään on Suomen iskelmäkulttuurin surupäivä. 14.1.1987 Rauli Badding Somerjoki menehtyi 39-vuotiaana. 14.1.1991 Antti Yrjö Hammarberg (Irwin Goodman) kuoli 47-vuotiaana. Tämän kunniaksi Baddingin albumi Tähdet tähdet soi vinyylilevyltä. sekä Badding että Goodman ovat suuria suosikkejani, mutta pidän enemmän Baddingista. Badding oli tietyssä mielessä monipuolisempi kuin Irwin: lauloi niin rokkia kuin iskelmää. Toki Anttikin teki paljon erilaista musiikkia pitkän uransa aikana, mutta Badding laulaa silleen tunteellisemmin ja tykkään todellakin Somerjoen laulutavasta.
Minulla on neljä Baddingin levyä:

  • Iso lemmen pala: Aivan loistava levy joka sisältää Baddingin suomenkielisiä Elvis-tulkintoja
  • Tähdet, tähdet: Baddingin studiolevy jonka ostin vinyylinä puolitoista vuotta sitten. se on aivan loistava ja minun kannattanee kyllä hommata lisää Baddingin studiolevyjä.
  • Täss on Rauli, moi!: Varsin kattava kokoelma joka sisältää Baddingin hitit.
  • Bussi Somerolle: Lyhyehkö kokoelma jolla on muutama Baddingin vähemmän soitettu kappale, kuten Arpiset haavat ja Bussi Somerolle.


Minulla on Irwinin kokoelmat 20 suosikkia / Rentun ruusu ja Parhaat. Niitä tulee sittemmin kuunneltua aika haroin, vaikka ne vallan loistavia levyjä onkin.


Eipä ole muuten tapahtunut mitään sen mainittavampaa. viikonloppuna seurasin urheilua ja meininki oli muuten rento. Muu perhe palasi kyyditsemästä turistejä koiravaljakolla ja kahden viikon jakso yksin kotona päättyi. Ei ollut mitään ongelmia, sillä isoisä kävi säännöllisesti ja kävin ruokakaupassa hänen kanssaan myös. On ihan kiva olla välillä yksin kotona. silloin ei tarvitse ottaa muita huomioon ehkä samalla tavalla: Voi vapaasti kuunnella musiikkia mihin vuorokauden aikaan tahansa ja voi syödä tasan tarkkaan silloin kun aluaa jne...

Muuten koulu jatkuu tuttuun tapaan ja kaikki sujuu varsin mallikkaasti. Huomenna on vuorossa äidinkielen aine.
Puolentoista viikon päästä alkaa kuitenkin tapahtua, sillä 23.1 menen Helsinkiin jossa on Svenska skolan för synskadaden järjestämä nuorisotapahtuma.

09 tammikuuta 2009

Kansa äänesti Kansaa

Tapani Kansa meni ja voitti koko karsinnan!! Kyllä minä tiesin että kansa tykkää Kansasta, mutta en olisi uskonut että kansa tekisi Kansasta voittajan, mutta kansa päätti ja Kansa voitti.
Oli tämän kunniaksi pakko laittaa Tapani Kansan kokoelma soimaan. Pidän tosiaan kovasti Kansan laulutavasta ja siitä että hän on niin monipuolinen. Laulaa 70-luvun diskoa oikein hienosti ja sama mies tulkitsee Oi, jouluyö suurella tunteella ja taitavuudella.
Minulla on kolme Kansan CD-kokoelmaa. Pelkäsin kyllä tuon pienen mokan jälkeen että nyt kävi huonosti, mutta toisaalta, mitä väliä sillä on? Mitä Kansa voi sille että kansa taputti niin lujaa ettei Kansa introa kuullut? Sitäpaitsi Kansa veti biisinsä läpi hienosti ja kansa otti kännykät kauniiseen käteen, paitsi että minun oli käytettävä lankapuhelinta. Saldorajoituksen takia (tai mistä johtuneekaan) en voi kännykällä äänestää. Harmi sinänsä.

Onnea Tapani Kansalle ja tsemppiä 31. tammikuuta!

Euroviisuja

Tänään alkoivat Suomen euroviisujen ensimmäiset karsinnat. Kävin hetki sitten äänestämässä. Äänestin taas pitkän linjan iskelmätähteä: Tapani Kansaa. Viime vuonna äänestin Kari Tapiota ja vuonna 2007 Jukka Kuoppamäkeä. Valinta oli aina yhtä helppo ja sitä se oli nytkin. Kansan kappale "Rakkautta on, rauhaa ei" on oikein hieno. Kansa kuuluu muutenkin suosikkeihin ja on niitä harvoja oikein mainioita edelleen elossa olevia iskelmälaulajia.

Yleisö taputti niin kovaa kun Kansan biisi lähti liikkeelle, ettei Tapsa introa kuullut kunnolla ja alkoi laulaa väärästä kohdasta. Kansa otti rauhallisesti ja totesi vain että "otetaan alusta." Toivottavasti tämä pieni vahinko ei syö ääniä, sillä komeasti kokenut laulaja homman hoiti.
Nyt jäädään jännittämään tulosta...

08 tammikuuta 2009

Vähän sitä sun tätä

Wolfgang Loizl oli täysin voittamaton ja voitti mäkiviikon ylivoimaisesti. Parhaana suomalaisena oli Harri Olli joka hyppäsi aika tasaisesti ja sijoittui hienosti seitsemänneksi.

Eilen Espoon Blues hävisi jääkiekon mestarien liigan välierän Sveitsin Zürichiä vastaan toistamiseen eikä päässyt finaaliin. Kahden viikon päästä alkavassa finaalisarjassa Zürich kohtaa Metalurg Magnitogorskin.

Tänä viikonloppuna aion mielenkiinnolla seurata Jämin SM-hiihtoja, varsinkin kun ne lähetetään radiosta.

Koulu pyörähti hiljattain käyntiin eilen. Tässä jaksossa on minulla kuitenkin peräti 14 hyppytuntia, eli mitään hirveää stressiä ei tulle.

mainittakoon vielä että tänään Elvis Presley olisi täyttänyt 74 vuotta. elvis on niitä harvoja ulkomaisia artisteja joita jopa joskus kuuntelenkin. ennen kaikkea tulee kyllä kuitenkin kuunneltua Baddingin loistavia Elvis-tulkintoja. Tosiaan on minulla Youtubesta koottu Elviksen kappaleista koostuva kansio ulkoisella kovolla jota kuuntelen silloin tällöin.

Nyt on ryhdistäydyttävä, on alettava blogata aktiivisemmin...

05 tammikuuta 2009

Urheilua, mutta vaihteeksi myös muuta

Urheilua


Kukaan ei voinut mitään kun Dario Cologna meni menojaan eilen ja voitti miesten Tour de skin. Sami Jauhojärvi oli parhaana suomalaisena 10. sijalla. Matti Heikkisen sijoitus oli 27.

Wolfgang Loizl voitti eilen Innsbruckin kisan ja otti vankan otteen mäkiviikon voitosta. Yksi kilpailu on kuitenkin jäljellä ja mitä tahansa voi tapahtua. Veikkaisin kyllä että Loizl tuon hoitaa, sen verran hyvässä kunnossa hän on.

Suomi pelaa nuorten MM-kisojen a-sarjassa myös ensi vuonna. Kazakstan ja Saksa sysättiin b-sarjaan. Finaali pelataan tänä yönä Kanadan ja Ruotsin välillä. Se alkaa vasta 2.30 enkä kyllä niin pitkään enää voi valvoa, mutta periaatteessa voisi nousta jo puoli viideltä seuraamaan sen loppua. Katsotaan nyt...

Muutakin kuin urheilua



Onhan sitä urheilua paljon eikä ole tullut tehtyä mitään sen kummempaa, paitsi että olen käynyt kyläilemässä vähän siellä sun täällä. Ei ole mitään sen isompia projektejakaan tullut tehtyä. Olen yrittänyt saada jotain kelvollista aikaan QWS:llä kuitenkin onnistumatta. Näppiksellä soittaminen on kuitenkin vaikeahkoa. Sitten asensin Python 2.6:n, mutta jostain syystä intoa ei oikein riitä ohjelmoimiseen. Olen vääntänyt jotain pientä AutoHotKeyllä, mutta ei oikein muuta.

Kaveri teki ohjelman jolla voi ladata NVDA:n uusimman snapshotin
jonka olen kääntänyt ruotsille. Onhan se pieni softa, mutta sitä kokeillessa ja kääntäessä on myös muutama tunti vierähtänyt.

Nyt mennään hakemaan kahvia jonka jälkeen, jos intoa riittää, voisin alkaa lukea Pythonin tutorialia...

04 tammikuuta 2009

Suomalaisjuhlaa!

Virpi Kuitunen on Tour de ski:n voittaja!! Suomi otti komean kaksoisvoiton kun Aino-Kaisa Saarinen oli toisena! Tämä oli tietyllä tavalla odotettua, mutta oli se hienoa kun se myös toteutui!
Tämä lupaa hyvää myös kuuden viikon päästä alkavia MM-kisoja silmälläpitäen.
Muuta sanottavaa ei kai ole, ei voi kuin onnitella! Tämä oli suomalaiselle hiihtourheilulle mahtava päivä!

Tour de ski - todennäköisesti suomalaisjuhla!

Virpi Kuitunen oli ykkönen myös eilen 10 KM:n perinteisen yhteislähtökilpailussa! Kuitunen johtaa nyt Tour de skitä ennen Aino-Kaisa Saarista ja Petra Majdicia. Tänään on 9 kilometrin kilpailu joka koostuu 4 kilometrin pitkästä, jyrkästä noususta. Jolla on eniten voimia nousemaan jyrkkää mäkeä ylös, voittaa. Kuitusella on kuitenkin puolen minuutin johto, mutta se saatetaan ottaa hyvinkin nopeasti kiinni, niinkuin viime vuoden kilpailu osoitti.
Kaikki suomalaisnaiset ovat kymmenen parhaan joukossa!

Miesten touria johtaa edelleen sveitsin Dario Cologna. Jauhojärvi sijoittui hienosti toiseksi eilen ja on yhtäkkiä kahdeksas.

Jäädään suurella mielenkiinnolla seuraamaan varsinkin naisten kilpailua...

02 tammikuuta 2009

Talviurheilua

Tour de ski jatkuu huomenna suomalaisten johtaessa. Saarinen ja Kuitunen vaihtoivat kuitenkin paikkaa ja Aikku on nyt johdossa. Saarinen sijoittui hienosti kolmanneksi sprintissä eilen. Miesten puolella Dario Cologna johtanee edelleenkin. Miesten touri ei sinällänsä kiinnosta yhtä paljon kuin naisten, Suomen miehet kun eivät hätyyttele kärkipaikkoja.

Harri Olli sijoittui hienosti kolmanneksi eilen mäkiviikon perinteisessä Garmishin osakilpailussa. wolfgang Loizl voitti ja meni väkiviikon johtoon.

Jäädään mielenkiinnolla seuraamaan niin Tour de skitä kuin mäkiviikkoa ja toivotaan parasta varsinkin naisten tourissa jossa suomalaiskaksoisvoitto on hyvinkin mahdollinen!

01 tammikuuta 2009

Hyvää Uuttavuotta kaikille blogin lukijoille!

Kulunut vuosi



Vuosi 2008 oli kaikin puolin hyvä vuosi. Se alkoi kuitenkin surullisella tavalla kun isoisä menehtyi vuoden alussa. Olen kuitenkin luonteeltani positiivinen enkä kovinkaan paljon surrut, vaan muistin kaikki ne hienot hetket jotka sain viettää isoisäni kanssa ja kaiken minkä hän minulle eläessään antoi.
Näin yksityisellä tasolla isoisän kuolema oli toki vuoden tärkein tapahtuma, mutta haluan myös nostaa esille uudemman tietokoneen ostamisen. Sen myötä on minusta tullut sosiaalisempi tietyssä mielessä. Käytän Skypeä ja Messengeriä aktiivisesti ja olen näiden ohjelmien kautta saanut paljon ystäviä.
Yksi kuluneen vuoden kohokohdista oli myös Näkövammaisten keskusliiton järjestämä leiri Tampereella.
En nyt ala vuoden urheilutuloksia käydä läpi, mutta Pekingin olympialaiset oli tietysti vuoden kohokohta, varsinkin kun Suomi kuuden vuoden tauon jälkeen sai olympiakullan!

Urheilua



Virpi Kuitunen oli täysin ylivoimainen naisten perinteisellä kympillä eilen! Täten Kuitunen meni Tour de skin johtoon. Aino-Kaisa Saarinen on toisena, joten vallan mainiot ovat suomalaisasetelmat ennen tämän päivän vapaan hiihtotavan sprinttiä.

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue hävisi Slovakialle tänään rankkareilla huikean trillerin jälkeen. Valitettavasti Suomi ei päässyt puolivälieriin.

Vuoden vaihtuminen



Isoäiti kävi täällä eilen ja pelattiin shakkia. Neljän tunnin tahkomisen jälkeen päätettiin jättää ottelu sikseen ratkaisemattomana. Mitään muuta mullistavaa ei tapahtunutkaan. Ihan mukava ilta vietettiin shakin merkeissä. Täten ei kummankaan meistä tarvinnut viettää uudenvuodenaattoa yksin.

29 joulukuuta 2008

Urheilua ja musiikkia

Hiihtolajit



Virpi Kuitunen voitti naisten taka-ajon eilen ja johtaa täten koko touria kahden kilpailun jälkeen!
Sami Jauhojärvi sijoittui hienosti neljänneksi miesten kilpailussa! Miesten kiertuetta johtaa sveitsin Dario Cologna.
tänään on vuorossa sprintti jossa parhaiten menestyneille on luvassa ratkaisevia bonussekunteja. Muutenhan ei eroja sprintissä juuri syntyisi, mutta bonusten ansiosta illan sprintistä tulee hyvinkin ratkaiseva.
No mitä helvettiä? Yle näyttääkin vain koosteen siitä. onneksi Eurosport välittää kilpailun suorana.

Tänään perinteinen Keski-Euroopan mäkiviikko alkaa. Ennakkosuosikkina voitaneen pitää Sveitsin simon Amman.

Mainittakoon myös että Anssi Koivuranta voitti taas yhdistetyn maailmancupin kilpailun eilen! Tämä lupaa varsin hyvää MM-kisoja silmälläpitäen. Koivuranta johtaa maailmancupia ylivoimaisesti!


Jääkiekkoa



Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue sai kylmää kyytiä Venäjältä eilen. Itänaapuri voitti 5-2. seuraavaksi vastuksesta vastaa Latvia jonka Suomi kohtaa huomenna klo 21.30.
Silloin Suomi on käytännössä pakkovoiton edessä.

Heinosen syntymäpäivä



Tänään Tapio Heinonen olisi eläessään täyttänyt 67 vuotta. Heinonen on yksi suurimmista suosikeistani ja minua harmittaa että laulaja lienee enemmän tai vähemmän unohdettu nykyään. Heinosella on minusta erittäin hieno ääni ja osaa tulkita niin countryklassikkoja kuin kansansävelmiä erittäin hyvin. Minulla on kokoelma Minun tieni - 40 ikimuistoista sävelmää jota aion kuunnella tänään.

28 joulukuuta 2008

Urheilua ja vähän muutakin

Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkue käynnisti MM-kisat tappiolla. Ruotsi päihitti Suomen lukemin 1-3. Seurasin ottelua noin sen puoleenväliin saakka.

Tänään Tour de ski käynnistyi. Saksan Claudia Nystad ja Axel Teichmann olivat kotikentällä Oberhofissa vahvimmat. Vajaan 3 km:n hiihdossa kaikki suomalaisnaiset sijoittuivat 15 parhaan joukossa ja asetelmat ovat varsin mukavat päivän kilpailua silmälläpitäen. Miesten kilpailussa menesys oli heikompaa.

Tänään minä sain uuden leikkikalun, kun kaveri vihjasi ohjelmasta Quick Windows Sequenceristä. Se on ohjelma jolla tehdään musiikkia. Aion jossain vaiheessa hankkia koskettimiston ja alkaa tehdä midiprojekteja laajasti. Se on niin paljon parempaa kuin Audacityllä nauhoittaminen sikäli että voin paljon monipuolisemmin muokata soitantaa jälkikäteen.

27 joulukuuta 2008

Nuorten MM-kisat ovat alkamassa

Hetken päästä jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat alkavat Suomen osalta ottelulla Ruotsia vastaan. Ruotsi on kerrointen perusteella suuri suosikki. Katsotaan miten käy. En tiedä, jaksanko seurata sitä loppuun,
ottelu päättyy kuitenkin vasta puoli neljän maissa. MTV3 MAX välittää kaiken suorana ja ko. kanavan ääni kuuluu vallan mainiosti enkä muuta sattuneesta syystä tarvitsekaan.

sitten myöhemmin tänään, näin sanoakseni, alkaa Tour de ski prologilla. Siihen palataan myöhemmin. Nyt syödään piparkakkua ja kuunnellaan lätkää.

Mainittakoon kuitenkin vielä että sain Arto Paasilinnan kirjan "Tohelo suojelusenkeli" joululahjaksi. Luin sen loppuun jo. Ihan hyvä kirja se oli, joskin parempia Paasilinnan kirjoittamia kirjoja olen lukenut.

25 joulukuuta 2008

Joululahjat

Joulupukki toi sitä mitä odotinkin: rahaa, vaatteita, karkkia ja levyjä. Ainahan rahaa ja vaatteita tarvitaan ja karkkia saa aina antaa. olen niin nuuka (Laihian naapurikunnan asukkaana) että ostan omilla rahoillani karkkia hyvin hyvin harvoin, joten tulee syötyä sitä vain kun joku antaa...
Sitten noihin levyihin:

  • Lasse Mårtenson: 20 Suosikkia / Nousevan auringon talo
    Levy joka sisältää Mårtensonin hittejä, eli paljon hienoa 60-luvun käännöskamaa. Onhan se Nousevan auringon talo aivan loistava, kuin myös Kuinka kaunista ja On ihmeen hyvä tulla kotiin eikä tietenkään saa unohtaa euroviisua Laiskotellen.
  • Pepe Willberg: 20 suosikkia / Rööperiin
    Myös paljon hienoa käännöskamaa, kuten Rööperiin, Saat miehen kyyneliin ja Jos sä lähdet pois. Tämä olikin poikkeuksellisen halpa levy: 4.80 €. Lienee halvin levy jonka koskaan olen ostanut.
  • Kaseva: Monen vuoden jälkeen - Parhaat laulut
    Hienoa stemmalaulua esittävän yhtyeen hittejä, kuten Vanha mies ja Monen vuoden jälkeen. en ole pahemmin tosiaan Kasevaan tutustunut tätä ennen ja tulee olemaan mielenkiintoista kuulla lisää.
  • Tapio Rautavaara: Kulkurin taival - 48 mestariteosta
    Minullahan on moni Rautavaaran kokoelma jo, mutta tämä sisältää myös vähemmän soitettuja versioita tunnetuista kappaleista, kuten vuoden 1947 versio kansansävelmästä Laulu on iloni ja työni ja vuonna 1963 levytetty versio Isoisän olkihatusta jne... sitäpaitsi levy sisältää kappaleita joita ei ollut minulla muilla levyillä, kuten Vanha rantasauna, Uralin pihlaja ja Unohtumaton ilta.
  • Tanssi tähtien tahtiin 4:
    Kokoelma joka sisältää aika vaihtelevaa musiikkia. Ihan kuunneltava joskin ehkä osittain turhan uutta iskelmää minun makuun.
  • Tämän kesän hitit:
    Kaikenlaisia ihan hyviä kesäbiisejä, joskin taas ehkä vähän liian uutta iskelmää, mutta paljon hyvää tavaraa silti.


Kyllä se Rautavaara on kuningas. Vaikka minulla on paljon Tapsaa, tämä nyt tilaamani kokoelma jyräsi muut levyt helposti alleen. kaikki levyt olivat toki oikein hyviä, mutta kyllä Rautavaarassa on jotain ekstraa.
Valitettavasti en saanut sitä Käyhkön CD:tä jonka tilasin. Se ehkä olisi ollut levynä muuten paras. Pidän näet kovasti Käyhkönkin laulutavasta.

24 joulukuuta 2008

Joulu

Haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua!



Tätä kirjoitettaessa Sulo Saarits laulaa niin kauniiisti perinteinen "Taas kaikki kauniit muistot."
Parin tunnin päästä lähdetään isoäidin luo syömään joulupäivällisen. Sitten käytäneen hautausmaalla jonka jälkeen muut sukulaiset tulevat meille kahvittelemmaan.

Tiedän saavani levyjä lahjaksi. Tiedän myös että Pepe Willbergiä, Lasse Mårtensonia, Kauko Käyhköä, Tapio Rautavaaraa ja Kasevaa on tulossa, mutta toki odotan iltaa suurella innolla kuitenin. Ei sitä tiedä, ehkä joitain yllätyksiä luvassa...

23 joulukuuta 2008

Urheilua ja vähän muuta

Urheilua



Eipä sunnuntainakaan mainittavaa suomalaismenestystä nähty hiihtolajeissa. Tosiaan Anssi Koivuranta sioittui hienosti neljänneksi ja kaksi suomalaista oli kuuden parhaan joukossa mäkikisassa. Nyt pidetään pieni tauko ennen kuin kaikki räjähtää käyntiin joulun jälkeen. Heti 27.12 alkaa Tour de ski. Sieltä on lupa odottaa suomalaismenestystä ainakin naisissa. Enpä usko että kukaan suomalaisista mäkikotkista yllä Keski-Euroopan mäkiviikon voittoon, mutta ainahan se silti on mielenkiintoinen. Lisäksi nuoret pelaavat jääkiekon MM-kisoja. näiden tapahtumien ohella käydään alppihiihdon ja yhdistetyn kilpailuja vähän väliä.

Sunnuntaina Suomi päihitti perinteisessä Moskovan joulunalusturnauksessa Tshekin lukemin 5-2 ja sijoittui hienosti toiseksi Venäjän jälkeen!

Muuta



Eilen tunsin tosiaan että joululoma oli alkanut kun minun ei tarvinnut nousta, vaikka oli maanantai. Eipä ole tullut tehtyä sen merkillisempiä asioita. Siivosin vähän ja sitten tutustuin vähän ruudunlukuohjelman skriptaukseen. Käyttämässäni ruudunlukuohjelmassa (JAWS for Windows) on näet sisäänrakennettu Script Manager jolla voi tehdä kaikenlaista hyödyllistä. Saadakseen pieniä skriptejä aikaan, ei tarvitse olla mikään mestariohjelmoija. Olen muutenkin ohjelmoinut hyvin vähän, vain leikkinyt AutoHotKeyn kanssa.

20 joulukuuta 2008

Asiaa laidasta laitaan

Vihdoin joululoma!


Joulujuhlia



Tänään kävin kaksissa joulujuhlissa joista joulutunnelma nousi entisestään. päivällä olivat lukion joulujuhlat ja iltapäivällä vaasanseudun ruotsinkielisten näkövammaisten joulujuhlat. Jälkimmäisissä soitin pianoa. On vääjäämättä hankalaa soittaa pianoa kun ei harjoittele sitä säännöllisesti. Suoriuduin kuitenkin kohtalaisesti.

Urheilua



Torstaina perinteinen Venäjän EHT-turnaus alkoi. Suomi hävisi Venäjälle lukemin 4-1 torstaina, mutta voitti tänään Ruotsin rankkareilla 2-1.
Huomenna Suomi kohtaa Tshekin. Torstaina Tshekki rökitti Ruotsin selvin lukemin, mutta Venäjä voitti Tshekin helpohkosti tänään.


En ala luetella hiihtolajien tuloksia; tämä ei mikään tulospalvelu ole eikä pidäkään olla, nopeampia ja pätevämpiä tulospalveluja on. Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Ville Larinto joka sijoittui neljänneksi Engelbergin mäkikilpailussa. Tosiaan Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa saarinen eivät kilpailleet, joten Pirjo Muranen oli parhaana suomalaisena 10 Düsseldorfin sprintissä. Majdic voitti taas ja norjalaiset veivät miesten puolella. Yhdistetyssä ei onnistumista tullut, mutta Koivuranta jatkaa maailmancupin johdossa.

Kokeita



Kaksi koetta meni yli kaikkien odotusten tässä jaksossa. Matikan kokeessa sain 9,5. Tosiaan tykkään tilasto- ja todennäköisyyslaskennasta. Siinä maantiedon kokeessa sain 10-: 11,5 / 12 pistettä. Se puolikas jäi kylläkin harmittamaan.
Englannin kokeen tulos oli 7 ja yhteiskuntaopin 8+: kohtalaisia tuloksia.

17 joulukuuta 2008

Asiaa joulusta

Nyt voin kohta alkaa viettää joulua! Sain näet viimeisen kokeen pois alta tänään. Maantiedon kokeen kysymykset olivat kuin tehtyjä minua varten ja sain aikaan kaksi omasta mielestäni hyvää esseevastausta. Tulos kertoo enemmän...

Joulumieli on tullut jo aikoja sitten, viimeistään kun joululaulut alkoivat radiossa soida. Itse tykkään eniten näistä kauneista suomalaisista joululauluista, kuten En etsi valtaa loistoa, Varpunen jouluaamuna ja Sylvian joululaulu. Eniten tunnelmaa tuovat minulle vanhat äänitykset. Varsinkin Sulo saaritsin laulama En etsi valtaa loistoa ja Tapio Rautavaaran tulkitsema Sylvian joululaulu on sellaisia suosikkeja. Tietysti on muitakin hyviä joululauluja, kuten Kulkuset, Valkea joulu, Oi jouluyö ja miksei Hajamielinen joulupukki.

Joulutunnelmaa nostaa myös joulukuusi ja tietysti jouluruoka. Jouluaaton aamuna on muutenkin sellainen odottava ja hieno tunne, joskin se lapsena oli toisenlainen. Jo noin 9-vuotiaana sain juoda kahvia jouluaattona. sittemmin on jouluaatto useasti päivittäin :).
Mieleenpainuvin joululahja on ehkä rumpusetti jonka sain kahdeksan vuotta sitten. Soitan nyttemmin rumpuja hyvin harvoin, vain koulun puitteessa, mutta silloin pidin rumpujen soitosta ja se setti oli aika kova juttu. Viime vuosina olen pääasiallisesti saanut CD-levyjä karkin, vaatteiden ja rahojen (siis pakollisten lahjojen) lisäksi...

14 joulukuuta 2008

Huikea trilleri

Ai ai mikä ottelu!
SUOMI ON SALIBANDYN MAAILMANMESTARI!
Vuonna 1995 Suomi voitti salibandyn EM-kisat. 13 vuoden tauko on päättynyt, Ruotsi ei saanut seitsemättä MM-kultaa! Suomi johti ensimmäisen erän jälkeen peräti 4-0 ja kaikki näytti erinomaisen hyvältä. Heti toisen erän alkuun Ruotsi kavensi ja seuraavien 30 minuutin aikana Ruotsi teki tasaiseen tahtiin viisi maalia. Kun puolet kolmannesta erästä oli pelattu Ruotsi johti yhtäkkiä 6-4. Suomi tuli kuitenkin viimeisten minuuttien aikana takaisin ja varsinaisen peliajan päätyttyä tilanne oli 6-6. Edessä oli äärimmäisen kutkuttava jatkoaika. Jatkoajan puolessavälissä Tero Tiitu pisti pallon pömpeliin ja näin Suomi on vihdoin maailmanmestari! Mahtavaa!


Hiihtoa




davosissa käytiin tänään sprinttikilpailut. Aino-Kaisa saarinen sijoittui parhaana suomalaisena 8.ksi. Slovenian Petra Majdic voitti. miesten puolella Norja otti kaksoisvoiton. Suomalaiset jäivät karsintaan.

jännittävää salibandyfinaalia seuraten

Ruotsi voitti Sveitsin todella niukasti eilen 3-2 jatkoajan jälkeen. Parhaillaan Suomi kohtaa Ruotsin äärimmäisen mielenkiintoisessa salibandyn MM-finaalissa. Seuraan ottelua TV2:sta. Suomi johtaa 1-0! Runsaat kaksi vuotta sitten Suomi johti peräti 3-0, mutta hävisi kuitenkin.
sveitsi korjasi pronssin hurjassa kamppailussa lukemin 5-4.

Tänään Suomi ei menestynyt hiihtolajeissa yhtä hyvin kuin eilen. Tanja Poutiainen sijoittui kuudenneksi puijottelussa ja Harri Olli sijoittui parhaana suomalaisena viidenneksi yhden kierroksen mittaiseksi jääneen mäkikilpailun jonka voitti yllätysnimi Japanin Fumihisa Yumoto.

13 joulukuuta 2008

Lisää mukavaa kerrottavaa!

Nyt voi todellakin nauttia siitä että on suomalainen!!! Kerroin aiemmin hienosta menestyksetstä hiihdossa ja puijottelussa. Lisää tulee!:
Hanna-Maria Seppälä on 100 metrin sekauinnin euroopanmestari! Hän voitti tänään käydyn finaalin ajalla 59.24.
Lisäksi Suomen miehet menestyivät hienosti 15 km:n perinteisellä davosissa. Sami Jauhojärvi sijoittui kolmanneksi ja Matti Heikkinen kuudenneksi. ruotsin Johan Olsson voitti.
Sitäpaitsi Ville Larinto hyppäsi kolmanneksi Pragelaton mäessä. simon Amman voitti taas.

Suomen salibandymiehet voittivat Tshekin 4-2 ja etenivät siis finaaliin, ihan niinkuin sanoin. Ruotsilla ei pitäisi olla ongelmia sveitsin kanssa, mutta ihmeitä on ennenkin tapahtunut...

Talviurheilua ja salibandya

Talviurheilua



Taas aivan loistava alku tähän talviurheilutäytteiseen viikonloppuun! Virpi Kuitunen voitti 10 km:n perinteisellä Davosissa. Aino-Kaisa Saarinen sijoittui toiseksi. Maailmancupissa suomalaisilla on kaksoisjohto!
Hetki sitten Tanja Poutiainen voitti maailmancupin puijottelukilpailun Espanjan La Molinassa!

Salibandya



Tänään ovat salibandyn MM-kisojen välierät. Suomi pelaa Tshekkiä vastaan klo 17 alkaen ja Ruotsi pelaa sveitsiä vastaan kahdeksalta alkavassa ottelussa. Tämä tarkoittaa siis sitä että Suomi ja Ruotsi kohtaavat huomenna finaalissa viideltä. Ruotsi on voittanut kaikki salibandyn MM-kisat. Ruotsi on päihittänyt itänaapurinsa melkein kaikissa finaaleissa. Tosiaan muistan kerran kun Suomi sössi Sveitsiä vastaan ja kohtasi Ruotsin jo välierissä ja hävisi. Suomi voitti silloin Sveitsin pronssiottelussa ja Ruotsi rökitti Tshekin. Viimeksi vuonna 2006 käydyissä MM-kisoissa Ruotsi voitti Suomen finaalissa lukemin 7-6 jatkoajan jälkeen erittäin jännittävässä ottelussa.

12 joulukuuta 2008

Asiaa taas laidasta laitaan

Muutama yllätys nähtiin tämän viikon Mestarien liigan kierroksessa. Aalborg pelasi 2-2 ManUn kanssa ja Dynamo Kiova kukisti Fenerbahcen Roman Eremenkon maalilla! Juventus pelasi maalittoman tasapelin BATE Borisovin kanssa ja Porto päihitti arsenalin 2-0.
Nyt lohkovaihe on siis pelattu ja jatkoonmenijät ovat:
Arsenal (ENG)
Atletico Madrid (ESP)
Barcelona (ESP)
Bayern München (GER)
Chelsea (ENG)
Internazionale (ITA)
Juventus (ITA)
Manchester United (ENG)
Liverpool (ENG)
Lyon (FRA)
Panathinaikos (GRE)
Porto (POR)
Real Madrid (ESP)
Roma (ITA)
Sporting Lissabon (POR)
Villarreal (ESP)

Neljännesvälierien arvonta 19.12.

(Lähde: YLE teksti-TV)


Toissa päivänä esitettiin se musikaali josta aiemmin puhuin. Soitin rumpuja kolmessa kappaleessa ja suoriuduin kohtalaisesti. Sen juoni muistutti hyvin paljon Sound of musicin juonta, kuitenkin vähän muunneltuna eikä läheskään yhtä laaja. käytettiin populaarimusiikkia vuosien varrelta.


Tiistaina oli yhteiskuntaopin koe ja eilen matikan koe ja sitten esitettiin se musikaali kahdesti (aamulla ja illalla) ja tiistaina kävin harjoittelemassa sitä varten, joten kyllä tekemistä on riittänyt... Molemmat kokeet menivät kuitenkin kohtalaisesti. Seuraavana vuorossa on englanti.

09 joulukuuta 2008

Pallot pyörivät

Tänään ja huomenna pelataan mestarien liigan lohkovaiheen päätösottelut. YLEn TV-ottelussa Roma kohtaa Bordeaux'n. En kuitenkaan seuranne sitä ainakaan alusta, sillä parhaillaan Suomen salibandymaajoukkue kohtaa Sveitsin. Suomi kukisti helpohkosti Viron ja Tanskan, mutta Sveitsi on näitä huomattavasti kovempi vastus. Ottelu on seurattavissa YLE Urheilun nettisivujen kautta. Tilanne on yhä 0-0.

Palataan jalkapalloon:
Tänä iltana Roma siis pelaa Bordeaux'ta vastaan. Romaa voitaneen pitää ennakkosuosikkina. Mitä kertoimet sanovat? Kyllä, Bordeaux'n voittokerroin on 5,10.
Vielä selvempi tapaus on Chelsea - Cluj. Romanialaisten kerroin on peräti 17. Viasat sportin suomeksi selostettava ottelu on Bremen - Inter. Kerrointen perusteella on hyvin tasainen ottelu luvassa.
kuumaksi kamppailuksi voisi kuvitella Panathinaikos - Anorthosis. Panathinaikosia pidetään kyllä ennakkosuosikkina, mutta Anorthosiin kerroin ei ole kovinkaan iso; 4,85.

Huomenna Lyon - München selostetaan suomeksi. Kerrointen perusteella sekin on tasainen ottelu, mutta Lyon on hienoinen ennakkosuosikki. Minä olen kyllä seurannut näitä liian huonosti voidakseni tehdä sen syvällisempiä analyysejä.

Nyt jään kuitenkin seuraamaan salibandyä...

07 joulukuuta 2008

Päivän talviurheiluanti - mahtavaa kerrottavaa

Aivan mahtava hiihtolajien päivä on taas takana! Anssi Koivuranta vei tällä kertaa voiton Norjassa käydyssä yhdistetyn kilpailussa. Sitäpaitsi Suomen naiset ottivat ylivoimaisen voiton 4 x 5 km:n viestissä! Norja voitti miesten viestin jossa Suomen joukkue sijoittui hienosti viidenneksi! Matti Hautamäki otti toisen sijan ison mäen kilpailussa jonka Simon Amman voitti.
On tämä ollut aivan huikea viikonloppu suomalaisittain, palkintopallilla lajissa kuin lajissa!

Kauden viimeinen ralli kilpailtiin Walesissa. Jo mestaruuden varmistanut sebastien Loeb voitti ennen Suomen Jari-Matti Latvalaa.

Tänään salibandyn MM-kisat alkoivat Suomen osalta ottelulla Viroa vastaan. Suomi voitti selkein luvuin 7-0.

Urheilua ja muuta

Suomalaiset menestyivät hienosti eilen hiihtolajeissa. Aino-Kaisa Saarinen sijoittui toiseksi 15 km: vapaalla. Aikku johtaa maailmancupia! Ville Larinto järjesti jymypaukun sijoittumalla toiseksi Trondheimin mäkikilpailussa. anssi Koivuranta jatkoi hienoja otteitaan sijoittumalla kolmanneksi yhdistetyn kilpailussa. Eilen en kovinkaan paljon seurannut, tänään pitää ryhdistäytyä.

Kuuntelin osittain Tapio Rautavaaran tribuutin. eihän kukaan pysty kunnolla tulkitsemaan Rautavaaraa, sen tiesin enkä mahdottomia odottanut. Jotkut sovitukset olivat aika huonoja, muuten päteviä esityksiä kylläkin.

Ensi viikolla tapahtuu aika paljon. Olemme koko syksyn ajan musiikin kurssissa suunnitelleet musikaalia jota esitetään keskiviikkona. Tiistaina on yhteiskuntaopin koe ja torstaina taas matikan koe. Huomenna kirjoitan kirjoitelman Agatha Christien kirjasta "They do it with mirrors" (Neiti Marplea ei petetä)

05 joulukuuta 2008

Huomenia!

En ole tehnyt sen kummempia asioita tämän viikon aikana. Eilen osallistuin kuitenkin kutsuntoihin. Siellä kaikki sujui oikein hyvin ja todettiin ettei armeija tule kysymykseen.

Tämän viikonlopun aikana tekemistä riittää. Meneillään on Agatha Christien kirja Neiti Marplea ei petetä jonka luen englanniksi. Siitä on minun kirjoitettava aine maanantaina.
Minun on myös luettava yhteiskuntaopin tiistaiseen kokeeseen sekä kirjoitettava artikkeleita koululehteen.

Tänään ovat koulun puitteessa itsenäisyysjuhlat. Huomenna aion tuntea ylpeyttä suomalaisuudestani ja mm. kuunnella Tapio Rautavaaran tribuuttikonsertti joka järjestettiin jokunen kuukausi sitten. Se lähetetään huomenna klo 15 Radio Suomnessa. Sitten voisin illalla katsoa Tuntematonta sotilasta. Lisäksi tulee hiihtoa myös tänä viikonloppuna.

03 joulukuuta 2008

Kikan kuolinpäivä

Yksi suurimmista suosikeistani Kikka kuoli tasan kolme vuotta sitten. En ko. tapahtumaa tosiaan muista, vaikka tuolloin jo suomenkielistä musiikkia kuuntelinkin. Kikka oli kuitenkin laulajana tuntematon minulle. Tutustuin häneen kunnolla vasta viime keväänä kun kävin Raisiossa jossa ostin Kikan parhaat. Sitten syksyllä ostin vinyylinä Kikan esikoisalbumi Mä haluun viihdyttää joka parhaillaan levylautasella pyörii. Kikan (lähinnä Juhan Juha ja Ilkka vainion tekemiä) sanoitukset ovat tosiaan hauskoja, eniten viehettää kuitenkin naisenpersoonallinen ääni. Sitäpaitsi ovat sävellykset erittäin hienoja ja mukaanvieviä. SE on sellainen discon ja iskelmän hieno välimuoto. Tällaista musiikkia ei oikein enää kuulla.
Suosikkikappaleisiin kuuluvat mm. Näinkö aina meille täällä käy (ei alunperin Kikan levyttämä), Parhaat puoleni, Anna kulta anna (ei alunperin Kikan levyttämä), Sukkula Venukseen, Kun rakkaus loppuu, Tartu tiukasti hanuriin jne....

Aion kyllä hankkia lisää Kikan levyjä kunhan kohtuullisilla hinnoilla löydän.

Kuuntelen hyvin vähän musiikkia 90-luvulta ja eteenpäin, mutta tosiaan Kikka kuuluu tähän "uuteen" musiikkiin jota kuuntelen. On tää vain niin hienoa, nyt soi On nuori ilta tää. Kyllä musiikki voi olla hyvä...

01 joulukuuta 2008

Yhdysvaltalainen kirjailija joka aiheutti kauhistuksen

Olen kokenut monia kriittisiä hetkiä luokan edessä, mutta tänään koin niistä pahimman. Minun piti esitelmöidä aiheesta Ernest Hemingway. en koskaan ole luokan edessä puhumisesta tykännyt, mutta äikän esitelmät ovat viime aikoina menneet oikein hyvin. Niinpä menin aika luottavaisin mielin puhumaan Ernest Hemingwaystä englanniksi. Toki, se oli englanniksi, mutta harjoittelin eilen esitelmääni nauhoittaen ja suoriuduin kohtalaisesti. Miten sitten tänään kävi? Kaikki meni lukkoon. Minulla on änkytysongelmia, siitä olen toki tietoinen, mutta yleensä helpottaa kun alkujännitys päästää tiukan otteensa. Mutta kas kun ei helpottanut. Siellä istuin ja tunsin änkytyksen kuristusotteen. Toki sain jotain sanottua, mutta en koskaan ole luokan edessä noin pahasti tärissyt ennen.
Sanalla sanottuna se oli kauheaa. Päällimmäisin tunne kun astelin kohti istumapaikkaani esitelmän jälkeen oli kuitenkin valtaisa helpotus ja tämä tunnetila vallitsee yhä. Toki oli harmittavaa että esitelmä meni päin syvintä helvettiä, mutta nyt minun ei enää tarvitse siitä huolia kantaa, se on mennyttä...

Tässä ei ole kyse siitä että pelkäisin luokkakavereiden nauravan tmv, katson lukiolaisen olevan senverta fiksu ja kokenut ettei sellaisiin typeryksiin sorru, harmittaa vain etten parempaan pystynyt.
Mistä tämä sitten johtui? Hyvä kysymys jota olen pohtinut kehnoin tuloksin. Tietysti asiaan vaikutti että kyseinen esitelmä oli englanniksi (kielellä jota en hallitse), mutta tiesin mitä minun piti sanoa ja miten se oli sanottava ymmärrettävällä englanninkielellä.
Siksi olin suorastaan hämmästynyt että näin kävi. Tosiaan olen epäonnistumistani jälkikäteen naureskellutkin, mikä ei todellakaan tapoihini kuulu. Esitelmä meni niin huonosti että naurattaa :)

Mutta kuten sanottua, pääasia että se on nyt ohi...

Levyostokset

Eilen tilasin joululahjalevyjä itselleni Arimanilta. Löysin paljon mielenkiintoista:
KASEVA - Monen Vuoden Jälkeen - Parhaat Laulut
-Levy joka sisältää hienoa stemmalaulua esittävän yhtyeen hittejä. Olen vain kuullut muutamia Kasevan biisejä, kuten Vanha mies, Striptease-tanssija ja Monen vuoden jälkeen. Ne kaikki ovat erittäin hyviä ja tulee olemaan mielenkiintoista tutustua lähemmin yhtyeeseen.
KÄYHKÖ KAUKO - 20 S./rakastan Sinua Elämä
-minulla on jo kaksi Käyhkön kokoelmaa vinyyleinä ja suurin osa tämän levyn kappaleista on jo tuttuja, mutta en ole aiemmin Käyhkön CD-levyyn verkkokauppoja selatessani törmännyt, joten oli pakko ostaa.
RAUTAVAARA TAPIO - Kulkurin Taival - 48 Mestariteosta
-Rautavaaraa ei koskaan voi saada liikaa. Tällä kokoelmalla on paljon mielenkiintoisia kappaleita joita minulla ei ole millään muulla kokoelmalla, esim. Vanha rantasauna ja Kultainen nuoruus.
WILLBERG PEPE - 20 S./rööperiin
-Taas uusi artisti. Erinäisillä kokoelmilla on Willbergin kappaleita jotka ovat oikein hyviä ja halusin saada ne koottua yhdelle levylle ja sitäpaitsi muitakin hienoja joita ei ole minulla, kuten Rööperiin ja Taivas tietää.
MÅRTENSON LASSE - 20 S./nousevan Auringon Talo
-LP-kokoelmalla Unohtumaton 60-luku on muutama Mårtensonin kappale. Nousevan auringon talo on aivan loistava, kuten myös Laiskotellen. Halusin tutustua lähemmin Mårtensoniin.

Yhteensä nämä levyt maksoivat 52 euroa, eli pääsin taas varsin siedettävälle hintatasolle.

30 marraskuuta 2008

Talviurheilua

Jos eilinen jätti toivomisen varaa, tämä päivä oli varsin loistava suomalaisittain Rukalla. Aino-Kaisa Saarinen ja Virpi Kuitunen ottivat kaksoisvoiton naisten 10 km:n kilpailussa. Sami Jauhojärvi sijoittui hienosti kolmanneksi miesten 15 km:n kilipailussa jonka voitti Norjan Martin Johnsrud Sundby.
Lisäksi Anssi Koivuranta ja Janne Ryynänen täydensivät suomalaismenestystä yhdistetyn kaksoisvoitolla! Tänään oli siis suomalaisia kolmen parhaan joukossa joka kilpailussa ja Suomi nappasi siis peräti kaksi kaksoisvoittoa!

Tanja Poutiainen sijoittui eilen toiseksi naisten suurpujottelussa siirtyen suurpujottelukupin kärkeen.
Pieni hetki sitten päättyneessä pujottelussa Poutiainen sijoittui kolmanneksi. Poutiaisen kausi on alkanut varsin mallikkaasti.

Tahaton kirjoitustauko

Mitä lieneekään tapahtunut? Julkaisin blogitekstin torstaina jossa pohdin Mestarien liigan tuloksia.
Ei kun niin, kyse oli siitä että kirjoitin html-koodin väärin.
Tämän viikon kierros ei varsinaisia yllätyksiä tarjonnut. Olemme tottuneet että Anotrhosis kiusaa isoja ja niin teki nytkin pelaten 2-2 Bremenin kanssa. YLEn TV-ottelussa Arsenal voitti Kiovan niukasti 1-0. Keskiviikkona seurasin Panathinaikos - Inter. Kreikkalaisjoukkue voitti tosiaan 1-0, mutta Interin jatkopaikka ei ollut uhattuna.

Eilen kävin Larekin pikkujoulujuhlissa. Siellä soitin taustamusiikkia syntikalla ja olin laatinut musiikkitietokilpailun.

Perjantaina Rukan perinteinen hiihtoviikonloppu alkoi. Joukkuemäkeä ei kuitenkaan silloin voitu viedä loppuun. Eilen hypättiin siitä yksi kierros jonka tulos jäi voimaan. Suomen joukkue (Ville Larinto, Kalle Keituri, Harri Olli, Matti Hautamäki) vei voiton!
Ison mäen henkilökohtainen kilpailu oli kuitenkin pettymys. Viller Larinto oli parhaana suomalaisena 9. sijalla. Simon Ammann voitti kilpailun.

Yhdistetyn kilpailussa Saksan Ronny Ackermann oli odotetusti paras. Janne Ryynänen sijoittui hienosti toiseksi ja Anssi Koivuranta oli kolmas!

Eilen miesten ja naisten sprintit myös kilpailtiin. Paras suomalaissijoitus oli Kalle Lassilan neljäs sija. Norja otti miesten sprintissä kolmoisvoiton. Slovenian Petra Majdic oli vahvin naisten puolella. Aino-Kaisa Saarinen sijoittui hienosti viidenneksi.

Parhaillaan on menossa naisten 10 kilometrin kilpailu.

25 marraskuuta 2008

Mestarien liigaa

YLE TV2 näyttää tänä iltana Arsenal - Dynamo Kiova. Juuri tätä ottelua näytettäneen siksi että Roman Eremenko on Kiovan avauskokoonpanossa. Dynamon avauskokoonpanossa onkin vain kolme ukrainalaista, jotenhyvin kansainvälinen JOUKKUE on kyseessä.
Viasat Sportin suomeksi selostettava ottelu on BATE Borisov - Real Madrid; paperilla huomattavasti epätasaisempi kamppailu kuin Arsenal - Kiova.
Aiemmin tänään Zenit ja Juventus pelasivat tasan 0-0 Pietarissa.
Huomenna suomewksi selostettava Viasatin ottelu on Inter - Panathinaikos. Muita huomisen kamppailuja ovat esim. Bordeaux - chelsea ja Liverpool - Marseille.
En katso aiheelliseksi ruveta luettelemaan kaikkia otteluita tänne, aiheesta kiinnostuneet käyttäkööt muita lähteitä.
Verkko ei ole soinut Highburyllä (mikä lieneekään nykyisin.) Nyt avataan YLEn teksti-TV ja ruvetaan seuraamaan toki Juuselan selostusta kuunnellen.

Minun on muuten alettava kirjoittaa blogiin paljon aktiivisemmin, viime aikoina on tullut turhankin pitkiä kirjoitustaukoja. Palataan AIHEESEEN KUN TARVE VAATII...

Taas asialla pitkän tauon jälkeen

Taas tuli luvattoman pitkä kirjoitustauko. Urheilun saralla on tapahtunut menneen viikon aikana. Keskiviikkona oli monia mielenkiintoisia jalkapallon harjoituspelejä. Suomi pelasi Sveitsiä vastaan vieraskentällä ja hävisi ottelun 1-0. Illan todellisessa huippukamppailussa Englanti päihitti Saksan lukemin 1-2. Brasilia voitti Portugalin 6-2 ja Hollanti löi Ruotsin 3-1 muutaman tuloksen mainitakseni.

Viikonloppuna hiihdon maailmancup pyörähti käyntiin. Naisten 10 km:n vapaalla Aino-Kaisa saarinen oli kolmantena parhaana suomalaisena Ruotsin Charlotte Kallan voittaessa.
Miesten puolella ruotsalaiset juhlivat myös kun Marcus Hellner vei voiton. Sami Jauhojärvi oli parhaana suomalaisena 17. sijalla.

Lauantaina menin Valkeakoskelle jossa Suomen ruotsinkielisten näkövammaisten syyskokous järjestettiin. siellä oli oikein mukavaa. Kokous kesti tuttuun tapaan yhteensä kuusi tuntia. Illalla syötiin illallinen jonka jälkeen nautin tanssi-iskelmästä.

Illalla palataan mm. Mestarien liigan merkeissä.

18 marraskuuta 2008

Taas asiaa laidasta laitaan

Eipä ole vähään aikaan tullut taas kirjoiteltua. Lauantaina julkaistiin näet ylivoimaisesti eniten käyttämäni tietokonepelin (Top speedin) uusi versio. Sitä kokeillessa viikonloppu riensi ja seurasin puijottelua vain nettiä lukemalla jälkikäteen. Ei liene syytä selostaa tuloksia sen tarkemmin, mainittakoon että Tanja Poutiainen sijoittui kuudenneksi ja kausi on siis alkanut oikein hyvin.
Uuden Top Speedin tärkeimpiä uudistuksia on että voi pelata itse tehtyjä ratoja myös moninpelissä. Aiemmin tämä ei ole ollut mahdollista ja ollaan täten oltu vain muutaman radan varassa. Mutta nyt voidaan rakentaa rajoittamattomasti lisää ratoja käytettäväksemme.

Tulevana viikonloppuna menen Valkeakoskelle jossa Finlands svenska synskadade rf:n (suomen ruotsinkieliset näkövammaiset)syyskokous järjestetään.

Mainittakoon lopuksi että huomenna on tasan 10 vuotta Jamppa Tuomisen kuolemasta. Silloin soinee Tuomisen lauluja. Itselläni on tuplakokoelma jota kuitenkin kuuntelen hyvin harvoin. Yritetään yhdessä vielä, Aamu toi, ilta vei ja Toivotaan toivotaan on kuitenkin erittäin hienoja kappaleita.

14 marraskuuta 2008

Pitkästä aikaa asiaa laidasta laitaan

Pahoittelen luvattoman pitkää kirjoitustaukoa. Tosiaan ei ole tullut tehtyä sen kummempia asioita. Maanantaina ja tiistaina tappelin kännykän kanssa niin paljon että tuskin olisin ehtinyt kirjoittaa. Kännykän ruudunlukuohjelma rupesi näet vittuilemaan, mutta sain sen kuntoon asentamalla koko ohjelman puhesyntetisaattoreineen uudestaan.

Viime viikon aikana pelattiin Suomen EHT-turnaus. Suomi voitti Tshekin rankkareilla, mutta hävisi niin Venäjälle kuin Ruotsille.

Keskiviikkona sain todistuksen johon voin olla oikein tyytyväinen:
Molemmat historian kurssit; 8
Filosofia; 8
Matikka; 10 (ylitti kaikki asettamani odotukset. En koskaan ole kymppiä matikassa saanut.)
Suomi; 10
suomi on ainoa aine jossa todellakin aion l:ään panostaa. Muut aineet jotka aion kirjoittaa YO-kirjoituksissa ovat näillä näkymin matikka, yhteiskuntaoppi ja toki äidinkieli.

Uusi jakso alkoi maanantaina. Opiskelemani aineet ovat musiikki (koko syyslukukauden kattava kurssi), yhteiskuntaoppi, maantieto, englanti ja matikka.

Tänään Henry Theel olisi eläessään täyttänyt 91 vuotta. Sitä juhlistan kuuntelemalla Theelin lauluja sisältävä LP nimeltään Orpopojan valssi. Omiin suosikkeihin kuuluvat Kenties kenties kenties, Orvokkeja äidille, Köyhä laulaja ja Syyspihlajan alla.

06 marraskuuta 2008

Kokeita ja muuta

Viikon aikana tekemistä on riittänyt. Maanantaina oli historian (kurssi 2) koe. se meni kai kohtalaisesti, sen tuloksen saan huomenna. Keskiviikkona oli vaikeahko matematiikan koe, jonka tulos myös selviää huomenna. Huomenna on suomen kielen koe. Se lienee koko tämän jakson kokeista helpoin, mutta se on samalla koe johon eniten panostan. Jos saan esim. 8,5 suomen kokeessa, se on valtaisa katastrofi. Kaikissa muissa aineissa 8,5 on oikein hyvä tulos.

---

Olen kyllä tehnyt muutakin kokeisiin lukemisen lisäksi. Muunmuassa sain käyttöön USB-adapteri jolla sain bluetoothtoiminnallisuuden tietokoneeseen. Nyt voin hyvin helposti siirtää tiedostoja kännykän ja koneen välillä. Ennen olen joutunut avaamaan koko kännykän poistaakseni muistikortin, johon olen tiedostoja siirtänyt. käytän sellaista softaa kuin Mobile Media converter jolla voin konvertoida ääntä kännykän tukemaan muotoon.

---

Eilen ja toissa iltana oli taas mestarien liigan kierros. en tuloksia ala luetella, mutta Anorthosis vastasi taas yllätyksestä pelaten Interin kanssa tasan 3-3. Roma sai revanssin Chelseasta voittaen 3-1 ja Juventus päihitti taas Real Madridin, tällä kertaa lukemin 2-0. Celtik pelasi tasan 1-1 ManUn kanssa tällä kertaa.

---

Tänään jääkiekon Euro hockey tour alkaa ottelulla Suomi - Tshekki. Suomi on kertoimien perusteella pienoinen ennakkosuosikki. Suomen ottelu pelataan Helsingissä ja on seurattavissa suorana ainakin Radio Suomessa. En TV-lähetyksiä tosiaan ole tutkinut, Radio Suomesta kun ottelua tulen seuraamaan. Moskovassa Venäjä kohtaa Ruotsin. Venäjää voitaneen pitää ennakkosuosikkina. Venäjällä on yleensä todella iskukykyisiä joukkueita hyvän liigatasonsa ansiosta.

03 marraskuuta 2008

Taas paljon kirjoitettavaa

Taas asiaa riittää laidasta laitaan:
Edessä on hyvin koerikas viikko. Tänään oli historian (kurssi 2) koe, keskiviikkona on matematiikan koe ja perjantaina vuorossa on puolestaan suomi. Sitäpaitsi on huomenna suomen kielen aine.
Tänään sain kaksi koetulosta:
Historia (kurssi 5); 7,5 (ehkä pienehkö pettymys, mutta muuten odotettu tulos)
Filosofia; 8 (täytyy olla tyytyväinen, filosofia on senverta vaikea)

---

Puhuin aiemmin mp3-soittimesta. eilen rippasin 243 biisiä laadulla 80 kb/s ja nyt tilaa on vain kolmisenkymmentä megaa. Tavoitteena oli luoda kattava ja monipuolinen musiikkipaketti täynnä hyviä kappaleita. Yritin karsia, mutta voisin oikein hyvin laittaa 300 biisiä sinne vielä...
Laitteen sisältöä kuvannee hyvin että siellä on niin Georg Malmstenia kuin viikatetta.
Tosiaan on minulla kaksi soitinta: eräs vanha creative ja sitten keväällä ostettu Sansa. Sansassa on 2 gt:n muisti, mutten viitsi sitä käyttää ennen kuin saan ="http:www.rockbox.org">Rockboxin.

---

Eilen moottoriurheilun saralla sattui ja tapahtui. Sebastien Loeb varmisti rallin viidennen perättäisen maailmanmestaruuden. Hirvonen voitti kisan, mutta Loeb sijoittui kolmanneksi ja pisteet riittivät hänen kannaltaan.
lewis Hamiltonista tuli eilen kaikkien aikojen nuorin F1:n maailmanmestari. Felipe Massa voitti Brasilian GP:n, mutta Hamilton teki viimeisellä kierroksella ratkaisevan ohituksen. Täten britti sijoittui viidenneksi ja voitti tittelin. Massan ero Hamiltoniin oli vain yksi piste. Eli nyt kun Schumacher on lopettanut eikä Alonso enää ole yhtä etevä, ollaan saatu erittäin jännittäviä formulakausia. Viime vuonna Räikkönen voitti Hamiltonin vain yhdellä pisteellä myös. En seurannut alkuunsakaan tätä kilpailua. En näet voi formuloita kovinkaan hyvin seurata, MTV3 Maxia kun tällä hetkellä ei ole.

---

Eilen katsoin taas idolsia. Tällä kertaa naiset tulkitsivat Eppu Normaalia. Olin aluksi vähän skeptinen, mutta ihen hyvin Eppujen biisit menivät naistenkin suussa. Äänestin Jaana Leiniäistä joka esitti kappaleen Tahroja paperilla. Vaikka bändisovitus olikin syvältä, oli valinta aika helppo.

---

Äsken vein Jarkko Sipilän kirjan Seinää vasten loppuun. Suosittelen kaikille jotka pitävät dekkareista.

01 marraskuuta 2008

Tekniikkaa ja urheilua

Sain tuon kovalevyn käyttööni torstai-iltana. Kyseessä on siis 750 gigatavun LaCie-merkkinen kiintolevy. Heitin sinne heti MP3-soittimelle tallennettuja tiedostoja. Sitten eilen eräs kaveri laittoi mulle noin 380 megan zipin (purettuna n. 475 mb) jossa oli kaikenlaisia tiedostoja joita olin ko. henkilölle lähettänyt, mutta itse poistanut. Noin 950 mb kovosta on täyttynyt eli olen käyttänyt vaivaiset 0,13 % sen kapasiteetista.

En kovinkaan paljon koskaan MP3-soitinta ole käyttänyt. Tänään innostuin kuitenkin kopioimaan laitteelle musiikkia, varsinkin kun sattumalta sain tietää ohjelmasta Audio Grabber joka on varsin pätevä ohjelma. Soittimelle tulee mahtumaan runsaat 200 biisiä käyttämälläni laadulla (MP3 112 kb/s).
Tulen alkamaan käyttää MP3-soitinta paljon enemmän kun saan Rockbox-ohjelmiston käyttööni. Rockbox on ohjelmisto joka korvaa MP3-soittimen ohjelmistoa ja antaa enemmän toimintoja. Rockboxin voi saada puhumaan soittimen eri kohteet. Tiedostonimiä joutuu tosiaan puhuttamaan erikseen, mutta tämä ei liene kovinkaan vaikea toimenpide.

Onnittelut HJK:lle! Klubi voitti sekä naisten että miesten Suomen kupin.
HJK:n naiset voittivat Kuusysin lukemin 3-1. Miehet päihittivät Hongan jatkoajan jälkeen maalein 2-1.

Mikko Hirvonen johtaa Japanin MM-rallia, sebastien Loebin ollessa kolmantena. Loebin tulisi melkein tehdä iso vahinko jotta Hirvonen todenteolla voisi taistella maailmanmestaruudesta. Loebin johto ennen tätä kilpailua on 14 pinnaa.

Blogiarkisto