Toinen käynti puheterapiassa – olen aika mietteliäänä

Änkytyksen lieventäminen – joka muuten edelliseen merkintään viitaten sai nimen "Operaatio Punainen tomaatti" :D – jatkui tänään, kun kävin toisen kerran puheterapiassa. Ei vielä sovittu seuraavaa tapaamiskertaa, vaan jäään nyt ainakin joksikin aikaa harjoittelemaan itsekseni.

Tänään ei tehty kovin paljon harjoituksia, vaan juteltiin enemmänkin. Puitiin muun muassa sitä tosiasiaa, että tässä kun vähitellen alan suunnitella oman asunnon löytämistä, tulen aivan varmasti eri vaihtoehtoja pohtiessani miettimään osoitteiden sanottavuutta – halusin tai en. Eihän sen pidä mennä niin, että valitsen asuinpaikkani sen perusteella, millä kirjaimella kadunnimi alkaa, eihän. Mutta tiedän, että ainakin nykyisessä tilanteessa ottaisin tuon asian huomioon aivan vaistomaisesti. Se on hölmöä ja lievästi sanottuna raivostuttavaa, mutta minkäs sille voi? Onneksi tähänkin kysymykseen löytyy vastaus – harjoitella ja tulla niin varmaksi itsestään, ettei tuollaista tarvitse miettiä.
Ennen tätä käyntiä olin kyllä harjoitellut jonkin verran – niin itsekseni kuin tyttöystävän kanssa, mutta tuntui kieltämättä aika tehottomalta. Tästäkin puhuttiin, ja terapeutti sanoi jo ensimmäisen käynnin aikana pitävänsä kyseenalaistavasta asenteestani. Ja tässä aletaankin lähestyä asian ydintä, nimittäin se, että harjoiteltua pitää osata soveltaa myös tiukan paikan tullen.

Niinkuin jo edellisessä merkinnässä kävi ilmi, puhe on kontrolloitavissa helpommin hitaasti puhuttaessa. Niinpä heti alussa tänään käytiin pieni dialogi puhuen erittäin hitaasti. Tämä voisi terapeutin mukaan olla yksi hyvä harjoitusmuoto, että juttelee ihan normaaleista asioista, mutta ainakin vähän normaalia hitaammin. Joten älkäähän ihmetelkö, te tämän blogin lukijat, joihin olen säännöllisesti puheyhteyksissä, jos joskus kysyn luonnottoman hitaasti vaikka "mitä sinulle kuuluu?" :).
Lopuksi harjoiteltiin, miten hitaasti ja varmasti tilaisin taksin osoitteeseen, jossa kyseinen paikka oli, minkä jälkeen soitin keskukseen ja sanoin asian sovitulla tavalla, hitaasti ja selkeästi. Koska aloitus on vaikea, tehtiin ihan tarkoituksella niin, että sanoin "Osoitteeseen Kirkkokatu 16 A" niin, että sidoin sanat yhteen. Koska sanan "osoitteeseen" sanominen on paljon helpompaa kuin sanan "Kirkkokatu", niin sillä tavalla voi ikään kuin kiertää ongelmakohdan ilman että kuitenkin vaihtaisi sanaa, mitä ei tietenkään oikein voi tehdä, jos vaikka juuri jokin osoite pitää sanoa. Minu piti tehdä sama myöskin ollessani autossa matkalla sinne viime merkinnässä kirotulle Puustellinmäelle, mutta se ei valitettavasti onnistunut.

Ei tosiaan sovittu seuraavaa tapaamista, vaan palailen tarvittaessa asiaan. Kietämättä tuli vähän sellainen fiilis, että "häh? tämäkö nyt oli tässä". Mutta sehän lienee selvää, että itse voin tuohon ongelmaan kaikkein eniten vaikuttaa, ja nyt siihen vaikuttamiseen on periaatteessa hyvät eväät. Silti pelkään, että en saa mitään aikaan. Totta helvetissä voin yrittää harjoitella puheen hallintaa puhumalla hitaasti ja tekemällä ensimmäisen käynnin jälkeen kirjoitetussa merkinnässä kuvailemiani harjoituksia, mutta mitäs sitten, jos ne eivät johda mihinkään? Jos en tiukan paikan tullen, vaikka istuessani taksiauton takapenkillä, pysty hyödyntämään niitä juttuja mitenkään? Kieltämättä se vähän pelottaa ja mietityttää.

se, mikä taas vähän lohduttaa on, että niitä "vaikeita" tilanteita tulee kyllä useammin kuin vaikka taksissa tai sitä tilattaessa. Esimerkiksi eilen kaverin tiedustellessa jalkapallon Mestarien liigan ensi viikon YLEn TV-ottelua jouduin sanmaan "Barcelona–Benfica",ja se oli erittäin vaikeaa, vaikka sainkin sen sanotuksi. Muutenkin tuontyyppisiä, vähän pienempiä eikä sinänsä niin vaarallisia tilanteita tulee aika usein. Ehkä niitä jotenkin pitäisi osata hyödyntää, että ei vaihtaisikaan sanaa, vaan yrittäisi oikeasti sanoa sen, minkä haluaa. Olin siinä eilisessä tilanteessa vähällä sanoa, että "en tiedä" tai "en muista", vaikka hyvinkin tiesin Barcelona–Benfica-ottelun olevan YLEn seuraava TV-matsi. Eli ajatus on se, että mikäli tuo tilanne toistuisi, ja alkaisi änkytyttää, sanoisin rauhallisesti ja varmasti esim. "YLEn ensi viikon TV-ottelu on Barcelona–Benfica". ai että, kunpa se olisikin noin yksinkertaista.

Joten kai nyt sitten pitää yrittää harjoitella ja aina tilaisuuden tullen soveltaa niitä juttuja käytännön elämään. Tuntuu aika toivottomalta, mutta on vain pakko yrittää pitää lippua korkealla ja suhtautua asiaan mahdollisimman positiivisesti. Kieltämättä tuntuu nyt siltä, että elämässä on aika paljon huolestuttavia asioita, mutta nyt otan lihapiirakan, seuraan SM-liigakierroksen loppua ja yritän kaikin voimin lähteä siitäja luottaa siihen, että asiat kääntyvät parhainpäin. Ei tässä muukaan auta!