Ensimmäinen käynti puheterapiassa – oikein hyvä maku jäi!

Tänäään oli sitten vuorossa ensimmäinen käynti puheterapiassa. Terapeutti vaikutti kaikin puolin erittäin asialliselta, ja tuntuu ehdottomasti siltä, että jotakin voidaan varmasti saada aikaan, vaikka se tietenkin kysyy kärsivällisyyttä ja vie aikaa. Onneksi voin itsenäisesti – tai jonkun muun kuin hänen kanssaan – harjoitella.

Kun alkuhankaluuksista selvisin (taksin saanti ja paikan löytäminen tuottivat ongelmia), pääsin perille, ja pitkään odotettu terapia saattoi alkaa.

Ensin keskusteltiin toki ongelmasta, josta olen täällä blogissa jo kertonut, mutta aika nopeasti siirryttiin varsinaisiin harjoituksiin. Näin alkuun harjoitukset olivat yksinkertaisesti sellaisia, että minun piti sanoa – välillä yksin ja välillä yhdessä terapeutin kanssa – jokin pieni lause, hitaasti ja varmasti. Ajatus on siis se, että kun puhuuu hitaasti, osaa hallita puhettaan paremmin. Minä kyllä kieltämättä yleensä puhunkin vähän turhan nopeasti. Oikein hyvin kyllä meni, mutta ai että rupesi väkisinkin naurattamaan, kun oikein hitaasti ja painokkaasti piti sanoa "punainen tomaatti". :D. Sana "punainen" voi olla varsin hankala, p:llä kun alkaa, ja siihen liittyi päivän toinen tärkeä asia, nimittäin se että voi helpottaa sanomista sanomalla sen p:n pehmeämmin ja vähän niinkuin siinä välissä olisi h-kirjain ("phunainen").

Kyse tässä kaikessa on siis siitä, että kun tällaisia riittävästi harjoittelee, tulee yksinkertaisesti varmuutta. Jos osaan missä tilanteessa tahansa sanoa "punainen tomaatti" varmasti, ilman änkytystä, voin periaatteessa yhtä lailla missä tilanteessa tahansa sanoa vaikka Arlan osoitteen "Puustellinmäki", joka muuten on ihan helvetin hankala. Eli tässä esimerkissä minun pitää pystyä sanomaan se p-kirjain pehmeästi ja rennosti, jolloin se ei jää kiinni kurkkuun, vaan pystyn oikeasti sanomaan koko asian, oli se sitten punainen tomaatti, Puustellinmäki tai mikä tahansa. Enhän mä aina menekään "lukkoon" yrittäessäni sanoa sanaa "Puustellinmäki", mutta mikäli menen, tarkoituksena on että voisin ottaa tämän keinon käyttöön. Hengitän syvään ja sanon "Phhuustellinmäki" :). Paljon mieluummin se kuin että tärisen ja sanon hyvin väkinäisesti viiden sekunnin tauon ja helvetillisten ponnistelujen jälkeen "P-P-P-Puustellinmäki". Änkytyksen saa tuskin pois kokonaan, mutta sitä voi ilmeisesti lieventää tuolla tavalla, ja mikäli käytössä on joku, edes suhteellisen varma keino, jonka tiedän toimivan, helpottaa se tietysti paineita muutenkin ja puhe voi alkaa sujua yleisesti ottaen entistä paremmin.

Joten ihan luottavaisin mielin odotan ensi viikon tiistaita, jolloin käyn seuraavan kerran. Sitä ennen pitää kuitenkin itse harjoitella samaan tyyliin kuin tänään, eli että otan jonkin pienen lauseen tms ja sanon sen hitaasti ja varmasti. Yksin oltaessa se saattaa olla liian helppoa, joten voisin vaikka kutsua kullan kylään luomaan paineita :)

Ensimmäinen käynti oli sinänsä erittäin antoisa, mutta tietysti on henkisellä puolella pienoinen ero hokea puheterapeutin kanssa tai itsekseen punaista tomaattia verrattuna siihen, että pitäisi sanoa odottavalle taksikuskille jokin vaikea osoite. Mutta työtä tekemällä ja harjoittelemalla voinkin varmasti ihan oikeasti saavuttaa tilannetta, jossa tiukankin paikan tullen voin itse ottaa änkytyksestä vallan – siitä ainakin pitää lähteä!

Nyt kun vihdoin olen päässyt tämän asian kanssa liikkeelle, aion kyllä tosissani myös yrittää kaikkeni, että terapiasta on hyötyä, ja odotan innolla ensi viikkoa!