Tervetuloa lukemaan blogiani! Tänne kirjoittelen vain, kun siltä tuntuu – aiheena oma elämäni tai sitten jotain ihan muuta.
31 joulukuuta 2011
2011 ┴ elämäni ihanin vuosi!
***
Se muutos alkoi toki tavallaan jo viime vuonna. Palataan ajassa taaksepäin ja katsotaan, mitä kirjoitin blogiin 31.12.2010:
"Vuoden aikana tutustuin yhteen erittäin, erittäin merkittävään ystävään..." Olisin voinut jatkaa lausetta "...jonka kanssa toivon voivani alkaa seurustella ensi vuoden aikana." sellaista ei tietenkään voi kirjoittaa julkisesti, mutta se oli haaveena jo silloin. Se haave sitten toteutui toukokuussa, kun elämäni ensimmäinen seurustelusuhde alkoi perjantaina 13. toukokuuta noin klo 21.25. Sen jälkeen minun ei enää tarvinnut kierrellen puhua mahtavasta ystävästä, vaan saatoin vihdoin käyttää sanaa "tyttöystävä", mistä olin haaveillut jo pitkään.
Kaikki, jotka ovat tai ovat olleet suhteessa, tietävät varmasti, miltä tuntuu, kun se kaikkein ensimmäinen suhde alkaa. Se oli vain yksinkertaisesti jotain aivan käsittämätöntä! En elämässäni ollut kokenut koskaan mitään vastaavaa. Vaikka kaksi vuotta sitten en missään määrin edes kaivannut itselleni tyttöystävää, mutta nyt en oikein voi kuvitella elämää ilman sellaista. Jos jostain syystä menisi nykyisen tyttöystävän kanssa poikki, tiedän, miten helvetin toivottomalta ja yksinäiseltä se tuntuisi. Mitään sellaista yksinäisyyttä minä en tietenkään kokenut silloin aikaisemmin, mutta silloin en myöskään tiennyt, mitä kaikkea rakkaus ja suhde pitävät sisällään... Olen oppinut niin uskomattoman paljon viimeisen runsaan vuoden aikana!
Suhteen myötä olen myös muuttunut ihmisenä. Minulla on parempi itseluottamus kuin ennen. Se, että joku haluaa seurustella minun kanssa, on kohottanut itseluottamusta erittäin paljon. Olen myös paljon onnellisempi kuin ennen. Minä olen aina ollut hyväntuulinen ja luonteeltani iloinen, mutta en aikaisemmin ollut tuntenut mitään samanlaista, pitkäaikaista onnea kuin kuluneen vuoden aikana!
***
Ehkä kuulostan vähän siltä kuin elämässäni ei olisi muuta kuin seurustelusuhde ja tyttöystävä, mutta totuus nyt vain on se, että minun elämään se on vaikuttanut aivan käsittämättömän paljon, ja kaikki muut vuoden aikana tapahtuneet jutut jäävät, mielestäni ihan aiheestakin, tämän onnellisen tapahtuman varjoon.
***
Kesällä tein kaksi hyvin merkittävää hankintaa. Nokia E72 -matkapuhelin oli heräteostos, kun yks tyyppi matkapuhelinfoorumilla kertoi myyvänsä sellaista. Toki se oli muutenkin harkinnassa, ja olisin todennäköisesti ostanut sen uutena myöhemmin, mutta sain sen kesäkuussa käytettynä, mutta varsin hyväkuntoisena, ja ennen kaikkea paljon halvemmalla. Olen ollut puhelimeen kaikin puolin erittäin tyytyväinen! QWERTY-näppäimistöön kun totuin, kirjoittaminen muuttui paljon mielekkäämmäksi enkä oikein enää voisi kuvitella käyttäväni päivittäisesti tavallista numeronäppäimistöä. Lisäksi siinä on paljon ominaisuuksia, joita ei ollut vanhassa E51:ssä, kuten sisäänrakennettu navigaattori.
Yamaha PSR-S710 -syntetisaattoria olin harkinnut jo hyvin pitkään. Jo viime vuonna päätin, että hommaan soittimen alkukesästä, niinkuin myös tein. Olin soittanut kaverin vastaavanlaisella syntetisaattorilla, ja tiesin siis aika tarkkaan, mitä ostin, enkä tietenkään pettynyt. Olen viettänyt mahtavia soittohetkiä "jammun" ääressä!
***
Palataan jälleen 31.12.2010 kirjoitettuun merkintään:
"Ensi vuonna opinnot jatkuvat Espoossa. Keväällä on ensimmäinen työssäoppiminen, joka toki tavallaan jännittää, mutta eiköhän siitäkin selvitä...
Urheilun saralla on esimerkiksi maastohiihdon MM-kisat Norjassa, jääkiekon MM-kisat Slovakiassa ja yleisurheilun MM-kisat Etelä-koreassa, ja tietenki paljon muutakin! Parin tunnin päästä alkava vuosi on varmasti rauhallisempi kuin parin tunnin pääästä päättyvä vuosi, mutta sehän ei tarkoita sitä, ettei se voisi olla yhtä loistava!"
Urheiluvuodesta kirjoitin jo, joten siihen ei tarvitse syventyä.
Yleisesti ottaen vuosi 2011 on tosiaan muutenkin ollut varsin erinomainen! Sain hyvän työssäoppimispaikan, jossa viihdyin erinomaisesti. Opinnot ovat menneet hyvin, ja viihdyn Arlassa yhtä hyvin kuin ennen... Ei kun anteeksi, vielä paremmin, kun se oma kultakin opiskelee siellä!
Olihan vuosi 2011 toki sikäli rauhallisempi, jos katsoo ulkoisesti, kun pysyin samassa opiskelupaikassa jne., mutta sielussani tapahtui puolestaan ehkä enemmän!
***
Kiitos, vuosi 2011, kaikesta, mitä annoit! Ja se ei ollut vähän se! Toivon, että elämäni voi jatkua yhtä onnellisena huomenna alkavan vuoden aikana, ja miksi ei voisi?
Ei sitten muuta kuin oikein hyvää uuttavuotta 2012 tämän blogin lukijoille!
27 joulukuuta 2011
Urheiluvuosi 2011
***
Kuuntelin eilen ohimennen Radio Suomen yhteenvetoa urheiluvuodesta, ja hämmästyin, kun kuulin, miten paljon mitaleita Suomi oli saanut maastohiihdon MM-kisoista. Minulle oli jotenkin vain jäänyt mieleen se Matti Heikkisen "pöljä päivä", kun Jarmo Lehtinen huusi sydämensä kyllyydestä radioselostamossa ja Matti Heikkisen valmentaja, silloin Radio Suomen kommentaattorina toiminut Toni Roponen jäi sanattomaksi. Ne muut mitalit vain jäi sen kullan varjoon. Oli niin hieno tunne, kun heikkinen täysin yllättäen hiihti maaliin voittajana!
Niinkuin aina, seurasin jääkiekon MM-kisoja hyvin tarkasti. En ollut koskaan kokenut Suomen arvokisavoittoa, mutta tänä vuonna sain kokea senkin ‑ jotain aivan mahtavaa! En koskaan saata unohtaa sunnuntai-iltaa 15.5.2011, kun leijonat sen teki. Ruotsi teki 1‑0, ja minä ajattelin: "Taas? Taasko suomi häviää Ruotsille arvokisafinaalissa?", mutta näin ei käynyt, vaan Suomi liiteli lopulta 6‑1-voittoon! Se tunne, kun Suomi oli tehnyt 3‑1, oli nii käsittämättömän hieno! toki joku jatkoaikavoitto olisi painunut voimakkaammin mieleen, mutta oli tuokin vain niin hienoa, kun istui nauttimassa siitä, että vihdoin se mestaruus tulee!
Tulen aina muistamaan tuon MM-kullan erityisesti, koska kaksi päivää aikaisemmin elämäni ensimmäinen seurustelusuhde oli alkanut. Aina, kun ajattelen sitä ottelua ja sitä turnausta, tulee mieleen myös se perjantai-ilta, kun aloin seurustella nykyisen tyttöystäväni kanssa. Tämä tapahtui Suomen ja Venäjän välisen välierän aikana, mutta siihen palataan, kun teen yhteenvetoa itse vuodesta 2011. Nyt puhutaan vain urheiluvuodesta. Se on "vain", koska penkkiurheilu ei merkitse mitään rakkauden rinnalla.
***
Heikkinen ja jääkiekkoleijonat. Mitäs muuta tapahtui urheiluvuoden aikana? Yritän miettiä... HJK ansaitseee maininnan, koska oli se vain niin hienoa, kun Klubi voitti Schalken 2‑0 Töölön jalkapallostadionilla. Sen ottelun jälkeen minä en vielä jaksanut uskoa, että paikka Eurooppa-liigaan irtoaisi, mutta kun Teemu Pukki tasoitti 1‑1een Gelsenkirchenissä, aloin uskoa... Ja siis mikä huuto Antti Ennekarilta! Toki harmitti, kun se silti suli 6‑1-tappioon, mutta hieno suoritus kuitenkin.
Jalkapallon EM-karsinnoista ei suomalaisittain jäänyt mieleen paljon mitään. Seurasin Bosnia ja Hertsegovinan taivalta, joka katkesi jatkokarsinnoissa, mutta siitä lienen kirjoittanut tässä blogissa jo kyllästymiseen saakka aikaisemmin. Hyvin Sušićin miehet taistelivat, mutta Bosnia oli ihan voimaton Portugalia vastaan eikä se jatkokarsintatappio oikein edes kauheasti ottanut päähän, kun se oli niin selkeä. Mutta yksi urheiluvuoden suurimmista vitutuksista koetttiin kyllä, kun samir Nasri tasoitti Stade de Francella, kun Bosnialla oli yksi jalka puolassa ja Ukrainassa järjestettävissä EM-kisoissa, mutta niin vain Ranska nousi tasoihin ja vei sen paikan.
Oli kyllä hienoa, kun Robin Bergman karkasi läpiajoon, ja Vaasan Sport voitti jääkiekon Mestiksen, mutta jotenkin sen arvo laski, ainakin minun silmissä, kun Sport oli täysin vastaantulija Lahden Pelicansia vastaan, ja liigapaikka jäi haaveeksi. Olisihan se hienoa, mutta minä en edes oikein jaksa unelmoida siitä, että Sport pelaisi jääkiekon SM-liigassa.
Öööö... Mitäs muuta? Yleisurheilun MM-kisoista ei kyllä oikein jäänyt muuta mieleen kuin Usain Boltin vilppilähtö. Oli hienoa nousta aikaisin aamuisin kuuntelemaan yleisurheilua radiosta, mutta suomalaismenestys jäi vaisuksi. En tosin ollut odottanutkaan muuta.
Oli hienoa, että Suomi menestyi koripallon EM-kisoissa. Niitä olisin varmaan seurannut aika tiiviisti, mutta seurantamahdollisuudet olivat heikonpuoleiset. Lentopallon EM-kisoissa Suomi selviytyi puolivälierään. Kohtuullinen saavutus, ja oli hienoa kuunnella Mikko Hannulan hehkutusta selostamossa. Serbian ja Italian välinen finaali oli huikea jännitysnäytelmä, jota kelpasi seurata!
***
Yllä kirkkaimmat muistot urheiluvuodesta 2011. eipä niitä hirveesti ollut, mutta ensi vuodesta onkin tulossa aikamoinen urheiluvuosi, kun on jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat ja Lontoon olympialaiset. Ja tietenkin jääkiekon MM-kisat Suomessa. Asiaa ei huononna yhtään, että tapahtumaurheilu siirtyy YLE Puheen taajuuksille! Siitä on monta hyötyä, kuten niinkin yksinkertainen asia, että merisää ja uutiset eivät enää häiritse jääkiekkokierroksia! Ja radiourheilutarjonta varmasti lisääntyy, mikä luonnollisesti on aivan mahtava asia!
Joten ei muuta kuin kiitos tästä urheiluvuodesta ja katseet eteenpäin kohti seuraavaa, josta varmasti tulee pidempi blogimerkintä.
25 joulukuuta 2011
Mahtava joulu!
Päivällä käytiin isoäidin luona syömässä jouluruokaa ja juomassa kahvia. Sitten illalla isoisä, täti ja hänen miehensä olivat käymässä. Yhdessäolo on jouluna varsin tärkeää, ja luonnollisesti läheisten näkeminen pitkästä aikaa oli mahtavaa!
Illalla kahviteltiin. Minun ei missään tapauksessa eilispäivän aikana tarvinnut tuntea nälkää, ja sellainen tunnehan ei tietenkään kuulukaan jouluun :).
Joulupukki toi kaikki ne lahjat, joista olin voinut haaveilla! Sain tosiaan sen 500 GB:n Buffalo MiniStation -ulkoisen kiintolevyn. SE vaikuttaa kaikin puolin paremmalta kuin se LaCie, joka eilen jäi eläkkeelle. Se jää nyt kotiin varmuuskopiolevyksi, kun pääasiallisessa käytössä on Buffalo, joka on paljon pienempi ja hiljaisempi kuin vanha setä LaCie, joka kuitenkin ajoi asiansa vallan mainiosti yli kolme vuotta. Missään vaiheessa ei tullut sen kanssa ongelmia! Ainoa vain tosiaan, että se on turhan iso ja äänekäs.
Sain Tapio Heinosen koko tuotannon, eli sen kunniaksi, että Heinosen syntymästä on ensi viikon torstaina kulunut 70 vuotta julkaistun "En kadu mitään - kaikki levytykset" -boksin. Siitä olen nauttinut, ja on tosi hienoa, että minulla on nyt niin Rauli Somerjoen, Tapio Rautavaaran kuin nyt myös tapio Heinosen kaikki levytykset!
Sain myös Zlatan Ibrahimovićin elämää käsittelevän, hiljattain julkaistun "Jag är Zlatan Ibrahimović" -kirjan äänikirjana. Joulupukki ‑ tai siis oikeammin Ruotsissa opiskeleva siskoni ‑ kysyi muutama viikko sitten, mitä haluaisin joululahjaksi. Sanoin, että en valitettavasti oikein ehkä kuitenkaan jaksa aloittaa mitään kaunokirjaa, ja minulla on tyyliin kolme viime jouluna saatua äänikirjaa, joihin en ole koskenutkaan... Mieleeni tuli kuitenkin tämä Zlatan-kirja, ja heitin, että jos se löytyisi äänikirjana, lukisin sen aivan varmasti, koska sen aihe on niin kiehtova. Hän löysi sen, ja siis mikä kirja! Odotin siltä kyllä aika paljon, koska totta helvetissä kiinnostaa lukea jalkapalloa käsittelevää kirjaa, mutta en todellakaan osannut odottaa mitään tällaista! se kirja on jotain aivan mahtavaa! En mitenkään erityisesti pidä Zlatanista, niinkuin en yleensäkään ruotsalaisista urheilijoista, mutta tämän kirjan ansiosta alan kyllä arvostaa Zlatania paljon enemmän. HÄnen kommenttinsa ja tempauksensa ovat yksinkertaisesti osa hänestä! Harva uskoi hänen mahdollisuuksiinsa, mutta hän ei antanut periksi, vaan taisteli, taisteli ja taisteli. Pikkuseurojen ja Malmö FF:n junioriseurojen kautta hän nousi Malmön aikuisten edustusjoukkueeseen, sieltä Ajaxiin, Juventukseen, ja nousi yhdeksi maailman parhaimmista jalkapalloilijoista. Sitä kirjaa on kiva lukea myös siksi, että suuri osa otteluista ja tapahtumista, joista kerrotaan, on sellaisia, että itsekin muistan ne, kuten vaikka Ruotsin ja Hollannin välinen EM-kisojen puolivälierä vuonna 2004, kun Zlatan ampui rangaistuspotkun yli maalin. Muutenkin on hyvin mielenkiintoista kuulla henkilökuvia suurista profiileista, kuten Louis van Gaalista, Fabio Capellosta, José Mourinhosta, Pep Guardiolasta jne. Tottakai ne ovat Zlatanin omia mielipiteitä, mutta kuitenkin.
Odotin, että kirja olisi ihan mielenkiintoinen, mutta se osoittautui aivan mahtavaksi! Olen lukenut yli puolet siitä jo, ja sormia kirvelee... Haluan ottaa mukavan asennon, avata seuraavan konvehtirasian ja jatkaa... Taidan tehdäkin niin, jahka saan tämän merkinnän julkaistua.
Sain kohtalaisen mittavan konvehti- ja suklaavaraston, mutta kun minusta on kyse, karkki kyllä häviää vauhdilla. Syön aika harvoin karkkia itsekseni, mutta silloin kun syön, vetäisen paljon ja aika nopeasti... Tuskin koskaan ostan itselleni karkkia. Joskus ostan vaikka ennen kuin kulta on tulossa käymään, ja syön esim. hänen tai jonkun kaverin luona käydessäni, mutta silloin en tietenkään voi syödä ihan samalla tavalla...
Sain myös aika paljon vaatteita. Naureskeltiin tänään, kun kävi ilmi, että isä oli ostanut minulle vaatteita sillä lahjakortilla, joka minulle annettiin viime jouluna... Käyhän se niinkin :D
***
Sinne meni tämä joulu. Huomisesta lähtien on sitten aivan mahtava, ihana urheilurumba, kun on Valioliigan perinteinen Boxing Day -kierros, jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisat alkavat, ja sitten mukaan tulevat Tour de ski ja Keski-Euroopan mäkiviikko! Mennään ensi viikon alussa mökille viettämään uuttavuotta. Vaikka en siellä voine käyttää MTV3 Katsomoa, niin se ei suuremmin haittaa, koska YLEn tapahtumaurheilua koskevan uudistuksen myötä YLE Puhe -kanava lähettää suorana niin mäkiviikon kuin Tour de skin tapahtumat!
24 joulukuuta 2011
Hyvää joulua!
***
Koulussa ei sinänsä tapahtunut mitään erikoista viimeisillä viikoilla. Tiistaina oli joululounas ja torstaina pienimuotoiset joulujuhlat. Sitten lähdin pitkän tauon jälkeen kotiin. Tai siis oikeastaan minulla on kaksi kotia, koska kyllä mä pidän Arlan asuntolaakin eräänlaisena kotina. Ja siellä etelässä on tyttöystävä ja paljon kavereita, kun taas täällä on perhe ja sukulaisia - kummassakin paikassa minulle hyvin tärkeitä henkilöitä, joita ilman en voisi elää!
Haluan lopuksi toivottaa kaikille tämän blogin lukijoille oikein hyvää, rauhallista ja rentouttavaa joulua!
18 joulukuuta 2011
Mahtava MTV3 Katsomo
Tällä hetkellä minulla on kolme ns. kausikorttia:
- Valioliiga
- Leijonat
- Hanki
Näen käytännössä kaikki kauden 2011‑12 valioliigaottelut, vaikka toki keskityn niihin, joissa on suomenkielinen selostus. Se maksoi 100 €,mutta kausihan on pitkä ja otteluita on erittäin monta.
Tähän pakettiin kuuluu kaikki EHT-turnaukset, sekä Kanadassa pelattavat alle 20-vuotiaiden MM-kisat. Ostin paketin vasta Karjala-turnauksen jälkeen, jolloin sen hinta oli laskenut 35:stä 30:een euroon.
Tämän ostin eilen. Siihen kuuluvat maastohiihdon, mäkihypyn, yhdistetyn, alppihiihdon sekä freestylen maailmancupit. Maastohiihtohan oli vielä viime kaudella YLEn puolella, mutta sekin siirtyi nyt Maikkarille. Tämä paketti maksoi 40 €. Saan toki melkein kaikki nämä lajit, ja myös suorana, Eurosport Playerin kautta, mutta päätin kuitenkin ostaa tuon, koska aika usein lajit menevät päällekkäin eikä yksi kanava tietenkään voi näyttää kaikkea. Toki Eurosport 2kin näyttää kyseisiä lajeja, ja sekin toimii Eurosport Playerin kautta, mutta Eurosport 2 -kanavalla ei ole suomenkielisiä selostuksia ollenkaan.
Keväällä saatan hyvinkin ostaa Formula-kauden kausikortin, ja luonnollisesti ostan myös katseluoikeudet jääkiekon MM-kisoihin, koska minulle ei riitä vain Suomen ottelut ja ratkaisupelit, jotka nähtäneen ilmaisella puolella, ja jotka (toivottavasti) myös tulevat radiosta. Tämä saattaa kuulostaa aika kalliilta touhulta, ja sitähän se onkin, mutta Katsomo tarjoaa toisaalta äärimmäisen laadukasta palvelua! Kaikki selostajat ovat aivan ehdotonta huippuluokkaa ja palvelu toimii itsessään hyvin. Vaikka käytän mokkulaa, nykimistä tai pätkimistä esiintyy hyvin harvoin, ja olen ollut kaiken kaikkiaan todella tyytyväinen!
Katsomon kautta voi myös seurata yksittäisiä La Ligan, Serie A:n, Mestarien Liigan sekä Eurooppa-liigan otteluita. Niitäkin tulee ostettua silloin tällöin. Yhden ottelun hinta on yleensä 7 €. Nytkin tarjolla olisi esim. klo 21.30 alkava jääkiekon European Trophyn finaali Jokerit vastaan Salzburg, mutta sen taidan jättää väliin... Kaiken tämän lisäksi voi myös katsoa tennistä, mutta sitä Eurosport tarjoaa sen verran laajalti, ettei ole ollut tarvetta ostaa.
***
Tämän kirjoituksen idea lähti oikeastaan siitä, että tänään tapahtui aika varmasti kaikkien aikojen yhden päivän datasiirtoennätys, kun katsoin ohjelmia Katsomon kautta koko päivän, alkaen jääkiekolla klo 12 ja päättyen Valioliiga-jalkapalloon kahdeksan tuntia myöhemmin. Siihen väliin mahtui mäkihyppyä, ja lisää jääkiekkoa, kun Suomi päihitti Ruotsin Moskovan turnauksen viimeisessä ottelussa! Olen siirtänyt tämän päivän aikana yhteensä yli 7 gigatavua!
17 joulukuuta 2011
Olen haltioissani ┴ kiitos MyDriven!
Selasin suhteellisen satunnaisesti Nokia E72 -puhelimen yhteysasetuksia, kun termi "etälevyasema" käveli vastaan. Ajattelin, että tuohan voisi kuulostaa lupaavalta, ja aloin googlettaa... Jonkin keskustelufoorumin aihetta käsittelevää säiettä selatessani törmäsin viestiin, jossa yksi käyttäjä mainitsi käyttävänsä MyDrive-nimistä palvelua, joka tukee WebDAV-protokollaa, jonka avulla voidaan muokata ja säilyttää tiedostoja etäpalvelimella.
Rekisteröidyin siis MyDriveen. (Ilmaiseksi saa käyttöönsä 2 GB tallennustilaa). Sitten katsoin ohjesivua, jolla kerrottiin, miten lisätään verkkosijainti, joka siis käyttää MyDriveä. Tällölin voin siis siirtää tiedostoja suoraan koneella siihen verkkosijaintiin eikä tarvitse käyttää selainta. Samalla tavalla lisäsin puhelimeen etälevyaseman, ja homma toimi! Kumpaankin laitteeseen piti vain syöttää urli https://webdav.mydrive.ch sekä rekisteröitymisen yhteydessä luotu käyttäjätunnus ja salasana.
Tämä tarkoittaaa siis käytännössä, että minulla on tietokoneessa verkkosijainti, ja puhelimessa täysin identtinen paikka, mutta se vain kulkee termillä etäverkkolevy, joka näkyy suoraan kännykän tiedostonhallinnassa. Sen avulla voin siis siirtää koneella olevan tiedoston verkkosijaintiin, ja kun se on sinne ilmestnyt, otan kännykällä yhteyden etälevyasemaan, ja haen tiedoston puhelimeen! SE toimii myös toisinpäin, eli jos olen vaikka äänittänyt jotain puhelimella, voin viedä tiedoston etälevyasemaan, ja kun tulen koneelle, voin siirtää tiedoston sieltä koneen kiintolevylle.
Koska tiedosto ladataan netistä, siirto on luonnollisesti hitaampaa kuin käytettäessä esim. PC Suite -ohjelmaa, mutta ei ainakaan tarvitse liittää puhelinta koneesee koko ajan, vaikka siirrettävänä olisi vain joku pieni hassu tekstitiedosto!
Tämä oli aivan kertakaikkisen mahtava löytö! Systeemi lähti vaivattomasti toimimaan, ja sille tulee aivan varmasti olemaan käyttöä!
11 joulukuuta 2011
Joulumyyjäiset, huikea betsausviikonloppu ja hieno El Clásico
***
Perjantai-iltana Unibetin pelitilillä oli hetken aikaa muistaakseni 2,48 €, siis 2,48!!! Se oli aivan hirvittävän surullinen näky! Mutta nyt tilillä onkin peräti 15,76 €! Kaikki alkoi siitä, kun pelasin naisten käsipallon MM-kisojen ottelun ensimmäisen puoliajan kohdetta Australia +15,5 Espanja. Veikkasin siis, että Australia voittaisi ensimmäisen puoliajan, jos sille annettaisiin 15,5 maalin tasoituksen. Tasoero joukkueiden välillä on oikeasti aivan huikea, joten kerroin oli suhteellisen iso, viiden kieppeillä. Sitten seurailin päivittyvää tilannetta, ja siinähän kävikin niin, että Espanja johti tauolla "vain" lukemin 18‑5, jolloin Australialle annettu tasoitus toi sille puoliaikavoiton ja minulle seitsemisen euroa! En edes niin tarkkaan muista, mitä kaikkea eilen veikkasin, mutta esim. että HIFK tekisi yli 2,5 maalia, kun se johti Ilvestä vastaan 2‑0 suhteellisen lähellä loppua, ja kolmas tuli sitten tyhjiin! El Clásicon tauolla löin taas Barcelonan voittoa kertoimella 3,0, ja sehän hoiti homman! Tänään taas veikkasin mm. Ak Bars Kazanin voittoa Salavat Julajev Ufaa vastaan KHL:ssä, ja Niko Kapanen iski 3‑2-voittomaalin Kazanille vähän ennen loppua!
Tietenkään ihan kaikki vedot eivät ole osuneet, mutta aivan uskomattoman upea betsausviikonloppu on ollut!
***
Puhuttakoon vähän enemmän El Clásicosta. On ihan selvä juttu, että ottelun ostaminen kannatti. Ottelu alkoi erittäin vauhdikkaasti, kun Karim Benzema iski Real Madridin johtoon 20 sekunnin pelin jälkeen! Mutta vähitellen Barça otti ottelun haltuunsa, ja voitti vakuuttavasti lukemin 3‑1! Minä nautin Barcelonan voitosta osittain aikaisemmin mainitsemani vedon takia, mutta myös siksi, että La ligan taulukko tiivistyi entisestään. Olkoonkin, että kyseessä on vähän niinkuin kahden joukkueen liiga, mutta kyllä sitä vain silti on mielenkiintoista seurata!
Seurasin Clásicoa hyvin tarkkaan, tai käytettäköön Barcelonan voiton kunniaksi sanaa Clàssic, joka on klassikon katalaaninkielinen nimi. Pistin kaikki pikaviestimet ja jopa puhelimen offline-tilaan, ja istuin mukavassa asennossa sängyllä kuuntelemassa Tuomas Virkkusen kerrassaan mainiota selostusta! Mainioita selostajiahan ne kaikki Canal+:n miehet ovat, ja nyt kuunnellaan taas yhtä heistä (tämä lienee Mikko Innanen) keskittymisen siirtyessä Britannia Stadiumille, jossa kotijoukkue Stoke johtaa Tottenhamia vastaan 2‑0! Äärimmäisen kohtalokas tappio tulossa Spursille... Siis hittolainen, kun mä en erota näitä Valioliiga-selostajia kunnolla toisistaan. Se johtuu siitä, että en osaa yhdistää nimeä ääneen, kun selostajatietoja ei näy MTV3 katsomon sivuilla... Saattaa tämä olla Juha Taivainenkin, tai Jouni Heinonen, vai mikä hänen nimensä nyt onkaan... Mutta ihan sama, hyviä ne kaikki ovat!
Huomenna alkaa uusi jakso, ja vajaat kaksi viikkoa joululoman alkuun! Mutta joo, nyt julkaisen tämän... Ohhoh ┴ Spursille rankkari. Ehkä tästä tulee matsi vielä... Mitä tekee Adebayor? Kyllä vaan, se on siinä!
09 joulukuuta 2011
Mahtava pidennetty viikonloppu, urheilua ja vähän asiaa opinnoista
Hauska tapaus sattui myös maanantaina, kun perhe oli koossa syöden itsenäisyyspäivän kunniaksi herkkuja, kun pistettiin Finlandia soimaan LP-levyltä. Kaikki ihmeteltiin, miten se niin nopeasti meni, ja kapellimestaria ehdittiin haukkua moneen otteeseen, kun kävi ilmi, että levy pyöri liian nopeasti! Kyseessä oli siis 33 kierrosta minuutissa pyörivä LP-levy,m utta ilmeisesti soittimella oli viimeksi kuunneltu 45 kierrosta minuutissa pyörivää singleä, joten levy pyöri aivan liian nopeasti. Kun nopeus oli kohdallaan, Finlandia kuulosti paljon, paljon tutummalta...
Ja eräänä iltana kaveri löysi aivan mahtavan Firefoxin laajennuksen, SiteLauncherin, jonka avulla voi määrittää sivuille näppäinkomentoja! Kaverin toteamus: "Jos tää kone ei lagittais niin paljon, sekoaisin onnesta" kuvannee hyvin tunnelmia... :)
Vain pari esimerkkiä siitä, mitä rentouttavien ja erittäin hauskojen päivien aikana tapahtui! :).
***
Aikamoinen paukku koettiin Mestarien liigassa, kun suuri, mahtava Manchester United putosi. FC Basel voitti ManUn kotonaan lukemin 2‑1, ja Unitedin taival päättyi. Ai että olin vahingoniloinen! Kun ManU teki 2‑1-kavennuksen lopussa ajattelin kyllä, että taasko ne sen tekee, eli nousee lisäajalla, mutta ei tällä kertaa...
Vaikka toki olisin miellläni suonut Manchester citylle jatkopaikan, on ihan mukava asia, että Englannin Valioliigasta jatkoon pääsi vain kaksi joukkuetta! Nyt nähdään jatkossa joukkueita peräti kahdeksasta maasta!
Huomenna on edessä aina yhtä mielenkiintoinen ja kutkuttava Real Madridin ja FC Barcelonan välillä pelattava El Clásico, joka pelataan Santiago Bernabéulla. Se on kyllä sellainen ottelu, että sen mä aivan varmasti ostan MTV3 Katsomon kautta! Ostin muuten Katsomosta puheen ollen tänään jääkiekkoleijonien kausikortin, jolla siis näen kaikki kolme jäljellä olevat EHT-turnaukset ja niiden lisäksi myös nuorten MM-kisat, jotka pelataan Kanadassa vuodenvaihteessa.
***
Tänään jakso päättyi. Tai no, jos oikein tarkkoja ollaan, niin se päättyy vasta huomenna, koska huomenna on Arlan perinteiset joulumyyjäiset ja siis koulupäivä. Uusi jakso alkaa maanantaina. Minulla on tasan tarkkaan vain yhtä ainetta, nimittäin tietoturvan ylläpitoa. Sitä onkin sitten 26 tuntia viikossa... Osalla on myös äidinkielen kurssi, mutta sen minä saan luettua hyväksi.
Meillä oli torstaina työasema-asennuskurssin koe. Se meni kyllä oikein hyvin. Siinä piti osata luoda adhoc-verkko ja käyttää USB-verkkokorttia sekä kahta eri tukiasemaa. Olimme tehneet aika paljon koetta vastaavia harjoituksia, joten se ei ollut mitenkään vaikea.
05 joulukuuta 2011
Kouvolassa kaverin luona!
Sekä tänään että huomenna on siis vapaata, ja Keskuspuiston ammattiopiston arlan toimipaikan asuntola meni pidennetyksi viikonlopuksi kiinni. En olisi viitsinyt lähteä kotiin näin lyhyeksi ajaksi ja näin lähellä joululomaa, mutta onneksi oli jo sovittu, että lähtisin viime vuoden tapaan Kouvolaan kaverin luokse. Silloin itsenäisyyspäivä oli maanantaina, mutta nyt tiistaina, joten käynti on päivää pidempi kuin viime vuonna. Ollaan lähinnä oltu koneilla, soitettu jonkin verran syntetisaattoria, kuunneltu musiikkia ja tietenkin juteltu kumpaakin kiinnostavista aiheista, joita on varsin paljon.
***
Urheilun seuraaminen on jäänyt vähemmälle, enkä siis tässä vaiheeessa lähde arvioimaan jalkapallon EM-kisojen lohkoja, mutta oli luonnollisesti hienoa, että Ruotsi sai niin vaikean lohkon kuin sai ‑ toivottavasti tippuu lohkovaiheessa!
Vaikka on sanottava, että nyrkkeily ei minua kiinnosta, pidän luonnollisesti hyvänä asiana, että meillä on oma huipputason ammattinyrkkeilijä, joka nousee otsikoihin myös muualla. Perjantainen voitto oli kuitenkin kyseenalainen ja jätti kieltämättä vähän katkeran maun. Lajina nyrkkeily ei tosiaan ole koskaan erityisemmin kiinnostanut, mutta olisin varmasti seurannutkin Robben matsia, jos se olisi tullut YLEltä.
Yksi viime viikon suurista urheilu-uutisista oli, että Kimi räikkönen palaa formuloihin. Itse otin uutisen innolla vastaan. Saaatan jopa harkita ensi kauden ostamista Katsomosta. Ei toki liene juurikaan menestystä tulossa, mutta kuitenkin kaksi suomalaista moottoriurheilun kuninkuusluokassa!
27 marraskuuta 2011
Kiva perjantai ja pohdintaa vuoden 2011 sykähdyttävistä hetkistä
Eilen olin jostain selittämättömästä syystä aivan helvetin väsynyt koko päivän... Menini jo kymmenen aikoihin nukkumaan, ja hyvin nukutun yön jälkeen sopiikin lähteä viettämään rauhallista sunnuntaita, johon kuuluu ainakin urheilun seuraaminen. Luvassa on niin mäkihyppyä (sään salliessa), maastohiihtoa kuin tietenki Valioliiga-jalkapalloilua. Eilen oli taas näitä hienoja La Liga -päiviä, kun FC Barcelona hävisi vieraissa Getafelle lukemin 1‑0! Real Madridilla on nyt jo kuuden pisteen johto, ja 10. joulukuuta pelattava El Clásico tulee varmasti olemaan aika ratkaiseva. Suomen lentopallomaajoukkue varmisti eilen paikkansa keväällä pelattavassa olympiakarsintaturnauksessa, jonka voittaja pääsee lontooseen. Tuskin Suomi siihen yltää, mutta luonnollisesti mahtava juttu kuitenkin!
***
Kuluneella viikolla vuoden sykähdyttävin urheiluhetki -äänestys alkoi. Tuskin osallistun, mutta minulla olisi kaksi aika tasaväkistä ehdokasta: Matti heikkisen maaliintulo maailmanmestarina sekä tietenkin jääkiekkomaajoukkueen MM-kulta. Oli vaan niin hienoa, kun alkoi ymmärtää, että ei jumalauta, Heikkinen on voittamassa koko kisan! Sitten hän sen teki, ja Jarmo Lehtinen selosti koko sydämellä radiossa! Se oli mahtava hetki, mutta niin oli myös jääkiekkoilun MM-finaalin kolmas erä. Jotenkin oli niin hienoa, kun vain sai istua nauttimassa Suomen tehtyä 3‑1-maalin! Silloin saattoi olla aika varma siitä, että maailmanmestaruus oli tulossa. Toki joku jatkoaikavoitto olisi ollut tavallaan mieleenpainuvampi, mutta silti, sen ottelun kolmas erä oli kokonaisuudessaan erittäin sykähdyttävä ja unohtumaton urheiluhetki! Mikael Granlundin ilmaveivi välierässä meni taas minulta käytännössä ohi. Minä istuin silloin nauttimassa ja fiilistelemässä siitä, että elämäni ensimmäinen seurustelusuhde noin puoli tuntia aikaisemmin oli alkanut, kun Mikko Hannula melkein sekosi radioselostamossa. Juuri sillä hetkellä tuo maali ja tuo voitto ei tuntunut paljon missään.
Tulen palaamaan näihin asioihin vielä tehdessäni yhteenvetoa vuodesta 2011, mutta kyllä tuo viikonloppu oli itsessään elämäni sykähdyttävin, kun perjantaina sain ensimmäisen tyttöystävän ja sunnuntaina leijonat voitti maailmanmestaruuden. Tietenkään niitä kahta asiaa ei pidä keskenään verrata, mutta sitä viikonloppua en kuitenkaan varmasti koskaan unohda!
20 marraskuuta 2011
Onnistunut viikonloppu, palohälytys ja sokkopingistä
Tänään aamupäivällä urheilupsykologi Christoph Treier piti hyvin mielenkiintoisen luennon, jossa hän, niinkuin eilen mainitsin, käsitteli aihetta "näe mahdollisuuksia!". Hän kertoi mm. siitä, miten kannattaa ajatella erilaisissa tilanteissa, positiivisista ja negatiivisista ajattelutavoista sekä itseluottamuksesta ja itsetunnosta. Esitelmä oli kaikin puolin erittäin mielenkiintoinen, ja antoi paljon ajateltavaa. Itse olen luonteeltani hyvin positiivinen, mutta silti tuntui, että sain sen ansiosta paljon vinkkejä, miten kannattaa ajatella ja toimia erilaisissa tilanteissa, jotta selviää entistäkin paremmin.
***
Tänään oli vähän ylimääräistä jännitystä, kun palohälyttimet yhtäkkiä alkoi soida. Tempaisin rakkaan matkapuhelimen ja valkoisen kepin mukaan, ja menin ulos ‑parin asteeen pakkkaseen vain pitkähihainen paita yllä. Erittäin kivaa :). Onneksi siellä ei tarvinnut olla kovinkaan pitkään. Suihkun kuuma vesihöyry oli laukaissut hälyttimet eikä siis kenellekään käynyt yhtään mitään.
***
Ensi viikolla ei tapahtune mitään erikoista, paitsi että perjantaina menen rakkaan kullan kanssa pelaamaan sokkopingistä, ja seuraamaan hänen harjoituksiaan. Hän haluaisi aivan ehdottomasti päästä pelaamaan minua vastaan, ja kysyi, olenko halukas tulemaan mukaan. Mikäs siinä? :), mutta en edelleenkään ala lajia varsinaisesti harrastaa ‑ tai ei ainakaan ole tarkoitus :). Olen pelannut viimeksi sokkopingistä muistaakseni tammikuussa 2009.
19 marraskuuta 2011
Terveisiä Hattulasta!
***
Loppuviikosta ei tapahtunut mitään erikoista, mitä nyt torstaina äänitettiin solukaverin kanssa uusi versio kappaleesta "Missä oot".
Palaillaan asiaan. Minä menen kohta hotellin ravintolaan nauttimaan illallisesta ja toivottavasti hyvästä seurasta!
16 marraskuuta 2011
Jalkapalloilun EM-karsinnat ovat päättyneet ┴ yöllistä pohdintaa hiukan alakuloisissa fiiliksissä
Nyt ei pitänyt jutella MM-karsinnoista, mutta täytyyhän tässä katsoa eteenpäin keskellä tätä synkkyyttä, joka tulee Portugalin tehdessä 5‑2. Jos siitä jotain positiivista pitäisi lähteä hakemaan, niin ei jää sellaista nakertavaa vitutusta kuin Ranska-ottelun jälkeen. Silloin se Bosnian haave oli niin äärimmäisen lähellä toteutua; nyt Portugali meni alusta saakka menojaan, vaikka tilanne toki oli sekä 2‑1 että 3‑2, jolloin yksi maali olisi riittänyt Bosnialle.
Mitään valtavia yllätyksiä näissä karsinnoissa ei nähty. Tietenkin oli yllättävää, että Viro pääsi jatkokierrokselle, mutta se olikin sitten voimaton Irlantia vastaan. Toisaalta ihan kiva sinänsä, että Irlanti pääsi nyt kisoihin, koska sehän jäi rannalle selkeän tuomarivirheen takia viimeksi, kun Thierry Henry teki maalin kädellään jatkokarsintojen toisessa ottelussa, mutta tuomari tuomitsi sen maaliksi, ja Ranska meni Etelä-Afrikkaan, jossa varsinainen ranskalaisen jalkapalloilun farsssi sitten syntyikin...
Miksi mä nyt aina poikkean aiheesta? Taidan olla vähän sekaisin... Mutta siis joo... Toki jäi aika kovia mita maita pois EM-kisoista, kuten vaikka Serbia ja viimeksi välieriin asti yltänyt Turkki. Mutta onhan se niin, että kun kaikki maat noin vuoden aikana pelaavat 10‑12 ottelua, niin kyllähän ne parhaat selviää, ja huonot jää, sillä ei ole enää kyse yksittäisistä otteluista, vaan kokonaisuus ratkaisee.
Jatkokarsinnoissa yllättävintä oli ehdottomasti se, että Turkki otti takkiin 0‑3 Kroatiaa vastaan Istanbulissa, mutta Irlanti, Tšekki ja Portugali olivat kuitenkin selkeiden suosikkien asemassa, ja ne hoiti myös hommansa tyylikkäästi.
Espanjaa voitaneen pitää ennakkoon suurimpana voittajasuosikkina, mutta varsinkin Hollanti ja Saksa tulee varmasti myös kovaa. Itse kannustan lähinnä yllättäjiä, mutta sitten loppuvaiheessa, jos jäljellä on vain ennakkoonkin ajateltuna hyviä joukkueita, meikäläisen suosikkijoukkue on ehdottomasti Saksa. Pääperiaate on, että kannustan aina altavastaajaa, vastustajasta riippumatta Ruotsin vastustajaa ja sitten suurista maista Saksaa...
EM-kisojen lohkot arvotaan 2. joulukuuta. Silloin katsotaan suurella mielenkiinnolla, minkälaisiksi lohkot muodostuvat ja palaillaan varmasti aiheeseen silloin. Nyt kuitenkin kiitos ja näkemiin näiden karsintojen osalta.
Suomi kuoli heti kärkeen, mutta valmentaja vaihtui ja peli alkaa vähitellen löytyä. Bosnia pelasi hyvin, mutta ei lopulta mahtanut paremmalleen mitään. Varsinkin Espanja, Saksa ja Hollanti säkenöivät, mutta nehän ovatkin rankingin perusteella Euroopan parhaat jalkapallomaajoukkueet. Viro yllätti kaikki pääsemällä jatkokarsintoihin saakka, ja toinen pikkuvaltio, Montenegro, pelasi yhtälailla ennakkoluulottomasti. Siinä nopeasti pohdittuna näiden EM-karsintojen yhteenveto. Parhaiten jäi mieleen aikamoinen pettymys, kun Moldova teki 2‑0 ensimmäisessä ottelussa Suomea vastaan, ja aikamoinen pettymys, kun Samir Nasri murskasi Bosnian haaveet suorasta jatkopaikasta Pariisissa. Toki oli myös hienoja hetkiä, kuten Bosnian kotivoitto Valko-Venäjää vastaan, kun maali tuli tiukan ottelun lopussa, tai Bosnian komea 2‑1-voitto Romaniaa vastaan maaliskuussa... Suomi ei tosiaan paljon hienoja hetkiä tarjonnut, koska ainakaan minä en osaa liiemmin nauttia merkityksettömistä voitoista, vaikka niitä ei Suomen tapauksessa sovi väheksyä, koska Paatelainen rakentaa joukkuetta pitkällä tähtäimellä, ja esim. Moldova-voitto syyskuun alussa oli hyvin tärkeä.
Mutta tosiaan, odotetaan EM-kisoja suurella innolla ja sitte tähdätään kohti Rioa ja vuoden 2014 MM-kisoja! Silloinkin käynee niin, että Suomen haaveet kaatuvat heti kärkeen, ja saan sitte koko sydämellä kannustaa Bosnia ja Hertsegovinaa kohti menestystä...
14 marraskuuta 2011
Kiva lauantai! ┴ vähän jääkiekkoa ja pohdintaa jalkapallosta
***
Helsingin EHT-turnaus ei ollut mikään kummoinen. Suomi pelasi hyvin, mutta menetti käytännössä kahden ottelun voiton avaimet kahden huonon erän aikana. Eiväthän nämä Euro Hockey Tour -turnaukset oiken tunnu paljon miltään MM-kisoihin verrattuna,mutta toki niitä nyt seuraa... Kaj Kunnas suoriutui mainiosti tehtävästään,ja muutenkin tuntui, että Radio Suomi todellakin panosti, kun jätettiin paljon aikaaa pohtimiseen ja haastatteluihin otteluiden jälkeen. Varsinkin Ruotsi-ottelussa tuli sellainen yleellisyyden tunne, kun Kaj Kunnas ja Esa Keskinen olivat selostuskopissa, ja kaukalon laidalla haastattelijana toiminut Mikko Hannula ja hänen kanssaan vielä YLE Urheilun kommentaattori Juha Lind.
Ai ai, kun urheilu siirtyy ensi vuoden alusta YLE Puhe -kanavan puolelle, niin päästään eroon merisäiden ja uutisten aiheuttamista tauoista!
***
Huomenna jalkapallon EM-karsinnat sitten päättyvät. Kroatia ja Irlanti menevät aivan varmasti kisoihin, Montenegrolla voi olla pieni mahdollisuus kotikentällään Podgoricassa Tšekkiä vastaan, ja Bosniallahan on kaikki omissa käsissä vielä, mutta tiukkaa tulee kyllä tekemään Estádio da Luzilla huomenna alkaen klo 23 Suomen aikaa.
Irlanti voitti Viron Tallinnassa peräti 4‑0, ja Kroatia puolestaan kukisti Turkin 3‑0 Istanbulissa. En jaksa uskoa, että kumpikaan sössii kotonaan johtoaan. Mutta tuntuu tosiaan, että Montenegro kyllä hyvinkin kotonaan ainakin voi tehdä ne kaksi maalia ja viedä ottelun jatkoajalle, mikä tietenkin edellyttää, että omissa ei soi.
Ja taas nähdään yksi Bosnia ja Hertsegovinan jalkapallohistorian tärkeimmistä otteluista, kun se kohtaa Portugalin. Ensimmäinen osaottelu päättyi siis 0‑0. Pahoin kyllä pelkään, että Portugali menee menojaan, mutta niinkuin viime merkinnässä totesin, niin bosniahan pelasi 1‑1-tasurin Ranskan kanssa,ja se tulos oikeuttaisi nyt EM-kisalippuun vierasmaalisäännön turvin! Katsotaan miten käy. Jotenkin on hienoa, että se kaikkein mielenkiintoisin ottelu, Portugali‑Bosnia, alkaa vasta klo 23, eli voi kaikessa rauhassa seurata esim. Tanskan ja Suomen välistä harjoitusmaaottelua odottaen kohokohtaa! Ja kyllä ollaan Bosniassa syntyneen luokkakaverin kanssa hehkutettu ja kiitetty onneamme, että keskiviikkona alkaa kummallakin koulu vasta klo 12.15, eli voidaan hyvinkin valvoa huomenna!
11 marraskuuta 2011
Jalkapalloa ┴ tiukka matsi täpötäydellä Bilino Poljella
Bosnialla ei ollut hyökkäyspäässä onnea, mutta toki Portugalikin loi paikkoja ja Asmir Begović taisi tehdä pari hyvinkin tärkeää torjuntaa. Joukkueet kohtaavat siis uudestaan ensi tiistaina Lissabonissa. Tehtävä tuntuu toki Bosnian kannalta lähestulkoon mahdottomalta, mutta pelasihan se Stade de Francellakin 1‑1-tasapelin Ranskan kanssa, ja vierasmaalisäännön turvin se riittäisi tässä tapauksessa. Ottaen huomioon, että pari tärkeää puolustajaa puuttui Bosnian joukkueesta, oli erittäin tärkeää, että se ei päästänyt yhtään vierasmaalia. Silti pelkään kyllä pahoin, että Portugali hoitaa homman kotonaan, mutta ei sitä ikinä tiedä!
Kroatia vastasi illan yllätyksestä, kun se nuiji Turkin vieraskentällä peräti 3‑0!Tšekki taas voitti Montenegron 2‑0 ja Irlanti johtaa Tallinnassa Viroa vastaan 0‑1 ottelun ollessa vielä kesken. Taustalla soi virolaisen Vikerraadion lähetys matsista.
Viikonloppu!
Mutta taisin nyt vähän poiketa aiheesta... Kierrettiin messualueella kaksisen tuntia, ennen kuin käytiin syömässä ja sitten auto vei meidät takaisin Arlaan.
***
Tänään on hieno jalkapalloilta, jota kruunaa neljä varsin mielenkiintoista EM-karsintojen jatkokarsintaottelua, joista itse seuraan kaikkein suurimmalla mielenkiinnolla Bosnian ja Portugalin välistä kamppailua, joka pelataan Zenicassa sijaitsevalla Bilino Polje -stadionilla alkaen klo 21. Tulen todennäköisesti myös seuraamaan Viron ja Irlannin välistä ottelua vähän tarkemmin, se kun alkaa vasta 21.45. Tietenkin myös Tšekki‑Montenegro ja Turkki‑Kroatia ovat tiukassa seurannassa, mutta jäänevät Bosnian ottelun varjoon kuitenkin. Tänään on myös harjoitusmaaotteluita. Seuraan parhaillaan Tanskan ja Ruotsin välistä ottelua Ruotsin Radion välityksellä.
***
Huomenna rakas tyttöystäväni tulee käymään! <3. Sunnuntaina 13. marraskuuta on päivälleen puoli vuotta siitä, kun alettiin seurustella, joten sitä pitänee juhlistaa! Ei varmaan tehdä sinänsä mitään erikoista, mutta ostin karkkia ja kokista kaupassa käydessäni. Tulee aivan varmasti erittäin kiva päivä maailman hauskimman, suloisimman ja ihanimman ihmisen seurassa! <3
09 marraskuuta 2011
Maaotteluita ja muuta
***
Huomenna Helsingin Euro Hockey Tour -turnaus alkaa. Perinteiseen tapaan YLE Radio Suomi lähettää Suomen ottelut. Vuonna 2009 Kimmo Porttila hoiti selostukset, ja viime vuonna taas Antero Mertaranta. Mutta kumpikin ovat siirtyneet Maikkarin puolelle, kun taas Kaj Kunnas on loikkinut YLE Sportenista suomenkielisen toimituksen puolelle ‑ tai siis loikkaa ensi vuoden alusta, mutta selostaa kuitenkin nyt Suomen EHT-turnauksen ottelut. Vaikka toki olen kuullut Kunnaksen puhuvan suomea esim. jälkihiki-ohjelmassa, ja minulla on kotona C-kasetti, jossa mies selostaa käsipallon SM-finaalia suomeksi, tulee tuo kyllä vaatimaan jonkin verran totuttelua, kun olen niin tottunut, että hän selostaa ruotsiksi.
Pidän kyllä Kunnaksen selostustyylistä ja odotan innolla, mitä sieltä tulee... Hänellä on erittäin hauska ja rikas kielenkäyttö ruotsiksi, mutta pystyyköhän samaan myöskin suomeksi? No, kysymyksiin saataneen vastauksia viikonlopun aikana.
***
Ja sitten perjantaina vuorossa on jalkapallon EM-turnauksen jatkokarsinnat. 12 maata on varmistanut paikkansa; neljä on jäljellä. Otteluparit ovat hyvinkin mielenkiintoiset, ja luokkakaverini kanssa odotetaan tietenkin kaikkein suurimmalla innolla Bosnian ja Portugalin välistä ottelua. Tulee tietenkin myöskin olemaan mielenkiintoista nähdä, pystyykö Viro horjuttamaan Irlantia, pystyykö Montenegro haastamaan Tšekin, ja miten käy, kun suhteellisen tasaväkisinä pidettävät Turkki ja Kroatia kohtaavat...
Toki sekä ensi perjantaina että ensi tiistaina on myös jalkapallon harjoitusmaaotteluita, mutta itse keskittynen kyllä suurimmaksi osaksi karsintaotteluihin, mitä nyt saatan vilkaista Tanska‑Suomi-ottelua, joka pelataan tiistaina 15.marraskuuta.
***
Muuten ei ihmeempiä. Äänitettiin taas sekä maanantaina että eilen kaverin kanssa. Piti ottaa "Tuo onneton" vielä kolmannenkin kerran uudestaan, kun kaverin laulu useiden äänitysten ansiosta on tullut varmemmaksi. Äänitettäneen projektin alkuvaiheessa purkitetut "Missä oot" sekä "Huomenta Suomi" myös uudestaan jossain vaiheessa. Laatu on tosiaan parantunut niin merkittävästi, että niiden julkaiseminen nykyisinä versioinaan uusimpien nauhoitusten rinnalla aiheuttaisi turhaa vaihtelua.
06 marraskuuta 2011
Sunnuntai-illan viettoa La Ligan merkeissä
Onhan se aika häijyä, että katson matsia Veikkaus-TV:n kautta, mutta betsaan silti Unibetissä... Veikkkaus tarjoaa siis asiakkailleen useimpiin live-veto-kohteisiin ilmaisia netti-TV-lähetyksiä. Ulkomaisten sarjojen osalta selostukset ovat toki englanniksi, ja saattaisin muualta löytää samanlaisia streameja, mutta Veikkaus-TV on varma ja kiva vaihtoehto, koska streamit ovat hyvälaatuiset ja äänenvoimakkuus sopiva!
Parhaillaan seurannassa on Athletic Bilbao ‑ FC Barcelona. Bilbaon mennessä johtoon betsasin kuitenkin Barcelonan taukojohtoa kertoimella 7. Juuri sen jälkeen Barca tasoitti! Päätin kaiken varalta lunastaa pienen voiton, jos toisen maalin tekeminen taukovihellykseen mennessä ei onnistukaan... Tässä on juuri se Unibetin Ca$hIn-toiminnon kätevyys!
***
Eipä tässä sinänsä muuta. Tappelin koneen kanssa iltapäivällä. Kaikki lähti siitä, että käyttämäni sähköpostiohjelma Mozilla Thunderbird jostain syystä alkoi kuormittaa prosessoria ja keskusmuistia liikaa, joten päätin buutata. Ennen sitä poistin kuitenkin jonkin verran ohjelmia. Buutti ei auttanut siihen ongelmaan, mutta kikkailemalla koneen kiintolevyllä olevilla Imap-kansioilla sain ongelman ratkaistua. Illalla pelasin taas monopolia kullan kanssa. Tällä kertaa tuli ihan reilusti turpiin, kun kävin kahdella peräkkäisellä heitolla hänen tonteillaan, joilla oli hotelleja, ja lopputulos oli varsin nopea konkurssi...
***
Muuten ei mitään erikoista. Tässä vietellään varsin rauhallista sunnuntai-iltaa tosiaan La Ligaa seuraten. Ensi viikolla ei liene mitään erikoista, paitsi että perjantaina käydään Tampereella, jossa on apuvälinemessut. Tulee varmasti olemaan varsin mielenkiintoista, ja vaihteluahan se tuo!
Nyt kuului muuten taukovihellys. Kannatti siis korkata tuo Barcan taukojohto ennen aikojaan, koska se ei toteutunutkaan...
Pohdintaa suomenruotsalaisuudesta
***
Elämäni muuttui varsin merkittävästi joskus syksyllä 2002. Siihen saakka suomi oli ollut kouluaine muiden joukossa, eli se ei erityisemmin kiinnostanut, mutta en minä sitä toki vihannutkaan. Silloin, noin yhdeksän vuotta sitten, suomi alkoi kuitenkin kiinnostaa ja tunsin halua oppia kieltä. Siihen saakka olin esimerkiksi seurannut Ruotsin jääkiekkoliigaa paljon enemmän kuin Suomen SM-liigaa, ja kuuntelin muutenkin ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia kanavia. Vähitellen tämä muuttui. Vielä 2002 kuuntelin heavy metal -musiikkia, mutta sen myötä, että aloin kuunnella suomenkielisiä radiokanavia, löysin Suomi-popin ja ‑rokin. Vähitellen aloin lukea suomenkielisiä kirjoja, ja suurin muutos tapahtui neljä vuotta sitten, kun sain ensimmäisen suomenkielisen näkövammaisen kaverin. Sen jälkeen saatoin harjoitella kunnolla hänen ja uusien kavereiden kanssa kirjoittaen ja puhuen, minkä myötä pikkuhiljaa pääsin käytännössä kaksikielisyyteen, joka oli ollut pitkäaikainen haaveeni! Kaikki sitten huipentui puolitoista vuotta sitten pitkän suomen laudaturiin YO-kirjoituksissa.
***
Kaikki toki tapahtui suhteellisen hitaasti, mutta asenteet muokkautuivat sitä mukaan, kun opin suomen kieltä yhä paremmin. Aloin vähitellen katsoa, että koska minä ‑ Mustasaaren kunnassa, täysin ruotsinkielisessä perheessä asuva ‑ olin pystynyt oppimaan suomea niinkin hyvin kuin olin, niin kaikkien muidenkin pitäisi pystyä samaan. Niinpä alkoi ottaa päähän kaikenlaiset vinkunat siitä, että ei saa jotain palvelua ruotsiksi, koska olin ja olen siis edelleen sitä mieltä, että Suomessa kaikkien pitäisi osata suomea senverran hyvin, että selviävät vaativistakin tilanteista. Vaikka kaikenlainen kielitaito luonnollisesti on hyvä asia, leikkaisin kuitenkin rajusti ns. pakkoruotsin opiskelua. Ehkä se on perusteltua jossain rannikkoseuduilla, mutta ei muualla. Minusta ruotsin opiskelun pitäisi olla kokonaan vapaaehtoista, koska kieltä puhuvien prosentti on kuitenkin niin pieni, minkä lisäksi mielestäni vaikka jollain asiakaspalvelijalla tai lääkärillä pitäisi olla oikeus olettaa, että palveltava puhuu ainakin tyydyttävästi suomea. Ruotsin osaaminen on hyvä plussa, mutta sitä ei pitäisi edellyttää keneltäkään. Joku sanoo, että silloinhan suomenruotsalaisuus kuolee. No entä sitten?
***
itse katson siis olevani identiteetiltäni suomenkielinen, jonka äidinkieli sattuu olemaan ruotsi. Kärsin siitä silloin tällöin, jos käsitellään jossain yhteydessä vaikka lintuja, kaloja tai muuta vastaavaaaihetta, josta ehkä ei jutella niinkään usein. Silloin suomenkieliset käsitteet ovat hukassa, ja se ottaa päähän aivan suunnattomasti. Töitä on siis vielä tehtävä...
Kärsin siitä myös silloin, jos ja kun on epätietoisuutta. Aika monet tuntuvat luulevan, että olen syntynyt Ruotsissa ja että kannustan Ruotsia urheilussa. Koska inhoan Ruotsia urheilussa yli kaiken, tuntuu tämä kiistatta pahalta, ja saatan aika tiukkaan sävyyn ärähtää, että en ole mikään helvetin ruotsalainen!
Toki vastaavasti hyödynkin siitä. Kyllähän minä aika useinkin kuuntelen urheilua ruotsiksi, ja tietenkin ruotsin osaaminen on tulevaisuuden kannalta erittäin hyvä asia, minkä lisäksi luonnollisesti on paljon hyviä ruotsinkielisiä kontakteja ja tuttuja, mutta asenne on kuitenkin tällainen.
***
Joten näihin tunnelmiin hyvää ruotsalaisuuden päivää vain kaikille, jotka sitä jollain tavalla viettävät ┴ minä en!
Oikein runsaasti #fail
Tänään kattauksessa on jälleen kerran suurimmaksi osaksi eurojalkapalloa. Tuntuu sangen hämmentävältä, että La Ligan ottelu Real Madrid vastaan Osasuna pelataan jo yhdeltä iltapäivällä Suomen aikaa. Tämä johtunee siitä, että illalla Atlético Madrid ja Getafe kohtaavat Madridin paikalliskamppailussa.
***
Enpä tullut kertoneeksi, että torstaina Keskuspuiston ammattiopiston Arlan toimipaikan datanomiopiskelijat kävivät Otaniemessä sijaitsevassa Aalto-yliopiston kongressitilassa Dipolissa, jossa järjestettiin TalentIT-messut. Siellä iso joukko yrityksiä esitteli toimintaansa. Suurin osa... Ei helvetti! Olin kirjoittamassa, että suurin osa firmoista oli aika tuntemattomia, kun yhtäkkiä tuli sellainen olo, että mähän olen kirjoittanut tästä aikaisemmin ‑ mutta minne? Jumalauta! blogiin... Piti käydä katsomassa, ja totta hitossa mainitsin messut perjantaina kirjoittamassani merkinnässä. Alkaako muistikin pettää näin pahasti? Tämähän on huolestuttavaa...
Blogiarkisto
-
►
2025
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2024
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2023
(3)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2021
(2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2020
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2019
(2)
- ► marraskuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2018
(1)
- ► heinäkuuta (1)
-
►
2017
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2016
(5)
- ► heinäkuuta (1)
- ► maaliskuuta (2)
-
►
2015
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2014
(12)
- ► joulukuuta (1)
- ► toukokuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2013
(30)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (4)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(77)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (6)
- ► toukokuuta (5)
- ► huhtikuuta (8)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (5)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2011
(97)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (14)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (7)
- ► maaliskuuta (6)
- ► helmikuuta (3)
- ► tammikuuta (5)
-
►
2010
(124)
- ► joulukuuta (5)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (5)
- ► toukokuuta (25)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (30)
- ► tammikuuta (24)
-
►
2009
(128)
- ► joulukuuta (8)
- ► marraskuuta (6)
- ► heinäkuuta (10)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (10)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (13)
- ► tammikuuta (16)
-
►
2008
(159)
- ► joulukuuta (20)
- ► marraskuuta (9)
- ► heinäkuuta (13)
- ► toukokuuta (20)
- ► huhtikuuta (24)