Palasin tänään takaisin Hattulasta. Kaksi oikein hauskaa päivää oli, ja saipahan ainakin harjoitella ruotsia :). Kokous oli oikein hyvä. Liitto sai uuden puheenjohtajan.
Tänään aamupäivällä urheilupsykologi Christoph Treier piti hyvin mielenkiintoisen luennon, jossa hän, niinkuin eilen mainitsin, käsitteli aihetta "näe mahdollisuuksia!". Hän kertoi mm. siitä, miten kannattaa ajatella erilaisissa tilanteissa, positiivisista ja negatiivisista ajattelutavoista sekä itseluottamuksesta ja itsetunnosta. Esitelmä oli kaikin puolin erittäin mielenkiintoinen, ja antoi paljon ajateltavaa. Itse olen luonteeltani hyvin positiivinen, mutta silti tuntui, että sain sen ansiosta paljon vinkkejä, miten kannattaa ajatella ja toimia erilaisissa tilanteissa, jotta selviää entistäkin paremmin.
***
Tänään oli vähän ylimääräistä jännitystä, kun palohälyttimet yhtäkkiä alkoi soida. Tempaisin rakkaan matkapuhelimen ja valkoisen kepin mukaan, ja menin ulos ‑parin asteeen pakkkaseen vain pitkähihainen paita yllä. Erittäin kivaa :). Onneksi siellä ei tarvinnut olla kovinkaan pitkään. Suihkun kuuma vesihöyry oli laukaissut hälyttimet eikä siis kenellekään käynyt yhtään mitään.
***
Ensi viikolla ei tapahtune mitään erikoista, paitsi että perjantaina menen rakkaan kullan kanssa pelaamaan sokkopingistä, ja seuraamaan hänen harjoituksiaan. Hän haluaisi aivan ehdottomasti päästä pelaamaan minua vastaan, ja kysyi, olenko halukas tulemaan mukaan. Mikäs siinä? :), mutta en edelleenkään ala lajia varsinaisesti harrastaa ‑ tai ei ainakaan ole tarkoitus :). Olen pelannut viimeksi sokkopingistä muistaakseni tammikuussa 2009.
Tervetuloa lukemaan blogiani! Tässä käsittelen urheilua, koulunkäyntiä, musiikkia ja muuta elämääni sisältyvää. Pidän kirjoittamisesta ja olen melko aktiivinen bloggaaja.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogiarkisto
-
▼
2011
(97)
-
▼
marraskuu
(14)
- Kiva perjantai ja pohdintaa vuoden 2011 sykähdyttä...
- Onnistunut viikonloppu, palohälytys ja sokkopingis...
- Terveisiä Hattulasta!
- Jalkapalloilun EM-karsinnat ovat päättyneet ┴ yöll...
- Kiva lauantai! ┴ vähän jääkiekkoa ja pohdintaa jal...
- Jalkapalloa ┴ tiukka matsi täpötäydellä Bilino Pol...
- Viikonloppu!
- Maaotteluita ja muuta
- Sunnuntai-illan viettoa La Ligan merkeissä
- Pohdintaa suomenruotsalaisuudesta
- Oikein runsaasti #fail
- LÄhinnä jalkapalloa
- Pienen kaupungin suuri derby
- Perjantai-iltaa!
-
►
lokakuu
(16)
- Pohdintoja KHL:stä ja yleensä vedonlyönnistä rauha...
- Lyhyt päivitys
- Taas kuluneen viikon yhteenveto
- Mikä derby! ┴ ja vähän muutakin
- Lyhyt päivitys aivan liian pitkän tauon jälkeen......
- Tarina elämäni ensimmäisestä biisistä
- Terveisiä IC54:stä
- Jalkapalloilun EM-karsintojen playoff-kierros ┴ Bo...
- Hyvää keskiviikkoaamua - pettymys eilisillan jälke...
- Jalkapalloilun EM-karsinnat huipentuvat!
- Kiva viikonloppu!
- Kaakkois-Suomen kautta syysloman viettoon!
- Musiikin äänittämistä
- Änkytysongelma
- Kaikenlaista jaarittelua
- Opintoja ja vähän muutakin
-
▼
marraskuu
(14)
Tietoja minusta
- Isak
- Olen sokea, hyväntuulinen nuorukainen ruotsinkieliseltä Pohojanmaalta. Kiinnostukseni kohteet ovat urheilu, tietokoneet ja musiikki. Soitan aktiivisesti syntetisaattoria ja joskus myös hanuria. Olen kotimaisen suomen kielellä lauletun musiikin suuri ystävä. Olen myös kiinnostunut kaikenlaisesta tekniikkaan liittyvästä ja tietokone ja matkapuhelin ovat minulle hyvin tärkeitä. Seuraan lähes kaikkea urheilua uinnista jalkapalloon.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti