Kolmas käynti puheterapiassa – nyt pitää jumalauta alkaa tapahtua!

Pitkän tauon jälkeen kävin tänään kolmannen kerran puheterapiassa. Ensimmäisestä ja toisesta käynnistä kirjoitin myös tähän blogiin.
Toisen käynnin jälkeen olin aika mietteliäänä. Pelkäsin, että en saisi mitään aikaan ja että en pystyisi soveltamaan harjoituksia reaalielämään.
Juuri niinhän siinä kävikin. Jonkin ajan kuluttua harjoittelu unohtui tyystin, enkä kerta kaikkiaan viitsinyt olla yhteyksissä puheterapeuttiin, koska luonnollisesti hävetti, kun hän olin keksinyt harjoituksia, joita en sitten tehnytkään...
Päätin kuitenkin pari viikkoa sitten kirjoittaa hänelle sähköpostia, koska ei ollut mitään hävittävääkään, kun ongelma ei oikeastaan ollut lieventynyt missään määrin. Ja niinkuin toki saatoin arvatakin, ei hänen mielestään ollut mitään syytä hävetä.

Tämänpäiväisen käynnin aikana ei oikeastaan sinänsä tehty mitään puhehallintaan liittyviä harjoituksia, vaan keskusteltiin siitä, miten voisin itse harjoitella tehokkaammin.
Tultiin siihen tulokseen, että myös sinänsä helpoissa puhetilanteissa – eli yksinkertaisesti arkielämässä – minun pitää käyttää noita opittuja, puheenhallintaa helpottavia tekniikoita. Eli vaikka olen useimmiten paineettomassa tilanteessa esim. tilatessani kahvia koulun kahvilassa, minun pitää silti puhua hitaasti ja pehmeästi. Silloin saan onnistumisen, ja onnistumiset ruokkivat onnistumisia myös vaikeissa tilanteissa. Kuulemma änkytettäessä oikea aivopuolisko aktivoituu, mutta puolestaan sujuvasti puhuttaessa vasen puolisko on aktiivisempana, ja nyt pitää siis saada vasen aivopuolisko enemmän liikkeelle...
Sitten minun pitäisi miettiä kaikenlaisia harjoitustilanteita. Yksi hyvä harjoitusmuoto, mitä ajattelin käyttää on sellainen, että kauppaan lähtiessäni teen (ainakin mielessäni) listan, joka on yksityiskohtaisempi kuin normaalisti. Yleensä se menee niin, että ostan "jotain leipää", "jotain ruoka-annoksia" jne., mutta jos etukäteen päätän, että minähän ostan just Vaasan ruispalat ja Saarioisten liha-makaroonilaatikon, saan luotua itselleni vaikean puhetilanteen. Ja sillä tavalla saan tarvitsemani onnistumisen, jos takaisin tullessani minulla on just ne tuotteet, jotka olen halunnut.
Asia, johon minun myös pitää kiinnittäää huomiota, on puhenopeus. Puhun yleensä varsin nopeasti, mutta yleisen puhenopeuden laskeminen voisi kuulemma myös edistää ongelman lieventymistä – ja siis niin, että puhun ihan automaattisesti vähän nykyistä hitaammin, eikä minun tarvitse sitä etukäteen miettiä.

Nyt pelottaa vain se, että muistanko tehdä näitä juttuja... Ajatus on siis se, että nykyiset harjoittelumuodot olisivat lähempänä reaalielämää kuin tähän saakka. Tottakai joudun tavallaan altistamaan itseni hermopaineeseen ja ehkä vaikeisiin tilanteisiin, mutta niihin kun mahdollisimman hyvin tottuisi, ollaan jo pitkällä.
Niinkuin aina, tällaisten asioiden sanomine tai kirjoittaminen on kuitenkin niin helvetin helppoa. Nyt pitäisi ihan oikeasti saada jotakin aikaan myös!
Katsotaan, miten onnistun... Ainakin motivaatio on taas korkeammalla, mutta tulevaisuus näyttää, johtaako se mihinkään... Toivottavasti johtaa!