Unelmien täyttymys Malmin lentokentällä

Kohta 12 vuotta sitten elämäni koki suuren muutoksen, kun yhtäkkiä aloin kiinnostua suomen kielestä. Tämän seurauksena hylkäsin pitkälti X3M:n ja aloin kuunnella suomenkielisiä radiokanavia ja sen myötä suomenkielistä musiikkia. Kun Radio SuomiPop ja Radio Nova olivat paljon kuuntelussa, en tietenkään voinut välttyä kuulemasta Eppu Normaalin kappaleita. Vuonna 2004 yhtye alkoi ottaa paikkaansa suurten suosikkien joukosta, mitä uusien radiohittien löytämisen lisäksi vauhditti 14-vuotissynttärilahjaksi saatu Maximum Jee & Jee -albumi. Vuotta myöhemmin taivas sitten aukesi todenteolla, kun sain Repullinen Hittejä -kokoelman. Kyllä sitä tuli kuunneltua ja kappaleista nautittua.
Uusia Eppu Normaali -levyjä tuli hankittua tasaiseen tahtiin (mm. Imperiumin vastaisku ja Historian suurmiehiä vinyylilevyinä, Reppu 2 ja Syvään päähän), mutta viime vuosina pääpaino on kuitenkin kotimaisesta musiikista puhuttaessa pysynyt iskelmässä.
Silti takaraivossa on aina ollut ajatus siitä, että Eppu Normaalin näkeminen livenä olisi älyttömän siistiä, enkä hetkeäkään epäröinyt, kun siihen tällä viikolla tarjoutui tilaisuus. Keikka oli eilen Malmin lentokentällä, jossa yhtye esiintyi Finland International Air Show -tapahtuman puitteissa.

Keikka alkoi Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset -kappaleella ja heti mielen täytti sellainen jännä, jollakin lailla liikuttava tunne. Nyt se ihan oikeasti tapahtui: Eppu Normaali soitti ja minä seisoin stagen edessä. Tämän tunteen hiukan laannuttua aloin kuunnella musiikkia analyyttisemmin ja harmittelin hiukan huonoa miksausta. En osaa yksilöidä, mikä siinä oli pielessä, mutta alussa se ei vain kuulostanut hyvältä. Harmi, että mm. Vihreän joen rannalla meni vähän pilalle tämän takia, mutta onneksi säädöt saatiin kuntoon ja suurin osa keikasta kuulosti saundillisesti hyvältä.
Ja voi että niitä biisejä. Ainoa kappale, jota en muista aikaisemmin koskaan kuulleeni oli Rupisia riimejä, karmeita tarinoita -levyllä oleva On viatonta ja kainoa harrastukseni ainoa. Kaikki muut kappaleet olivat tuttuja ja melkein kaikkiin liittyi muistoja – muistoja siitä ajasta, kun kuuntelin Eppu Normaalia enemmänkin ja kun nämä biisit olivat kovia juttuja, ja tottakai ne olivat edelleenkin hyviä. Ja sitten kun ne suurella volyymillä tunkeutuivat tajuntaan, niin se oli jotakin aivan huikeaa.
Keikalla kuultiin suurin osa niistä kaikkein tunnetuimmista hiteistä, kuten Vuonna 85, Kitara, taivas ja tähdet, Baarikärpänen, Tahroja paperilla, Murheellisten laulujen maa, Joka päivä ja joka ikinen yö sekä NÄinhän täällä käy. Uudempaa tuotantoa edustavalta Sadanvuoden päästäkin -levyltäkin kuultiin peräti kolme kappaletta, jotka olivat hiljaa huomiseen, Ei sankariainesta ja Suolaista sadetta.
Voi kuinka me sinua kaivataan olisi ollut kaunis päätösbiisi, mutta ei se tietenkään siihen jäänyt, kun yleisön suosionosoituksien jälkeen yhtye soitti vielä kappaleet Suolaista sadetta ja Njet njet, jossa yleisöä erikseen pyydettiin laulamaan ainoan kerran – siis sillä tavalla, että Martti Syrjä oli itse hiljaa. Toki jengi muutenkin lauloi ja ennen kuin kysytte, kyllä minäkin lauloin muutamassa biisissä.

Jos sitten unohdetaan ne huikeat tunnelmat ja analysoidaan vähän kriittisemmin, niin jotenkin Martti Syrjän laulu kuulosti puristetulta ja mukanani ollut työkaveri vahvisti, että hän jotenkin näytti irvistelevän laulaessaan. En tiedä, vedettiinkö kaikki kappaleet alkuperäissävellajeista, mutta voisin hyvin kuvitella, että ainakin joidenkin kappaleiden transponointi alaspäin olisi tehnyt hyvää. Muutenkin Syrjä kuulosti spiikeissäkin aika hengästyneeltä.
Ja sitten toinen juttu, jota olen kummastellut kuunnellessani Onko pitkä matka jonnekin -live-levyä ja myös eilen. Miksi vähän hitaammat biisit, kuten vaikka Joka päivä ja joka ikinen yö ja Vuonna 85, pitää soittaa noin nopeasti? Onneksi sentään Voi kuinka me sinua kaivataan vedettiin aika lailla alkuperäisen temmossa.
Työkaverini näki Eput jo kolmannen kerran tänä kesänä ja saman setin ovat kuulemma vetäneet aikaisemminkin. Hyvähän se oli, mutta miten eivät tajunneet laulaa Lensin matalalla -kappaletta ilmailutapahtumassa... Toki syynä voi olla, että se on biisinä niin erilainen kuin kaikki muut Eppu Normaalin kappaleet, mutta silti.

Kaiken kaikkiaan huikea kokemus, joka olisi saanut jatkua toisetkin puolitoista tuntia. Käytin toki korvatulppia, joiden ansiosta musiikki tuli sopivalla voimakkuudella; ei liian kovaa, mutta kuitenkin tajuntaan kunnolla tunkeutuen, jolloin pääsi oikein mukavaan fiilikseen. Biisit olivat taattua laatua ja tunnelma keikkapaikalla hyvä. Jos Eput vielä jatkavat ja sattuu hyvä tilaisuus, lähden kyllä uudestaan!