Lontoon olympialaiset – hieno tapahtuma, josta tietenkin jäi muistoja

Mitä jäi meikäläiselle käteen Lontoon olympialaisista? Mitään yksittäistä hetkeä en oikein osaa nostaa esiin, mutta kokonaisuutena mahtavat kisat, joita oli ilo seurata!

Niinkuin ennakkoon arvioin, tärkein seurantalähde oli YLE Puhe, jonka kisalähetykset olivat mainiot. Kanavalla seurattiin tiiviisti tärkeimpiä kisatapahtumia, mutta käytin myös YLEn tV-kanavia, Eurosportia, Ruotsin television kanavia sekä Flashscore.comia ja olympialaisten virallisia sivuja tilanneseurantaan ja tulosten mahdollisimman reaaliaikaiseen saamiseen. Palloilufriikkinä kismitti vähän, että YLEllä niinkin paljon erityisesti palloilulajien otteluita tuli jälkilähetyksenä, mutta tosiaan Eurosport ja Ruotsin television kanavat täydensivät hienosti.
Kaikki puitteet kunnon seuraamiseen olivat siis olemassa, ja saatoin nauttia täysin rinnoin kisoista. Niinpä kieltämättä tuntui aika tyhjältä eilen, kun kisat päättyivät...

Suomalaiset mitalisuoritukset olivat luonnollisesti hienoja, ja nousevat listan kärkipäähän, kun mietin, mitä Lontoon kisoista jäi mieleen. Erityisesti tietenkin Tuuli Petäjän hopea tuntui makealta, koska se oli ensimmäinen mitali, ja siinä ei ollut yhtä kitkerää makua kuin pronssisissa mitaleissa. Tietenkin Silja Lehtisen venekunnan pronssi oli mahtava, mutta omaa fiilistäni ainakin vähän kyllä söi venäläisten protesti, kun joutui odottamaan kaksisenkymmentä minuuttia mitalin varmistumista. Antti Ruuskasen keihäspronssi oli niin ikään toki mahtava, mutta kisan jälkeen pikkasen kismitti, että ei tullut enempää, kun taso oli niin alhainen kuin oli. Kuitenkin erittäin hienoa, että iloinen savolainen, jonka huastatteluja on ilo kuunnella, vihdoin sai arvokisamitalin!
Mutta koska minä en ollut asettanut mitään mitaliodotuksia, jokainen mitali ilahdutti mieltä! Pakko on kuitenkin sanoa, että minä olen niin urheiluhullu, että olisin osannut nauttia kisoista melkein yhtä paljon, vaikka Suomi ei olisi saavuttanut ainuttakaan mitalia.

Ville Långin sulkapallo-ottelu malesialaista Chong Wei Leetä vastaan jäi mieleen. Ennen ottelua YLE Puheen Sammy Väisänen oli tehnyt niin selväksi, kuinka hyvä pelaaja malesialainen oli, mikä myös nähtiin turnauksessa. Sitten kun Lång voitti toisen erän, ja pysyi hienosti mukana kolmannessa, ja alkoi tajuta, että suomalainen jopa voisi voittaa ottelun, niin se tuntui erittäin hienolta! Ja se jännitys, kun pallo oli pelissä, ja peli oli tiukka, oli jotakin ainutlaatuista. Lång sitten kuitenkin hävisi ottelun, ja malesialainen jatkoi finaaliin saakka, jossa Kiinan Dan Lin kuitenkin päihitti hänet – mahtava matsi sekin!

Ja viides suomalaissuoritus, jota muistan oikeasti kunnolla jännittäneeni, oli naisten kajakkiyksiköiden 500 metrin finaali, jossa Anne Rikala sijoittui kahdeksanneksi. Silloin ennen lähtöä oli sellainen ihana, kutkuttava jännitys. Suvi Mikkosen pronssiottelu taeqwondossa olisi varmasti muuten ollut vähän samanlainen hieno, raastava tapahtuma, joka olisi jäänyt mieleen, mutta se ratkesi valitettavasti aika nopeasti Mikkosen vastustajan hyväksi.

Mitäs sitten kansainvälisesti? Michael Phelpsiä lienee hehkutettu aivan riittämiin, eikä hänen suorituksensa oikeastaan koskaan ole jättäneet minuun sen suurempaa vaikutusta. Enkä mä nyt tuota Usain Boltiakaan tiedä. Oli se 100 metrin finaali kuinka huikea tahansa, niin onhan jo niitä Boltin voittamia kilpailuja nähty. Pikamatkat olisivat jääneet paljon voimakkaammin mieleen, jos joku muu kuin Bolt olisi ne voittanut.
Jos uinnista aloitetaan, niin ehkä tulen pisimpään muistamaan Rūta Meilutytėn olympiavoiton, kun YLE Puheen radioselostamossa ollut Kaj Kunnas hehkutti hänen uintiaan suuresti jo välierässä, ja sitten sitä mietti, että mitenköhän tytön käy finaalissa... Niin sitten vain räjäytti koko pankin Kunnaksen ulvoessa radioselostamossa, ja kun kyseessä vielä oli liettualainen, niin ainakin omaa sydäntäni lämmitti enemmän kuin vastaavanlainen kiinalaistapaus. Kiina nyt sai kultia ihan riittävästi muutenkin...
Yleisurheilussa koettiin toki monta hienoa hetkeä, mutta yksi kohokohta oli kyllä David Rudishan maailmanennätys 800 metrillä, jota ainakaan minä en todellakaan osannut odottaa.

Minä odotin suurella mielenkiinnolla palloilulajeja, mutta niissä ei tarjottu sinänsä mitään sellaista ekstraa, jota muistaisin pitkään – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tietysti tuntui hienolta, kun Islanti rökitti Ruotsia käsipallossa, mutta sen ottelun merkitys sitten haihtui ilmaan, kun Ruotsi selvisi loppuotteluun saakka, ja Islanti hävisi jo puolivälierävaiheessa dramaattisten vaiheiden jälkeen Unkarille.
Mutta niin, se poikkeus oli eilinen miesten lentopallofinaali, kun YLE Puheen selostamossa ollut Arto Teronen – ja varmasti melkein kaikki muutkin – ehtivät antaa olympiakullan Brasilialle monta kertaa. Brasilia pelasi huikeaa lentopalloa kahden ja puolen erän verran, mutta sitten se vain suli... Sillä oli ottelupallojakin, mutta ei pystynyt niitä hyödyntämään, ja niin vain Venäjä tuli hitaasti mutta varmasti taakse, rinnalle ja ohi brasilialaisten itseluottamuksen romahtaessa aivan täysin. Tämä on juuri tällaisten lajien suola – siis sellaisten, joissa pitää saavuttaa tietty määrä pisteitä voittaakseen eikä kello voi pelastaa millään tavalla. Tuo oli näiden kisojen huikein palloilufinaali ja ylipäätään -ottelu, jota minä seurasin.
Miesten koripalloturnausta seurasin tietenkin myös suurella mielenkiinnolla, mutta alusta saakka oli ikään kuin kaikille selvää, että USA voittaa tämän, ja vaikka Espanja antoi eilen finaalissa mainion vastuksen, tuntui jotenkin koko ajan siltä, että eihän Yhdysvallat voi tätä hävitä, eikä se valitettavasti voinutkaan... Mojova yllätys olisi tehnyt nannaa, mutta se jäi näkemättä. Ja toki, parhaan joukkueen kuuluu voittaa.
Niinpä Lontoon koripalloturnauksen huikeimmat hetket omalta osaltani tulivat naisten turnauksesta, jossa Australian ja Ranskan välinen lohkovaiheen ottelu venyi jatkoajalle, ja Jouko Vuolle selosti varsinaisen peliajan huikeaa dramatiikkaa radiossa. Silloin ymmärsin jälleen kerran, miksi koripallo on niin ihana laji!
Myös naisten jalkapallon välierät olivat kumpikin huikeita. Itselleni mieleen jäi Ranskan ja Japanin välinen ottelu, jota seurasin tarkemmin, toisen välierän mennessä yhtä aikaa yleisurheilun kanssa. Japani johti 2–1, mutta Ranska painoi vimmatusti, ja maalipaikkoja tuli ihan jatkuvasti SVT:n Chris Härenstamin luodessa tunnelmaa selostamossa... Mutta niin vain Japani kesti edeten finaaliin.

Vaikka kaikkeni teinkin, en tietenkään pystynyt seuraamaan niin paljon kuin olisin halunnut. Jos löisi yhteen kaikki ne tunteet, jotka kaikkien tiukkojen matsien ja kilpailujen seuraaminen erikseen olisi voinut aiheuttaa, olisi se jotakin aivan huikeaa! Nyt aika suuri osa hienoista tapahtumista oli sellaisia, että niistä vain luki tekstimuodossa reaaliaikaisesti ja ehkä kuuli jotakin jälkikäteen, eivätkä ne suurempia tunteita aiheuttaneet. Se sulkapalloskandaali oli jotakin järkyttävää, mutta kyllähän sen muistaisi paljon paremmin ja voimakkaammin, jos olisi sattunut seuraamaan juuri niitä tiettyjä otteluita kunnolla suorassa lähetyksessä, ja kuullut jonkun selostajan ihmettelevän moista leikkiä.

Kaikkinensa Lontoon olympialaiset täyttivät omat odotukseni, ja niistä jäi paljon hienoja muistoja! Ja onhan niiden päättymisessä se hyvä puoli, että jää aikaa seurata muutakin... Kyllä eurojalkapallo jäi vähän olympialaisten varjoon, vaikka toki seurasin sitäkin.