Kokemusrikas MM-kisamatka – hyvässä ja pahassa

Jo silloin, kun selvisi, että jalkapallon MM-kisat pelattaisiin Venäjällä vuonna 2018, aloin pienesti haaveilla sinne lähtemisestä. Kuten vuosianalyysistä selvisi, asia ei kuitenkaan ollut varma vielä viime vuoden uudenvuodenaattonakaan.
Aika pian sen jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua. Varasin matkan Kymenmatkoilta joskus helmikuun alussa. Henkilökohtainen avustajani lähti kaveriksi.
Odotukset olivat korkealla. Tästä tulisi mahtava jalkapallomatka. Eremitaasit ja Iisakinkirkot saisivat pitää tunkkinsa; nyt liikkeellä oli kaksi urheiluhullua.

Kaikki alkoi sitten torstaina 20. kesäkuuta, kun hypättiin Allegron kyytiin. Junamatka meni rattoisasti ja Kymenmatkat oli järjestänyt kuljetuksen hotelliin. Hotellina oli Cameo, joka oli oikein asiallinen.
Venäjä on MM-kisojen ajan viisumivapaa, mutta päästääkseen maahan ilman viisumia pitää olla niin sanottu Fan-ID. Meillä oli tässä vaiheessa Fan-ID:stä vain tulostetut PDF-versiot, joten seuraavaksi suunnattiin hakemaan laminoidut Fan-ID:t. Sellaiset piti olla, jotta ylipäätään päästäisiin stadionille.
Jo Fan-ID:n noutopaikassa aisti kansainvälisen karnevaalitunnelman ja varsinkin Brasilian faneja näkyi paljon. Ottelu, jota olimme menossa katsomaan oli Brasilia – Costa Rica.
Noutopaikassa toiminta oli varsin sujuvaa ja saimme nopeasti laminoidut kortit.
Tämän jälkeen kelpasi suunnata kahville. Kahvila oli Bake Me Up, josta saatiin aivan taivaallisen hyvät tonnikala-avokadoleivät ja kahvia.
Bake Me Upissa VISA-kortti kelpasi, jopa lähimaksu, mutta seuraavaksi lähdettiin kuitenkin etsimään pankkiautomaattia ruplien nostamista varten. Ehkä oli huonoa tuuriakin, mutta tuntui, että pankkiautomaatit olivat Pietarissa harvemmassa kuin vaikka Helsingissä. Sitten, kun automaatti lopulta löytyi, se oli poissa päältä... Avulias ohikulkija kuitenkin näytti meille, missä päin lähin toinen automaatti oli – pankin aulassa. Tämä automaatti toimi ja oli jopa puhuva, mitä nyt en puutteellisen venäjän taidon takia juuri osannut hyödyntää.
Itse nostin 9000 ruplaa, mikä sittemmin osoittautui olevan turhan paljon.
Paljon oli kävelty, koska Fan-ID:n noutopaikka sijaitsi noin kahden kilometrin päässä hotellista, joten tässä vaiheessa kelpasi mennä hotellihuoneeseen katsomaan pelejä.
Käytin suurimmaksi osaksi seurantalähteenä norjalaisen yleisradioyhtiön NRK:n radiokanavaa NRK Sportia, joka lähetti kaikki ottelut; YLE Areenan TV-lähetyksiä ei voi katsoa Venäjällä.
Ilta huipentui Kroatian ja Argentiinan väliseen otteluun. Tässä kohtaa oli vuorossa yksi matkan mieleenpainuvimmista ruokakokeiluista, mutta kyse ei ollut venäläisestä ruuasta. Pyysimme hotellin vastaanoton virkailijaa suosittelemaan ruokapaikkoja ja hän tarjoutui sitten tilaamaan ruokaa hotelliin japanilaisesta ravintolasta. Aikaisemmin olen aina ohittanut sushin sellaisena ruokana, jota ei nyt vain viitsi kokeilla. Nyt päädyin kuitenkin kokeilemaan ja tilaukseen lähti yhteensä 24 palaa.
Ja ai että oli sitten hyvää. Kroatian vakuuttava Argentiina-voitto kruunasi onnistuneen päivän.

Perjantai oli ottelupäivä, joka alkoi aamiaisella. Yllättävän suppean oloinen hotelliaamiainen siihen nähden, mihin ollaan tottuneita, mutta toki hyvää syötävää löytyi. Puuro ansaitsi täydet pisteet.
Pieni stressi liittyi ottelulippuihin. Olimme saaneet tiedon, että otteluliput tulisivat meidän hotelliin. No, niitäpä ei näkynyt ottelupäivän aamunakaan. Saimme seuraavaksi tiedon, että otteluliput tuotaisiin lähellä stadionia olevan hotellin vastaanottoon. Ei siis muuta kuin metrolla stadionia kohti.
Jo aika kaukana stadionilta oli taas varsinainen karnevaalitunnelma ja kannustushuutoja kuului paljon.
Seuraava ihmetyksen aiheena oli, että lipuissa oli väärät nimet; jotkut meille täysin tuntemattomat ulkomaalaiset nimet. Lippuja tuonut mieshenkilö suhtautui asiaan rennosti: "it's a joke by FIFA". Lippujen nimiä ei tarkistettaisi.
Helpotti oloa, että ainakin kaikilla muillakin suomalaisseurueen ihmisillä oli myös väärät nimet lipuissaan. Mitään ongelmia ei tullutkaan.

Vihdoin oli tullut aika siirtyä Krestovski-stadionin katsomoon. Meillä oli hyvät paikat, joista kenttä näkyi hyvin. Sieti ollakin, sillä liput olivat maksaneet noin 700 € / lippu.
Suomalaisittain tuntui erikoiselta, että sai tuoda alkoholia katsomoon. Valitettavasti tarjolla oli vain olutta, ja silloin vielä kuvittelin, ettei hyvää olutta ole olemassakaan, joten tyydyin Fantaan. Kaiken lisäksi kiersi ihmisiä antamassa täydennystä mukeihin.
Ottelu alkoi. Onneksi äänentaso oli siinä määrin siedettävä, että sain hyvin selvää avustajani selostuksesta paitsi silloin, kun oli oikein hyvä maalipaikka, jolloin puhe hukkui yleisön mekkalaan.
Mitenkäs sitä tunnelmaa sitten kuvailisi? Sehän kuulosti ihan samanlaiselta kuin telkkarissakin, mutta vain paljon kovemmin ja vaikuttavammin.
Aika pitkään näytti siltä, ettei sitä ultimaattista kliimaksia saataisi maalin muodossa, mutta lopussa Brasilia sitten onneksi teki kaksi maalia. Olin itse Costa Rican puolella, mutta olisi jäänyt harmittamaan, jos ottelu olisi päättynyt 0–0.
MM-ottelun kokeminen livenä oli huikea kokemus, mutta en kyllä noin kallista hintaa siitä uudelleen maksaisi. Ei siitä vaan sokeana niin paljoa saa irti, vaikka sain melkeinpä ammattilaistason selostuksen ja tunnelma oli loistava, mutta ei se kuitenkaan mitenkään kovin erikoista ollut. On aivan selvää, että näkevälle se ero on paljon isompi, koska mikään televisioruutu ei tietenkään välitä tapahtumia samalla tavalla kuin jos ne näkee livenä suoraan edessään.
Mutta tulipahan käytyä enkä siis missään nimessä kadu.

Ottelun jälkeen suunnattiin sitten metrolla takaisin kohti hotellia. Silloin tuli koettua, mitä ahdas metro tarkoittaa, mutta onneksi matka ei ollut kovin pitkä.
Juhannusaaton ilta jatkui sitten jalkapallon, syömisen ja juomisen parissa. Käytiin italialaisessa ravintolassa, jossa söin oikein hyvää Pasta carbonaraa. Seurannassa oli Nigerian ja Islannin välinen ottelu; peli skriinillä ja minulla korvassa norjankielinen selostus.
Siirryttiin toiseen paikkaan seuraamaan Serbian ja Sveitsin välistä ottelua. Viittasin aikaisemmin siihen, että vielä ottelun aikoihin kuvittelin, ettei hyvää olutta olisi olemassakaan. Illalla tuo kuvitelma todellakin muuttui. Avustajani on suuri oluen ystävä, joten tuli siinä sitten aiheesta puhetta. Hän suositteli kokeilemaan Kriek-nimistä olutta, joka kuin sattumalta löytyi ravintolan listalta. Ja todellakin, tykkäsin. Kriekissä oluen maku on toki varsin mieto, minkä takia siitä pidinkin, mutta kuitenkin.
Tämä toinen paikka meni kiinni jo puoliltaöin, joten siirryttiin kolmanteen paikkaan. Tässä paikassa maistoin mm. jonkin sortin vadelmaolutta, joka oli oikein hyvää sekin.
Kautta linjan Venäjän alhainen hintataso yllätti kerta toisensa jälkeen. Käytin kyllä VISA-korttiakin jonkin verran, mutta 5000 ruplaa jäi käyttämättä.

Hyvin juoneina päätettiin sitten suunnata hotellia kohti, ja tästä alkoi hiukan ikävämpi tapahtumasarja, joka, vaikka kuinka hyvin siitä olen selvinnyt, jätti ikävän varjon koko matkan ylle. Aina miettiessäni tuota matkaa tulen varmasti kaikista hienoista muistoista huolimatta muistamaan tämän episodin kaikkein voimakkaimmin.
Suomalaisittainhan on helppo ajatella, että varsinkin yöaikaan on kaikin puolin mukava ja turvallinen vaihtoehto lähteä taksilla hotellille, joten näin päädyttiin tekemään.
Taksinkuljettaja ei millään meinannut ymmärtää minne halusimme päästä. Minähän sitten tein sen, minkä olisin Suomessa vastaavassa tilanteessa tehnyt, eli otin puhelimen esiin, löin meidän hotellin Google Mapsiin, laitoin sovelluksen navigointitilaan ja annoin puhelimen kuljettajalle.
Hetkeä myöhemmin kuljettaja jätti meidät kyydistä, eikä puhelinta yhtäkkiä löytynyt millään, vaikka toistuvasti yritin venäjäksikin kysyä, missä puhelimeni oli.
Sille tielleen se jäi. Härski mulkku.
Sitten alkoi hotellin etsiminen. Minulla ei ollut enää kelloa, koska käytän puhelinta kellona, mutta käveltiin varmasti pari–kolme tuntia ennen kuin hotelli löytyi; vähän ennen kuin se löytyi lauantaiaamun ensimmäiset auringonsäteet alkoivat jo lämmittää.
Jossitteluhan on turhaa, mutta paljon asioita tuli jossiteltua ja pohdittua sen kävelymatkan ja seuraavankin päivän aikana. Joku voi sanoa, että mitä murehtimaan jonkun helvetin puhelimen katoamista. Taloudellinen tappio ei harmittanutkaan, mutta tapahtumana se vain oli ikävä; usko ihmisyyteen otti takapakkia.

Lauantai kului käytännössä kokonaan matkustellessa. Meillä kävi huono tuuri sikäli, että ratatöiden takia oli bussikuljetus Vainikkalasta Helsinkiin. Olin kotona joskus puoli kymmenen aikoihin illalla.
Seuraavana päivänä kävin hankkimassa iPhone SE:n varastetun puhelimen tilalle. En viitsinyt ostaa hirveän kallista laitetta, koska tulen luultavasti joka tapauksessa hankkimaan jonkun ensi syksynä julkaistavista iPhoneista.

Lyhyen ajan sisällä tuli koettua paljon; kukin lukija muodostakoon päässään oman kuvansa siitä kaikesta. Tykkäsin Venäjästä ja tulen varmasti käymään siellä uudestaan, mutta silloin en jumalauta anna puhelinta kenellekään.