Konserttilippu kiven takana – välillä oli vähän Helpless fiilis

Kuuntelin viime viikon keskiviikkona työnteon ohessa Radio Nostalgiaa, kun Neil Youngin Cinnamon Girlin intro pärähti soimaan. Intro on aika pitkä, joten juontajalla oli hyvin aikaa kertoa kuuntelijoille, että Neil Young on tulossa Hartwall Arenalle kesällä. Olen viime aikoina innostunut jonkin verran Youngista, ja sillä hetkellä päätin, että siihen konserttiin on päästävä.
Aloin selvittää asiaa ja ilahduin nähdessäni, että Lippupiste myy lippuja konserttiin.
Kun edellisellä kerralla olin käyttänyt Lippupistettä, olin saanut R-kioskilta lunastettavan saattajalipun Bisonsin ja TsSKA Moskovan väliseen koripallo-otteluun yhdellä puhelinsoitolla ilman mitään ongelmia.
Saattajalipulla tarkoitetaan siis lippua, joka on yhden lipun hintainen, mutta siinä on kaksi paikkaa; yksi vammaiselle ja toinen saattajalle. Tämä on reilua ja tarkoituksenmukaista, koska jos en olisi sokea, voisin tietenkin lähteä yksin konserttiin, eikä minun silloin tarvitsisi maksaa kuin yhdestä lipusta.

Soitin ensin Lippupisteelle, josta kuitenkin sanottiin, että lippuja ei enää voi varata ja että minun pitäisi mennä Lippupisteen myyntipisteelle ostamaan lippu.
Soitin seuraavaksi Hartwall Arenalle. Sieltä sanottiin, että he eivät voi myydä lippuja, mutta luvattiin selvittää asiaa. Ei kuitenkaan kuulunut mitään (ehkä olisi pitänyt malttaaa odottaa pidempään), mutta soitin kuitenkin seuraavana aamuna Lippupisteen puhelinpalveluun toisen kerran.
Tällä kertaa sanottiin, että minun kannattaisi olla yhteydessä Lippupisteen kuluttajapalveluun.
Soitin siis Lippupisteen kuluttajapalveluun ja selitin asiani jo neljännen kerran. Nyt asia nytkähti eteenpäin, koska henkilötietoni otettiin ylös ja luvattiin olla konsertin järjestäjään yhteydessä asian tiimoilta.

Vajaata viikkoa myöhemmin sain sähköpostia, että saattajalipun voi saada ainoastaan pyörätuolipaikoille tai permannolle. Tämä itsessään on erittäin huono asia, koska tiedän kokemuksesta, että äänet kantautuvat huonosti invatasanteelle, jossa pyörätuolipaikat ovat, enkä sitäpaitsi haluaisi viedä tilaa sellaisilta, jotka oikeasti ovat pyörätuolissa. Seisoskelu permannolla ei sekään oikein houkuttanut. Tästä ei siis voida syyttää Lippupistettä, vaan konsertin järjestäjää. Konsertin järjestäjä on käsittääkseni syyllinen siihenkin, että lippujen varaus oli mahdollista vain kaksi päivää sen jälkeen, kun liput olivat tulleet myyntiin. Sitäkään en kyllä ymmärrä, koska eihän kukaan ehdi siinä ajassa saada tietoa tapahtumasta. Itsekin olisin varmasti missannut sen, jollen olisi sattunut kuuntelemaan Nostalgiaa juuri silloin.
Sähköpostiviestissä luki vain, että lipun voi ostaa myyntipisteeltä. Ajattelin, että minähän en ala junailemaan itseäni Lippupisteen myyntipisteelle, jos ei oikeasti ole pakko. Eiväthän vammattomienkaan tarvitse lähteä minnekään myyntipisteelle, koska he voivat ostaa lipun suoraan verkkopalvelusta. Edes pyörätuolipaikoille ei voi ostaa lippuja netistä väärinkäyttöriskin takia.
Vuorossa oli siis jo viides puhelu, kun soitin uudelleen Lippupisteen kuluttajapalveluun.
Tällä kertaa jäätiin selvittelemään, voisiko lipun maksaa puhelimessa luottokortilla ja sen jälkeen saada postitettua.
Hetkeä myöhemmin soitettiin takaisin ja kerrottiin, että koska minulla on VISA Electron, se ei onnistu.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi siis käydä Lippupisteen myyntipisteellä.
Sattumalta olin onneksi juuri samana päivänä menossa avustajani kanssa HIFK:n jääkiekko-otteluun, johon muuten niin ikään olin saanut (Lippupalvelun kautta tällä kertaa) R-kioskilta lunastettavan saattajalipun.
Käytiin siinä samalla Lippupisteen Itiksen myyntipisteellä ja sain vihdoin lipun ostettua.

Lopputulos on siis se, että sunnuntaina 3.7. käyn luultavasti äidin kanssa Hartwall Arenalla kuuntelemassa Neil Youngia ja häntä säestävää Promise of the Real -yhtyettä, mutta sen vain sanon, että jos konsertti olisi vähänkin vähemmän kiinnostanut, en olisi käynyt tätä prosessia läpi.
Toki on sanottava, että joka paikassa sain erittäin asiallista palvelua, enkä sinänsä voi syyttää Lippupistettä mistään, mutta yleisellä tasolla riittää totisesti kehitettävää.
Itseäni voin syyttää, koska jos heti olisin uskonut, että minun oikeasti pitää mennä myyntipisteelle, olisin säästynyt paljolta vaivalta. Halusin vain viimeiseen asti toivoa olevani muiden kanssa tasa-arvoinen, mutta tässä tapauksessa en ollut, mikä on harmi.
Pointti on siis se, että vuonna 2016 pitäisi todellakin aina ja kaikissa tilanteissa voida hoitaa tällainen asia etänä millään *tähän kohtaan kirosana* myyntipisteellä käymättä. Yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, että olisin saanut tämän tiedon vaikka huomenna, enkä olisi ehtinyt järjestää tapaamista avustajan kanssa ja pahimmassa tapauksessa liput olisivat voineet loppua kesken.

Lippu odottaa nyt kuitenkin laatikostossa ja voin alkaa odottaa tunnelmallista heinäkuista sunnuntai-iltaa – onneksi!