Kuka minä olen?

Perustietoa
Asuinpaikka: Mustasaari
Ammatti: opiskelija (Mustasaaren lukio)
Harrastuksia: sähköurkujen ja hanurin soittaminen, musiikin kuunteleminen ja urheilun seuraaminen
perhe: äiti isä ja sisko (joka opiskelee ruotsissa)
Mielimusiikki: Kevyttä suomalaista musiikkia - kaikkea Georg Malmsténista Eppu Normaaliin
Muuta: Olen syntymästä saakka sokea. Olen aina hyvällä tuulella. Ennen olin hirmu puhelias, mutta änkytysongelmien myötä olen tullut vähän ujommaksi. Juon
kahvia maidon ja sokerin kera. Pidän miellyttävistä ihmisistä, hyvästä musiikista ja hyvistä urheiluselostuksista. En pidä epämiellyttävistä ihmisistä
(en ole tavannut ketään), huonosta musiikista (löytyy vaikka kuinka paljon) enkä huonoista urheiluselostuksista (joita ei juuri ole.)

Synnyin eräänä kesäpäivänä heinäkuussa 1990. Olen aina ollut kiinnostunut äänentoistolaitteista ja ensimmäiset muistikuvani ovat että leikin erään radion
kanssa. Tämä radio paloi helmikuussa 94, jolloin olin vasta kolme vuotta. Ja muistan sen radion ja myös asuntovaunumme joka myös paloi samassa palossa.
Autotallista se palo lähti leviämään. talo ei syttynyt tuleen. Tapahtuma ei ollut itselleni traumaattinen. Olin niin nuori etten tainnut ymmärtää mitä
pihalla oikein tapahtui.

94 lähdin sitten päiväkotiin ja syksyllä 97 koululun. Näistä ajoista en todellakin muista niin paljon. Olihan päiväkodissa hauskaa ja ensimmäiset kouluvuodetkin,
mutta vitosella tuli kyllä joku pieni kouluväsymys vastaan ja kokeet menivät huonosti. onneksi tämä jakso oli aika lyhyt ja kutosella alkoi taas normalisoitua.

Kiinnostus urheiluun alkoi keväällä 2000 jääkiekon MM-kisojen yhteydessä. Sitä ennen urheilu ei ollut lain kiinnostanut. Mutta siitä se lähti ja olen erittäin
iloinen siitä, koska urheilun seuraaminen antaa todella paljon.

Olen aina ollut kiinnostunut musiikista ja olen soittanut sähköurkuja niin kauan kuin suinkin muistan. En ole mikään virtuoosi, mutta voin valehtelematta
sanoa että osaan satoja kappaleita, joista suurin osa ei tule soitettua niin usein, mutta saan ne päähäni jos joku haluaa kuulla. Esimerkiksi viime lauantaina
toivottiin virsi jota en sitä ennen ollut soittanut ehkä 7 vuoteen, jos lain olin soittanut, mutta olin kuullut sen monta monta kertaa ja pystyin soittamaan
sitä. Olen viime vuoden aikana panostanut hanuriin myös ja rupiaahan sekin sujumaan.

Mitä suomen kieleen tulee, niin muistan osanneeni laskea suomeksi jo päiväkodissa. Muistan myös kysynneeni joskus ehkä
12 vuotta sitten:
"Mikä on seinä suomeksi?" ja niin edespäin, joten on se jotenkin kiinnostanut. Muistan myös "suomikerhon" alettua kakkosella, että tykkäsin siitä. Kerran
osallistuessani ruotsinkielisessä vastineessa Puhelinlangat laulaa-ohjelmaan sanoin että suomi on vaikea. Se tais olla noin 2000. Minua hävettää kun ajattelen
sitä. NO, asenne on muuttunut.
Silloinen Baltika Cup järjestettiin tuttuun tapaan joulukuussa 2002 ja silloin yhtäkkiä tuli mieleeni että suomeahan täytyy osata jotta voi seurata tätä
TV-lähetystä. Sitä ei selostettu kakkosella ruotsiksi. Muistan aika elävästi kuinka sitä lähetystä kuuntelin ja ajattelin että "ahaa torjua on 'rädda',
rangaistus on 'utvisning', jne..." Silloin suomenkielinen kipinä syttyi ja palaa edelleenkin eikä koskaan sammu. Huhtikuussa 2003 löysin Sport FM-radiokanavan
jota kuuntelin aika paljon. Sitä kanavaa ei ole enää olemassa, se lakkautettiin 2003-2004 vuodenvaihteessa. Samoihin aikoihin suomenkielinen musiikki alkoi
vähitellen kiinnostaa ja muistan erityisen hyvin Discon kappale Tiedän että me palataan jota soitettiin paljon keväällä 2003.

Puhuin suomea oikeasti suomenkielisen
kanssa vasta huhtikuussa 2005. Se puhumisen kynnys on kyllä tosi korkea. Mutta silloin pääsin sen yli. kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta puhun suomea itseni
kanssa päivittäin. Eihän ole minulla muuten ketään jonka kanssa voisin puhua suomea läheisyydessäni. Vielä 2004 kuuntelin enimmäkseen uutisia Radio vegan
taajuudelta. Ei mitään pahaa Radio Vegasta, mutta en vapaaehtoisesti koskaan kuuntele kanavan uutisia nykyään. Olen niin tottunut Ylen suomenkielisiin
radiouutisiin. Ennen katselin joskus myös ohjelmia ruotsin televisiosta, mutta en koskaan enää. Tosin kuuntelen urheilulähetyksiä ruotsin radiosta.

Voin sanoa etten ole mitenkään ylpeä olla suomenruotsalainen. Olen todellakin samaa mieltä niiden kanssa joka haluaa pakkoruotsin pois. Olen sitä mieltä
että suomenkielisten oppilaiden ei tarvitsisi opiskella ruotsia jos eivät halua. Mutta kaikkien ruotsinkielisten velvollisuutena olisi edes tyydyttävästi
puhua/kirjoittaa suomea. Minua vihastuttaa aina kun joku - usein melkein yksikielinen ruotsinkielinen - sanoo jotain pahaa suomensuomalaisista tai suomen
kielestä. Se tapahtuu aina silloin tällöin.

Englanti kiinnosti ensimmäisen vuoden, mutta vitosen jälkeen kiinnostus alkoi pikkuhiljaaa hiipua. On oikein mielenkiintoista opiskella saksaa, mutten
usko tarvitsevani sitä niin paljon. Mutta oppi ei ojaan kaada. En myöskään kerta kaikkiaan voi ymmärtää miksi ihmiset koko ajan matkustavat. Tämäkin taitaa
kuulostaa tyhmältä, mutta kahden päivän jälkeen Tukholmassa, alan ikävöidä Radio Suomea. Turun laivalla kun vihdoin taas saan kuunnella sitä, tunnen että
olen tullut takaisin rakkaaseen kotimaahan.

Olen kiinnostunut siitä mitä maailmassa tapahtuu ja kuuntelen päivittäin uutisia YLE Radio Suomesta. Kuuntelen myös Radio Suomipoppia kun haluan hyvää musiikkia.

Tuli mieleeni että joskus noin kuusi vuotta sitten kirjoitin runoja. En ole koskaan kirjoittanut suomenkielistä runoa, joten eiköhän nopeasti keksitä yhden
runon.

Syksy on tullut,
lämpötilat vaihteloo.
Kohta on talavi,
silloin pannaan ikkuna kii.


Eikö ollut hieno riimi?